Pieni yösoitto runoilijamme kunniaksi

Runoilija Koistinen tuli kohtalaisessa hiprakassa runokirjat muovikassissa kilisten. Miesmäisesti Koistinen ojensi muovikassin Maikille ja käski paistaa munakkaan. Runoilija messusi kovalla äänellä:

“En, enhän muuta mä tahdokaan
kuin laulaa, laulaa, niin laulaa,
kun laulut mun helkkyvät rinnassain
ja pyrkivät pitkin kaulaa.”

Koistinen lasketteli runoa kuin vettä vaan. Se oli nähtävästi taas istunut iltaa epämääräisissä runoilijapöydissä.

“Mitä voin minä sille, jos maailma
vain mulle se virsinä helkkää,
jos rytmejä on ilot ihmisten
ja surut on sointua pelkkää.”

Koistinen ohitti meidät silmät lurpallaan horjumatta ja laski kissan pihalle. Kääntyi meihin päin, hymyili maireasti, lasketteli ulkomuistista:

“ Ja minkä mä taidan, jos elämä tää
vain mulle on suuri runo,
mihin saimme me Luojalta langat vaan
ja Luojalta käskyn: puno!”

Koistinen pyörähti kannoillaan, otti naulasta pullonavaajan, meni jääkaapille, otti kaapista olutpullon, avasi sen. Joi kulauksen, kaksi, enemmänkin. Röyhtäisi rumasti ja jatkoi:

“Me punomme kehdosta hautaan,
me punomme, puramme jälleen,
kunis laulumme kuolema katkaisee
ja sen viemme me virittäjälleen.”

Ohjasimme Koistisen istumaan keittiönpöydän ääreen ja Maikki alkoi tehdä juustomunakasta. Koistinen katsoi tyhjän olutpullon sisään toinen silmä suljettuna:

“Me laulamme kehdosta hautaan.
kuink` kauvan, tiedä me emme.
Paras aina ois sointunsa sommittaa
kuin oisi se viimeisemme.”

Koistinen nukahti pöydän ääreen ennen kuin Maikki sai juustomunakkaan valmiiksi.
Kissa Päilyväsilmä raapi pation ovea ja se päästettiin sisään.  Lipputangossa lepattaa Suomen lippu iltatuulessa: 6.7. juhlistetaan runoilija Eino Leinon syntymäpäivää!

Katsoimme parhaaksi nauttia Koistisen muovikassin sisällöstä kansallisrunoilijan arvoisen osan. Päilyväsilmä nuoli lohduttavasti Koistisen korvaa. Tunsimme kuinka oikean runoilijan henki leijaili ammattitaitoisen stailaajan kättä kaipaavassa keittiössämme. Laususkelimme yhdessä illan hämärtyessä melkein kuiskaten mutta tunteella:

“ Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesä-yön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.

En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.
Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus….”

_________________________________________________________
Eino Leino (1878-1926) on Suomen kansallisrunoilijana tunnetumpi kuin Runeberg. Hänen rakastetuimpia runojaan ovat mm. Elegia, Nocturne, Väinämöisen laulu. Hän aloitti heleänä ja kepeänä runoilijana, mutta myöhemmin kehitteli kalevalamittaa,  kuten Helkavirsiä-runoelmassa. Leino oli myös taitava kääntäjä ja lehtimies. Päivälehdessä hän kirjoitti pakinoita, kirjallisuus- ja teatteriarvosteluja. Proosateoksista tunnetuin on Musti.

