Tässä nyt puhutaan kuin paistetusta lampaanpäästä, kun alan puhua nykyrunosta. Enkä tarkoita ainoastaan itseäni vaan myös oikeita kriitikoita. Etunenässä  HS:n kriitikkobesserwisser Jukka Petäjä.  Mies teilaa samassa nipussa viisi esikoisrunoilijaa.
Kyytiä saivat jokunen aika sitten esikoisrunoilijat Kristian Blomberg, Teemu Helle, Timo Harju, Ville Luoma-aho ja Tuukka Terho.
Huono juttu. Iloinen olen vain siitä, että eipä nyt tarvitse lukijan hävetä tyhmyyttää nykyrunon äärellä, ei näytä kaikilla kriitikoillakaan rahkeet riittävän. Panenpa siis lusikkani tähänkin huttuun.

Kurjaakin kurjempaa on se, että nykyrunouden ystäviä on kovin vähän, ymmärtäjiä vieläkin vähemmän. Kovasti repivä kritiikki on myös omiaan lisäämään ihmisten ennakkoluuloja nykyrunoutta kohtaan.
Toivoisi myös, että kellään kriitikolla ei olisi selviä ennakkoasenteita kuten nyt  Petäjällä, joka kuitenkin jossain määrin luokitellaan ammatti-ihmiseksi.  Karhunpalvelus Petäjältä siis nuorille runoilijoille tässä kaikenkarvaisiin auktoriteetteihin aukottomasti luottavien maassa.

Moni Hesarin lukijoista uskoo, että kulttuurisivut on tarkoitettu kaikelle kansalle  eikä vain pienelle eliittijoukolle. Niinpä kritiikinkin pitäisi olla sen mukaista eli vaikeita ja uusia asioita selittävää ja ovia aukaisevaa, perusteltua.

Hyvinkin usein kulttuurisivuja lukee sellainen  puolikypsä täti-ihminen, joka haluaisi tietää edes jotain  mahdollisimman monista taiteen alueista, nykyrunoudestakin. Jukka Petäjä lateli  suupielet alaspäin ja nokka kippurassa ylimielisiä huomioita esikoiskokoelmista. Täti-ihminen ihmeissään.

Tulipa siinä  Petäjä  vahvistaneeksi oikein ukonköriläitten ennakkoluuloja runoudesta, niin vanhasta kuin  uudesta.
Ei suomalais-ugrilaisiin miespäihin yksinkertaisesti mahdu, että  kirjaksi voi painaa runoja, joista puuttuu loppusointu. Ja etenkin  järki, joka ei ole koskaan eikä nytkään mahtunut tämänkään  miehenjöllikän päähän.

Totta vieköön: päivälehden kritiikillä on yleisöä palveleva tehtävä. Sanomalehti  poikkeaa kirjallisuuslehdistä, joissa kriitikot kirjoittavat asiantuntijoille, myös toisille kriitikoille. Päivälehtien lukijoina on  varmasti melkoinen joukko esimerkiksi äidinkielenopettajia, jotka  haluaisivat nopeasti hiukan valaistusta nykyrunosta, uusista runokirjoista aamukahvin ääressä.  Levittävät sitten tietojaan eteenpäin.

Ja turha on nauraa maaseudun työväen- ja kansalaisopistojen runopiireillekään:  siellä opitaan ainakin lähestymään nykyistäkin runoa -toisin kuin valtakunnankriitikko Petäjä – ja luetaan myös kritiikkejä, ostetaan runokirjoja.
Maaseudulla juuri “kulttuuritädit” lukevat päivälehtikritiikkejä. Eivät halveksi nykyrunojakaan, mutta ehkä alkavat epäillä kriitikkojen tietämystä.

Hyvälle kritiikille löytyy aina lukijoita. Oli kyse vaikka nykyrunoilijan esikoiskokoelmasta. Mutta kritiikki voisi olla hiukan monipuolisempi kuin tämä  Jukka Petäjän hengentuote. Sehän muistuttaa väärällä jalalla ylösnousseen kriitikon aamuista kiukuttelu, kun talosta ei löydy viinan tippaa!