Armeijassa erilaiset persoonallisuudet sulautuvat somasti yhdeksi kokonaisuudeksi.

Armeijan käyneet miehet käyvät kuumina. Jumankauta, armeijaa on loukattu, ähisevät etenkin veteraanit.  Mikko Kuustonen nimittäin tuli sanoneeksi perjantaina tv:ssä muutamia  totuuksia armeijasta. Kun joku penäsi, että armeijan käyminen kuuluu presidentin pääsyvaatimuksiin, Kuustonen sanoi:

- Miettikää äijät mitä me on oikeasti opittu intin aikana sellaista, mikä on ratkaisevaa pressan tontin kanalta. Siellä opitaan syömään munkkia ja tumputtamaan niin. että peitto heiluu.

Tästäkös mökä on syntynyt!  Kuustonen vakuuttaa, että hänen kommenttinsa koski vain sitä, mitä armeijan käymisestä on hyötyä presidentin työssä.  Suurin osa presidenteistämme on selvinnyt töistään hyvin ilman armeijassa saadun osaamisen taitojakin. He ovat hankkineet tarvittavan osaamisensa vallan muualla.

Eihän Kuustonen ole siis ollenkaan ivaillut veteraanien kustannuksella tai halveksinut maanpuolustustyötä. Ilolla pankaamme merkille, että tulevaisuudessa varusmiehet koulutetaan myös perheväkivaltaa vastaan. Tästä asiasta puolustusvoimien sosiaalipäällikkö Veli Särmäkari sanoo Turun Sanomissa tänään, että sotilaat oppivat tässä koulutuksessa tärkeitä sovittelutaitoja ja aggression hallintaa, mitä tarvitaan yleensäkin elämässä.

Niin muuttuu maailma ja armeijakin! Että vanhoilta jääriltä nyt toivoisi sitä aggressioiden hallintaa. Uusi koulutus saattaa antaa vallan uuden ulottuvuuden:  armeijassa ei opetetakaan aseiden tappokäyttöä vaan niiden riisumista.

HS 29.1.2012

Presidenttiehdokkaittemme puolisoita on viime aikoina mediassa käännelty ja katseltu. Tässä vertailussa Sauli Niinistön puoliso Jenni Haukio jää kyllä auttamatta toiseksi verrattuna Pekka Haaviston puolisoon Antonio Floresiin. Mies on noussut naisten suosikiksi, todelliseksi kultapojuksi ja lemmikiksi. Jäykkä Jenni jää runoineen hymyilevän  Antonion  varjoon mennen tullen. Ei edes silittäminen auta. Kummallakaan ei oikeastaan ole mitään sanottavaa, joka sanottava onkin tässä leikissä vallan toisarvoinen asia. Antonion lämmin ja hymyilevä luonnollisuus hurmaa!!

*

Eläköityminen tekee hyvää kelle tahansa. Malliesimekkinä eläkkeelle jäänyt Suomen Pankin pääjohtaja Sirkka Hämäläinen. Nainen vasta nyt uskaltaa sanoa suoraan, että rahamaailman pyhä henki eli  markkinavoimat ovat erehtyneet pahanpäiväisesti. Ja senkin Hämäläinen sanoo, että  olisi paikallaan kiristää pankkien sääntelyä eli aisoissa pitämistä. Tämän ihmesanoman voi lukea Talouselämä-lehdelle.

*

Järki voittaa joskus myös taidepiireissä, Taiteen tutkija Anna Kortelainen hutkii lähes rehevän kansannaisen tavoin guggenheimiläisiä  viime lauantain TS:n kolumnissaan. Tyylikäs filosofian tohtori ottaa oikein ihastuttavat pakinanikkarin otteet suomiessaan guggeja ja lyödessään Janne  Gallen-Kallela -Sireniä päin pläsiä. Näin:

“Yleisen elämänkokemuksen valossa ei ole yllättävää, että kunnianhimoinen jannu haluaa wau-työpaikan – mutta että julkisella rahoituksella, se on jotakin uutta. Ja se, että mukaan on liittynyt näyttävä joukko torppareiksi haluavia, on sekin aika käsittämätöntä. Isot pojat kalliissa mittatilauspuvuissaan ovat lobanneet imarreltuja, punaposkisia virkahenkilöitä ja nänä ovat innostuneet: meidät huomataan ja hyväksytään, kun maksamme heille valtavan summan rahaa.”
‘
*

