Vanhus ryntäilee runon perässä Turun kirjamessuilla

Jos tottumattomalle nykyruno on kova pala niin vielä kovempi on nykyrunosta kritiikin vääntäminen. Sen huomasin eilen Turku-retkelläni  istuessani kirjamessuilla runokritiikkityöpajassa kymmenkunnan oikean runokriitikon kanssa.
Tuli&Savu -lehden päätoimittajan Henriikka Tavin emännöimän kritiikkimuodon rajoituksia ja muutoksi pohtiva työpaja ja sitä seuraava seminaari  porasi sentään pienen aukon tavalliseen maalaisluupäähäni, vaikka nykyrunon salatut maailmat eivät kokonaan oviaan avanneetkaan.

Jostain sieppasin ajatuksen, että kun aikaisemmin impressionistisesti yritettiin eläytymällä siirtyä runon maailmaan, nykyään ikään kuin väitetään vastaan, ikään kuin testataan runoilijan väitteitä, ei kaikkea tarvitse ymmärtää.

Tämähän sopii ainakin minulle varsin hyvin, vaikka epäselväksi jäikin, mihin ihmeeseen sitä kritiikkiä oikein tarvitaan, kun useimmat kriitikot ovat itse myös runoilijoita, joten helposti niin  runo kuin kritiikki jäävät harrastelijalukijan tavoittamattomiin.  Tutuu kuin pieni piiri pyörisi keskenään salaisuuksiaan varjellen.
Olisikohan syytä hiukan enemmän popularisoida kritiikkiä? Joskus voisi oikein houkutella ihmisiä runojen lukijoiksi.

Huolestuttavaksi seminaarissa todettiin se, että lehdistö ei ole kovinkaan innokas julkaisemaan runokritiikkejä. Olisikohan syy taas siinä, että kritiikit ovat liian sisäänpäin lämpiäviä vanhan suomalaisen savusaunan tapaan. Eikö hyvä asiantuntija kirjoitakaan niin, että asiantuntematonkin ymmärtää, ainakin puolet?

Professori Mervi Kantokorpi kritisoi lehdistöä siitä, että lehdet yhä enemmän ja enemmän viihteellistyvät. Runo jää jalkoihin. Mutta sinne runo ja runokritiikki  ei saa jäädä, runo tarvitsee paikkansa lehdissä, niin suurissa kuin pienissä. Vain näin se tulee tavallisen ihmisen ulottuville.

Digi- ja videorunoudesta puhuneet Juri Joensuu ja Kristian Blomberg – selvästikin alan miehiä – eivät ainakaan yksinäistä maalaismuoria saaneet vakuuttuneeksi näiden upouusien runotyyppien loistokkuudesta. Jotenkin mielessä  käväisivät  ikävystyttävät, monissa taidenäyttelyissä nähdyt kuvataiteilijoiden samantyyppiset yritelmät.
Miehet puhuivat “leikkiin sisältyvästä oivaltamisesta“. Mikäs siinä.
Totuuden nimessä: yhtä vähän oivallan melko rajuja poikani videopelejä kuin näitä hidasliikkeisiä oivaltavia videorunoja.

Olen  siis tällä hetkellä Skyllan ja Kharybdiksen välissä tässä nykyrunokysymyksessä.
Usko ja luottamus nykyrunon nuoriin tekijöihin ja kriitikoihin pysyy kuitenkin lujana.  Vanhempi sukupolvi voisi oppia heiltä ainakin avoimuutta ja suvaitsevaisuutta.

Nykyrunoudesta lisää täältä.

Mainokset

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläinen, eläkeläiset, ihmiset, ihmissuhteet, kirjallisuus, kritiikki, Mediamaailma, mynämäki, politiikka, runoilijat, sano suoraan, taide, Voittaminen, yhteiskunta, Yrittäminen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

19 vastausta artikkeliin: Vanhus ryntäilee runon perässä Turun kirjamessuilla

  1. Aili Nupponen sanoo:

    Minusta nykyrunot ovat kehityskykyisiä ja sangen monimuotoisia kuten asiaa selitit. Enää ei olla Mirkka Rekolan kelkassa puhumassa niin viisaita ettei niistä kukaan mitään ymmärrä. Rekolan tyyli tappaa varmasti lukuhalut sellaisia runoja kohtaan.

