Eurajoella kartanon lumoissa pärekoppa kainalossa

Tässä viilettää kahdella linja-autolla

iloinen eläkeläisseurue

kulttuuriretkelle Eurajoelle!

Virsiä ei onneksi ainakaan vielä veisata, vaikka ollaankin Mynämäen seurakunnan järjestämällä matkalla. Mukana matkassa pastori Marja-Liisa Nygren ja diakonissat Sanna Jalonen ja Tanja Rantapere.

Millainen mahtaa olla kartanossa tarjottava  lounas?

Hepskukkuu, Rauma jäi jo taakse!

Metsää on kaadettu suoralinjaisesti sähkölinjan tieltä. Olkiluodon ydinvoimala jäi vasemmalle kädelle. Siellä se kulkee atomisähkö johdoissa. Eurajoella!

Voimalan tahkoama raha näkyy uusina sievinä omakotitaloina, uutena upeana kunnanvirastona. Pihalla patsas sähkö-sanan keksijästä Eurajoella syntyneestä Samuel Roosista. Komean talon seinällä vaakuna, jossa on kuvattuna vain sellaista, mitä Eurajoella ei enää ole, kuten rapu ja ankerias.

Iloinen opas Marjatta Veikkola nauraa ilkikurisesti omaan kuntaansa tyytyväisenä, on lukenut vuosittain täydentyvän Eurajoen historian kannesta kanteen. “ Ihmisten muistitietoa, hienoja tarinoita”, hän sanoo.

Suomen sähköisin kunta:  viikonloppuisin keskustassa kuulet enemmän puolaa kuin suomea, muitakin kieliä. Ovat rakentamassa lisäydinvoimalaa.
Eurajoen taide- ja kulttuuriyhdistyksenkin nimi on Voltti. Keskustan Voltti-talo on entinen lääkäritalo. Terveydenhoito kunnossa, jäähalli, keilahalli, ravirata, tenniskenttä…kaikkea on. Voltti yrittää pitää huolta kulttuuripuolesta.

Empire-tyylinen kartano odottaa koivukujan päässä. Suomalaismetsiin eksynyt paratiisilintu syrjässä valtatieltä, kuin röyhkeä vieras maalaismaisemassa. Kartano tuo mieleen päivänvarjot, naisten avokaulaiset puvut. Pianonsoittoa, koruompeleita, naurua. Puutarhan puut suojana rahvaan katseilta, haisevilta lehmiltä ja kärpäsiltä.

“Vuojoen kartano valmistui 1836“, kertoo opas Ulla Antola, “arkkitehteina olivat, kukin vorollaan, Charles Bassi, Pehr Gylich ja Carl Ludvig Engel. Rakennuttajana isokyröläinen kapteeni, joka myöhemmin aateloitiin nimellä  Lars Magnus Björkenheim.”

Nykyään kartano toimii kongressikeskuksena, yläkerrassa on käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitusyhtiö Posivan tilat. Sinne kolmanteen kerrokseen ei ole menemistä, ydinvoima on levittänyt vaurautta tuovat lonkeronsa tännekin.
Kolmannesta kerroksesta putosi kartanon rakennuttajan Lars Magnus Björkenheimin nuorin poika kaiteen yli lastenjuhlissa. Kaiteen takana on kivilattiassa rasti muistuttamassa putoamispaikasta…

Kartano oli aikoinaan ihme ja kumma, varmaankin kyläläisten mielissä paratiisi! Ihmeiden ihme oli orangeria eli kasvihuone.
Orangeriassa oli myös puutarhurin asunto ja rengin huone. Oli kukkahuone, ananashuone, persikkahuone, viikuna- ja mulperihuone. Kirsikkahuone erillisenä.
Orangeriassa kukki punainen kamelia, ansareissa palmuja, agaaveja, geraniumeja ja pomeranssipuita.  Maailman pohjoisimmat etelän hedelmät kasvoivat täällä!

