Viis ohjemasta, lentosuukkoja Amor Väänänen!

Nyt kiukuttaa. Viikon verran katselin  Kari Väänästä Amorina mainostamassa TV1:n ohjelmaa 10 kirjaa rakkaudesta. Odotin kärsimättömästi, että Amor taas  lähettäisi sen lentosuukon. Tuo somasti harmaantunut ja elähtänyt Amor sai metkuillaan minut pyörryksiin. Tämän täytyy olla rakkautta!

Eilen sitten katsoin ensimmäisen osan ohjelmasarjasta: nyt jätän seuraavat 9 osaa katsomatta.  Odotan vain päivittäin innokkaasti Amor Väänästä, etenkin sitä suukkoa.

Kiitokset kuitenkin kirjallisuusohjelman emännälle, elokuvaohjaaja Taru Mäkelälle, psykoanalyytikko Elina Reenkolalle ja käsikirjoittaja-papille Veli-Pekka Hänniselle. Kaikki olitte lukeneet Margaret Mitchellin klassikon Tuulen viemää (1936)  ja olitte pitäneet siitä.

Tässä nyt taas yksi kirjallisuusohjelma, jossa keskustelijat ovat viisaita ja yrittävät parhaansa mukaan sanoa viisaita lukemastaan, tähän tapaan:
“Siitä tunnistaa ihan hirveästi onnettomia avioliittoja. Huomiota siitä, miten asiat menevät pieleen ja ihmisistä tulee toistensa vihollisia. Se oli aika järkyttäväkin lukukokemus.”
Ehkä tuossa on jotain viisasta, joka tapauksessa käyttökelpoinen lause puhuttaessa mistä tahansa. Hyvä.

Keskustelijat huomasivat, että romaanissa vuorottelevat rakkaus ja viha eikä päähenkilö Scarlett tukahduta vihaansa kuten naiset usein tekevät. Senkin lukijat olivat huomanneet, että kirjassa on voimakas rakkaustarina.

No, ehkä olin niin rakastunut Amor Väänäseen, etten pystynyt paneutumaan keskustelun kulkuun. – Jos nyt kuitenkin vielä seuraavan jakson katsoisi.  Ihan Amor Väänäsen suukkojen kunniaksi.

Advertisements

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläinen, eläkeläiset, mynämäki, sano suoraan, yhteiskunta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Viis ohjemasta, lentosuukkoja Amor Väänänen!

  1. Kaisa-Maria sanoo:

    Näin se menee Hymyilevä. Karismaattinen filmitähti Kari Väänänen syrjäyttää noin vain tv-lentosuukolla pika pikaa pitkään rakastamasi runoilija Koistisen, joka viime tietojen mukaan dokaa puistojen penkkijengeissä.
    En voi syyttää. Sellaisia me naiset olemme. Käy silti pelastamassa Koistinen! Anna Väänäselle kuvaruutuusi märkä pusu ja lakkaa katsomasta sitä sarjaa.
    Minulla on huonoja kokemuksia näyttelijöista, juopoista runoiljoista ei onneksi ollenkaan. Periaatteessa olen silti Koistisen puolella.
    Suhteissani arvostan lähinnä niitä miehiä, jotka tarjoavat aurinkoisia ulkomaan matkoja rannoille ja historiallisiin kohteisiin eivätkä vain typeriä runoja.

  2. hymyilevä eläkeläinen sanoo:

    Voi Kaisa-Maria, kyllä tämä nyt neni vaikeaksi: tänään on Laitilan Munamarkkinoilla se isä Mitrokin…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s