    Kerroksellisuus ja monimielisyys lienee se pointti, jota nykyrunolla haetaan. Mutta runojahan voi jokainen kirjoittaa omalla tyylillään ja tavallaan.

    Itsekään en aina ymmärrä, mitä kriitikot runoissa ylistävät. Luulisin kuitenkin osaavani erottaa hyvän ja huonon runon toisistaan…

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      Täytyy ainakin iloita siitä, että nykyään monet nuoret ja vanhat runoilevat. Netistäkin löytyy kaikenlaista. Runot hyppivät pois kirjoista ja kansista.

      Runokin pysyy ajassa mukana, syntyy uusia tapoja ilmaista jotain maailmasta, olemassaolosta.

  2. Utukka sanoo:

    Panepas pahuuttasi tähän blogillesi yksi nykyruno meidän tavallisten ”ymmärrettäväksi”. Luulen, että kriitikot sotkeentuvat omiin pöksyihinsä näppäryyttä ja oivallusta teeskennellessään.

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      Tässä nyt vaikka näyte Tuli&Savu -lehdestä 2/2009 Raisa Marjamäen runo:

      Kalvo

      kuvitteellisen valtion euroviisu
      ”I am the anti-pope
      like a lion kills an antilope
      like a hammer hits a cantaloupe
      I am the anti-pope”
      vaikka aihe on laaja eikä sekään ole mikään syy
      jättää syntymättä että elämä on niinku pretty big deal
      kaikkea haluten ja yliannostuen, nestehukassa
      joku kuuntelee radiosta äänimaisemaa lapsisotilaan päältä
      dokumenttia aiheesta (kohinaa) googlaa syvintä
      mitä keksiä saattaa: Mariaanien hauta – puhelinluettelo –
      Fonecta02.fi
      Katso vastaus haulle: Mariaanien hauta – Löydä puhelinnumerot ja henkilöt helposti
      sähköisestä puhelinluettelosta – Kansakunnan tietokanta – Fonecta02.fi
      http://www.02.puhelinluettelo/Mariaanien%20hauta/+ -14k – Välimuistissa -samankaltaisia sivuja

  3. Kaisa-Maria sanoo:

    Kiitos Utukka kehotuksestasi, jonka seurauksena saatiin kunnon runo!
    On runoilija raapaissut runonsa varmaan melkoisessa kännissä tai krapulassa, ellei sitten pikku pilvi ole siivittänyt runoratsua.
    Runon kolmanteen kertaan luettuani tajuasin, että on siinä itua.
    Klikkasin vielä runon www-tä.
    Vstaus oli: ”Emme voi näyttää kohdetta”
    Minusta siinä oli aika hyvä ja oivallinen päätös nykypäivän runolle.
    Runebergiä vastaus olisi varmaan vituttanut.
    Minusta runon huipennus oli hauska ja suorastaan yllättävä.
    Lisää vain runoja, joihin liitetään nettiosoite!

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      No niin, melkoinen voima on nykyrunolla! Eikä sitä tarvitse edes ymmärtää.

      Aivan uuden piirteen ja lisämausteen runo sai näin netissä:
      www-osoite, jota jokainen titenkin klikkaa, mutta vastaukseski tuleekin tuo ”Emme voi näyttää kohdetta”. Paperille präntättynähän tämä osa ei toimi!! Nykyaikaa!

      Voihan niihin tietysti liittää toimiviakin nettiosoitteita.

    • tantta sanoo:

      Kun arvelit runon kirjoittajan olleen kännissä tai jopa mahdollisesti pilvessä, voin kertoa sinulle että VÄÄRIN, ei kumpaakaan.
      Kirjoittaja on mitä iloisin, suloisin ja kunnollisin tyttö. Häntä voisi verrata ehkä Nuuskamuikkuseen tai Peter Paniin, mutta ei todellakaan mikään doku tai narkkari ole kyseessä. Hän on myös hyvin kansainvälinen ja kielitaitoinen. Ehkä teidän kokemuspiirinne on vain liian suppea runon ymmärtämiseen.