Mainokset

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläinen, eläkeläiset, mynämäki, runoilija Koistinen, yhteiskunta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

18 vastausta artikkeliin: Pieni yösoitto runoilijamme kunniaksi

  1. Kaisa-Maria sanoo:

    Joten runoilaija Koistinen ei ole oikea runoilija, vaan tyyppi, joka lausuu toisten kirjoittamia runoja eli patsastelee kännipäissään lainavalolla.
    Sellaisia tyyppejä toki tarvitaan, mikäli yleisö on lausujansa tasolla. Muutenhan tosi runoilijoiden pienten painosten riimit hautautuisivat ikiajoiksi kirjastoihin.
    Runot ovat osaavasti lausuttuina parempia kuin luettuina.
    Nykyrunoilijoiden tuotanto tuskin on kovin hyvä bisnes eivätkä nuo vanhat kormutkaan hommalla aikoinaan erityisemmin rikastuneet, E. Leino mukaan luettuna.
    Arvostus yleensä tulee vasta runoilijan kuoleman jälkeen, ja sekin vain aniharvoille. E. Leinon tuotannossa arvostan eniten kirjaa Musti, jossa ei ole runon pätkääkään. Se on kuitenkin yhä väkevä lukuelämys. Suositan!
    Joten siitä vaan runoratsut laukkaamaan!

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      Mutta Koistinen haluaisi kirjoittaa runoja ja katselee maailmaa runoilijan silmin, sen elämä on sen kirjoittamaa runoa. Se samaistuu niihin lukemiinsa runoilijoihin.

      Ei runoileminen olekaan mikään bisnes, se on sellainen runoilemisen pakko kuten Leinon runossa sanotaankin. Yritä nyt jskus herkistyä runon äärelle Kaisa-Maria!

      Täytyypä lukea se Musti.

      Kaipa huomasit, että Leino oli lehtimies ja kirjoitti siis aivan asiallistakin tekstiä!

  2. maria sanoo:

    Bisnes ja bisnes. Miksi Kaisa-Maria on keksinyt ryhtyä historian opettajaksi. Pitkät opinnot yliopistossa ja muuta hölynpölyä. Helpomminhan hän olisi päässyt bisneksen makuun esim. ryhtymällä myymään pikkasen suoraviivaisemmin potentiaalista osaamistaan. Tarkoitan maailman vanhinta ammattia, jos Kaisuli hiffaa!!!???!!!
    Olisi hän tietysti voinut ryhtyä hieromaan bisnesta myös esim. vanhasta isoäidistään. Jos nyt ehdotan tytärtä, olisi se ehkä liian törkeää….
    Laulan (=runoilen), siis olen olemassa…
    Tämä on Koistisen (luulen) elämän ehto, ei niinkään kavereiden höynäyttäminen myymälle näille epäkurantteja pyörän kumeja tai keräilykuvia (jääkiekko, autot tai muu vastaava).
    Idean arvostan kyllä sitä, että esim. Sarasvuo on rikastunut puhumalla paskaa, mutta mutta: lukeeko hänen veteen kuolevia sisäinen sankari-oppejaan enää sadan vuoden kuluttua kukaan. Sen sijaan mitä suurimmalla todennäköisyydellä joku jossainmäärin sivistyksensä säilyttänyt, vaatimaton hengen elähdyttämä kansalainen voi hyninkin tuolloinkin vielä tarttua muistisiruun, josta pelmahtaa poetiikkaa….

  3. hymyilevä eläkeläinen sanoo:

    Olet oikeassa Maria, olet oikeassa. Ja oikeassa siinäkin, kun aavistuksen verran kritisoit Kaisa-Mariaa. Se on sille pihtaripillille ihan oikein. Sillä sellainen nainen, joka ei ymmärrä poetiikkaa ei ymmärrä miehistäkään muuta kuin niiden rahallisen arvon.

  4. Kaisa-Maria sanoo:

    Kiitos! Olen päässyt siihen, mihin olen pyrkinytkin. Ärsyttämällä asiaa ja toisinaan täyttä paskaa mielestäni kirjoittavaan Hymyilevään.
    Ihana kirjoituksesi Maria! Historianopettajaksi luiskahdin ihan sattuman oikusta ja olen siitä hommasta jo eläkkeellä.
    Ehdotuksesi maailman vanhimmasta ammatista tulee liian myöhään, sillä tulen ihan hyvin toimeen eläkkeelläni enkä suinkaan ole niin rahan ahne kuin oletat. Paikkaa sinä nämä ehdottamasi hommat!
    Jos lohduttaa, niin jokusen miehen olen kuitenkin eläkepäivinäni tavannut, ihan ilmaiseksi.

