Aseet pois!

Suomen itsenäisyyden alusta lähtien ovat nuoret miehet tunteneet itsensä sankareiksi uhoilemalla pyssy kädessä.  (Kuva Heikki Ylikankaan kirjasta Tie Tampereelle.)

*
Suomessa on ampuma-aseita luvattoman paljon. Suomessa tapetaan näillä aseilla ihmisiä luvattoman paljon. Nyt ollaan sormi suussa:  missä vika?  Ratkaisu on ällistyttävän yksinkertainen: aseet pois, tiukasti valvontaan! Ase on pelkästään tappoväline, ei tarvekalu.

Suomalainen asekulttuuri on retuperällä, erilaiset asejärjestöt  ovat kerta toisensa jälkeen saaneet tahtonsa läpi jankuttamalla, että ase ei tapa. Mutta aseeseen tarttuva ihminen tappaa. Tappamisenmallia tulee tuutin täydeltä joka ilta televisiosta. Lääkkeet sekoittavat muutenkin hataran pään ja mielialalääkkeet lisäävät aggressiivisuutta. Jopa kymmenvuotiaat kuskataan leireille, joissa leikitään sotaa ja ammutaan täysin oikeannäköisillä leikkipyssyillä. Ja vanhemmat maksavat.

Painostuksella  aseharrastajat ovat estäneet myös poliisille esitetyn oikeuden tarkastaa, miten aseita säilytetään ja että niitä on vain luvan sallima määrä.  Hallussapidon alaikärajan nostamisesta 18 vuoteen syntyi hirmuinen älämölö.  Mutta kuka tarkistaa onko siellä 18-vuotiaassakaan päässä kaikki järjestyksessä?  Ase ei kuulu joka kodin varusteisiin kuten esimerkiksi pesukone.

Kieltojakin tärkeämpää on yrittää muuttaa tappamiskulttuuria inhimillisempään suuntaa. Aseharrastajien aktivisteille pitäisi takoa päähän, että suomalainen tappamiskulttuurin on muututtava.  Maanpuolustuskoulutus kuuluu puolustusvoimille, ei yksityisille harrastajille.

Autojen ja veitsien kanssa törttöilyä ei pidä edes verrata ampuma-aseella söheltämiseen.  Kulttuurimme sotaisan ilmeen muuttamiseen  kuuluu myös se, että aikuiset osaisivat hiukan arvioida, mikä sopii lapsille mikä ei.  Sopiiko lapsille, 10-15-vuotiaille, markkinoida kouluissa  vanhempainyhdistyksen tukemana seikkailuleirejä, joissa aidon näköisillä airsoft-aseilla  lapset ampuvat toisiaan, lapset riehuvat maastopuvuissa ja kypärät päässä? Tämmöisessä kyllä haisee pelkkä raha ja täydellinen vastuuttomuus.

Sunnuntaisen (3.6.) HS:en  laajassa artikkelissa Kaksi osumaa Jokelan koulun rehtori Elina Kortekallio näkee ampumatapausten taustalla  koko yhteiskunnan muuttumisen  kovan yksilökeskeiseksi. Kaikessa kilpaillaan, vain voittajat ovat jotain. Jokainen ajaa vain omia etujaan keinoja kaihtamatta. Harva välittää loukkaako toista ihmistä.

Kilpailuyhteiskunnassa ei häviäjille löyhdy paikkaa. Kerran ryhmästä jäänyt putoaa ryhmästä uudelleen ja uudelleen. Kodeilla ja kouluilla on  tässä kasvatustehtävää. Mutta koko arvomaailmamme kaipaa kohennusta.  Pelastetaan nyt ensinnä koulunsa päättäneet nuoret yksinkertaisella konstilla: annetaan heille opiskelupaikka ja töitä!

Tänä päivänä näemme selvästi totuuden:  ne jotka eivät saa huomiota elämässä, pyrkivät siihen kuoleman avulla!