Kartanossa  suuret kukkalaitteet vaihdettiin joka toinen päivä. Kun kartano nukkuin talvella ja sen asukkaat olivat muuttaneet Turkuun, puutarhuri lämmitti päivittäin suuria uuneja, tulta pidettiin yllä orangeriassa yötä päivää.
Ulkonakin puutarha kukoisti: talven varaksi kasvatettiin mansikoita, vadelmia, meloneita,  omenia, päärynöitä, luumuja ja kirsikoita. Paratiisi jos mikä!

Björkenheimin jälkeen kartanolla oli monta omistajaa, kunnes se 1900-luvun alussa joutui kunnalle.  Kartano muuttui vanhainkodiksi, satumainen orangerium mielisairaalaksi, ikkunat saivat kalterit, pääskysten iloiset kirahdukset peittyivät huutoihin, joita kukaan ei olisi halunnut kuulla.
Nyt elämä on palannut, kartano elää nykyaikaa, tuo taas vaurautta. Historiaansa unohtamatta.

Välimaan perinnetorppa on yksi Vuojoen kartanon torpista. Siellä aistii kartanon kääntöpuolta, torppareiden elämää. Sivurakennuksessa voi nähdä kuinka päreitä kiskotaan, miten pärekoppa syntyy. Joku vielä osaa.

Lähdin kotimatkalle pärekoppa kainalossa, pärekopassa kirja Hanna Elo, Appelsiineja ja kirsikoita.

——————–

Ihmeellisestä orangeriasta saa lisätietoja tuosta Hanna Elon hurmaavasta kirjasta Appelsiineja ja kirsikoita. Kirja on myös diplomityö Helsingin teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosaston historian laitokselle 2007.

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläinen, eläkeläiset, ihmiset, ihmissuhteet, mynämäki, politiikka, sano suoraan, Voittaminen, yhteiskunta, Yrittäminen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

14 vastausta artikkeliin: Eurajoella kartanon lumoissa pärekoppa kainalossa

  1. Kaisa-Maria sanoo:

    Väität Hymyilevä, että Eurajoen vaakunassa kuvataan kaikkea, mikä on hävinnyt.
    Vaakuna ravun saksissa ei tietääkseni ole ankerias vaan nahkiainen, joita Eurajoessa edelleenkin on ja yläjuoksulla kuulemma nykyisin myös ravustetaan. Mietipä nyt Hymyilevä sitäkin, miten pieni on rapu ja miten iso on ankerias?
    Kun vaakunaa tarkemmin katsoo, on siihen kuvattu myös osa kauan sitten luhistuneesta Liinmaan linnasta, jonka raunioita on takavuosina kaiveltu. Tätä linnaa ei todellakaan enää ole.
    Tiedossani ei ole, löytyykö joesta enää jokisimpukoita eli raakkuja, joita myös kalakauhasiksi kutsuttiin.
    Björkenheimien aikana nämä helmiä kehittäneet jokisimpukat pyydystettiin ahneuksissa loppuun, viimein jopa Eurajokea patoamalla.
    Näitä kauniita Eurajoen simpukoiden helmiä olen nähnyt koruihin istutettuina ja ihan irtonaisena erään mummon piironkilaatikon sametilla vuoratussa korulippaassa.
    Joten aivan kaikki ei ole Eurajoellakaan katoavaista.
    En nyt mene vannomaan, mutta minun tietojeni mukaan kartanon porraskuiluun ei pudonnut poika vaan tyttö.

    • tammikuu44 sanoo:

      Kiitos, kiitos lisäselvityksestä. Itse asiassa kuulin matkalla, mikä se muuri oli, mutta unohdin. Nyt se selvisi!

      Ja tottakai: nahkiainen!

      Milelenkiintoista tietoa myös tuo sinun kertomasi simpukkajuttu. Ja tuo vasta mielenkiintoista on, että näitä helmiä on vielä olemassa. Ja olet oikein omin silmin nähnyt!

      Uskoisin kuitenkin, että porraskuiluun pudonnut oli poika, sillä tytöt olivat jo silloin – ja varsinkin silloin – hyvin kilttejä.

