Värivoima vetää meitä toistemme lähelle.
Kaipaukseni kohde on hadronin syli.
Protoni ja antiprotoni törmäsivät
20 miljardin vuotta sitten.
Alussa olivat suklaa, mansikka ja vanilja.
Sitten kauneus ja totuus
Olemme sitoutuneet toisiimme
lujemmin kuin mikään,
Ydinvoimin atomin ytimessä.
Rakastamme värejä,
puhumme värein.
Se on vuorovaikutusta.
Värini vaihtuu koko ajan
sitä ei voida määritellä
ja on otettava huomioon,
että on myös antivärejä.
Olemme vankeja.
Emme voi olla koskaan yksin.
Kaunis runo.
Joku kirjoitti Tiede -keskustelupalstalla, että kvarkkeja ei voi ymmärtää, että ne ovat uskon varassa.
Niinhän on elämäkin, kaunis ja uskon varassa.
Vaikka kvarkkeja ei voi ymmärtää, ne eivät ole ollenkan uskon varassa, koska niitä on nähty ihmissilmälla ja laskelmissa ovat siis olemassa. Samoin elämä on olemassa eikä sitäkään voi ymmärtää, vaikka sen vois paljaalla silmällä nähdä. Kumpikaan ei ole siis pienimmäössäkään määrin uskon varassa. Uskoa sen sijaan ei voi nähdä, joten sen olemassaolo on hyvin epätödennäköistä, koska se perustuu pelkkään luuloon.
Kuka olikaan tämä runoilija?
Tiedemiehet ovat “runoilleet” nuo tosiasiat ja koko homma bloginpitäjän avuttoman ymmärryksen kautta kulkeneena näyttää kaiketi varsin ymmärrettävältä?
Kylläpä tekisikin terää taasen tuollainen kunnon pläjäys väriterapiaa!
Joo, ei siihen tarvittaisi edes kvarkkeja, väri riittäisi. Onneksi valo lisääntyy päivä päivältä.
Viittasin huvikseni erääseen kommenttiinTiede-lehdessä olleessa keskustelussa.
No, vähän ajattelinkin, että on aika outo kommentti. Hyvä, että et sitä ihan sellaisenaan niele. Minä olin vähän niin kuin tumpelo!
Tuula!
No, sitten vain runokirjaa sommittelemaan;)
Melko vaikeaselkoinen runo, mutta niistähän kriitikot tykkäävät.<3
Sen verran olen lyriikan kurssia nyt vuoden alussa käynyt, että on selvinnyt tuo mihin viittasit: vaikeaselkoisuus on poikaa ja oikeastaa välttämätöntä, jos meinaa runoilijaksi. En tosiaankaan sellaiseksi havittele!
Sanalla ‘kvarkki’ on hauska tausta.
On, on, tärkeä maailman osatekijä tämä kvarkki.