Lopuksi vain yksi ikävä akana: Stora Enson jättihanke Uruguaissa (HS 29.1.) ja samanmoinen Kiinassa ynnä muualla. Jättisellutehtaat saastuttavat ympäristön ja vievät talonpoikien pellot, koska niitä tarvitaan nopeakasvuisille eukalyptuspuille.  Chilessä on jo sellutehda aiheuttanut ympäristökatastrofin vuonna 2004. Stora Enso mainostaa itseään ympäristöystävällisenä – kuitenkin  kanteita on tullut ympäristörikosten lisäksi työlakien rikkomisesta ja korruptiosta.

Rahahan ei haise . ei siis haise sellutehdaskaan!

Värivoima vetää meitä toistemme lähelle.
Kaipaukseni kohde on hadronin syli.

Protoni ja antiprotoni törmäsivät
20 miljardin vuotta sitten.

Alussa olivat  suklaa, mansikka ja vanilja.
Sitten kauneus ja totuus

Olemme sitoutuneet toisiimme
lujemmin kuin mikään,
Ydinvoimin atomin ytimessä.

Rakastamme värejä,
puhumme värein.
Se  on vuorovaikutusta.

Värini vaihtuu koko ajan
sitä ei voida määritellä
ja on otettava huomioon,
että on myös antivärejä.

Olemme vankeja.
Emme voi olla koskaan yksin.

Nam! Missä viipyy houkutukset peittävä pressu!

 Lastensuojeluvillitys valtaa alaa. Lapsia  yritetään suojella mitä mielikuvituksettomimmin tavoin. Viimeisin villitys on tupakkiaskien peittäminen numeroilla kauppojen kassoilla.  Muslimimaissa on päästy lastensuojelussa  vasta alkuun: siellä suojellaan lapsia Barbi-nukeilta.

 Lapsille vahingolliseksi luokitellun tavaran peittäminen on vanha konsti suojella lapsia. Tupakoiden pitäminen poissa näkyvistä on herättänyt ihastusta erityisesti siveyden sipuleissa ja muissa hölmöissä. Erityisesti lutherkirkkolaiset näkevät tupakoiden piilossa pitämisessä oikean raamatullisen suunnan, sillä eihän Raamatussa kertaakaan mainita esimerkiksi Marlboroa tai L&M-merkkistä amerikkalaista savuketta. Apostolit ja muu esikristillinen sakki siis oli tupakkalakossa, joka tekisi hyvää lapsillekin.

 Änkyröiden mielestä myös homot pitäisi merkitä jollain tähtimerkillä, etteivät lapset saisi vaikutteita. Presidentinvaaleista tulee nykyisellään lasten keskuudessa varsin arveluttava operaatio. Paraikaa kehitelläänkin mahdollisuutta peittää kokonaan toinen ehdokas lasten katseilta. Sillä jos mies on hyvännäköinen, se on ilman muuta homo, ajattelee tietenkin yksinkertainen  lapsikulta. Haluan siis homoksi,  minusta voi tulla  vaikka Berliinin pormestari, Saksan ulkoministeri, Irlantiin senaattori, Islannin pääministeri … miksei siis Suomen presidentti!

Luonnollinen ratkaisu olisi säkki päässä esiintyminen. Vaalivirkailijoita äänestäjän olisi kuiskaamalla kysyttävä kuka säkissä on. Toisessa leirissä on nyt kuitenkin  oltu huolestuneita, että toinen saisi tästä aivan ilmasta mainosta. Lapset kuitenkin ääneen kyselisivät, kuka siellä säkissä oikein on.

Niinpä valtioneuvoston neuvoa-antava työryhmä ehdottaakin sopuratkaisua: kumpikin pukeutuu säkkiin. Tämä olisikin loistoratkaisu, sillä ehdokkaat ovat esimerkillisiä herrasmiehiä molemmat. Niinpä  valinnassa ei olisi ollenkaan vaaraa, että voisi valita sian säkissä.

Vapaus, veljeys ja tasa-arvo!

Toivo

Valo tulee vasemmalta pehmeänä ullakon likaisen ikkunan läpi. Hiljaisuuden rikkoo joku ääni, siipien viuhke, valkoiset joutsenet, viestintuojat, lentävät kohti pohjoista. Nainen sivelee sormillaan pölyistä lipasta, ikuisesti utelias nainen raottaa  kantta.

