Lemmenviemää (Pakinaperjantai 22.6.2012)

 

Juhannusyönä kukkiva niitty houkuttelee.

*

Muistin hyvin tämän oikopolun. Sitä pitkin kuljettiin lapsena tyttöjen kanssa uimalaitoksen rannasta kauppalan keskustaan.  Hiukan vanhempana tultiin juhannusjuhlilta kikattaen ja istuttiin pitkät ajat hiljaa  suuren kiven päällä, kuunneltiin metsän ääniä, nukkuvien lintujen  hengitystä. Ei uskottu enää keijuihin ja peikkoihin.

Muistan myös hiekkatien, muistan suuren niityn tien oikealla puolella. Tienvarsi on nytkin valkoisenaan koiranputkea, heinät kasvavat rehevinä, tuoksuvina, siellä täällä valkeaa kukkavaahtoa, jotain keltaista, ehkä löytäisin tuolta harakankellonkin, ehkä jonkun oudon kämmekän, angervo ainakin haisee väkevänä.

Astun pelotta korkeaan heinikkoon, taittelen muutaman koiranputken kukkalatvan, alan etsiä ja etsiä kuten aina ennen juhannuksena etsittiin; seitsemää sorttiahan niitä kukkia piti olla. Kun  käännyn palatakseni hiekkatielle, huomaan tuntemattoman naisen. Naisen kädessä on kimppu kukkia, seitsemää sorttia kuten minullakin.  Vanha nainen hymyilee. Nyt tunnistan naisen, nimeä en muista.

Vaaleassa kesäyössä näen selvästi jokaisen rypyn, harmaan tukan, käsivarsien kalpean ihon. Vanha, kovin tutulta tuntuva nainen sivelee  ryppyistä kaulaansa, tapailee kuin selittäviä sanoja siihen tupsahtamiselleen. Nyt näen myös silmien loisteen. Hetkeksi niitylle puhkeaa salaperäisiä kukkia. Elän ja hengitän, näen ja ymmärrän.
- Lemmenviemää, kuulen vanhan naisen onnellisena sanovan.

Samassa muistan nimen. Koko niitty vilisee onnellisia ryppyisiä mummeleita, nauru pulppuaa, kun kirmailemme harakankelloja helistellen juhannusyön aurinkoisena hetkenä niityllä, johon jo kaste alkaa laskeutua. Kukaan ei kadu hetkeäkään yhtäkään onnenhetkeään, ei edes varastettuja.
- Lemmenviemää joka ryppy! me alastomat mummelit huudahtelemme kerta kaikkiaan häpeämättömästi.

About these ads

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
This entry was posted in eläkeläiset, feminismi, ihmiset, novellit, vanhukset, yhteiskunta and tagged , , , , , . Bookmark the permalink.

8 vastausta artikkeliin Lemmenviemää (Pakinaperjantai 22.6.2012)

  1. Aili Nupponen sanoo:

    On siinä juhannuksessa oma taikansa, meille mummeleillekin.<3333

  2. Karjalaispoika sanoo:

    Minulla on komea Juhannusruusu kuulin että eräs leskiemäntä oli siitä hakenut muutaman ruusun juhannusaattona.Onkohan siinä joku taika jos laittaa ruusut patjan ja sängyn väliin niin salarakas tulee juhannusyönä ikkunasta ja kellahtaa lesken viereen,oiskohan niin toivotaan.

    • tammikuu44 sanoo:

      Varmasti on! Paras nyt on heti takoa, kun rauta on kuumaa. Kannattaa näin juhannuksen jälkeen mennä ovesta, saattaa naisihminen pelästyä, jos yöllä yrittää ikkunasta, luule vaikka murtovarkaaksi ja antaa äkkilähdön.

  3. nils-åke toivonen sanoo:

    Juhannus tuli ja juhannus meni. Tuntuu siltä kuin suomalaiseen juhannuksenviettoon sopivat Eino Leinon kuolemattomat säkeet:

    Saatuansa spriitä
    virkistyi hän siitä
    Kohottaen lasiaan
    virkkoi: ”Veljet asiaan.”

    • tammikuu44 sanoo:

      Leino on varsinainen asiantuntija juhlimisessa, eikä hänen runonsakaan ole pelkkää ruislinnun ääntä korvissa. Runoilija puhuu asiaakin.

  4. deme sanoo:

    Varmasti saniainenkin kukki. Juuri siellä ja silloin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s