Kovatkin miehet puhuvat somasti pehmeitä


Hyrähti heti mieli hyväksi, kun luin Hesarista (12.8.) Johanna Korhosen kolumnin Somia ja rumia sanoja.
Tämä rouva suorasuu edustaa juuri sitä katoavaa kansanperinnettä,  rääväsuista ämmää, joka uskaltaa sanoa asiat halki, nimitellä asioita niiden oikeilla nimillä.

Nykyaika on pullollaan sievistelevien hupsujen lepertelyjä tai monenmoisten asiantuntijoiden käyttämää oman alansa koodikieltä.

Korhonen antaa malliesimerkin puolustusvoimien uuden komentajan Ari Puheloisen sanojen vääntelystä ja kääntelystä siten, että asia ei muutu miksikään, mutta se saadaan kuulostamaan muka ihan toiselta. Kysymyksessä on tietenkin Afganistan. Puheloisen  mukaan Suomi ei suinkaan ole mukana sodassa, vaan “aseellisessa selkkauksessa”. Siis mitä, missä ero? Voi järjen valo!

Kun tappavien aseiden kanssa heilutaan, ihmisiä kuolee ja vammautuu yhtälailla oltiinpa sitten sodassa tai aseellisessa selkkauksessa.  Vain sotahullut pystyvät selittämään, mitä eroa on  tapetuksi tulemisella sodassa tai aseellisessa selkkauksessa.

Varsinainen sananselittäjä on se, joka on keksinyt sodassa/väkivaltaisessa selkkauksessa  tapahtuneen kuoleman “kaatumiseksi”. Sillä kuitenkin tarkoitetaan jotain peräti urhollista, ei kompastumista teltan naruihin tai pyörällä ajamista vatukkoon.

Lisäisin tähän vielä ruumispussit, jotka eivät suinkaan ole jätesäkkejä vaikka ne juuri siltä näyttävät ja usein sisältävätkin samannäköistä tavaraa, joka etsii loppusijoituspaikkaa.
Sankari-nimityksen saa jokainen tapettu sotilas siirrettäessä matojen ruuaksi kotimaansa multiin.

Johanna Korhonen ihmettelee kuinka helposti keskusteltaessa mistä tahansa aletaan puhua puheesta, termeistä,  ei asiasta. Näin halutaan kääntää katse pois varsinaisesta asiasta. Tässä tapauksessa sodan todellisuudesta: verisyydestä, kuolevista lapsista.
Aina on joku, joka alkaa saivarrella.

Hehkutan tätä Johanna Korhosen ajatusta edelleen: ja jos keskustelua mistä tahansa ajankohtaisesta asiasta esimerkiksi yleisönosastoissa syntyy, se päättyy siihen, kun alan Yhdysvalloissa opiskellut  tohtorismies ja tutkija, vähintään dosentti, kirjoittaa oman viisastelevan artikkelinsa, joka tukkii vähemmän kouluja käyneiden suut ja lannistaa innon puhua asiat halki.

Kuitenkin tavallisen ihmisen kommentteja tarvitaan. Ne ovat hyviä mielialamittareita, joita päättäjien kannattaisia seurata.

Meillä on demokratia,  ajatuksen- ja sananvapaus. On myös olemassa jossain piireissä halu sen rajoittamiseen erilaisilla sopivaisuussäännöillä,  ketkä mistäkin asiasta saavat keskustella tai millaisia termejä on käytettävä.

Ja höpö-höpö!

Mainokset

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläinen, eläkeläiset, mynämäki, politiikka, sano suoraan, yhteiskunta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

12 vastausta artikkeliin: Kovatkin miehet puhuvat somasti pehmeitä

  1. maria sanoo:

    Haluaisin hiukan aluksi kommentoiva Hymyilevän kannaottoa: Johanna Korhonen on hiton pätevä toimittaja ja hyvä ja rohkea kynästään, mutta ei hän ole mikään ”rääväsuu ämmä”, vaan todellakin hyvä toimittaja, jonka älyllisissä kolumneissa on särmää.

