Kotiseutumatkailua hyvähermoisille

Kotiseutumatkailu on rasittavaa erityisesti siksi, että kotiseudulla ei yleensä ole mitään nähtävää. Ja jos olisikin, sen näkeminen on vaikeaa, koska yleensä paikka on suljettu juuri sinä päivänä tai kellonaikaan, kun  haluaisit siihen tutustua. Yksineläjät suuntaavatkin kotiseuturetkensä mieluiten paikalliseen kaljakuppilaan ja perhearvoja vaalivat johonkin lähiseudun ostosparatiisiin, jossa on hyvät parkkitilat.

Ihmiset haluavat muutenkin nykyään kokea äärimmäisen kiihdyttäviä asioita ja tilanteita kuten hullun lailla saunomista, akankantoa kilpaa,
ruumiinkulttuuria tai tangomarkkinoita.  Se joka alkaa väittää, että   näkemisen arvoisia ovat kotiseutumatkailussa kuitenkin monet  vanhat kirkot,  munaa itsensä todennäköisesti täydellisesti. Niinpä tyydynkin yksinäisyydessä kirjoittamaan tämän väitteen tähän näyttöruudulle.

Nykyään puhutaan tiekirkoista.  Tämä tarkoittaa kirkkoja, jotka kesäaikaan pyritään pitämään auki, niin että niihin voi kuka tahansa kulkija tutustua ilman papin saarnaa. Ketjuun kuuluu 270 kirkkoa ympäri Suomen.

Huomionarvoista on se, että vanhassa kirkossa ei ole tavaroissa hintalappuja, tuskin ne ovat edes  kaupan, mutta uskonsa menettänytkin näkee välähdyksen menneestä, hätkähtäen kokee arvojen täydellisen muuttumisen. Tarvitaan vain kärsivällisyyttä: anna itsellesi pisteitä, syntisäkki, ja odota tunti kirkon avaamista, onhan ensimmäinen kerta, kun norkoilet kirkkoon pääsyä!

Yksi mielenkiintoisimmista kirkoista varmasti koko Suomessa on Untamalan minikokoinen, puinen, punainen ja keltaovinen kyläkirkko Laitilassa. Sitä paitsi koko Untamalan kylä on tutustumisen arvoinen. Kylä on ikivanha. Kaivauksissa on löydetty asutuksen merkkejä jo ajalta ennen ajanlaskumme alkua sekä ensimmäiset merkit kristinuskon tulosta Suomeen. Kun tämän tietää, seutu saa kulkijan mielessä aivan uuden hohdokkuuden. Kaukana kavala tavaramaailma!

Pieni kylä hurmaa nykyisessä asussaankin, varsinkin valtavien sireenipensaiden kukkiessa  tähän vuodenaikaan ikivanhan kylänraitin molemmin puolin ja jokaisen talon pihassa. Liikenteen melu ei kuulu. Kyläkahvilassa on vanhat kattomaalaukset ja räsymatot. Vessat ulkorakennuksessa (ei paniikkia: vesi tulee ja menee).

Itse kirkko lyö ällikällä pienuudellaan. Se on koreilematon ja näyttää hiukan kömpelöltä, juuri sellaiselta, jota mahtipontisuuteen tottunut italialainen mafiapomo voi pitää purkutuomion ansainneena.  Itse asiassa tämä pikkuruinen kirkko olikin 1800-luvun lopulla lahota niille sijoilleen hylättynä. Onneksi se kuitenkin korjattiin ja otettiin taas käyttöön 1900-luvun alussa, jolloin siihen rakennettiin  torni  ristille (1924).

Nykyisen muotonsa kirkko sai 1785, mutta paikalla on ollut pyhäkkö  jo keskiajalla, ja vuodelta 1558 on jo asiakirjoissa maininta Untamalan kappelista. Kirkon vanhin esine on krusifiksi 1500-luvulta. Kirkko on omistettu Pyhälle Petterille eli se on Pyhän Pietarin kirkko.

Mietitäänpä tätä: kuinka monta miestä ja naista on tarvittu kokoamaan kiviaita kirkon ympärille, keitä he olivat, kuka asetteli juuri tuon kiven paikoilleen, kuka toi taimen ovenpielen ruusupensaaseen? Kertooko kirkon ahtaus ja kiviaita jotain olennaista silloisesta elämästä? Entä mistä ahomansikat ovat levinneet kirkon ympäristöön?

Nyt mansikat kukkivat kaikkialla kirkon ruohottuneella pihalla.

Mainokset

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläinen, eläkeläiset, mynämäki, politiikka, sano suoraan, yhteiskunta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Kotiseutumatkailua hyvähermoisille

  1. Kaisa-Maria sanoo:

    Untamalan kivikirkko on todella suojelemisen arvoinen, kuten koko Laitilan Untamalan aluekin. Ilmeisesti jopa muinaista Kalevalaa.
    Entisenä historian opettajana tiedän, että kirkosta Seppälän kylään päin sijaitsee Siperian tienhaara. Se on saanut nimensä siitä, että eräs aikansa murhamies tultiin tästä tienhaarasta noutamaan elinkautiseksi vangiksi Siperiaan.
    Legenda kertoo, että sitä ennen hänelle pidettiin hautajaisiin verrattavissa oleva tilaisuus Untamalan kirkossa. Erona oli vain siinä, että ruumis oli elossa. Siunajaisten jälkeen hänet tultiin hakemaan Siperiaan mainitun nimen saaneesta tienhaarasta.

  2. hymyilevä eläkeläinen sanoo:

    Kaisa-Maria, ihailen kotiseututietämystäsi. Kannattaako siellä tutustua myös niihin arkeologisiin kaivauksiin? Onko sieltä muuta löydetty kuin luita tai ruukun kappaleita?

  3. Kaisa-Maria sanoo:

    Todella on! Käy Untamalan kotiseutumuseossa kastomassa löytöjä. Näet monelaisia esineitä, kuten miekkoja, koruja ja muutakin kuin ruukun kappaleita.
    Ei tämä ole pelkkää kotiseututietoa, vaan tutkittua ja todettua historiaa.
    E. Lönnroth keräsi Kalevalansa tietouden Karjalan mailla. Sitä ennen ns. Kalevan asukkaat olivat eläneet rannikolla. Verisen kristinuskon tulo pakotti heidät muuttamaan rannikolta kauas itään.
    Ns. Karjalan laulumaiden kielestä löytyy koko joukko vain länsirannokolla käytössä olleita sanoja.
    Turha tässä on enempää näitä asioita selvittää. Olen kuitenkin varma, että Kalevala on sijainnut länsirannikolla. Laitilan, Lapin ja Kalannin alueilla.

  4. hymyilevä eläkeläinen sanoo:

    Kiitos tiedoista! Täysin uskottavaa. Pitää käydä sielläUntamalan kotiseutumuseossakin, ei täältä Mynämäeltä sinne ole edes kovin mahdoton matkakaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s