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      Kaisa-Maria rauhottuu nyt! Tulee sydäninfartkti muuten. Enkä suinkaan loukkaannu, jos et ymmärrä edes sen vertaa, että kansamme syvät rivit ovat runoilleet kautta aikojen: on kansanrunousarkistossa kymmeniä metrejä kansamme suussa syntyneitä runoja. Kirjahyllyissämme on kunniapaikalla Kalevala. Saattaa olla omissakin kätköissäsi omin käsin kirjoittamiasi runoja.

      Vakka-Suomen Sanomissa oli tänään 7.7. juttu uudesta Vakka-Suomen taideyhdistyksen vetäjästä Rauno Luttisesta, joka suu Pyhärännassa. Hän sanoo:

      ”Lausuntamatineoitakin voisi ryhtyä pitämään. Ihmisiä kiinnosta, kun tällainen iso, ruma, musta mies lausuu runoja.—Kyllä miehillakin on tunteet, joita saa ilmaista. Kyllä miehetkin tykkäävät runoista.”

      No, alkaakos runous kiinnostaa sinä ilkeä naisenkuvatus?

  5. erikeeper sanoo:

    Onpa täällä vihaisia eläkeläisiä…!

    Mutta mitä tulee ääneen lausuttuihin runoihin niin kyllä. Hyvin lausuttuna hyvä runo muuttuu vielä paremmaksi. Se on jotain aivan muuta kuin itsekseen, sisäisesti höpisty lukaisu vaikka sellainenkin voi heittää aivot seinelle.

    Lausunta on näyttämötaidetta, paljasta ja voimakasta.

    Olen muutaman kerran kuullut Veikko Sinisalon lausuntaa. Siinä iso, musta mies elää ja kokee lukemaansa niin että tyrät rytkyy.

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      Ei tämä ole kuin voimakkaita energiavirtuksia, näkisitpä kun eläkeläiset oikein suuttuu…kyllä nuokin pöljät tosielämässä ovat varsin sävyisiä, näyttelevät nuoria vihaisia.

      Kanssasi olen samaa mieltä: lausunta on näyttämötaidetta ja todella vangitsevaa. Itsekin olen kuullut Veikko Sinisaloa näyttämöllä oikein elävänä. Oli silloin jo melko vanha ( parikymmentä vuotta sitten), mutta vaikutuksen teki, unohtumattoman.

      Sitäpaitsi satuin kerran kuulemaan Eeva-Kaarina Volasta: huikea suoritus yksin näyttämöllä!

      Senkin olen huomannut vasta vanhoilla päivillä, että nykyruno se vasta metka on: kun luen sen, se on kokonaan minun ja panen siihen lukijana oman itseni mukaan, rakastun siihen tai hiukan moitin sitä salaisuuksista, teen omat johtopäätökseni ja jos oikein huono tuuri käy hylkään sen ja ikään kuin lähetän takaisin runoilijalle. Se jää arvoitukseksi ja runoilijan salaisuudeksi, mutta en koskaan suutu enää yhdellekään, vaikka kuinka modernille runolle.

      Hyviä runoilmoja sinulle, runoilija!

