Runoilija, puutarhatonttu ja lintu

Puutarhatontun kokoinen pikkupoika asteli päiväkahvin aikaan pihaportista sisään.
– Tämä pitäis korjata, puutarhatonttu sanoi ja iski pihan kahvipöydälle pahvilaatikon.
Runoilija nosti pojan tuolille ja alkoi leperrellä kaikenlaista, että missäs sitä on oltu ja mitässiellälaatikossaoikeinon…
Poika avasi laatikon ja nosti sieltä linnun, kuolleen varpusen.
Maikki-typerys läikytti kahvia  puserolleen ja sanoi:
– Hyi olkoon!

Poika katsoi runoilijaa silmiin, piti lintua kiinni siivistä:
– Tämä ei lennä enää. Pitäis korjata.
Kissa Päilyväsilmä nuoleskeli huuliaan. Runoilija mietti.
– Vaikea tilanne. Minä luulen, että tästä ei ole enää lentäjäksi. Kaikki elollinen, niin linnut kuin ihmiset, elää aikansa ja sitten kuolee.
– Televisiossa ammutaan ihmisiä, ja ne kuolee,  ei linnut kuole…
– Tämä on oikean elävän elämän lintu, se on varmaan lentänyt ikkunaa päin ja pudonnut maahan, selitti runoilija, se on lentänyt jo pitkän matkan, oman matkansa.

Puutarhatonttu mietti, silitti kuollutta lintua. Huulet jo väpättivät.
Hädissään runoilija alkoi kertoa  tarinaa Ikaroksesta, kuinka Ikaros sai isältään siivet lahjaksi ja kielloista huolimatta lensi liian korkealle, liian lähelle aurinkoa, poltti siipensä, putosi alas maahan….että ihminenkin haluaisi lentää vapaana, etsiä rajojaan…ihminenkin pettyy, putoaa…
– Mutta oikeat linnut saavat lentää missä haluavat ja laulaa mitä haluavat, poika selitti.
– Ihmisen ajatuksetkin ovat kuin linnut, ne lentävät vapaina, runoilija leijaili jo ilmassa ilman siipiäkin.
– Meillä on vapaan kanan munia jääkaapissa, innostui puutarhatonttu vapaudesta.
– Kukkuu, runoilija nauroi ja laskeutui maan pinnalle taidokkaasti.

Kissa Päilyväsilmä haukotteli, katseli tuulessa keinuvaa unikkoa, alkoi kehrätä, kun jonkun näkymättömän runoilijan käsi silitti sen päätä:

Lintu sähkölangalla. Tiukka solmu.
Mutta kukapa tietäisi mitä lintu ajattelee
kun se viheltää ja nauraa

kun se solahtaa ilman läpi
piiloutuu pensaiden yöhön.

Linnut.  Me uneksimme niitä,
tuuliin solmittuja, helähtäen avautuvia.

_________________________________________________________
Jarkko Laine (1947-2006) turkulainen runoilija, kotimaisen undergroundin keskushahmoja ja Suomen talvisota 1939-40 -ryhmän pääarkkitehteja, pitkäaikainen Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja. 20 runokokoelmaa. Suomalaisen rock-lyriikan edelläkävijä ja uudistaja. Ensimmäinen runokokoelma Muovinen Buddha 1967.

Mainokset

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläinen, eläkeläiset, mynämäki, runoilija Koistinen, yhteiskunta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Runoilija, puutarhatonttu ja lintu

  1. Kaisa-Maria sanoo:

    Ihan pieneksi oikaisuksi. Kissat eivät ole raadonsyöjiä. Syövät vain itse tappamiaan lintuja, linnunpoikasia, rottia, hiiriä sekä muita pikkueläimiä. Päilyväsilmä siis nuoleskeli huuliaan ja erityisesti viiksiään muuten vaan, kuvaamasi linnunraatoa himoitsematta.

  2. hymyilevä eläkeläinen sanoo:

    Mutta jos se muisteli lintua, jonka se oli äskettäin pyydystänyt?

  3. Kaisa-Maria sanoo:

    Jos näin on, vedä kissasi hirteen!

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      No, no, tarkemmin ajatellen kissa sattui ajattelemaan ihanaa luomumaitolautasellista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s