Herrat ja narritkin voivat saada kenkää

Länsi-Suomen maaherran Rauno Saaren ura maaherrana päättyy vuodenvaihteessa, kun lääninhallitukset lakkaavat. Maaherra on kaihoisalla mielellä, vaikka kuulemma suru ei olekaan puserossa.
Harva taloudellisista ja tuotannollisista syistä irtisanottu selviää pelkällä kaihoisalla mielella, monella perheellisellä on raskas suru puserossa, sydäntäraastava huoli tulevaisuudesta. Näitä surupuseroisia on Suomessa jo yli 300 000.

Vakka-Suomen Sanomat ottaa Vesa Penttilän kirjoittamassa jutussa(17.12.) osaa Saaren kaihoisaan mieleen. Jutussa Saari itsekin toteaa, että hallintomuutoksiin on perusteita, kun yhteiskunta ympärillä muuttuu. Aika näyttää miten työt jatkossa järjestyvät.

Kaipa Saarelle joku pöytä tulevassa organisaatiossakin löytyy, ja kavereitakin lienee sen verran, että ei ihan heti tarvitse mennä työnvälitystoimistoon tai leipäjonoon. Itse asiassa maaherra voi ottaa asian löysin rantein.

Tavallinen kansalainen tuskin hallinnon muutosta huomaa. Ei ole pahemmin huomannut tai tarvinnut edes koko lääninhallitusta. On vain ihmetellyt harvinaisen suurta ja rumaa taloa Turussa Aurajoen rannassa. Eiköpä olisi samassa rytäkässä muitakin saneerattavia virkamiehiä valtion hallinnossa? Tulisi enemmän sästöjä kuin irtisanomalla muutama vakituinen siivoja. Herran lisäksi voisi löytyä joku narrikin.

Täältähän niitä löytyy: menkööt seuraavaksi koulutoimentarkastajat. Tsaarin aikainen jäänne, miehet siannahkaisine salkkuineen tiukkailmeisinä tarkastusmatkalla koululla. Puhuvat tietävästi hymyillen omista kouluajoistaan, joista on kulunut huomattava aika, antavat neuvoja, joille opettajat eivät kehtaa nauraa. Nämä koulutoimen monitoimimiehet ovat sisäistäneet, että opettajaa kannattaa aina tukistaa.

Tiedoksi sitten, että lääninhallituksen tehtävät siirtyvät kahdelle uudelle viranomaiselle: aluehallintovirastolle ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Maaherran virka syntyi 375 vuotta sitten, kun maaherrat nimitettiin  linnaläänien päällikköinä toimineiden sotilaiden tilalle Ruotsin  maakunta-alueiden johtoon.

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläinen, ihmiset, ihmissuhteet, koululaitos, mynämäki, politiikka, sano suoraan, Voittaminen, yhteiskunta, Yrittäminen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Herrat ja narritkin voivat saada kenkää

  1. Kaisa-Maria sanoo:

    Muistanpa Rauno Saaren uransa alkutaipaleelta, kun hän vieleä oli maaherra Sylvi Siltasen hymyhuulinen ja kohtelias virallinen perässäjuoksija, jonkun sihteeriksi kutsutun naisihmisen kanssa.
    Ilmeisesti Saari oli jo tuolloin se järkimies, joka tyyräsi maaherraa, ehkä jo tuolloin neuvonantajana. Saattoi valmistaa maaherran puheetkin. Jo tuolloin Saari oli maaherra-ainesta. Herroiksi tulivat sittemmin Paavo Aitio, Pirkko Työläjärvi ja Heikki Koski.
    Vasta sitten tuli Saaren vuoro. Urakehitys oli tehnyt ammattilaisen. Ilmeisessti Saari on edellämainitut poliittiset sedät ja tädit huomioiden, ammatillisesti osaavin maaherra.
    Mihin maherraa nykyisin tarvitaan, on eri juttu. Päästäänkö Raunon jälkeen enää uuden vuoden kekkereille?

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      Näyttää nyt pahasti siltä, että kekkerit loppuvat.

      Kyllä hyvälle miehelle aina käyttöä on.

      Mitähän järkeä nyt oikeastaan on sellaisilla uudenvuoden vastaanotoilla, paitsi tietysti kotitalouksissa hyvien juomien nauttiminen ja nakkimakkaroiden syönti? Kohta kielletään rakettien ampuminenkin. Taitaa olla jo kiellettyä kovapanosammunnatkin jahätärakettienampuminen Uuden Vuoden kunniaksi.

  2. Kaisa-Maria sanoo:

    Mitään järkeä ei ole niin pressan kuin maaherrojenkin juhlavastaanotoissa. Rakettien ampuminen olisi pitänyt jo ajat sitten kieltää. Turhanaikaista rahantuhlausta ja paukuttelua, jota koiratkin pelkäävät.
    Mitä sitä uuden vuoden kunniaksi turhaan juhlii, kun ei edes tiedä millainen vuosi on edessä?
    Viisaampaa olisi juhlia vanhaa vuotta, jos siinä on ylipäätään juhlimista. Mutta ihan nakeilla ja hyvillä juomilla vaan.
    Harvinaisia taitaisivat olla tällaiset pippalot.

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      Ettet vaan alkaisi tulla vanhaksi, ainakin pessimistiksi olet tulossa…

      Odotetaan nyt vaan kaikessa rauhassa pukkia!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s