Vanhustenhoito bisnesmiesten kynsissä

Meitä 60-luvun radikaaleja tarvitaan taas. Nyt pitää huutaa, laulaa ja toimia vanhusten puolesta! Omasta puolestamme.
Me kaikki 60-luvun radikaalit, nykyiset eläkeläiset, joudumme tuota pikaa tekemään lopullista tiliä elämän kanssa. Yhä useampi vanhus tekee tätä laskutoimitusta  parastaikaa vaipat märkinä lääketokkurassa epämääräisessä hoidossa.
Banderollissa lukee: Vanhuksille turvallinen hoito!

Kammottava, märissä vaipoissa ja aliravittuna kuoleminen on yleistynyt sitä mukaa, kun yksityiset hoitokodit ovat lisääntyneet ja kunnat ulkoistaneet vanhustenhoitoaan. Kauhistuttaa myös hoitajien vähyys ja se, että joukkoon  voi pujahtaa mieleltään sairaita. Emme voi olla varmoja turvallisuudesta edes omassa kodissamme auttajan käydessä.

Yksityisistä hoitokodeista on kasvanut isoja pahoja susia, jotka ovat syöneet jo monta isoäitiä. Hoitokoteja ei valvo kukaan, tai ainakin valvonta on ylen hataraa. Nämä vanhuslaitokset toimivat sillä markkinatalouden yksinkertaisella periaatteella, että liikelaitos ei ole hyväntekeväisyyslaitos ja se tuottaa voittoa mahdollisimman paljon.

Mistä muusta  voitto tulisi kuin siitä, että tingitään henkilökunnasta, vanhusten lääkkeistä ja ruuasta. Kunnanisät saavat ulkoistaa itsensä, jos jatkavat vanhustenhuollon siirtämistä  ahneisiin yksityisiin käsiin. Yksikin tällainen sikamainen, hoiva- ja terveyspalvelulaitosta matkiva yritys, jossa vanhukset nääntyvät hoidon puutteeseen, on liikaa.

Tämä liiketoiminta vanhusten kustannuksella herätti jo vuosikymmeniä sitten ihmetystä Ruotsissa, jossa tuli ilmi moniakin pöyristyttäviä väärinkäytöksiä. Niin alas Suomessa ei saa kunnat vaipua lamassakaan, että luovuttaisiin kunnollisista kunnallista palveluista.  Kunnalle kuuluu asukkaidensa palveleminen ns. asevelihintaan. Niin armelias ei ole yksikään yrittäjä; kumpihan tapa hoitaa vanhuksia tulee halvemmaksi?

Tarvitaan tehostettua valvontaa. Yksikään vanhus ei saa pelätä menoa vanhainkotiin. On vaarana, että vahainkodit alkaisivat taas muistuttaa niitä epäinhimillisiä paikkoja, joissa vanhukset, vammaiset ja mieleltään sairaat vielä viime vuosisadalla saivat loppusijoituspaikan. Tulevaisuus ei näillä näkymin lupaa hyvää.

Meidän on yhdessä vaadittava valtiovallalta ihmisoikeuksiamme. Rahaa on löydyttävä kunnille turvallisen vanhustenhoidon järjestämiseksi. Harrastustoimintaan liittyvät kuntapalvelut voi huoletta panna maksullisiksi kuten jo on ehdotettukin.

Jokin aika sitten television Ajankohtaisessa kakkosessa esiteltiin ulkoistettua Uudenkaupungin mallia. Esperi Carel Oy -niminen hoiva- ja terveyspalveluyritys hoitaa paikallisia vanhuksia.  Kaikki ei hoidossa ole kuitenkaan niin kuin olla pitäisi. Terveyskeskus on huolestunut. Lääkärit ihmettelevät, kuinka vanhusten kunto on yhtäkkiä tähän laitokseen joutumisen jälkeen romahtanut. Toimittajia ei päästetty katsomaan tilannetta, Helsingissä oleva Esperin johto kieltäytyi kommentoimasta tapausta.

Valitus laitoksen toiminnasta on tehty mutta käsittely on vielä kesken.

Kiitokset niin televisiolle kuin Turun Sanomien toimittajalle Elina Lampiselle, joka sunnuntain (24.5) lehdessä jutussaan Mistä luovutaan? ottaa esille tämän pahoja aavistuksia herättävän tapauksen.  Meidän kaikkien pitää olla vanhusten äänitorvina.