      • tammikuu44 sanoo:

        Ilmeiseti tarkoitit tuota Kaisa-Marian arvioita Raisa Marjamäen Kalvo-runosta. Raisa varmasti on mitä suloisin tyttö, sitä ei Kaisa-Maria ollenkaan kiellä. Ainoastaan Kaisa-Marian mielestä oheinen runo on mieltä vailla ja saa hänet hämmennyksiin. Kaisa-Maria asiantuntevasti vertaa runotuotosta niihin mielteisiin, jotka risteilevät kännipäisen tai huumehörhön päässä. Onnittelut kirjoittajalle siis siitä, että hän pystyy selvin päin eläytymään kännipäisen maailmaan.

        Ehkä suomen kielen taitoa tämän kielitaitoisen tyttösen pitäisi kuitenkin harjoitella, jos aikoo saada runoilleen hiukankin laajempaa ymmärtämystä. Vaatii muuten aikamoista rohkeutta sanoa nykyrunoista suoraan mitä ajattelee, että siitä taas kiitos Kaisa-Marialle.

        Valitettavasti runosta ei kuvastu minkäänlainen kokemuspiiri, että tuskin kannattaa Kaisa-Marian kanssa käydä kilpasille siinä kokemuspiirin laajuudessa. Kanttaa sen sijaan yrittää runoilla niin, että kokemsupiiri tulisi runoista edes jotenkin ilmi. Kaisa-Marialle sitten myös viesti: viisainta tietysti olisi olla kokonaan vaiti selvän tyhmyyden edessä, vaikka se olisi runomuotoisena esitetty ja paperillekin präntätty.

  4. Utukka sanoo:

    Noh noh, tota. Kiitos I.E.
    Joskus runonlukemattomina aikoinani olen kysynyt, miksi lukisin runoja. Ja joku sanoi, että niissä voi elää jonkin tunteen tai löytää uuden ajatuksen tai vain nauttia sanojen kauneudesta ja rytmistä, helinästä, jos niin saa sanoa.
    Löysin elämääni rikastavia, avartavia, innostavia, ihailtavia runoja.
    NYT olen taas tuon saman kysymyksen edessä. Miksi lukisin nykyrunoa, sementinkappaleista ja hiekasta koottujaParee on tonkia maan multaa, jossa on eläviä matosia selvittämässä ihmisten sotkua.

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      Ajatellaan vaikka näin: nämä nykyrunot ovat nykyrunoilijapolven kokeiluja ja rajojen hakemista. Saattaapa maailma heistä näyttääkin siltä, minkä runoissaan esittävät.

      Runoa löytyy joka lähtöön ja lisää syntyy koko ajan! Jokainen lukijakin etsii, etsii itselleen sopivaa, vähän niin kuin sopivia kenkiä hakisi ja koettelisi. Ja ei kun matkaan!

      Joskus on kiva kulkea myös avojaloin…

  5. Kaisa-Maria sanoo:

    Selitä nyt Hymyilevä, mitä se rajojen hakeminen oikein merkitsee ja mitä sitten tapahtuu, kun ne rajat löytyvät?
    Onko muuten joku ne löytänyt? Ja millaisia rajoja löytäjät ovat asettanut itselleen?
    Ovatko rajat siinä, ettei enää pysty huonompaan eikä parempaan?
    Tyytyykö löytäjä viimein omaan osaamiseensa ja tajuaa henkisten kykyjensä riittämättömyyden?

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      Hyviä kysymyksiä. Nyt pystyn vastaamaan sinulle vain oman ymmärrykseni mukaan, mutta jos saisimme mukaan jonkun oikean ajattelijan, niin vastauksetkin voisivat olla parempia.

      Tuo rajojen hakeminen on tosiaankin hiukan kinkkinen. Itse arvelen, että ihmisen pitäisi uskaltaa sellaistakin, mitä ei ennen ole tehnyt: joku eläkeläinen voi hankkia jonkin uuden harrastuksen, olkoon vaikka moottorikelkkailu. Siihen pitää paneutua koko olemuksellaan, sileullaan ja mielellään.

      Ehkä se rajojen hakeminen on runoilunkin puolella sielullaan ja mielellään paneutumista, sellaistenkin asioiden hyväksymistä, joita ei heti ymmärrä. Ja pitääkö sitten kaikkia edes ymmärtää. Voi ehkä huomata, mihin omat kyvyt riittävät nyt, uskaltaako mennä eteenpäin.