  6. Nils-Åke sanoo:

    Vita brevis, sed ars longa. Eino Leino ei elänyt edes 50-vuotiaaksi, mutta hänen taiteensa elää edelleen voimakkaasti. Hänen syntymäpäivään maassa liputetaan, se on runon ja suven päivä.
    En väheksy Runebergin merkitystä, mutta mielestäni Eino Leino voisi olla kansallisrunoilijamme. Hän kirjoitti suomeksi ja kuinka hienoa kieltä hän osasikaan käyttää.
    Tässä muutamia Eino Leinon mietelmiä itsestään ja taiteesta:
    Mihin ihminen kaikella ponellaan pyrkii, sen hän saavuttaa. Ja luulen, että minusta, ainakin joskus ja katkonaisesti, tuli taiteilija.
    Minussa on aina asunut pieni epäily siitä, että tämä kaikki, jota taiteeksi ja runoudeksi sanotaan, sittenkin on vain sielun sairautta, sittenkin vain suurta itsepetosta.
    Eheää taitelijaa minusta ei tule milloinkaan.
    Vuoroin olen uhrannut elämäni taiteelle, vuoroin taiteen elämälleni. Ja kummassakin tapauksessa omatuntoni oli aina soimannut minua, milloin toisen sielunpuoleni, milloin taas toisen sielunpuoleni polkemisesta ja väärinkäyttämisestä.
    En ole koskaan tahtonut enkä toivonut tulla yksipuoliseksi.
    Olen tahtonut aina pitää auki molemmat silmäni.
    Eikö siis taiteella ja runoudella ole ollut mitään siveellistä arvoa kehitykselleni? Kyllä, oli yksi:ne olivat pakottaneet minut rehelliseksi itseäni kohtaan. Ja mitä vanhemmaksi olin tullut, sen helpommaksi minulle oli käynyt olla rehellinen myös muita kohtaan. Siitä minun oli nähtävästi taiteen ja runouden jumalia kiittäminen.
    Näin siis Eino Leino.
    Ruotsalainen runoilija ja Nobel-kirjailija Verner von Heidenstam on myös syntynyt 6.päivänä heinäkuuta. Hän asui nuorena useita vuosia sekä Kreikassa että Italiassa. Minulle hän on etenkin Ruotsin historiaa käsittelevien romaanien kirjoittajana.
    Heidenstam on kirjoittanut itsestään mm seuraavaa:
    Terveessä ja herkässä iässä minussa heräsi pysyvä harrastus kansanpsykologiaan ja eri kulttuurien, niin elävien kuin kuolleidenkin eroavaisuuksiin, jotka yhteenlaskettuina merkitsevät henkisen pääoman summaa. Se on määrännyt katsomukseni melkein kaikessa , mitä olen kirjoittanut.

    Miten samankaltaisia ovatkaan näiden kahden runoilijan ajatukset.

    • tammikuu44 sanoo:

      Sydämelliset kiitokset komentistasi, joka on ihanan pieni essee. Leinon ajatukset ovat opettavaista luettavaa niin tänään kuin huomenna, vielä vuosien päästä!

  7. Kaisa-Maria sanoo:

    Tumma ja komea Rauno Luttinen ei satu olemaan minun miestyyppiäni. Ensi kertaa tapasin hänet Pyhämaan Ruorissa, tauluun maalaamassaan omakuvana seinällä.
    Myöhemmin näin hänet livenä viinakaupan kassajonossa. Paremman näköinen kuin omakuvassaan, mutta olemuksessa tietynlaista rehvakkuutta.
    Saattaa hän silti olla vallan ihastuttava runosielu. Pitää oikein käydä kirjastossa kyselemässä tämän runoilijan ja taidemaalarin kirjottamia teoksia sekä valita jokunen kirja hänen tuotannostaan. Mielikuva miehestä voi muuttua, sillä minulla on luontaista taipumusta positiiviseen ajatteluun. Ainahan ulkoisen kuoren alta voi löytyä mitä tahansa.

    • tammikuu44 sanoo:

      Se on sillä lailla, että taideyhdistyksissä tarvitaan sellaisia jokapaikan höyliä. Nämä innostavat ihmisiä runoilemaan, näyttelemään, soittamaan ja laulamaan, maalaamaan. Tuommoiset jutut on tärkeitä etenkin ikääntyville.

