Suomi-kännykän kuva maailmalla

Suomi-kuva maailmalla nähtiin kesällä, kun länsimaisen kulttuurin kehdossa Kreikan Ateenassa avattiin Akropolis-kukkulalla kansainvälinen museo. Siellä se törötti Matti Vanhanen marmorilattialla, Suomi-kuva maailmalla, henkinen perintömme.
“Valitettavasti“, sanoi usein Martti Ahtisaari ollessaan tyhmyyden edessä voimaton.

Pantaisiin Vanhaselle vain kännykkä käteen. Tai oikeastaan tästä tulikin mieleeni, voitaisiin Vanhanen vaihtaa Ilkka Kanervaan, jolla on kokemusta kännykän käytöstä, saataisiin  ehkä kännykän välittämää kuvaakin monista puutarhoista.

Toisen kännykkämiehen, Jorma Ollilan johdolla on jo poikain  kesken mietitty Suomi-kuvaa. Ollila-joukko on vieraillut Meri-Rasilan ala-asteellakin kuun alussa ja todennut, että hyvän maakuvan luominen vaatii itsetuntoa (HS 1.9.). Näin on.

Suomi-kuva on kerta kaikkiaan nykyisellään hanurista.  Kulttuurivaikuttaja Matti Vanhanen ja hallituksen suurisalkkuisin mies, Jyrki Katainen sekä ruotsin kielen taitonsa vuoksi kulttuuriministeriksi valittu Stefan Wallin ymmärsivätkin  jokin aika sitten tilata uuden kuvan valtiosta, teetättää selvityksen valtiomme henkisestä tilasta.

Selvitystyön  näki tarpeelliseksi etenkin Vanhanen, joka  oli käynyt Ateenassa asti ja seisonut marmorilattialla. Tehtävä on sittemmin  annettu professori Pekka Himaselle, Suomen viralliselle viisaalle, joka edellisestä valtion tilaamasta selvityksestä veloitti 40 000 euroa, mikä on viisaasti tehty ja pikkusumma oikein viisaan miehen työstä.

Tämä virallinen viisas on niin viisas, että jo alkuunsa hoksasi, että toimeksiannossa paistaa vahvasti taloudellisen hyötyajattelun henki. Lausui kuitenkin ääneeen: “Taide on hyvä investointi, ja humanismi erityisen halpaa.”

Pekka Himanen lupasi tehdä työn ilmaiseksi, koska isänmaan tilanne niin vaatii. Nyt henkistä kulttuuria siis yritetään rutistaa talouskavun voimavaraksi. Vai mitä mieltä on Suomen virallinen  kännykkämies?

Tämänpäiväisen Hesarin mielipidesivulla Esa A. Luukkainen Tohmajärveltä ehdottaa kyllä yksinkertaisempaa ongelmanmuodostusta:
Miksi Suomessa voidaan huonosti?
Miksi tuloerot kasvavat?
Mihin katoaa hyvinvointivaltio?

Virallinen viisas vakuuttaa, että pääpaino selvityksessä ei ole selvitellä sitä,  kuinka paljon rahaa kansakunta voi tehdä kulttuurilla ja luovuudella. Hän haluaa nähdä ensi vuosikymmenen taiteen ja humanismin kukoistusaikana.
Näkis vaan.

Jospa joku joskus kuitenkin tutkisi noita tohmajärveläisen normaalijärkisen miehen esittämiä ongelmiakin.

Mainokset

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläinen, eläkeläiset, ihmiset, ihmissuhteet, mynämäki, politiikka, sano suoraan, Voittaminen, yhteiskunta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

10 vastausta artikkeliin: Suomi-kännykän kuva maailmalla

  1. maria sanoo:

    Parempi olisi, ettei maailmalle annettaisi mitään Suomi-kuvaa ollenkaan. Jos sattuisi käymään niin, että kuvasta kehkeytyisi rehellinen kuvajainen Suomesta, siis todella rehellinen, sitä harva kestäisi katsoa…
    En halua olla pessimisti, mutta jos Suomi-kuvaa ei uskalleta luoda aidolta pohjalta, koko homma on turhaa…
    Suomi kyllä voisi paremmin hyödyntää esim. satakuntalaista tylyyttä ja varsinais-suomalaista pahansuopaa vittumaisuutta, siitä syntyisi aito brändi, joka ainakin poikkeaisi sliipatuista amerikanpellejen unelmakuvista.

    • tammikuu44 sanoo:

      Olen samaa mieltä: tuolle isojen poikien kännyköidenmyyntikampanjalle nauravat naurismäen aidatkin.

    • Aili Nupponen sanoo:

      Tähän kun lisättäisiin meidän pohjoiskarjalaisten maata kaatava kateus naapureita kohtaan, niin johan suomibrändin kuva kirkastuisi!

      Olikohan sen Aaltoyliopiston perustaminenkin tätä samaa Suomi-brändin kirkastamista? Tuskin se muutakaan voi olla. Ihan oikea taideyliopisto, jossa harrastellaan tieteitä. Poliitikot ne aina tietävät asiat paremmin, tai ainakin luulevat tietävänsä. Tärkeintähän on tietysti imagonkohotus, vaikka todellista hyötyä ei olisikaan. Tämän päivän slougan on: nopeasti ja helposti. Sen vuoksi tuloksetkin ovat mitä ovat.