    Ottaa päähän kun terävistä NAIStoimittajista käytetään ilmaisua rouva suorasuu. Samaa ilmaisua käytti kerran erään pienen paikallislehden naistoimittaja kirjoittaessaan Ruotsin ekasta naispiispasta, nimi on kait muistaaksni joku Bylund, kaksiosainen nimi, suomalaissyntyinen erittäin fiksu nainen.
    Ja sitten vielä tuosta Afganistanista:

    ”Todellinen melu syntyy vasta sitten. kun ensimmäinen suomalaissotilas ammutaan hengiltä.”, kirjoitti historianopettaja Kaisa-M.

    Ja Hymyilevä vastasi: ”Eikä siihen todennäköisesti mene kovinkaan kauan, kun näin tapahtuu. Leppoisissa rauhanturvatehtävissäkin ihmisiä haavoittuu ja ruumiita tulee, niin taatusti täälläkin.”

    Nyt on niin, että ensimmäinen suomalainen rauhanturvaaja sai surmansa Afganistanissa toukuuussa 2007. Hän oli kersantti Petri Immonen, joka kätkettiin Anjalankosken multiin sotilaallisin kunnianosoituksin.
    Tämän tiedon sain SK:sta 13.8.. Eurajokelainen FL ja historiantutkija Jussi Jalonen kirjoitti vastineen espoolaiselle Richard Järvefeltille, joka oli halveksivaan sävyyn kirjoittanut suomalaisista rauhanturvaajista ja toivoi, ettei mahdollisia uhreja nyt ainakaan sankarihautojen multiin roudata.
    Jalonen huomautti, ettei ole kovin ”urhoollista”, saati rohkeaa syyllistää tavallisia riviturvaajia. Olen samaa mieltä!
    ”Espoolainen intellektuellimme voi nukkua yönsä rauhassa, sillä sankarihaudat on lähtökohtaisesti varattu vuosina 1939-45 sodissa kaatuneille.”
    Sanakarihautoihin on jälkeenpäin haudattu kentälle kaatuneita, joiden jäänteet on tuotu rajan takaa kotikunnan hautuumaalle.
    Jussi Jalonen suosittelee, että Järnefelt, joka on myös pianisti, voisi halveksuvien kirjoitusten sijaan protestoida ISAF-tehtävissä olevia vastaan vaikkapa sävelin.
    Tässä siis hiukan lisävalaistusta asioihin.
    En oikein jaksa allekirjoittaa mielipiteitä, jotka perustuvat vain tunteeseen tai esim. kirjoittajan psykososiaaliseen asemaan: ainahan herroja on haukuttu, ja se on tosi helppoa.
    Pitää kuitenkin olla käsissä todistusaineistoa ja kunnon analyyttisiä perusteita, ennen kuin joku leimataan ties miksi.
    Itse en kadehdi rikkaita, koska omasta kokemuksesta tiedän, että niiden naamat on ehkä vielä enemmän norsunvitulla kuin omani, pienituloisen itseajattelijan, hämmästelevän outsiderin.

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      Loistavaa, nyt alkaa tapahtua ja Maria kirjoittaa!

      Ensimmäisenä hiukan, vain hiukan, tukistan sinua loistava Raivoisa Ruusu: olen haistavina pienen ilkeän femisitin, kun raivoat mielestäni kansallisesti arvokkaasta kielikuvasta ”rääväsuu ämmä”. Käytin sitä, koska ehdottomasti pidän Johanna Korhosta ihailtavana, älykkäänä tomittajana, aivan alussahan jo mainitsin, että Korhosen kolumni pelasti päiväni.

      Mielenkiintoista tietoa kaikki mitä kirjoitit. On todellakin ihmeellistä, kuinka pyssyjen kanssa touhottavat jaksavat riidella, millainen kuolema kuoleman kentilla on hohdokkain, missä pitää henkensä heittää, että saa torvisoittoa nimensä erilaisiin muistoteoksiin sekä arvokkaan ja suojaisan hautapaikan.