  2. Utukka sanoo:

    Hieno reissu, mahtava historia. On sitä ollut hypisteltävää Suomessakin. Melko kallista pitää yllä se Orangeria. Tuo perustamisvuosi saa minut ajattelemaan farmia, jolla asun. Se perustettiin 1834, kun Chicago Treaty määräsi intiaanit päästämään valkoihoisia maalleen.
    Minä halusin tämän paikan, koska sen nurkalla kasvoi kieloja ja sireeneitä. Kuten Suomessa. (Appelsiineja ei)

    • tammikuu44 sanoo:

      Ihanaa tuo sinunkin toisen kotimaasi paikallishistoria!

      Meinasi tulla täällä syksyisessä Suomessa oikein kyynel simään, kun luin kommenttisi viimeiset lauseet: ”Halusin tämän paikan, koska sen nurkalla kasvoi kieloja sireenejä. Kuten Suomessa.”

      Siinä on jotain sellaista topeliaanista, muistathan sen sadun Koivu ja tähti?

  3. maria sanoo:

    Tietojeni mukaan tuo komea kunnantalo ei ole enää kovin uusi, mutta toki se on noussut varmasti paljolti TVO:lta saatujen messevien kiinteistöverojen ansiosta. Sen sijaan uusin komea tulokas on muutamia vuosia sitten rakennettu Jokisimpukka kirkonkylässä. Se on palvelukeskus ja vanhainkoti, samassa yhteysessä toimii mm. lääkätin vastaanotot ja hammaslääkäri etc.
    Nykyaikainen palvesluksekus rakennettiin tavallaan Posivan etukäteen maksamilla vuokrarahoilla, joita ydinjäteyhtiö ”pulittaa” oikeudestaan saada ”isännöidä” Vuojoen kartanoa. Posivan ja kunnan varoin saatiin aikaan mittava restaurointityö, joka maksoi todella huimasti. Orangerian historia on todella yksi mielenkiintoisimmista yksityiskohdista.
    Vanhainkotina kartano toimi muistaakseni jostain 30-luvulta aina vyuosituhannen vaihteen tietämille, ellei kauemminkin. Onneksi kartanoa ei pilattu lopullisesti, ja olihan se vanhainkodiksi jo todella epäkäytännöllinen suojelusääntoineen kaikkineen.

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      Eurajoella ilmeisesti on vanahainkodissakin tarpeeksi hoitajia.

      Et tiedä siitä orangerian käytöstä mielisairaalana mitään? Tuon Hanna Elon mainion kirjan Appelsiineja ja kirsikoita tietojen mukaan sieltä oli hoidokkeja vielä 1960-luvulla.

      Itse muistan, että kartano olisi ollut melko surkeassa kunnossa vielä 1980-luvulla.

      Eurajokelainen Hanna Elo kirjoittaa kartanon orangeriasta kirjansa aluksi: ” Joskus menneinä kesinä tuo kasvihuone houkutteli meitä, ystäviäni ja minua, kiipeilemään sisään huolimattomasti lukitusta ikkunasta, tekemään tärkeitä tutkimuksia ja aarteenomaisia löytöjä vinksahtaneiden huoneiden kätköistä.

      Keksimme ikkunoiden kaltereille hyytäviä selityksiä. Löysimme myös ullakolle johtavat portaaat. Varoimme tarkasti astumasta ohi tukevan oloisten kattorakenteiden. Jäljitimme ihmiskohtaloita rojujen joukosta löytyneiden kirjeiden ja valokuvien, rukousnauhan ja seinään raaputettujen kirjoitusten siivittäminä.”

  4. Aili Nupponen sanoo:

    Tällä Eurajoen kartanolla on niin hieno historia, että siitä voisi kirjoittaa vaikka kokonaisen romaanisarjan. Sopisi varmaan tehtäväksi jollekin paikkakuntalaiselle kirjailijalle, joka on innostunut kartanonhistoriasta ja tuntee sen hyvin.
    Tuli vain mieleeni…

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      Totta puhut. Kartano on paikallisilta jäänyt vähän lapsipuolen asemaan. Varmasti se lähihistoria (vanhainkotina ja mielisairaala) jotenkin pelottavat.

