Rohkea tekee taidetta omasta päästään

Mallikelpoiset kulttuurivaikuttajat voivat  paljastua  aivan hurmaaviksi hulluiksi. Tammisaaressa on avautunut kesänäyttely, jonka esittelykin Turun Sanomissa (1.6.) tekee vaikutuksen: tiiliseinää ja magneettikuvia omasta päästä!
Siis mitä?
Esillä on  harmaantuneiden radikaalien näyttely, 70-luvulla syntyneen Elonkorjaajat-ryhmän uudelleensyntyminen.
Sitä itteensä, taidetta joka säväyttää. Lällärit älkööt vaivautuko!

Muutamat nuoret taiteilijat perustivat nelisenkymmentä vuotta sitten Halvat huvit -nimisen gallerian omaksi kanavakseen. Sen verran rajua ja uutta luovaa taidetta  tarjottiin, että ryhmän työt eivät oikein sytyttäneet suomalaisyleisöä.

Vuodet ovat tehneet tehtävänsä: jokaiselle on tullut valtion palkintoja, ansioluettelot ovat nykyään  pitkät, on käyty ulkomaillakin. Joku myös täällä provinssissa saattaa muistaa noilta alkuajoilta asti ainakin J.O. Mallanderin ja Ilkka-Juhani Takalo-Eskolan.

Ensimmäisissä yhteisnäyttelyissä mukana ollut Leo Ruuskanen sen sijaan on jäänyt tuntemattomammaksi. Itse asiassa häntä ei koskaan ole ollutkaan, vaikka saikin töistään myönteisiä arviointeja. Taiteilijat väsäsivät työt hyvässä yhteisymmärryksessä ketunhäntä kainalossa.

Mallander on ihastuttanut, ihmetyttänyt ja vihastuttanut 26 vuoden aikana ihmisiä tiiliskiviseikkailuillaan. Tammisaaressa on esillä pitkä Mallanderin  rakentama tiilimuuri. Siitä katsoja löytää runollisia oivalluksia, kerrotaan.

70-luvun alussa Ilkka-Juhani Takalo-Eskola hämmästytti ihmisiä suoperformanssillaan. Siis mies suossa. “Yritys ylittää suo” oli teoksen nimi: taiteilija hukkumassa suohon mutta myös hukkumassa informaatioon. Entäpä metsäteatterit tai luontoperformanssit! Taiteilija saattoi pitää näyttelyn metsässä puille, tai sitten  näyttely pidettiin  hyvin usein jossain vanhassa purkutalossa.

Monet aikalaiset nyrpistivät nenäänsä myös Takalo-Eskolan kekkaloinnille ilman vaatteita.  Mutta eiköpä juuri alastomuus kerro ihmisen avuttomuudesta.
Kaikkiin töihin sisältyy filosofinen julistus, myytti tai niissä on jotain rituaalinomaista, on kirjoitettu.

Takalo-Eskola  saa katsojan varmasti nytkin katselemaan töitään silmät ymmyrkäisinä. Nyt hän on tehnyt  kuvasarjan omista magneettikuvistaan.
Kuvat aivoista on otettu jo kymmenen vuotta sitten, mutta ne olivat piilossa kirjekuoressa, joka oli  pudonnut kirjahyllyn taakse. Kuvat löytyivät ja taiteilija otti niistä lähikuvia digikameralla ja maalasi tietokoneella.

Merja Ilpala-Klemmin jutussa  “Kerran enfant, aina terrible” taiteilija toteaa:
“En tiedä, mitä lääkäri sanoisi nyt diagnoosiksi. Aivoissa näkyy mieletön määrä erilaisia hahmoja: eläimiä, kasveja, tanssivia enkeleitä. Muistelen nähneeni myös hemaisevia naisia, mutta en tiedä, mihin ne ovat hävinneet.”