      Kaikenkaikkiaan niin Korhonen kuin minä siinä hännystelijänä yritimme sanoa, että sota on sotaa sanottiinpa sitä vaikka aseelliseksi yhteenotoksi, sillä samanlailla kummassakin pyssytappeluksessa tulee ruumiita, lapsia ja naisia haavoittuu ja kuolee, kärsimystä ja kuolemaa. Sota on sotaa, eikä koskaan kunniakasta. Pitäisi puhua siitä, miten tilanne saadaan rauhoittumaan

      Ei tällaiseen juttuun mitään todistusaineistoa tarvita, tarkoitushan on vain ilmaista, miltä joku koohotus näyttää ja miltä joku jossittelu kuulostaa.
      Ja erityisesti korostan sitä, että kansalaisilla on oikeus mielipiteeseen, vaikka se olisi sodan vastustaminenkin.

      Ilman analyyttysiä perusteitakin sotahullut kaluunakaulat voi huomata sotahulluiksi, joille kuitenkin voi sodan tiimellyksessä käydä kuten Veijo Meren romaanissa pellolle kuolleelle everstille, jonka siat söivät, niin että everstistä ei jäänyt jäljelle kuin kunniamerkki.

  2. Sylttytehdas sanoo:

    Aivan. Eräskin tragedia sattui Kirkukissa, Pohjois-Irakissa, 6.9.05., mutta koska kyseessä oli marttyyrin kaatuminen, ei länsimielinen kansainvälinen media antanut onnettomuudelle milliäkään palstatilaa.

    Silminnäkijähavaintojen mukaan väkivaltaisen yhteenoton keskipisteessä oli 70-vuotias kurdinainen, joka oli huudahtanut julkisella paikalla, että hänen lapsenlapsensa ovat ”kiittämättömiä ja kylmiä ihmisiä, jotka hylkäävät vanhan naisen Ramadanin aikaan”. Varmistamattomien tietolähteiden mukaan rouva oli kompuroinut tämän jälkeen näyttävästi, mikä oli johtanut sekä mustelmiin että sosiaaliseen häpeään.

    Asiasta ei saisi puhua, koska sodan todellinen luonne on poliittisesti arkaluonteinen, mutta mikäli emme pyri ymmärtämään martyyrien hankalaa luonteenlaatua ja kaatumisen vaaroja ikäihmisten parissa, emme voi koskaan lopettaa perheiden sisäistä henkistä väkivaltaa.

    • tammikuu44 sanoo:

      On peräti ilahduttavaa nähdä, että Sylttytehtaalla ymmärretään sodassa kaatumisen pyhä merkitys. Jo pelkästään Mynämäessä polkupyörällä kaatuessa ja luiskahtaessa ojaan on erittä vaivaloista nousta sieltä maan pinnalle muutamankin hyvässä tarkoituksessa nautittujen oluiden jälkeen.

      Tällekään tapaukelle en ole saanut länsimaisessa lehdistössä millin vertaa palstatilaa, vaikka ymmärtääkseni Suomi kuuluu länsimaihin EU:sta huolimatta ja kaikenlaista sanasotaa syttyy aina silloin tällöin.

      Muistan vielä nuoruuteni päivät, jolloin taistelin eturintamassa naisen aseilla.

  3. maria sanoo:

    Totta kaikki tyynni!
    Perusdemokraattina olen tietenkin sitä mieltä, että kansalaisten mielipiteillä on oltava sijansa ja ne ovat arvokkaita.

    Mutta todellisuus maailman historiassa on valitettavasti osoittanut, että ne jäävät usein ”huutavan ääniksi korvessa”.
    Kun näkee sodan kauhut läheltä, pasifismi on ainoa kokonaisen ihmisen tapa reagoida. Mutta on hyvin valitettavaa, että maailman historia on paljolti sotien historiaa. Ei se tarkoita, että siihen pitäisi tyytyä, mutta tosiasia vaan on, että väkivallalla ja rahan vallalla maailmaa hallitaan!