Pandora, älä avaa sitä! Älä avaa sitä!

Silkkipaperiin  on kääritty jotain,  Pandora, älä avaa sitä!  Älä avaa sitä!

Paketin alla ristipistoin ommeltu seinätaulu.  Kuutamo, soikeassa seinätaulussa mustat joutsenet uivat lammella. Ne lehahtavat  kiiltävillä siivillään lentoon, räpyttelevät ahtaalla ullakolla sinne tänne. Pimeyttä, kärsimystä, sairautta! Silkkipaperi rasahtaa: kirja täynnä lapsellisella käsialalla kirjoitettua, räpyttelevää tekstiä.

Ensimmäisten sivujen välistä löytyy  punaisesta villapuserosta nyhdettyä  nöyhtää. Ja kiiltokuvia: sydän, kaksi valkoista kyyhkystä  kantavat nokassaan ihmisen rinnasta kaivettua sydäntä, punainen ruusu, jota irtileikatut kädet pitelevät,  punaposkiset pirullisesti hymyilevät enkelit perhosen siivet liimattuna ehkä pelkällä paperiliimalla  niskaan. Toistensa klooneja, tukka käherretty, huulet riettaasti maalattuina, jakaus suorassa, kädettöminä, jalattomina, ruumiittomina. Mutta myös kaikki  unohdetut kesät ja talvet, kaikki joulut, hiljaiset sadepäivät, lempeät sairaudet, pieni kuume ja polttava mustamarjamehu, appelsiinit, tyynystä ulos tunkeva höyhen.

Pandora, katso kuinka pöly kieppuu ilmassa, anna sen laskeutua kaikessa rauhassa. Pane kirja kiinni. Sulje lipas, työnnä piiloon. Tätä pyyteetöntä rakkautta, hiljaista kultasadetta ei enää ole, se on pelkkä vääristynyt muisto, pane kirja kiinni. Sydän on kaivettu rinnastasi, kädet sidottu, piru istuu joka oksalla! Kaikki maailman vitsaukset, pahuus ja sairaudet, jääkylmä, likainen maailma, jonka ilmaa hengität ahnehtien.

Tutkija sulkee lippaan. Hän hymyilee, pyyhkäisee vielä sormenpäillään lippaan kantta. Hän hymyilee,  tutkijana tietää, mitä Pandoran lippaaseen jäi. Tutkija nostaa lippaan hyllylle odottamaan. Siitä sen joku toinen löytää.

Hulvattoman hauska keksintö Suomenmaassa on tupakoiden kätkeminen lasten silmiltä. Niitä ei saa olla  näkyvillä kaupoissa. Kassojen viereen ovat ilmestyneet numerotaulut. (Tienvarsilla olevat numerotaulut kuvien kera ovat sen sijaan osa presidenttivaalikampanjaa).

 Nyt on osattava valita oikea numero oikealle tupakalle (ja oikea numero oikealle presidentille). Valintaa vaikeuttaa kuitenkin se, että kaikissa kaupoissa ei saman numeron alla olekaan samanlainen tupakkalootaa. (Äänestyskopeissa ehkä on.)

Taide on myös aina kinkkinen juttu.  Vähän uskaliasta on hankkia tälle kansalle  Guggenheim-museo, kun se ei tunne vanhaakaan taidetta sen vertaa, että erottaisi aidon Taistelevat metsot väärennetystä.  On näet selvinnyt, että 1/3 markkinoilla liikkuvasta vanhemmasta taiteesta on väärennettyä. Että moni rahakas on iskenyt ahnehtivat kätensä ehtaan lehmänläjään!

Hyvän saa joskus pyytämättäkin. Fortum on luvannut maksaa 20 miljoonaa korvauksia myrskytuhoista.  Pikkusummahan tuo on: vaivaiset kaksi kertaa se riittäisi  Lilius-herralle hyvänmiehen lisänä. Että ei kannata surkutella Fortumin kassan tyhjentymistä, tyhmempiinkin projekteihin kuin myrskytuhoihin on siis yhtiöltä riittänyt pikkusummia.