      Harrastajataiteella on oma tärkeä merkityksensä, se antaa enemmän harrastajille kuin katsojille tai kuuntelijoille, eikä monikaan pysty kehittymään harrastuksessaan. Mutta tärkeintä onkin se harrastaminen, yhdessä oleminen.

  8. Kaisa-Maria sanoo:

    Taidanpa jossain vaiheessa hakeutua runoilija Luttisen seuraan ja harrastaa sitä mainitsemaasi tärkeintä yhdessäolemista.
    Sitä ennen käyn kuitenkin kirjastossa.
    Tuli vaain mieleen joku Luttinen, joka takavuosina piti kyllästyttävän pitkiä puheita Pyhärannan Rihtniemen juhlilla. Ei kai vaan tämä ole se sama?

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      Vakka-Suomen Sanomissa 7.7. oli esittelyjuttu Vakka-Suomen taideyhdistyksen uudesta puheenjohtajasta Rauno Luttisesta, on mukana kuvakin.

      Tästäpä tuleekin nyt seuraava juttu blogiini…. hyvä idea…hyvä idea mennä Luttisen taidekerhoihin…

  9. maria sanoo:

    Erikeeper kommentoi väkevästi ja asiasta. En ole itse mikään runojen harrastaja, mutta muistuu mieleeni yksi runoreissu: jotenkin elähdyin 70-luvulla kipeänkarusta duunarirunoudesta (Lauri Viita yms. lihaksikkaat runoratsut).
    Poljin p+ahassa tuiskussa sohlolla polkupyörällä metsätaivalta liki 10 kilometriä kuullakseni kun Veikko Sinisalo lausui Betonimylläriä paikallisella yhteiskoululla.
    Jumalavit, että meibs pissit tulla pöksyyn, niin oli voimakas vaikutus.
    Se oli klassista runoutta klassisen, oikean miehen lausumana, joka jaksaa ihmetelle: Miksi me raavaat miähet veretään täällä korvessa jotain saatnan pulkkaa….ja sitä paitsi: Lahtista ja konekiväriä kaivataan, ei syyllisiä!
    Meinaan vaan, että yhdistelmä ”Lahtinen ja konekivääri” ei pois sulje ruinouden kaipuuta, vertaa vaikka Yrjö Jylhän pateetiseen jylyyn kauneuteen….
    Kaisa-Marialle: Olen joskus ajatellut tuota vanhinta ammattia, mutta ei oikein potentiaali riitä (lue: markkinat tuskin ottaisivat ns. tulta).
    Erikeeperille sanoisin, etteivät eläkeläiset mitään vihaisia ole: he vaan vaan hiukan ilottelevat elämänsä ehtoopuolen virkistykseksi ja naureskelvat kun uraohjukset kiroilevat Hesa_Lahti -tien ruuhkissa kesäehtoina josnkun velkaisen firman liisatuissa bemareissa….

    • tammikuu44 sanoo:

      Hyvä, Maria, hyvä. samat tunnot minullakin. Se Erikeeperi on muuten taitava nykyrunoilija, voisit vaikka joskus käydä sen blogissa lukemassa.

      Hyvä, että sinäkin lohduttelet ja rauhoitat sitä, koskapa tuommoinen vieras täti-ihmisten sivuilla on kultaakin kalliimpi aarre.

      • pasanen sanoo:

        Palstan jälkijättöisesti löydettyäni kirjaan tähän keskusteluun oman muistikuvani runolle syttymisestä: se oli Yrjö Jyrinkosken kouluvierailu 60-luvulla. Vieläkin kaikuu hänen äänensä Viitaa ja Leinoa. – Tällä palstalla tuntuu seikkailevan ihanasti vihaisia eläkeläisiä!

  10. tammikuu44 sanoo:

    Samat muistot minullakin on Jyrinkoskesta!

    Nämä eläkeläiset kuuluvat pahaaseen A-ryhmään! On menty koko elämä rytinällä eteenpäin.

    Siis eteenpäin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s