      Hyvin monet ovat liiankin helposti ”löytäneet omat rajansa” eli ovat tyytyneet liian vähään, jyystävät yhtä ja samaa, pelkäävät epäonnistumista.

      Tosiaankin: ihminen itse asettaa itselleen rajoja.

      Totta on tuokin, että paikoilleen voi juuttua, mutta uskoisin, että se on vain hetkellistä, ehkä kauankin kestävää, mutta voi eteenpäin mennä millinkin verran. Vasta niissä vanhainkodin märissä vaipoissa tilanne saattaa olla lievää hankalapi.

      Ei tietenkään ”rajojensa löytäjä” tyydy ”omaan osaamiseensa”, löytäjä huomaa vain, missä kohdin on jo melkoisen hyvä ja alkaa antaa armoa itselleen; se rajojen kokeilu ei tarkoita sitä, että ne rajat olisivat ihmistä kahlitsevia ja ihminen toteaisi itsensä huonoksi ja uskoisi henkisten kykyjensä riittämättömyyteen. Päinvastoin.

      Rajojen etsiminen on tuntemattomassa maastossa kulkemista.

  6. martta sanoo:

    En ymmärrä mitä telemistä rajojen etsimisellä, ylittämisellä ja löytämisellä on ”osaamisen” kanssa. Eikö se ole parhaimmillaan sitä, että klassisen musiikin fakki-idiootti ottaa ja menee vaikkapa rokkikonserttiin ja päin vastoin.
    Kesäteattereeihin jämähtänyt voisi vaikka käväistä baletissa kesälomarahojensa avittamana jne.
    Tiedän yhden jo ikääntyneen myyntimiehen, joka kerran oopperassa käytyään totesi, ettei ole koskaan nähnyt mitään niin koskettavaa eikä kuullut niin ravistelevaa musiikkia….
    Kannattaa yrittää. Varsinkin eläkeläisellä siihen on hyvät mahdollisuudet.
    Olen joskus kuullut jopa tapauksista, että eläkkeelle päässyt kulkee yhä vanhasta tottumuksesta kodin ja työpaikan väliä, eikä edes halua katsella uusia polkuja. Korvaamaton kun on!?…..
    Rajoja todellakin kannattaa rikkoa. Se jos mikä tuo aitoa iloa elämään ja mahtavia myönteisiä yllätyksiä.

  7. tammikuu44 sanoo:

    Hyvä Martta! Jokaisen eläkeläisen huoneentauluun tuo mitä kirjoitit: Rajoja todella kannatta rikkoa. Se jos mikä tuo iloa elämään ja mahtavia myönteisiä yllätyksiä.

    Lisään siihen vielä itse omasta päästä: Itsensä ns. munaamista ei kannata pelätä. Hyväksy itsesi vihdoinkin sellaisena kuin olet ja ihmettele naureskellen!

    • tantta sanoo:

      Hyvä tammikuu 44

      Puolestani voit solvata Raisa Marjamäen runoa, hänen olematonta kokemusmaailmaansa, jopa hänen järkeään. Siitä huolimatta hänen kirjojaan tullaan julkaisemaan tulevaisuudessakin. Kova pala vai mitä?
      Katkeria, sanoi kettu pihlajanmarjoista….

      • tammikuu44 sanoo:

        Rakas ystävä, ei tässä kenenkään järkeä solvata, joillakin sitä on enemmän joillakin vähemmän. Hyvä on, että kaikenlaisia kirjoja julkaistaan. Miksi se minulle tai muille olisi kova pala? Ehkä niitä joku joskus ostaakin.

        Onhan tässä toki naurussa pitelemistä noita Raisan runoja lukiessa. Pelkkää positiivista palautettahan tämä on. Ei kannata olla tosikko. Jokainen ymmärtää kirjoitukset omalla tavallaan.

        Kouluisssa tehdään paljon samalaisia runoja leikkaamalla lehdestä otsikoita ja liittelemällä niitä yhteen. Syntyy oivallista nykyrunoa.

        Kukahan tässä nyt yrittää olla ilkimys? Ettei vain olisi tantta itse.

  8. martta sanoo:

    JEP!

  9. Aili Nupponen sanoo:

    Hmm – mielenkiintoinen keskustelu;-/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s