About these ads

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
This entry was posted in eläkeläiset, ihmiset, koululaitos, mynämäki, nuoret, politiikka, sano suoraan, Väkivalta, yhteiskunta and tagged , , , , , , . Bookmark the permalink.

20 vastausta artikkeliin Aseet pois!

  1. Hirlii sanoo:

    Hyvinpä sanailit, Hymyilevä! Kaikki kotiaseet pois ja jos haluaa harrastaa ampumista niin sitten liittyy semmoiseen seuraan, siellä on sentään valvontaa. Tai toivottavasti on. Ei Suomessa kenelläkään tarvitse olla aseita kotona. Norjalaisethan tyhjensivät myös kauppojen hyllyiltä osan väkivaltapeleistä ja leffoista. Tekisi hyvää meilläkin.

    Ellei ihminen osaa viihdyttää itseään tai viihtyä elämässä muuten kuin tappamis- ja väkivaltaviihteen äärellä, niin jotain on kyllä pahasti jo vinksallaan, kun elämänsisältöä voi hakea niin monenmoisesta muustakin puuhasta sekä viihteestä. Esimerkiksi lukemisesta, se kehittää mielikuvitusta ja älyä, ja ne ovat siunakseksi myöhemmin elämässä.

    • tammikuu44 sanoo:

      Uskon että hyvin monet ajattelevat juuri näin, mutta yritäpä edes ehdottaa, että poliisi voisi kontrolloida tuota aseiden säilytystä ja ostoa. Ei onnistu! Jos ampumaurheilun nyt hyväksyykin ja uskoo, että aseet pysyvät niille tarkoitetuissa lukituissa tiloissa, niin mitenkään ei voi ymmärtää esimerkiksi tuota lapsille tarkoitettua aseiden kanssa selvää sotaa lleikkimsitä. Rahasta ihmiset tekevät mitä tahansa!

      Kotona tosiaankaan kukaan ei tarvitse asetta. Jos sellaista siellä säilytetään, lapset sen halutessaa saavat aivana varmasti käsiinsä.. Muistan kauhulla 80-luvulla Raumnalla taphtnutta ampumista Normaalikoulussa. Koulupoika käytti surmatyössä kotoaan tuomaa asetta. Kansantansseja harrastavasta koulupojasta tuli tappaja yksinkertaisesti vanhempien aseinnostuksen takia.
      Toisekseen: mikä näitä nuoria nykyään vaivaa?

  2. Liro sanoo:

    Hyvä kirjoitus! Ehkä sodan läheisyydellä ja sotasankaritarinoillakin on tähän jokin yhteys. Vaikkei sitäkään kovin usein haluta myöntää, että aseen käsittelyyn liittyy myös sellaista isoisän perintöä, ”kun se tällaisella samantapaisella taisteli itsenäisyyden puolesta”.

    • tammikuu44 sanoo:

      Hyvä huomio. Aivan varmasti nämä sotasankaritarinat vaikuttavat. Noita kaukpartiotarinoitahan ilmestyy jatkuvasti. Todentotta: perinnöksi on saatu tämä ajattelu ”suomalainen vastaa kymmentä ryssää” ja ”lahtia tehtiin”. Joillekin tappaminen ilmeiseti jäi sodan jälkeen päälle kuten sille epämääräistä kuuluisuutta saaneella Törnillä, jota jotkut oikein palvovat vieläkin. Entäs sitten tämä into keräillä sodanaikaista rautaromua, huh-huh!

  3. Hirlii sanoo:

    ”Toisekseen: mikä näitä nuoria nykyään vaivaa?”
    En tiedä, mutta arvelen että turvallisuudentunne on kadonnut.

    Edellisen laman aikana tai niihin aikoihin tehtiin mm koulumaailmassa sellaisia muutoksia, että jopa nuorisopsykiatrit yrittivät sanoa ettei tästä hyvä seuraa. Kuunteliko kukaan, ottiko todesta?

    Mikä aikuisia vaivaa, tekisi mieleni myös kysyä, ainakin toisinaan.

