Luterilaiset poistivat krusifiksit kirkkojensa seiniltä lähes 500 vuotta sitten. Suomessa ne vietiin kirkkojen ullakoille. Luterilaisille krusifiksi ei ole samanlainen taikakalu kuin katolisille. Meidän onkin siis vaikea käsittää Italiassa syttynyttä krusifiksikiistaa.

Kysymys on näiden kirkollisten esineiden poistamisesta koulujen seiniltä. Italiassa asuva suomalainen Soile Lausti aloitti asiasta oikeusprosessin  jo vuonna 2000.  Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi äskettäin päätöksensä: koulujen seiniin kiinnitetyt krusifiksit ovat laittomia. Ne rikkovat lasten uskonnonvapautta ja vanhempien oikeutta kasvattaaa lapsensa oman vakaumuksensa mukaan.
Katoliset ovat kauhuissaan.

Täytyy muistaa, että Italiassa kirkko ei ole valtion kirkko kuten Suomessa. Krusifiksit naulattiin kaikkien virallisten laitosten seinille vasta Mussolinin aikana. Ne poistettiin olojen normalisoiduttua Mussolinin pimeän fasistikomennon jälkeen, mutta jostakin syystä niitä ei huomattu poistaa koulujen seiniltä. Nyt se siis tehdään.

Suomessa lähes jokainen pitää luonnollisena tuomioistuimen ratkaisua. Jopa kiivaista italialaisista yli puolet kannatti krusifiksien poistamista Italian suurimman lehden Italian Corriera della Seran tekemässä lukijakyselyssä.
HS (5.11.) kyseli myös muutamalta Suomessa asuvalta italialaiselta asiaa.  Kaikki kolme vastaajaa ymmärsivät asian niin, että krusifiksit kokonaan kielettäisiin ja pitivät asiaaa lähinnä jumalanpilkkana. Hartaina katolisina he olivat tyrmistyneitä.

Suomalaisvastaajat sen sijan ymmärsivät, että uskonnolliset symbolit eivät kuulu kouluihin. Koulun on oltava mahdollisimman neutraali opiskelupaikka nykyaikana, jolloin ihmisten vapaa liikkuvuus tuo erilaisia ihmisiä erilaisine uskontoineen maahan kuin maahan.

Sen sijaan ortodoksikirkon piispa, Helsingin metropoliitta Ambrosius edustaa tietämättömyyttä ja lapsellisuutta ihmetellessään: “Seurakuntasalit ja kirkot ovat julkisia paikkoja. Aletaanko jatkossa vaatia, ettei niissäkään saisi enää olla kristillisiä tunnuksia?”
Ambrosius ei taida muistaa, että hänen oma kirkkonsa edusti  tiukkaakin tiukempaa pikkusieluisuutta kieltäessään isä Mitrolta kirkollisten tunnusten kantamisen EU-edustajaksi valinnan jälkeen.

Suomessakin on jo koettu ristiriitatilanteita koulujen uskonnonopetuksessa ja perinteisten joulujuhlien järjestämisessä.  Nyt kun meillä ei ole vielä tehty kirkon ja valtion eroa, uskonto kuuluu peruskoulun opetusohjelmaan; annetaan myös mahdollisuuksien mukaan muiden uskontojen kuin luterilaisuuden opetusta.  Islamin opetusta saavat ovat olleet tyytymättömiä.
Uskontojen kirjavuudesta johtuen olisi meilläkin parasta jättää uskonto kirkkojen opetettavaksi. Se olisi myös yksi keino säästää koulun  vähiä varoja.

Uskonto monenlaisissa kristillisissä muodoissa kuuluu kulttuuriperinteeseemme. Sitä suuremmalla syyllä sen opettaminen kuuluisi kullekin kirkkokunnalla ja sen oppineille papeille tai vakaumuksellisille opettajille, ei kouluille. Perinne säilyisi kunkin kirkkokunnan kohdalla oikeaoppisena. Historian yhteydessä esille tulevat viittaukset eri uskontoihin riittävät kulttuuriperinnöksi uskonnottomille.

Tyylikkäästä tavasta tuoda uskonto esille on Keski-Suomen keskussairaalan hiljainen huone. Siellä ison kaapin ovet aukaisemalla löytää pienen alttarin risteineen, ovessa ortodoksinen ikoni. Voi myös hiljentyä sulkemalla kaapin ovet.
Samaan huoneeseen mahtuvat kaikki.