Ihmeitä ja kulttuuripieruja

“Tietämättömyyttä, järjen heiveröisyyttä, ajattelun pimeyttä ja muuta töhkää on kulttuurissamme yllin kyllin”, räväyttää (HS 10.4.) Matti Wiberg – kuka sitten lieneekään. Vilkaisin Wikipediasta ja selvisi, että mies  on poleeminen, konservatiivinen Turun yliopiston valtio-opin professori.  HS:n kulttuuritoimitus oli valinnut hänet yhdeksi vastaajaksi pääsiäisajan  kysymykseen Ovatko ihmeet mahdollisia.

Poleeminen Wiberg täydentää lausumaansa konservatiivisesti: “Ei sitä enää ihmetiedusteluilla pitäisi lisätä.”

Nyt kuitenkin kävi niin, että yli sadasta vastaajasta, jotka luokiteltiin  suomalaisen älymystön edustajiksi peräti 59 prosenttia uskoi jonkinsorttisiin ihmeisiin. HS:n nettikeskustelussa sen sijaan moni epäili, että älymystö on raadista kaukana ja koko kysymyksen asettelukin hanurista.”Mikä luokitellaan ihmeeksi?” ihmetteli moni.

A.W. Yrjänä vastaa mutkattomasti: “Ihme on psykotomimeettisen raja-arvon ylitys tajunnan kvanttikoneessa. Rationaalisuus on ihmeen järjestelty ja luokiteltu osa-alue.” Tältä pohjalta ponnistaen!

Laura Kolbe ottaa avukseen Einsteinin ja sanoo: “On kaksi tapaa elää. Voi elää niin kuin mikään ei olisi ihme tai niin, että kaikki olisi ihmettä.”

Nettikeskustelussa syntyi heti kaksi leiriä: ihmeisiin uskovat, jotka osoittautuivat yleensä vanhakantaisiksi Jeesus-ihmisiksi kuten entinen alkoholisti, joka 12.2.1972 klo 21 koki ihmeen,  toisena tieteen viimeiseen sanaan luottavat, tai ainakin sinne päin hapuilevat.

Nettikeskustelussa selvän voiton veivät  ihmeisiin epäuskoisesti suhtautuvat. Jotkut huomauttelivat, että olisi puhuttava yliluonnollisista ilmiöistä, jotka eivät ole ollenkaan sama asia kuin ihmeet. Selväpäisimmät selittivät, että monet asiat ovat entisaikaan olleet ihmeitä, kunnes ne ovat sitten tieteellisesti saaneet selityksensä kuten raekuurot ja kaksipäiset vasikat.

Moni huomasi, että eri aikoina on ollut  monenlaista tietoa, eikä tieto lopu tähänkään päivään. Joidenkin pää tuntui menevän vallan pyörälle ja he julistivatkin itsensä liian viisaiksi käymään tällaista keskustelua, yksi sentään uskalsi sanoa, että tavallinen rahvaan edustaja ei saa mitään tolkkua koko keskustelusta.

Virallisista keskustelijoista lainaan vielä Janne Gallen-Kallela-Sireniä: “Runous, musiikki, kuvataide ja rakennustaiteen luomukset ovat ihmeitä, jotka ovat kautta aikojen toimineet henkisyyden, intohimojen ja sielunelämän hopeaisina peileinä.”
“Maailma ja maailmankaikkeus on riittävän ihmeellinen tieteenkin näkökulmasta”, vakuuttaa Markku Valkonen.

Ja nyt minä lähden tämän mökkipahan puuceehen, joka toimii hetken sieluni  ja intohimojeni hopeisena peilinä.

Mainokset

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläinen, eläkeläiset, kirkko, mynämäki, sano suoraan, yhteiskunta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Ihmeitä ja kulttuuripieruja

  1. Kaisa-Maria sanoo:

    Kolbe on täysin väärässä, kuten Einsteinkin. Kolmas tapa on tyylitellä ihmeiden ja ei-ihmeiden välillä.
    Nuorena matkasin silloiseen Neuvostoliittoon. Ei siellä kaksipäisiä vasikoita näkynyt, mutta jossakin vaiheessa oli näkevinäni milloin missäkin museossa kaksipäisiä kotkia. Ystävyyskaupunkilaiset tarjosivat avokätisesti votkaa ja valkosipulilta haisevaa suolakurkkua, joten vierailusta jäivät mieleen lähinnä kaksipäinenkotka ja votka.
    Myöhemmin tajusin, etteivät kaksipäisten kotikien näkeminen johtunutkaan votkasta, jota varmuuden vuoksi edelleen vieroksun. Yhteiskunnallisen asemani vuoksi nautin vain puna- tai valkoviiniä seurajuomana. Mutta hurjan nuoruuden muisteleminen lämmittää vanhaa opettajatarta enemmän kuin paraskaan vuosikertaviini.
    Viimeinen lauseesi ”intohimojesi hopeisesta peilistä” edustaa alatyyliä. Sellaisissa piireissä, joissa minä liikun, tällainen lause olisi skandaali, joka kompromentteeraisi lausujansa. Vanhemmiten tosin tällainen seurapiirielämä tuntuu aika rasittavalta.

  2. tammikuu44 sanoo:

    Kiitän Kaisa-Mariaa kommentista: elämä on tosiaan arvaamatonta, mutta ihmettelen, että et vierailusi aikana nähnyt kuvia lippalakkipäisestä tai muhkeaviiksisestä miehestä? Olit kaiketi aikaasi edellä ja se jo on opettajan ollessa kyseessä ihme. Toinen ihmehän on se, että näitä mieshahmoja ei kyseisessä maassa enää näe selvin päinkään.

    Hiukan puolustelen itseäni tuon viimeisen lauseen suhteen. Arastellen lainasin sen tältä suomalaisen ns. älymystön edustajalta, jonka etu- ja sukunimi sisältää kaikkien viime vuosisadan alun suomalaisten taiteentekijöiden nimet. Siinä on valtava pohja päästellä suustaan mitä tahansa!

    Olen vakuuttunut, että kyseinen ilmaisu menee monessakin kyddyyripiirissä täydestä. Joku opettaja keksii siitä, tosin hiukan siistien, oivallisen aineen otsikon: Elämäni heijastumia sieluni hopeisesta peilistä. Joku kaunosielu lainaa sitä puheeseensa, joku rakentaa kokonaisen koulun aamunavauksen sen ympärille.

    Halusin siis vain nuoleskella korkeakulttuurin takapuolta. Kieli on nyt ruskea ja olo samanlainen kuin itselläsi votkan ja valkosipulikurkun jälkeen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s