    Arvelen, että sellaiset nuoret selviävät kyllä joilla on riittävästi aikuisia ympärillään, eri-ikäisiä ja eri sukupolvista. Että on elävä ja todellinen yhteys eri-ikäisiin, myös perheen ulkopuolisiin aikuisiin ihmisiin.

    Mutta media myös paisuttelee, dramatisoi asioita. Tahallaan ja tietoisesti. Eikä ui vastavirtaan. Jaa sitä, mitä sen tulisi jakaa. Sosiaalinen media toistaa sitä samaa kauhuvisiointa. Ja osa ihmisistä seuraa niitä mielikuvia joita luodaan, myös nuoret.

    Mikä näistä kolmesta olisi tulevaisuuden kannalta viisaampi tapa ottaa esimerkiksi nämä ampumistapaukset puheeksi julkisuudessa ?

    1. Iltapäivälehtien sensaatiohakuiset lööpit ja väkivallasta hehkuttavat jutut (joiden lukeminen ei ole viisasta).
    2. Soininvaara (blogissaan): Ampumatapauksia tulee lisää. (= istuvan kansanedustajan tv-tuolilausunto josta sanon, että huh huh – P.Räsäselläkin on mieli hieman muuttunut kun haulit ropisi lähelle)
    3. Nuorisotutkija Atte Oksasen haastattelu KU:n Viikkolehdessä: Surmatutkija kääntäisi katseensa uhreihin (tiedän, että näiden asioiden parissa tehdään, ja paljon hyvää työtä).

    Oksasen jutun linkin laitan tänne, koska se kannattaa lukea. Näihin asioihin liittyy jo sukupolvikokemus. Väkivalta, raaka ja ihan todellinen, on lasten ja nuorten arjessa konkreettisesti läsnä, mutta tärkein: me voimme tehdä asioille jotakin, näihin asioihin voi vaikuttaa.

    Linkki:http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2808045/surmatutkija-kaantaisi-katseen-tekijasta-uhreihin

  4. Hirlii sanoo:

    Lisäys vielä:
    - Väkivaltarikoksiin liittyviä vääriä oletuksia riittää. Esimerkiksi 1920-luvulla ja 1930-luvun puoleen väliin asti väkivaltarikoksia tehtiin väestöön suhteutetusti kolme kertaa enemmän kuin nyt…[...] …perhesurmat eivät suinkaan ole nyt huipussa, vaan menneisiin vuosikymmeniin verrattuna ne ovat nyt hyvin harvinaisia. Lasten surmat olivat Lauerman mukaan 1960-70-luvuilla moninkertaisesti yleisempiä. (Hannu Lauerma, KU/Viikkolehti 28.5.2012)

  5. tammikuu44 sanoo:

    Kiitos, kiitos upeista kommenteista ja tuosta hyvästä linkistä! – Ehdottoman hyvä muutos väkivaltatapausten uutisointiin olisi tosiaankin tuo katseen kääntäminen uhriin. Nythän esimerkiksi tämä Norjan Breivik saa juuri sitä julkisuutta mitä halusi, ja ehkä miehellä on ollut vaikutusta myös Hyvinkään ampujan toimintaan.

  6. Aili Nupponen sanoo:

    Minusta olisi parasta, jos aseet koko maailmasta kiellettäisiin; se vasta olisi jotakin;)
    Tappaminen olisi silloin huomattavasti vaikeampaa…

    • tammikuu44 sanoo:

      Paras ratkaisu, mutta mahdoton toteuttaa tässä riitaisessa maailmassa. Rauhantyö kannattaa silti. Ehkä ihmiset joskus oppivat.

  7. Karjalaispoika sanoo:

    Kyllä me suomalaiset olemme tilastojen mukaan erittäin väkivaltaisia.Näin pari kolmekuukautta
    sitten tilaston joka oli todella murheellinen.Kysymys oli lasten surmaamisesta Suomessa, niitä tapahtui kuusinkertainen määrä sataatuhatta asukasta verrattuna Ruotsiin.Tilaston olivat tehneet suomalaiset,en muista järjestön nimeä.Vieläkin huomaa kuinka ihannoidaan surmaamista sodissa.
    Kumma kun sodat hävittiin vaikka olimme niin hyviä tappajia,no voitimmehan Lapinsodan saksalaisia vastaan.