Lopuksi aplodit valloittavalle ja silti asioihin pureutuvalle Strada-ajankohtaisohjelmalle TV1:ssä. Sen juontajat Sanna Stellan ja Ivan Puopolo hurmaavat myös persoonina: osaavat hullutella ja  ammattitaitoa on. Viime perjantain Strada liikkui ajassa: Guggenheim tietenkin kärjessä, jossa letkeästi  tehty haastattelu Janne Gallen-Kallela-Sirenistä ja hiukan myös kritiikkiä miljoonan maksaneesta hankkeen selvityslätyskästä sekä ihmettelyä Stora Enson toiminnasta Kiinassa, jossa talonpoikien pellot pannaan kasvaman eukalyptuspuita; Enso jauhaa niistä luontoa säästävää paperia – talonpoikien elinkeinosta ei ole niin väliä!

Vertauskohtana Puoli seitsemän -ohjelmaviritelmä, jossa  jonninjoutavia puhuva juontajakaksikko hauskuuttaa itseään.   Stradassa on selvä tekijäihmisten käden- ja järjenjälki. Juontajat eivät yritä esittää intelligenttejä, toisaalta ei Puoli seitsemän tekijätkään yritä esittää tumpeloita.

- Rakkaudettomuudettomuudellako vai päin vastoin päin politiikkaa?
- Nyt en ymmärrä, siis miten?
- On tämä yhtä mättöö!

Taistelevat metsot.

Ensimmäisenä kysymykseen ehätti vastaamaan perussuomalaisten ääniharava, joka oli rakentamassa kesämökilleen myrskyn jäljiltä uutta  ulkohuussia omasta päästään ja keskisuomalaisista Hakkaraisen sahalla sahatuista kuuden tuuman laudoista.
-  Karvalaki päässä on mukava kakkia. Kylmänvihoja näin talvella tulee kyllä helposti, mutta suomalainen kestää. Maahanmuuttajat vaativat lämmitettyjä vessoja ja se tulee kalliiksi, kun pitää rakentaa se Guggenheimin museokin. Mikäli kiristämme reitemme ympärille kiedottua Opus Dei -piikkilankaa, saattaa 150 miljoonaa löytyä kansamme karttuisasta kädestä tuossa tuokiossa.

Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäkeä ei julkisesti uskalla kannattaa enää kukaan, niin topakka oli kulttuuriministerin kannanotto tuoreeltaan  Guggenheim-kysymykseen. Sen sijaan miehestä on tulossa pienituloisten, eläkeläisten, yksinhuoltajien ja sairaiden äänillä seuraava presidentti kerta heitolla.

- Ei tämmöistä olisi tapahtunut siihen aikaan, kun se entinen missi ja alusvaatemannekiini oli kulttuuriministerinä,  ajatellaan täti-ihmisten paremmissa piireissä cappuccinoa nautiskellen.

Monet oikeatkin taideihmiset ovat hädissään, paisti Janne Gallen-Kallela-Siren, joka nyt tulee saamnaan sukunsa arvoisen työpaikan.
- Taide on yksinkertainen asia, mies toteaa hymyillen, vaikeata elämässäni minullakin on ollut, vaikeinta oli oppia  kirjoittamaan oma nimi oikein. Kun opin, että G tulee ennen K:ta ja nimissä pitää olla heittomerkkejä, joita kaikki tumpelot eivät osaa kirjoittaa edes  tietokoneella, minulle oli tie auki kaikkiin vaativiin tehtäviin.

- Rehellistä liiketoimintaa pitää aina tukea, sanoo pesunkestävä lihakauppias, eteläsuomalainen osuuskaupan hoitaja.
- 500 000 kävijää vuodessa tuo  euroja 12 euron lipullaan 6 miljoonaa. Eikä mene montakaan vuotta, kun koko roska on maksettu pelkillä lipputuloilla. Säätiölle tietysti menee bonuksia ja muista kuluista korvauksia kuten heti alkuun lisenssimaksua 24 miljoonaa… sikanauta on muuten tänään erikoistarjouksessa!

- Kesäillan limonadi maistuu kesäillassa mynämäkeläismiehellekin.

Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa. Varmaa on vain, että tulevaisuus on erilainen kuin tämä päivä. Aamun lehdestä (TS 8.1.) poimin kuitenkin kaksi ennustajaa ennustuksineen.

