Lihava nainen pääkallo käsissään käsittämisen rajamailla

Estetiikkaa vasta-alkajille
Luento Turun yliopistossa 26.10.
Barokki

Estetiikka? Olemme tekemisissä filosofian osa-alueen kanssa. (Itse asiassa olen sitä epäillyt jo kauan. Kauhistuen katsoin  aamupäivällä kirjakaupassa lähes tuhatsivuista opusta estetiikan filosofeista! Laskin sen käsistäni hellästi.)
Luennoitsija tiivistää: on taiteen filosofiaa ja esteettisen kokemisen filosofiaa. Platon ja Aristoteles ovat estetiikankin taustalla, Immanuel Kant loi pohjan nykyestetiikalle.

Sen olen ymmärtänyt, että tähän juttuun olennaisena liittyy taide. Niinpä  kysyin jo jokin aika sitten viisaalta ystävältäni, joka työkseen luo taidetta, mitä taide on. Hän luetteli muutamia seikkoja siltä istumalta.

Tekijälle se on todellisuuden tutkimista eli pään ja muun maailman järjestelyä ja havainnointia, oivaltamista ja toisin näkemistä, luovaa leikkiä, kommunikointia, oman paikan  etsimistä.
Kokijalle se on oivaltamista ja toisin näkemisen riemua, ajatusten jakamista eli vastaanottamista (tämä vaatii avointa mieltä muuten näkee oman itsensä minne ikinä katsookin!),  oman paikan etsimistä, elämyksiä.

Siis selvisi  sekin, miksi jokin teos tekee vihaiseksi: näemme vai  oman itsemme, pyrimme tekemään teoksestakin oman itsemme kaltaisen, emme pysty näkemään mitään erilaista.
Samoja asioita liikkuu luennoitsijankin mielessä. Lähestymme barokin maailmaa taideteoksia lukien.

Siis barokkiaika; minua – katsojaa – ei nyt pidäkään silmällä mikään pyhä ja pyhien maailma, vaan ihminen asetetaan omaan katsojan asemaansa, esineet määräävät katsojan paikan. (Nykyäänhän ne määräävät kaikessa elämässä ihmisen paikan, vyöryvät yli.)
Tieto on valtaa! Mekanistinen luonnonkäsitys,  luonto on objekti, jota tarkastellaan, ilmiöillä on syy ja seuraus, ihmisen olemukseen liitetään nyt tietoisuus: cogito ergo sum eli minä olen tietoinen, olen siis olemassa. Ajattelu on jotain enemmän kuin pelkkä tietoisuus.
Vielä keskiajalla ihmisen ruumis oli niin pyhä, että Fransiskus Assisilainen nuoli spitaalisen jalat.

Barokin aikana eli herra Gottfried Leibnitz, yleisnero. Olevaisen olemuksesta mies tuumi, että elollinen maailma muodostuu monadeista. Monadi on pieni maailmankaikkeuden peili. Nämä pikkupeilit ovat sielullisia, jakamattomia olentoja, jotka ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Harmonia säätelee näiden liikkeitä. Myös Jumala on monadi , samoin ihminen.

Peili on monissa barokin ajan maalauksissa keskeisessä asemassa, siitä heijastuu koko maailma, pääkallo on yksi peili, siitä ihminen katsoo itseään. Mystiikkaa! Taiteen avulla kerrotaan jotain, mitä muuten ei voida: palava kynttilä heijastuu pimeästä  peilistä ja tekee pimeää näkyväksi. Valo on olemisen symboli. Olennot tulevat tyhjästä ja katoavat tyhjään. Mystiikkaa!

Vihdoinkin jotain somaa: pöytäsommitelmat. Stilleben, asetelmat, joissa on pöydän täydeltä kukkia. Somia? Mitä näet?  Näet: musta tausta, kirkasväriset kukat maljakossa, kuihtuneita kukkia ja terälehtiä pöydällä. Somaa, mummollakin on  lähes samanlainen ristipistotyö itse ommeltuna vanhainkodin seinällä: kukkia mustalla pohjalla!