    • Kauhistuttava luku: kuusinkertasesti enemmän! Me suomalaiset olemme jotenkin omaa itsetuntoa kohottaaksemme tottuneet naureskelemaan ruotsalaisille ”hienohelmoille”, joka mielikuva syntyi ehkä siitä, että ruotsinkieliset Suomessa ovat aina olleet enemmän tuttuja muun mailman kanssa kuin suomalaiset. Ruotsin kieli oli täälläkin sivistyneistön kieli. Kadehdimme ilmeisesti ruotsalaisten ja täällä Suomessa ruotsinkielisten käytöstapoja ja taiteen ja yleensä kulttuurin arvostusta. Me sensijaan ylpeilimme Rannanjärvellä ja Isontalon Antilla – ja tappamisella! Innoissamme kansalaisodan aikana tapomme toisammekin.

      Tämä soitainto suomalaisissa on tosiaan uskomatonta. Ei lähde kulumallakaan leuhkiminen hävityistä sodistamme. Ja ne saksalasetkin saatiin tosiasiassa ajettua pois ainoastaan siksi,
      että olivat pirut itse jo lähtemässä.

  8. Henkilönvapaus sanoo:

    ”Suomessa on ampuma-aseita luvattoman paljon. Suomessa tapetaan näillä aseilla ihmisiä luvattoman paljon. Nyt ollaan sormi suussa: missä vika? Ratkaisu on ällistyttävän yksinkertainen: aseet pois, tiukasti valvontaan! Ase on pelkästään tappoväline, ei tarvekalu.”

    MIten määrittelet ”luvattoman paljon”? Tietääkseni Suomi on vapaa maa. Aseetonta kansaa on myös helppo hallita. Aseita et saa ikinä pois kaikkia, ja yksityisomistuksen täyskielto ei ainakaan vähennä pimeillä markkinoilla olevia aseita.

    Olisi parempi panostaa mm. mielenterveyden hoitoon, nykyään kun kaikki sysätään ulos SSRIt kourassa. Aselain tulisi olla tehokas, ei välttämättä (tiukka). Kuten varmaan tiedät, briteissä aseen hankkiminen on erittäin vaikeaa. Siellä aselain muuttamisen aikoihin murhat eivät vähentyneet vaan pysyivät samana, tekovälineenä teräaseet.

    ”Ase ei kuulu joka kodin varusteisiin kuten esimerkiksi pesukone.”
    Se kuulu jokaisen kotiin joka sen itse haluaa, osoittaa sellaisen tarvitsevansa ja on siihen pätevä.

    ”Aseharrastajien aktivisteille pitäisi takoa päähän, että suomalainen tappamiskulttuurin on muututtava. Maanpuolustuskoulutus kuuluu puolustusvoimille, ei yksityisille harrastajille.”

    Mikä tappamiskulttuuri? Suurin osa suomen aseenomistajista on metsästäjiä. SRA, practical yms tekevät paljon pienemmän osan, ei toki sillä että viimeisenä mainitut olisivat jotain ”tappamiskulttuuria”.

    ”Autojen ja veitsien kanssa törttöilyä ei pidä edes verrata ampuma-aseella söheltämiseen.”
    Ei niin, koska autoilla ja veitsillä tapetaan paljon enemmän ihmisiä. Aseiden sijoittaminen keskitettyihin varastoihin toisia monia ongelmia, kuten sen että sellaisesta olisi suhteellisen helppo varastaa kerralla kymmeniä ellei satoja aseita. Toisena se että kuka ne aseet huoltaisi?

    • tammikuu44 sanoo:

      Yksinkertaisesti sanottuna: Kukaan ei tarvitse tappoasetta kotiinsa. Näin yksinkertaista se on. Vai pitääkö asemiehille vielä vääntää ratalangasta malli?