      • tammikuu44 sanoo:

        Samaa lajia! Aalto-yliopistoa on kritisoitu juuri siitä, että siinä nähdään bisnesmiesten sormi: tuetaan tieteentekijöitä, mutta onko minun tutkijana saatava myös määrätynlaisia tuloksia, mitä saa yleensä tutkia.

        Nyt Nokia alkaa olla tiensä päässä: etenkin kännykät vaativat huippuyliopistoa…

  2. maria sanoo:

    Kuuntelin radiosta viime su. geenitutkija Leena Paunion haastattelua. Hän suri sitä, että jos tieteellisestä tutkimuksesta yritetään tiristää kvartaali-ajattelun mukaisesti ”pikavoittoja”, ei hyvältä näytä. Tutkimus tarvitsee paljon rahaa, totta. Eikä siinä välttämätä 10 vuotta ole kuin ohi kiitävä hetki. Toisten työ täydentyy seuraavien tutkijoiden ponnisteluilla.
    Jos tiodellista uutta tietoa halutaan, se vaatii pitkäjännitteisyyttää ja itsenäisyyttä. Paunio on upea esmerkki peräänantamttomasta ja uteliaasta työmyyrästä, joka on saanut todella paljon aikaan.
    Nyt hän työskentelee 80 pros. Englannissa tukien mm. suomalaisten geeniperimää, koska Suomesta ei saatu rahoitusta, Vaikka, kuteb Paunio sanoi, Suomi on kuitenkin rikas maa.
    Mitenkähän aalto-yliopiston periaatteet sopivat tutkimuksen vaatimuksiin ja itsenäisyyteen. Toivottavasti sopivat!

    • tammikuu44 sanoo:

      Sopii vain epäillä! Kuten sanoit, kaikki nykyään tähtää kvartaaljatteluun, pikavoittojen saamiseen.
      Veikkaisin, että Paunosen kaltaiset sinnikkäät tutkija hymyilevät vinosti koko Aalto-yliopistohankkeelle.

      On meillä muuten ällistyttäviä nuoria ajattelijoita ilman huippuyliopistojakin. Ostapa piruuttasi kirja. Viattoman näköinen kirja, kirjoittajana Jukka Laajarinne ja kirjan nimenä Muumit ja olemisen arvoitus.

      Me vanhat kantturat jäämme suu auki ihmettelemään, kun nuori mies puhuu eksistentialismista, josta meikäläisillä ei ole juurikaan hajua. Mutta oikein rupea itsekin mietiskelemään elämän peruskysymyksiä muumien, kirjailijan ja kaikenkarvaisten filosofiukkojen johdattelemana. Siitä on kvartaaliaajttelu kaukana.

      Nuori mies kirjoittaa: ”Mahdollisuudet ovat tulevaisuutta, tulevaisuus puolestaan ei ole olemassa, se on pelkkiä mahdolllisuuksia. Vain nykyhetki todella on.”

      • Aili Nupponen sanoo:

        Viittasit Esa A. Luukkaisen kirjotukseen Hesarissa:
        – Miksi Suomessa voidaan huonosti?
        – Miksi tuloerot kasvavat?
        – Mihin katoaa hyvinvointivaltio?

        Oman mielipiteeni mukaan asiat tapahtuvat eduskunnan ja poliitikkojen tahdosta näin. Jo aikaisemmasta lamasta lähtien 1990-luvulla on tulonsiirtoja rikkaille lähinnä verotuksellisin keinoin kiihdytetty. Hyvinvointivaltio on kadonnut jo kauan sitten, mutta se esiintyy yhä poliitikkojen puheissa ikään kuin Suomi yhä olisi sellainen. Valitettavasti Suomi on enenevässä määrin pahoinvointivaltio johtuen juuri siitä, että pienituloista kansanosaa ei yksikään hallituspuolue puolusta.

  3. maria sanoo:

    KORJAUS: Geenitutkijan nimi on Leena Palotie, Paunio on sen sijaan kai oikeusasiaMIES tms.
    Leena Palotien kaltaisia tutkijoita kannattaisi näiden kvartaaliherrojen kuunnella todella tarkasti, mikäli ajatus on, että näiden kvartaaliautomaattien lapset ja lapsenlapsetkin vielä voisivat jotenkin säällisesti elää tässä maailmassa.
    Ahneella ei näytäkään olevan paskainen loppu, vaan se on tavallisella ihmisellä, joka joutuu veroina maksamaan tappiot.
    Voitot ovat yksityisiä, mutta tappiott yhteisiä (kuitataan verovaroin)! Valitettavasti!

  4. tammikuu44 sanoo:

    Aili, ja eduskuntaa ja poliitikkoja pitää ohjaksissaan rahamaailma, joka tavalliselle kansalaiselle jää kovin kasvottomaksi, mitä nyt Liliuksen pärstä tai Wahlroosin vaalenapunaiset lomahousut on jääneet mieleen.

    samoin suuryhtiöiden pomot ja osakkeenomistajat kieli lotkollaan odottamassa voitonjakoa.

    Kukaan ei vastaa mistään, ei tiedä mitään, ei tunnusta mitään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s