Todellisuus on kuitenkin tässä: pöytä on hautakivi, lasimaljakko vain heijastelee elämää, elämän ilot näyttäytyvät kirkkaissa väreissä kukkina, tuolla joku vielä nupullaan, tuossa himoittava kypsä mansikka, pöydällä elämän loppu: kuihtuneet terälehdet, mätä mansikka. Mustaa tuntematonta vasten elämän ihme ja sen riemut näyttäytyvät kaikessa loistossaan!

Soma ja siveältä vaikuttava  asetelma muistuttaakin sinua elämästä, sen himoista ja elon hetkellisyydestä.

…tulemme tyhjästä ja katoamme tyhjään…

Advertisements

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläinen, eläkeläiset, ihmiset, ihmissuhteet, mynämäki, politiikka, sano suoraan, taide, Voittaminen, yhteiskunta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

10 vastausta artikkeliin: Lihava nainen pääkallo käsissään käsittämisen rajamailla

  1. Aili Nupponen sanoo:

    Tai useinhan taide on todellisuuden ja fiktion sekoittumista keskenään. Tai voihan se olla myös mystiikkaa samoin kuin uskonto. Tai kaikkea mahdollista, myös verta ja ulosteita.
    Mutta onko se estetiikkaa?

  2. tammikuu44 sanoo:

    Vakea kysymys. Esteettinen kokemus näyttää edellyttävän ainakin erityistä aistiherkkyyttä. Se voi olla positiivinen tai negatiivinen kokemus, ilo tai suru tai voi mieltää teoksen rumaksi tai kauniiksi. Riippuu ihmisestä.

    Nykyään ei oikein uskota ns.hyvään makuun. Kuka sen määrittelee? Onko sitä ainoastaan eliitin tai vallanpitäjien edustajilla?

    ” Ns. asiantuntijat ovat aivan liian usein osoittautuneet konservatiiisiksi dogmaatiikoiksi, joiden on myöhemmin havaittu jättäneen lupaavat nuoret taiteilijat vaille ansaittua huomiota. On helppo sanoa kanssamme eri mieltä oleville ihmisille: ”Sinulla ei ole lainkaan makua”, mutta on vaikea selittää, miksi meitä ei voitaisi syyttää täsmälleen samasta viasta.” Näin kirjoittaa Marcia Muelder Eaton kirjassaan Estetiikan ydinkysymyksiä.

    Siis vaikea kysymys. Ehkä kysymykseesi vastaisin: kyllä verta ja ulosteitakin voi katsoa estetiikan näkökulmasta.

  3. pasanen sanoo:

    ”Siis selvisi sekin, miksi jokin teos tekee vihaiseksi: näemme vai oman itsemme, pyrimme tekemään teoksestakin oman itsemme kaltaisen, emme pysty näkemään mitään erilaista.”

    Kuvitellaanpa, että taiteilija tekee teoksen keisarin uudet vaatteet –hengessä. Sitten hän salaa nauhoittaa ihmisten avoimen ja pohdiskelevan, kenties innostuneenkin suhtautumisen. Tilaisuuden lopuksi hän pyytää yleisöä katsomaan nauhoitusta, mutta on sitä ennen kertonut tehneensä teoksen pilkatakseen yleisöä, joka luulee siinä olevan jotakin hienoa. Keisari siis paljastaa, että yleisöllä ei ole vaatteita. (Lisäkerroksen juttuun saa, jos joku yleisön joukosta löytääkin teoksesta esteettisen puolen, jota taiteilija itse ei ole huomannut, vaan on vahingossa tehnyt muuta kuin mihin pyrki)

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      Tähän ei voi sanoa mitään muuta kuin, että taide on ihmeellistä.

