Kiskojen viemä (Pakinaperjantai 8.6.2012)

Lapsuuden unelmat ovat suloisia.

*

Kun laittaa pennin rahan ratakiskolle ja odottaa, että juna ajaa sen yli, niin siitä rahasta tulee  semmoinen hassu. Naapurin  poikien kanssa niitä pennejä kesällä liiskattiin, vaikka pennillä sai kioskista yhden nallekarkin, tikkunekkuun tarvittiin viisi penniä. Joku sanoi, että Suomen rahaa ei saa tuhota, mutta eihän ne pojat uskoneet. Uhallakin vain yltyivät ja nauroivat.

Radalla haisi.  Pojat sanoivat, että se rautatie  haisee kuselle, kun matkustajat käyvät junassa asioillaan, oli sitten isompi tai pienempi hätä. Siellä junassa on melkein oikea kaupunkilaisvessa, tuuli huuhtelee kakat ja pyllyt,  sanoivat. Meillä kaikilla kotona oli vain ulkohuone, mutta sekin haisi vähän samalle.

Ratakiskoa myöten oli myös  hieno kävellä. Kädet piti levittää sivulle, jos halusi kuvitella  olevansa nuorallakävelijä. Naapurin Kari oli nähnyt nuorallakävelijän kaupungin sirkuksessa. Jos oikein kauan treenaisi, saattaisi päästä johonkin sirkukseen nuorallakävelijäksi, Kari sanoi ja lupasi viedä minut mukanaan sellaiseen kaupunkilaissirkukseen.

Oikeastaan radalla ei saanut ollenkaan  olla. Juna saattoi tulla milloin tahansa, aikuiset varoittelivat. Joskus  yöllä herätessä, kun kuuli junan vihellyksen, hiukan pelotti.

Kari laski suksilla seuraavana talvena koulumatkalla suoraan junan alle. Sen jälkeen siihen radan ylikulkusillan pieleen tuli varoitusmerkki. Aamuisin koulumatkalla katsoin aina kumpaankin suuntaan. Ajattelin, että  Kari tanssii jo kaukana  ratakiskolla, tanssii turvaan ratakiskoa pitkin. Jotenkin tuntui pahalta, kun en tiennyt, kumpaan suuntaan Kari oli lähtenyt.

About these ads

About Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
This entry was posted in eläkeläiset, ihmiset, mynämäki, novellit and tagged , , , , . Bookmark the permalink.

8 vastausta artikkeliin Kiskojen viemä (Pakinaperjantai 8.6.2012)

  1. Aili Nupponen sanoo:

    Joku ystävä älysi varoittaa pojista jo lapsna, mutta et tainnut uskoa häntä?
    Ihana kuva;DD

    • Niin teki, mutta enpä ottanut varoituksesta opiksi. Ja hyvä niin, sillä eipä olisi Kalle-poikaa, jos olisin neuvoa kuunnellut. Ja tarpeellinen se on vanhempikin mies huushollissa.

  2. Johanna sanoo:

    Huhhuh… Mikä yhdistelmä onkaan kuva ja teksti. Vaikuttavaa.

  3. mm sanoo:

    Ihmisten iän aavistaa värssykirjan kiiltokuvista, käsialasta ja nallekarkkien hinnasta. Niitäkin todella ostettiin yksi kerrallaan. Juuri tuolla hinnalla.

  4. Aili Nupponen sanoo:

    Kyllä kiiltokuvia löytyy kaupoista, ja kaiken lajin kuvavihkojakin löytyy…;))

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s