Lasiset laulukirjat ovat olleet hyvänä apuna luotaessa lemmenluritusten laulukirjaa.
*
Ihmisen elämä on nykyään kuin IKEAn huonekalut. Jotta saisit kalun kuin kalun pystyyn, tarvitset opaskirjan. Ja sittenkin menee hermot. Jos ei muu auta, on haettava naapurin isäntä apuun. Jo alkaa valmista syntyä!
Nykyajan ihminen ei osaa tulla edes onnelliseksi, jos ei ole opaskirjaa. Kirjassa sitten neuvotaan, että kannattaa tyytyä siihen mitä on. Sitä paitsi suomalaiset ovat tutkimusten mukaan maailman toiseksi onnellisen kansa. Tanskalaiset ovat sentään vielä onnellisempia kuin suomalaiset, mutta heillä onkin hyvää olutta ja voileipiä eikä Pekka Puskaa.
Joku äkkiväärä engelsmanni on tosin tokaissut, että Tanskanmaassa olisi muka jotain mätää. Pelkkää tiukan ylähuulen omaavan hapannaaman puhetta! Suomalaiset ovat sen sijaan tarkkoja onnestaan. “Kell onni on se onnen kätkeköön ja olkoon onnellinen onnestaan”, on täällä vanhastaan laulettu.
Ei synny syntymätön eikä leisku lempikään ilman opastavaa opusta nykyään. Vallan avuttomaksi on käynyt nykyinen sukupolvi. Vaikka vielä itse ovat syntyneet ilman mitään oppaita ja usein aivan odottamatta ja yllätykseksi. Ainoa opaskirja selviytymiseen elämän karikoista on ollut sisusuomalaisille vuosisatoja lasinen laulukirja.
Uusi sukupolvi tarvitsee sen sijaan lemmenlurituksen laulukirjan. Niin on vaikeaa sanoa kaksi sanaa: Rakastan sinua. Ja kuitenkin nämä uusavuttomat ensimmäisenä opiskelevat punastuen nuo taikasanat niin ruotsiksi, englanniksi, ranskaksi, venäjäksi, japaniksi ja vaikka udmurtiksi, kuuntelevat oppitunneillakin salaa laulettua lemmenluritusta, tuota yhtä ja samaa. Koko ilmaisulle pitäisi siis keksiä uusi muoto, sellainen ihmisläheinen, kansanomainen, häpeilemätön mutta rakkauden ilmenemisen selvästi selittävä.
Tampereella onkin päästy jo melko lähelle ilmaisun ydintä. Siellä tutkimusten mukaan monetkin uljaat ja rajut rakastajat käyttävät iltamyöhällä ilmaisuna: “Mennäänks Hervantaan paneen?” Selvempi ilmaisu se on kuin tuo moniselkoinen:”Rakastan sinua.”
Toki on.
Kuvassa olevien laulukirjojen prosentit ovat pelottavan korkealla. 40 riittää siihen, että ei pidä ryhtyä veden kanssa läträämään, mutta järkikään ei karkaa päästä.
Se on noitten lemmenluritusten kanssa paljon varallisempaa: järki katoaa jo ensimmäisen sävelen aikana. Kansantaloudellisesti kuitenkin hyviäkin tuloksia tuottavaa.
mummo näkee vain muovikantisia laulukirjoja noissa kuvissa, lasikantiset lienevät jo loppuunmyytyjä!!! virolaiset ovat kuulemma kovia poiia eli tyttöjä laulamaan, ehkä tämän myyttisen ‘veden’ ansiosta!!!
ja sekin vielä, että vesikin on jo eli vain 80 prosenttista, ihan uusi ilmiö minulle. kyllä ne vironmaalla osaavat!!!
Muovi on korvannut lasin, mutta sisältö on pysynyt samana. Laulattamaan pistää tuommoinen vesi minkämaalaiset tahansa! Ehkä lurittelemaan lemmestäkin.
Voi aikoja voi tapoja, minä nuorena sanoin tytölle ujonapoikana rakkauden tunnustuksena,”Mää tuli vaa vaik saroki” Nyt Nääsvillessä sanotaan “Mennäänks Hervantaan Panee.
Kumpikohan lause on tehokkaampi?
Kyllä romantiikkaa pitää olla ei se lempi miltään muuten maistu.
Joo, ja se romantiikkakin voi olla ihan kotikutoista, ei siihen mitää ihmeellisyyksiä tarvita. Eikä romantiikka viihdy ainakaan melussa, sen olen huomannut. Sellainen “ei puhu eikä pussaa” – mieskin on ihan romanttinen.
Mie kyl puhu sekä pussaa mut siin itse toimituksees,oo melko kehno.
Karjalaispoika koittaa nyt muistaa opettajan opetuksen: Harjoitus tekee mestarin!
Kyl se valmentajaki (vastapeluri) o tärkee