Runoilijan ylioppilasjuhlat

“Ikkuna aukeaa kuin keltainen sanomalehti.
Sisään tunkee kaupunki ja kattojen antennit ja savupiiput.
Oudolta näyttää.
Ja korvan korva ottaa vastaan vastahakoisesti äänet.”

Runoilija Koistisella on tapana toukokuun lopulla  sinä päivänä, kun uudet ylioppilaat painavat lakin päähänsä, mennä lukion pihaan. Koistinen odottaa, että puheet on pidetty ja laulut laulettu. Pian uudet ylioppilaat tulevat ulos pihaan, se täyttyy hälisevästä, nauravasta joukosta. Isät ja äidit, sukulaiset ja tuttavat etsivät omaa ylioppilastaan. Ruusuja ja halauksia.
Nuoret  katsovat maailmaa uusin silmin, ihmetellen, oudoksuen ja odottaen. Rennosti nauraen.

Runoilija selaa elämänsä kellastunutta sanomalehteä ruusu kädessä. Muistaa.

“Elämän pyörä toistaa itseään, monistuskone, ja
ihmiset ryntäävät ees ja taas,
he täyttävät portaikot ja huoneet,
he täyttävät maan ja taivaan.
Olen yksin, olen yksin,
runoilija sanoo.”

Koistinen  juo illalla viiniä kristallilaseista.  Elämä on nyt omissa käsissä, on lähdettävä johonkin suuntaan.

Runoilija tulee juovuksiin ja on onnellinen.
– Hyvää matkaa, hyvää matkaa toverit! Malja teille!
Runoilija juo  lisää kuohuvaa samppanjaa, maistaa kaikista laseista, on nuori ja onnellinen.

– Koko elämä edessä, koko elämä edessä. Runoilija ojentaa kummatkin kätensä syleilyyn.

“Tuuli ottaa syliin
keinuu tuulen keinuhevonen

kun mennään

sirkka vierellä kiitää pitkin hypyin
kokonaan vihreänä

aurinko on
minulla on varjo”

________________________________________________________
Runot ovat Väinö Kirstinän kokoelmasta Hitaat auringot  (1963). Väinö Kirstinä (1936-2007) on tunnettu lähinnä modernista runoudestaan. Hänen ensimmäinen kokoelmansa Lakeus ilmestyi vuonna 1961. Kirstinä toi surrealismin suomalaiseen runouteen. Hän halusi kokeilla erilaisia runotekniikoita ja löysi tällöin irrallisten, yksittäisten sanojen poetiikan.
70-vuotishaastattelussaan hän ihmettelee kaiken muuttumista kaupalliseen suuntaan, jossa kirjailijoidenkin on luotava oma tuotekuvansa.

Advertisements

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläinen, eläkeläiset, koulu, koululaitos, mynämäki, politiikka, runoilija Koistinen, yhteiskunta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Runoilijan ylioppilasjuhlat

  1. Kaisa-Maria sanoo:

    Onnea vaan uusille ylioppilaille! Me alasivistyneet merkonomit lähdimme aikoinamme valmistumispäivänä joukolla Uuteenkaupunkiin ryyppäämään siihen V:llä alkavaan, oliko se Vallila, vanhaan puurakenteiseen kapakkaan, jonka vieressä oli joku iso ankkuri vai oliko se masto?
    Jokainen selvisi vähin vammoin, ja suurin osa on vieläkin hengissä.

  2. hymyilevä eläkeläinen sanoo:

    Itse juhlin ylioppilaaksi tuloa niin kiltisti, että oikein hävettää. Mutta voihan sitä juhlimista jatkaa aina keväisin toukokuuun lopulla! Tämän vuoden juhlat onnistuivat oikein hyvin, oli vieraskin käymässä Raumalta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s