Nuo myyttiset elämän ylläpitäjät


Johanna Sinisalo, Enkelten verta
Teos, 2011

Johanna Sinisalo häkellytti esikoiskirjallaan Ennen päivänlaskua ei voi. Kirja palkittiin vuoden 2000 kirjallisuuden  Finlandialla. Se ihmetytti monia, sillä edustihan kirjailija selvästikin vallan muuta kuin perinteistä kaunorealismia. Sinisalo kuuluu tieteis- ja fantasiakirjallisuuden taitajiin, hän on vuosien mittaan  kohonnut ehkä kansainvälisesti tunnetuimmaksi kirjailijaksemme. Uusin teos Enkelten verta on lukuelämys jokaiselle ajattelevalle ihmiselle.

Yksitotiseen  realismiin tottunutkaan ei suuria kummastele, vaikka Johanna Sinisalo kirjoittaa vallan kummia: hänhän kertoo  pienistä mehiläisistä!  Mutta aihe laajenee: tarkastelussa on koko elämä maapallolla ja  sen kohtalo, ihmisen arvot ja  tulevaisuus, luonto, eläimet , myytit ja uskomukset, kuolema ja kuolemattomuus, ihmisten tekemät valinnat. Lukijan on pakko  katsoa ympärilleen ja miettiä.

Tuhoaako ihminen itsensä käyttäytyessään ylimielisesti koko luomakuntaa kohtaan?  Eläimetkin ovat tuntevia oliota, joita on kohdeltava inhimillisesti. Teknistyvä ihminen on sokeutunut. Mehiläisten kuolema johtaa vähitellen ihmislajin kuolemaan.

Johanna Sinisalon kirja on maagista realismia, vai olisiko ekofantasiaa tai peräti dystopiascifiä?  Joka tapauksessa kirjailija lukija matkassaan ylittää tavanomaisuuden muurin. Lukija  näkee maailmaa uhkaavan ekokatastrofin, tunnustelee  myyttistä maailmaa,  näkee pilkahduksen Tuonpuoleista. Siellä on tulevaisuutemme. Enkelten verta on profeetallinen romaani. On osattava ja uskallettava lukea ajan merkkejä.

Johanna Sinisalon kerronta lähtee tästä maailmastamme, johon ilmestyy outoja piirteitä kuten  tyhjät mehiläispesät. Tämähän on  totta, näin on käynyt Amerikoissa ja Euroopassakin. Pieni outous johtaa suurempaan.

Hautausurakoitsija Orvo hoitaa huolella mehiläistarhaansa. Poika Eero on intohimoinen eläinaktivisti, jolla on yhteyksiä ekoterroristeihin. Eeron blogissa käydään keskustelua  kauhistuttavista ihmisen ahneuksissaan kotieläimille aiheuttamista kärsimyksistä.  Isoisä Ari tahkoaa rahaa omalla tuotantolaitoksellaan.
Hautausurakoitsija Orvo seisoo luhtinsa vintillä kuollut mehiläiskuningatar kämmenellään. Ja seinässä on pieni reikä, josta välähtää valo.  Tie toiseen maailmaan.  Mehiläiset ovat  osanneet tien toisiin ulottuvuuksiaan kautta aikain. Orvo alkaa tehdä valintaa…

Kirja on ennen kaikkea hätähuuto ihmisen ahneuden keskellä, hätähuuto luonnon ja eläinten puolesta.  Kirja on myös taitavasti rakennettu jännityskertomus. Ekofantasia mutta täyttä totta.

Kohta nuo ahkerat pölyttäjät ja meden kerääjät heräävät…

About these ads

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
This entry was posted in eläimet, eläkeläiset, EU, kirjat, kritiikki, mynämäki, sano suoraan, Väkivalta, yhteiskunta and tagged , , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

4 vastausta artikkeliin Nuo myyttiset elämän ylläpitäjät

  1. Aili Nupponen sanoo:

    Tuo Johanna Sinisalo on minulle tuntematon, mutta postauksesi perusteella tuntuu olevan mielenkiintoinen kirjalija.

    Niin se on, että ihmisen ahneus tuhoaa koko maapallon ja ihmisen itsensä;// Ahneen silmä ei täyty muulla kuin mullalla, sanoi opettajani Helly Sorsa 1950-luvulla; ja hän on ihan oikeassa.

    • Ennen vanhaan koulussa opettajat opettivat rehellisyyttä ja toisen ihmisen kunnioittamista. Nykyään tehdään ryhmätöitä, joissa laiskat laiskottelevat ja oppivat epärehellisyyttä. Numeroksi kaikki saavat kuitenkin saman. Vastuun kantamista ei opeteta missään, päivastoin lapset helposti oppivat, että röyhkeät menestyvät.

      Sinisaloa lukiessa on hyväksyttävä ajatus, että maailmassa voi tapahtua paljon sellaista mitä ei ensin ollenkaan huomaa. Ihminenkin on varsin vajavainen joihinkin eläimiin verrattuna, ja kuitenkin ihminen pitää itseään luomakunna herrana. Olisikohan kulutusta vähän hillitävä, olisikohan maailman saastuttaminen lopetettava, oliskohan maailmassa muitakin arvoja kuin raha ja tavara? Olisikohan eläinkin tunteva olento?

  2. Paulina sanoo:

    Haa! Kiitos loistavasta postauksesta. Olen nähnyt tuon Sinisalon kirjan pariin otteeseen kirjastossa, ja joskus melkein tarttunut siihen. Syy tarttumattomuuteen on ollut sellainen scifin vieroksunta.. joka ilmeisesti tässä tapauksessa on kuitenkin aiheetonta, jos Sinisalo luotaa noin syvällisiä tuossa romaanissaan. Täytyy lainata! Siis heti kun kirjasto taas aukaisee ovensa!

    • Lainaa vaan ja kokeile! Itse asissa kirjassa ollaan lujasti maan kamaralla. Sinisalo lähestyy tätä ihmisen häikäilemätönta luonnon ja eläinten hyväksikäyttöä noide mehilaisten kautta. Onhan tuo pörriäinen ihmeellinen olio, joka pysyy ilmassa pikkuruisilla siivillää, on elinehto monille kasveille, elää suurissa yhteiskunnissa, jotka toimivat kuin yksi olio eli olio voi jakaantua moneksi, on tosiaankin myyttinen elämän tuoja monissakin ikivanhoissa kulttuureissa, nykyisessäkin. Toisaalta krjoittaja lähtee yksinkertaisesta faktasta: miksi esim. Amerikassa on tapahtunut mehiläispesien autioitumista? Ihminenhän on tuhoamassa itseään?

      Scifi tulee ikään kuin varkain mukaan kerrontaan. Maailmassa on toki monia selittämättömiä asioita.. mitä on kuolema… mitä on tuonpuoleinen…

      Ja blogi-ihmisiä kyllä huvittaa ja naurattaa lukea kirjan Eero-pojan blogin kommentteja! Ne ovat muuten monet ihan aitoja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s