    Rohkeat naiset nousevat usein vastustamaan järkyttäviä vääryyksiä ja ihmisoikeuksin polkemista: Anna Politkovskajan ja muiden urhoollisten naisten tavoin esimerkiksi venäläinen ihmisoikeuskativisti ja ja freelancetoimittaja Jelena Maglevannaja pelaa kovilla panoksilla tsetseenien ihmisoikeuksien puolesta.
    Jeleva on 27-vuotias toimittaja, joka kesäkuun alussa haki turvapaikkaa Suomesta. Hän toimi pakon edessä.
    Viimeinen pisara venäläisille viranomaisille oli Jelenan Svobodnoje Slovoon kirjoittama artikkeli tsetseeni Zubair Zubairejevin kidutuksesta Volgogradin vankilassa.
    ”Venäjällä olen tottunut siihen, että ihmisoikeusasioista puhutaan hiljaa ja vain pienissä vaihtoehtolehdissä tai interventissä. Suomessa suuretkin tidotusvälineet ja ulkomaiset kirjeenvaihtajat ovat kiinnostuneita asiastani ja siitä on puhuttu avoimesti mediassa”, kiittää Jelene suomalaista mediaa, siis sitä mediaa, joka vielä kirjoittaa muustakin kuin ihkuista julkimoista ja synttäreitään veittävistä maakuntien pikkupatuista.
    Jelena on opiskellut fysiikkaa, venäjän kieltä ja kirjallisuutta.
    Jelena on kääntynyt muslimiksi vuonna 2003 ja hän on myös Venäjän kommunistisen puolueen jäsen.
    Kiinnostava yhdistelmä (kirj.huomio).
    Hyvä on täällä lätistä niitä näitä, mutta olisiko meistä tositoimiin asioiden tolan niin vaatiessa?

    • tammikuu44 sanoo:

      Totta totisesti: näiden naisten kaukaisina sisarina kannattaa edes joskus – vaikka vain pienissäkin piireissä – tuoda julki heidän toimintaansa. Siinä naisia, joita kannattta ihailla. Vaikka meillä olisi mahdollisuus, ei meistä olisi samaan.

      Se, ettäme lätistään kaikenlaista on osaltan auttamassa sitä, että tilanne ei näillämain koskaan edes pääse ihmisoikeuksien kannalta noin pahaksi. Täällä on jo jonkin verran totuttu rajuihinkin kannanottoihin.

      Kansanviisaus: ”Turha on rypistellä, kun paskat on jo housuissa.

      Tuli mieleeni, että on niitä rohkeita naisia siella kauempanakin idässä. Tiedät varmaan keitä tarkoitan, se burmalainen Suu Kyi ja ne naiset, jotka Clinton pelasti Pohjois- Koreasta Amerikkaan.

  4. maria sanoo:

    Clinton pelasti!? Ei Clinton mitään pelastanut, vaan manooveri sattui mahtavan sopivasti osaksi propagandakoneistoa, jossa P-Korea antoi hiukan siimaa etc. Mehän emme todellakaan tiedä, milliasista panoksista todella puhutaan.
    Kaikki se mitä julkisuudessa ns. ”pelataan” ei ole todellakaan totta. Älä nyt hyvä Hymyilevä heittäydy tyystin naiviksi. Mediatykitys on yksi osa probakandakoneistoa. Jos tästä ”vapauttamisesta” ei olisi ollut hyötyä P-Korealle ns.godwill-mielessä, tomittajat olisi vähin äänin saatettu lehtineekereiden taivaaseen.
    Kaikki kunnia silti työtään vaikeissa olosuhteissa tekeville oikeille toimittajille!!

    • tammikuu44 sanoo:

      Käytin huonoa sanaa, otan vastaan ruoskasi iskut. En edes minä ole niin naiivi, että hetimiten uskoin viattomuuteen tässä kaupassa.

      Riemuitsen kuitenkin siitä, että olet päässyt vauhtiin.

  5. maria sanoo:

    Voisin vielä kommentoida hiukan tuota ”kaatuminen”-termiä. Olisiko vähän samasta asiasta kyse kuin karhun nimittämisestä otsoksi, kontioksi, metsän kuninkaaksi tms.