Åbo Akademin uskontotieteen professori Peter Nynäs ennustaa, että ihmisten riippuvuus mediasta lisääntyy. Suurinta pelkoa tuottavat tulevaisuudessa  luonnonkatastrofit. Ihmiset tulevat yhä riippuvaisemmiksi globaalista taloudesta ja mediasta.
Mies näkee  kristallipallostaan tulevaisuuden  kirkkaasti: kasvavat sosiaaliset ja taloudelliset erot voivat nousta suureksi uhaksi, samoin ongelmat ruuan riittävyydestä, uhkaa on pakolaisvirtojen kasvamisessa, väkivallan lisääntymisessä.
Samoja ennustuksia on tehnyt yksi jos toinenkin aikaa seuraava ihminen, vaikka kurkistamalla kevyeen rahapussiinsa.

Tähtitieteen professori Esko Valtaoja sen sijaan irrottaa jalat maasta ja katsoo taivaalle. Hän vakuuttaa, että tulevina vuosikymmeninä avaruudesta löytyy elämää ja tiedemiehet ovat selvittäneet, mistä maailmankaikkeus koostuu. On löydetty vielä tuntemattomat ainehiukkaset, joita pimeä aine sisältää..

Ymmärryksemme maailmankaikkeuden alusta kasvaa, ehkä oma kosmoksemme on vain mitätön kupla multiversumissa. Hauskinta tässä kehityksessä uteliaan ihmispolon mielestä on kuitenkin se, että  tuhannet ihmiset  piipahtelevat  avaruudessa katselemassa kotiplaneettaamme vähän laajemmasta perspektiivistä!

Maailma muuttuu yhä kiihtyvällä vauhdilla. Niinpä ihmisen ihanteet ja makutottumuksetkin muuttuvat. Tulevaisuudessa siniristilipun liehuessa juhannuksen yöttömässä yössä  maistuu järvenrantasaunan verannalla  punainen, taskulämmin limonaatikin  ruunan kuselta. Jos ei ole kylmälaukkua.

Kaksi on varmaa:
Maailma muuttuu, Eskoseni. (Topias Nummisuutareisssa)
Maailma digitalisoituu: vain nollia ja ykkösiä. (Hannu Hirvonen aforismikokoelmassaan Kiireestä kantapää).

Uutinen Turun Sanomissa 6.1.2012

Valviran ylijohtaja Marja-Liisa Partanen osaa töpeksiä. Varsinainen työ olisi esim. valelääkäreiden tarkkailussa, mutta siihen ei riitä aika. Tuli töpeksittyä oikein pahasti syksyllä. Johtuukohan tuo aikapula siitä, että pitää tarkkailla ja suojella omia etuja? Viitasammakko on aina ollut ylijohtajalle rakkahampi kuin kehitysvammainen. Samoin lepakko on hauska naapurissa muttei toki joku vammainen. Diplomityö tällä alalla on Partasen pariskunnan laatima valitus, jossa vastustetaan kehitysvammaisten hoitokodin rakentamista pariskunnan naapuristoon.

Korkein hallinto-oikeus on nyt vuodenvaihteessa hylännyt tämän rakennuslupapäätöksestä tehdyn valituksen. Hoitokoti rakennetaan Partasten naapuriin, vaikka valittajapariskunta  on ollut kovin huolestunut naapurissa asustavista parista lepakkolajista ja muutamasta viitasammakosta, joiden levähdys- ja asumispaikkojen tuhoaminen on kielletty. Ylijohtajan arvomaailmassa  kehitysvammaisista ei ole niin väliä.

Valvira-täti on miehineen kuitenkin sitä mieltä, että tontille ehkä voisi kuitenkin rakentaa päivähoitokodin, koska alueella Laajasalossa on huutava pula päivähoitopaikoista. Ei mieleen juolahtanut, että myös kehitysvammaisille tarkoitetuista  paikoista on huutava pula?

Joskus sentään jossain instanssissa järki voittaa kuten nyt Helsingin hallinto-oikeudella sen  hylätessä Partasten valituksen. Kuinkahan paljon samanmoista oman navan oikeutta kuin tämä pääjohtajatahon valitus tässä maassa käytetään? Tittelistä on aina apua, sen suojissa voi vaatia ja valittaa. Tökeydellä ei ole ylärajaa!