      • henkilönvapaus sanoo:

        Esim. Pohjois-Koreassa ja ”oikeusvaltiossa” nimeltä Neuvostoliitossa toimittiin haluamasi mallin mukaan. P-Koreassa vieläkin.

        Väänsin juuri rautalangasta miksi ”aseet pois kotoa” malli ei toimi.

  9. Mielestäni väänsit paremminkin tortun, joka tuli peräsuolestasi sutjakkaasti: tuskin missään on niin paljon aseita kuin Pohjois-Koreassa ja entinen Neuvoistoliittokin kilpaili kovasti Yhdysvaltain kanssa aseiden määrästä. Kävivät ”kylmää sotaa”, joka onneksi ei lämminnyt oikeaksi. Nykykyään Yhdysvallat on kärjessä aseiden määrässä. Siellä jos missä ihaillaan perinteisesti tappamista. Siellä tosiaankin kuka tahansa voi omistaa aseen. Ja se näkyy mm. lapsukaisten tekemissä koulusurmissa. Sieltä malli tähän suomaliseen koulutappamiskulttuuriinkin on saatu. Ja Norjan kaistapää Breivk on malliesimerkki aseharrastajan sekoamisesta.

    Kanadassa, jossa on huomattavasti tiukemmat aselait esiintyy huomattavasti vähemmän aseistettua rikollisuutta ja muuta ampuma-aseilla meuhkaamista ja tappamista.

    • henkilönvapaus sanoo:

      Ero on siinä että neuvostoliitossa ja P-Koressa aseiden laillinen yksityisomistus oli/on olematonta. Täten hallitsijoiden on helppo hallita kansaa mielivaltaisesti.

      ”Siellä tosiaankin kuka tahansa voi omistaa aseen”

      Meilkeinpä. En pidä USAn mallia pätevänä. Aselain pitäisi olla tehokas, eli välttämättä tiukka. MItä mieltä olet esim. Sveitsistä jossa meilkein jokainen armeijan käynyt saa rynnäkkökiväärin kotiin siihen asti kunnes asevelvollisuus loppuu? Tämän jälkeen rynnäkkökivääri pitää joko palauttaa tai käydä muutattamassa puoliautomaattiseksi, joka maksaa muutaman kympin. Sveitsissä aseistettu rikollisuus on minimaalista. Miksi? koska siellä on hoidettu paremmin tietyt yhteiskunnalliset ongelmat, kuten terveydenhuolto yms.

      En väitä että suomessa jokaiselle pitäisi antaa kiinalainen ylijäämärynkky käteen asepalveluksen loppuessa. Sveitsi on hyvä esimerkki siitä että aseet tai niiden yksityisomistus ei aiheuta rikollisuutta. Suomessa pitäisi ennemmin hoitaa mielenterveyden huolto kuntoon kuin lähteä riistämään ihmisiltä heidän aseitaan.

      Kyllä, Breivik oli aseharrastaja jonkin aikaa kun se nyt oli edellytyksenä kiväärin/pistoolin hankkimiselle. Toiseksi, Breivik ei ”seonnut” vaan hän oli suunnitellut iskuaan vuosia. Terrorismia/väkivaltaa ei voida sataprosenttisesti välttää millään. Norjassa on muuten huomattavan tiukat aselait.

  10. Tuskin tästä kannattaa enää väitellä, niin tiukat mielipiteet meillä on kummallakin. Mutta sen sijaan kysyn sinulta:
    Jos sinun pitäisi valita, kumman valitsisit:
    !. vaihtoehto: Erittäin tiukka aselaki mutta sen sijaan erittäin vapaamielinen suhtautuminen seksiin myös samaa sukupuolta olevien seksi hyväksyminen ja jopa pornon sekä seksin myynnin suvaitseminen, ?
    2. vahtoehto: Erittäin vapaamielinen aselaki mutta tiukka seksuaalisen valvonta ja vain heteroseksin hyväksyminen, elokuvien sensuroiminen ja pornokielto?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s