    Sotatantereella ns. p:n päreiksi räjähtäminen on sen verran karu tapahtuma ja kuolema niin raakaa, että ihmiset yrittävät ehkä loitontaa (jo omaistenkin tähden) tapahtunutta käyttämällä pehmeämpää sanontatapaa.
    Sama lienee kyse kun puhutaan ihmisestä, joka ”nukkui pois”. Vai pitäisikö nekrolgissa esim. kertoa, että huusi kauhuissaan ja puristi vierellä olevan kättä niin, että mustelmat eivät haalenneet vielä viikossakaan.
    Mummoni kaksi veljeä, Vilho ja Erkki, jäivät sotatantereelle. Kukaan ei tiedä mitä heille tapahtui. Ajattelen mieluummin, että he ”kaatuivat” kuin että esim. ryssä repi heidät tuusanuuskaksi pistimillä tms.
    Erkin ja Vilhon kuvat olivat lapsuukotini piirongin päällä. En pitänyt heitä mitenkään kummallisina sankareina eivätkä muutkaan perheemme jäsenet pitäneet. He olivat miehiä, jotka katosivat jonnekin sodan melskeissä.

    He kai sitten ”kaatuivat” jossain tuntemattomassa paikassa maan poveen. On lohdullisempaa ajatella näin.
    En tideä minkä puolesta Erkki ja Vilho sitten ”kaatuivat”, mutta luulen että kotimökkinsä puolesta, joka sijaitsi Karjalan kannaksella, honkien siimeksessä, jättiläisen kokoiset kuusen varjossa.

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      Eufemismi eli kiertoilmaisu, jolla halutaan kaunistella asiaa, totta.

      Ja jos ajattelee, milloin Suomessakin näitä kiertoilmaisuja on käytetty, niin tottahan ne olivat hyvään tarpeeseen, edes hivenen lohduttavia siinä käsittämättömässä tilanteessa, joka sattui sukulaisen tai tuttavan kohdalle.

      Pysytään pystyssä!

  6. Kaisa-Maria sanoo:

    Kansakoulussa hartaasti veisatussa J. Sibeliuksen säveltämässä Ateenalaisten laulun suomennoksessa suomenteja Victor Rydberg sanoittaa:
    ”Kaunis on kuolla, kun joukkosi eessä urhona kaadut taistellen puolestas maan…” Sanat jatkuvat: ”Naisista kaunis, miehistä rohkea aina hän olkoon taistossa kaatuen hän, kaunis on kuolossa myös.”
    Mistä lienevät alkuperäiset sanat peräisin? Tuolloin on jo osattu kovasti kaunistella sodan todellisuutta.
    Eivät nuo taisteluissa silvotut ruumiit kovin kauniita varmaan olleet katsella. Tulevat laulusta mieleen myös naisarmeijat.
    Joka tapauksessa Sibelius loihti lauluun sodanjälkeisiin kansakoululaisiin uppoavan yksinkertaisen sävelen ja marssimaisen poljennon.
    Siitä muodostui meidän luokallakin 50-luvun laulutuntien suosikkilaulu. Kumma kyllä miksei sitä ei enää kuule edes isänmaallisissa konserteissa saati sitten äänimedioiden kanavilla?
    Nobelisti Sillanpää taas pelkäsi sotaa kuollakseen ja matkusti sitä pakoon Ruotsiin.
    Marssilaulun hän sentään jätti muiden laulettavaksi piiloittaen sen säkeeseen menettelyynsä liittyvän selityksen:
    ”Kun on vaaralle alttiina syntymämaa, kotiaskareet jäädä saa.”
    Sitäkin me kansakoulussa sitten isänmaalle ja opettajalle kuliaisina lapsina veisattiin.
    Hurmaavaa tuo runotaide! Ehkä uusia kestorunoja sävellyksineen saadaan peruskoulun laulukirjaan Afganistanista.

  7. hymyilevä eläkeläinen sanoo:

    Isänmaallisuus on pitkään käsitetty meillä Suomessa samaksi kuin sotiminen ja amreija. Nuo laulut kuvastavat mitä parhammin juuri sodan ihannointia.

    Onneksi niitä enää ei juurikaan lauleta. Jonkin verran on siis järkiinnytty. Tietenkin ymmärtää, että sotiemme aikana oli jotenkin yritettävä nostattaa sotimisintoa ja jälkeenpäin selitellä. Laulut ovat aina olleet hyviä myös erilaisten muiden aatteiden ”totuuksien” iskostamiseen. Myös uskonsotureilla on omat laulunsa.

    Nykyisin ihmisiä ei ole enää niin helppo huijata pelkällä laulamisella ja muilla paraateilla: uutiskuvat laulavat hieman lähempänä totuutta olevia lauluja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s