Onnenhevonen

Otto Mäkilän onnenhevonen laiduntaa kukkaniityllä mutta myös kaupungeissa majailee onnenhevosia.

*

Kannan vasemmassa kädessäni torilta ostamaani amppelitomaattia. Oikeassa kädessä puristan laukkuani, ties mitä hampuuseja ja varkaita tulee vastaan tällä kävelykadulla. Tuossa jo ensimmäinen eukko ojentamassa Herätkää-lehteä, tuossa Punaisen ristin hymyilevä joukko-osasto , tuossa Greenpeacen miehet, tuossa Amnestyn taistelijat, tuossa eläinaktivistit, tuossa umpihumalainen huutelemassa, äänekästä nuorisojoukkoa. Ja sitten tätä rummunpäristystä, haitarinsoittoa, huilunluritusta.

Rietas vanha ukko, mikä lie romaani, hymyilee minulle, soittaa  jotain soitinta, sellaista balkanilaista vehjettä: blim-blim-blom… Tapailee jotain tuttua sävelmää, ohi vaan reippaasti. Käännän päätäni ja katson uudelleen:  ukko hymyilee, on ykskaks muuttunut  kreetalaiseksi santourinsoittajaksi:  kreetalainen nauraa mustan pääliinan hapsut otsalla tanssien.  Itse Zorbashan se siinä. Ihminen.

Lasken amppelitomaatin maahan, etsi kukkarostani kolikot. Laskiessani niitä ukon  tyhjään santourikoteloon  näen kuinka vieressä oleva Onnenhevonen nostelee siroja jalkojaan, ravistelee päätään niin että harja heilahtaa, tekisi mieli silittää sen päätä,  sen kylkiin kiinnitetyt kunniamerkit ja eri maiden rahat kilisevät, tyhjää kilisevät, kun vaaleanpunainen onni ryöppyää kuplivana sampanjana ympärillä, omena hevosen selässä alkaa tanssia sirtakia. Ja kreetalainen soittaa, soittaa! Ihminen.

- Olen ihminen!

Ukko kuiskaa minulle:
- Bombolino.
Kun käännän taas pääni ja tartun amppelitomaattiini, tiedän, että kaikki on ihan tavallista. Ja hyvin  tiedän senkin, että  Bombolino Kazantzakisin Zorbaksessa oli vanha hutsu, unelmoiva  ja maalattu, hylätty, elähtänyt, mutta elänyt. Hyvin mies tietää.  Ilman unelmia ei voi elää. Eikä myöskään kuolla:

“En toivo mitään, en pelkää mitään – olen vapaa.”

About these ads

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
This entry was posted in eläkeläiset, ihmiset, mynämäki, novellit, taide, yhteiskunta and tagged , , , , , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s