      Ranskalainen Amerikassa vaikuttanut taiteilija Duchamp,joka edusti dadaismia ja surrealismia ja paljon muutakin vastasi kysymykseen, mikä on taidetta jotenkin näin: ”Jos se on museossa näytteillä eikä siihen saa kusta, se on taidetta.”
      Lisäksi katsojan osuudesta mies sanoi, että juuri katsoja liittää taideteoksen ulkoiseen maailmaan tulkitsemalla sitä.

      Lisäksi taideteoksen taiteellista arvoa arvioidessaan ihmispoloa sekoittaa teoksen rahallinen arvo tai maailmanmaine: Picasso-näyttelyssä Ateneumissa tuskin kuulee muuta kuin ihastuneita huudahduksia!

  4. Kaisa-Maria sanoo:

    Ei se spitalisten jalkoja muka nuollut tyyppi ollut etunimeltään Fransiskus, vaan Franciscus. Sukunimen olet Hymyilevä kirjoittanut ihan oikein.
    Tämä Assisilainen vietti nuoruudessaan 1100-luvulla hurjaa elämää aivan eri nimellä, mutta jossain vaiheessa muutti tapansa hyläten alkuperäisen nimensä perustaen fransiskaanien veljeskunnan.
    Häntä pidetään kai jonkinmoisena luonnonsuojelijoiden pyhimyksena, joka ruokki puluja homehtumaan päässeillä korpuillaan. Nuollakseen spitalisten jalkoja uskoisin herra F:n olleen melkoisessa kännissä.
    Muistaakseni Franciscus merkitsee ransakalaista.

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      Kyllä sitä Fanciscusta kirjoitetaan myös pelkillä s-kirjaimilla eli suomalaisittain Fransiskus.

      Ei Fransiskus missään kännissä ollut, uskon hurmiossa hän niitä jalkoja nuoleskeli: koska ihminen on pyhä ja Jumalan luoma, ei yksi spitaali tunnu missään.

      On muuten pyhäinpäivä lauantaina, voisi Fransiskuksen muistoksi syöttää lintuja, mutta jättää näin sikainfluenssa-aikana kaikenlaisen nuoleskelun vähemmälle.

  5. Kaisa-Maria sanoo:

    Hyvä, että klaarasit homman Hymyilevä! Mihin jumalaan mahtoi tämä Fransu hurmiossaan uskoa nuoleskellessaan spitalisten jalkoja?
    Ettei vaan keitettyyn lampaanpäähän? Vai kasvatteliko lystikseen terävänlaista hamppua?
    Mahdollisimman lievää sikaflunssaa sinne Mynämäkeen! Otetaan esimerkkiä desinfioivan käsienpesun edelläkävijästä Pontius Pilatuksesta, mutta annetaan pesuveden virrata viemäriin.

    • tammikuu44 sanoo:

      Fransu uskoi johonkin kolmiyhteiseen jumalaa. Usko nyt kun vieläkin sanon, että keskeisin syy nuoleskeluun oli se, että mies halusi näyttää uskonsa: jokainen ihminenkin (myös spitaalinen) on pyhä, koska Jumala on hänet luonut.

      Käy hakemassa se sikainfluenssarokote, ei tässä käsien pesu yksin auta.

  6. maria sanoo:

    Keskeisin syy nuoleskeluun tänä päivänä taitaa olla joku muu kuin vilpitön usko kolmiyhteiseen jumalaan……..
    Ellei sitten joku ihmispolo erehdy luulemaan esim. työnantajaansa jumalaksi. Toiset tuntuvat nuolevan myös pyhiä peltilehmiä ja piirongin päällyksiä rituaaliuskossaan. Kyllä siinä ändiä kuluu….
    Sanoisin lopuksi Fransua kompaten, että ”Joko jokainen ihminen on tärkeä, tai kukaan ei9 ole tärkeä”.
    Saivartelepa tästä nyt K-M, ja mieti onko se seesar ja keesar; kertaapa vanhoja latinan opintojasi jos ei heti aukea…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s