      Ties vaikka vielä tulisi kirjoittajia!

  5. Kaisa-Maria sanoo:

    Käsitystäni siitä, että Vuojoen kartanon porraskuiluun putosi tyttö, tukee myös Satakunnan Kansan Virta-viikkoliitteessä No 36 julkaistu toimittaja Anne-Mari Anttilan kirjoittama juttu otsikolla ”Apua! Kummitus!”
    Tässä jutussa kerrotaan, että vuonna 1879 isäntäperheen 6-vuotias tytär Karin Björkenheim putosi kolmannesta kerroksesta kuiluun ja kuoli kallonmurtumaan.
    Kuten arvelet Hymyilevä, tyttö oli varmasti kiltti. Mutta kilteillekin tytöille voi sattua järkyttävä onnettomuus.
    Mielenkiintoisia henkilöitä ovat myös Vuojoen kartanon aikaisemmat isännät, kuten sotapäällikkö Åke Tott sekä kreivi Hans Axel von Fersen, joka tuli kuuluisaksi Ranskan kuningattaren Maria Antoinetten rakastajana ja kivitettiin viimein kuoliaaksi Ruotsissa.
    Åke Tott kuoli Eurajoella. Legendan mukaan hänen arkkuaan kuljettaneet hevoset väsähtivät mäessä.
    Kun ajaja viimein katsoi arkkua suitsirenkaan läpi, totesi hän, että arkun kannella istui itse piru. Joten monenlaisia tarinoita kartanon historiasta löytyy.

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      Tämä von Fersen pitäisi erityisesti tuoda esille nykyään Suomi-brandia luotaessakin. Mieshän voittaa menen tullen nykyajan poliitikot niin honkkeli Vanhasen kuin monitoimimies Ilkka Kanervankin. Italian Berlusconia ei killata, koska se käyttää rahaa rakkauden kalastamisessa.

      Kiitos upeista tiedoista, Satakunnassa siis muistetaan ja muistellaan Vuojoen upeaa kartanoa ja upeaa menneisyyttä!

  6. maria sanoo:

    Kartanosta ei kai ole varsinaisesti kehitelty aineksia fiktiiviseen romaaniin, mutta siitä on olemassa hyviä kirjoja. Yksi on muistaakseni Satakunnan Kansan mahtavan yleissivitytksen omaavan kulttuuritoimituksen esimiehen, tohtori Marja Ylösen ja kumpp. kirjoittama kirja. Nimeä en nyt muista.
    Kartanon orangeria on todellakin ollut ”mielisairasosasto” aina 60-luvulle saakka.
    Karmea viritys oli joskyus kai 70-luvulla rakennettu ns. talousrakennus (joku lämpökeskus tms), joka ”yhdistis kaksi kartanon osaa. Se oli rapattu laatikko, joka pilasi koko kartanon ilmeen. Se tietenkin purettiin ensimmäisenä.
    Yksi mielenkiintoinen yksityiskohta muistuu mieleen jostain olehtijutusta: vanhoja uuninluukkuja löytyi jostain Irjanteen puskista ja ne osoittautivatkin aivan alkuperäisiksi kartanon uuninluukuiksi ja on nyt asennettu taas paikoilleen. Kartanosta riittää kiinnostavia juttuja vaikka kuinka paljon.

    • tammikuu44 sanoo:

      Kiitos Maria mahdottomasti näistä tiedoista, se uuninluukkujuttu oli varsin mainio. Toivotaan, että muutkin kirjoittaisivat tähän vaikka kuinka pieniä muistojaan.

  7. minna sanoo:

    se on tosi asia 6vuotias tyttö kuoli vuojoenkartanossa kallonmurtumaan eikä mihinkään muuhun.
    mieliosastolla kummittelee oikeesti siel on pidetty vankeja ja vuojoenkartanossa kummittelee myös että siellä on ihan oikeesti kuultu miehen raskaita askelia ja lasten pallonpompputtelua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s