Taiteilijat taiteilkoot kansan terveydeksi ja kassavirtojen kohentamiseksi

Aamutuimaan hätkähdin. “Onnen pipanoita kansantuotteen tilalle” otsikoi Turun Sanomien (30.12.) toimituspäällikkö Veikko Valtonen pääkirjoitussivun kolumninsa.  Mihinkään ei siis voi enää luottaa. Ei jämäkkään kapitalismiinkaan, kassavirtojen soinnukkaaseen kilinään.

Mies ihastelee Ranskan presidentin Nicolas Sarkozyn asettaman taloustieteen Nobel-palkitun Joseph Stiglitzin työryhmän tutkimia vaihtoehtoja  mitata kansojen menestystä ja hyvinvointia. Pelkällä bruttokansantuotteella mitattuna saadaan liian suoraviivainen ja valheellinenkin kuva.

Tulokseksi tuli, että mittareina voidaan käyttää myös koulutustasoa, terveyttä, turvallisuutta, tulonjakoa, tasa-arvoa ja ympäristöön liittyviä seikkoja. Mutta sitten nobelisti huomaa jotain: myös ilo, onni ja toiveikkuus ovat tärkeitä. Ja kunnon  taloustieteilijän tapaan hän näkee noiden asioiden todellisen merkityksen: ne voisivat kohentaa kansakunnan kassavirtoja!

Siis kassavirroistahan tässä ilossa ja onnessa ja taiteessa onkin kysymys, kassavirtojen kohentamisesta.

Myös Lontoossa on mittailtu 104 maan menestystä ja hyvinvointia. Mittareina ovat edellisten lisäksi olleet mm. henkilökohtainen vapaus, hallinnon toiminta, talouden perustekijät ja yrittäjyys. Tässä vertailussa ykköseksi nousi Suomi.

Meillä menee siis hyvin!

Olemme onnellisia tai ainakin tyytyväisiä? Taitaa olla huonot mittari lontoolaistutkimuksessakin. Ja todistetta tuli heti, kun käänsin lehden sivua: “Suomi otollinen paikka koulusurmille“.
Jutussa Tampereen sosiaalipsykologian dosentti Atte Oksanen sanoo, että taustalla on väkivallan perinne, joka näkyy synkissä henkirikos- ja itsemurhaluvuissa. Meillä eivät sosiaaliset suhteet ole kunnossa, on alkoholi- ja mielenterveysongelmia. Väkivallan ennaltaehkäisy on tehotonta. Olosuhteet kouluissakin ovat Oksasen mukaan kurjat: “Vaikka Pisa-tutkimuksissa saadaan huipputuloksia, suomalainen kouluviihtyvyys on erittäin vähäinen. Kilpailurakenteita ja sosiaalisia konflikteja pitäisi purkaa.”

Meillä siis meneekin huonosti!

Taidetta on usein Suomessakin huudettu apuun niin onnen kuin hyvinvoinnin lähteeksi tai työilmapiirin parantajaksi, vähän sitä samaa mitä Stiglitz tuputti ranskalaisille.  Tälläkin hetkellä kulttuuriministeri Stefan Wallinin asettama toimikunta arvioi kulttuurin tulevaisuutta ja sen merkitystä ihmisen hyvinvoinnille eri ikäryhmissä. Alistetaanko taidekin siis pelkäksi terveyttä edistäväksi toiminnaksi ja siksi hyvinvoinnin strategiaan sopivaksi? Onko meille käymässä sittenkin samoin kuin taloustieteen nobelisti uumoili, edistetään ilolla, onnella ja taiteella terveyttä  ja kohennetaan kassavirtoja?

Irmeli Haapanen kirjoittaa lehden kulttuurisivun kolumnissaan:
“Taide edistää hyvinvointia juuri siksi, että se on vapaata. Jos siltä aletaan tivata liiaksi hyötyä, se ei ole enää taidetta. “

Pysyköön taloustieteilijät lestissään, ja kielletään Stefan Wallinin asettaman toimikunnan kulttuurin arvon pohtiminen, korostaminen ja luokitteleminen  sen perusteella kuinka terveellistä se on. Entäpä jos toimikunta luokittelisikin taiteen perinteisesti huumeeksi?

Mainokset

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläinen, eläkeläiset, ihmiset, ihmissuhteet, koulu, koululaitos, mynämäki, opettajat, politiikka, taide, Voittaminen, yhteiskunta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

15 vastausta artikkeliin: Taiteilijat taiteilkoot kansan terveydeksi ja kassavirtojen kohentamiseksi

  1. Utukka sanoo:

    Jotenkin olen päätynyt kuvaan, että suomalaiset mielellään taipuvat kaavoihin (kaikesta rettelöinnistään huolimatta). ”Tämä turkoosinvihreä väri on muotia nyt Suomessa, kuinka sitä täälläkin on?” kysyi syomalainen vierailija vuosia sitten.

    Minä voin mennä ulos missä ryysyissä vaan, enkä juuri erotu.

    Taidetta luodaan ilman kaavoja, vaikka teoksien tyyliä on myöhemmin nimetty ryhmittelemään samankaltaisuuksia, että niistä voi helpommin puhua.

    Mitäs, jos saarnattaisiin, että tee joka päivä jotain, mikä todella tuo tyydytystä – en tarkoita seksiä – Ole ihan ilman melua, vaatimattomasti, oma itsesi.

    Eturivin kulttuuri-ihmisillä on paine sanoa jotakin.

    Terveellistä on elää, tietää olevansa matkalla, ja tehdä siitä paras mahdollinen matka. Se on kaikille erilainen.

    • tammikuu44 sanoo:

      Aivan, taiteen tekemiseen kuuluu vapaus, muuten se jää näpertelyksi.

      Kun täällä puhutaan, että taide ja kulttuuri edistää terveyttä ja hyvinvointia, se on ihan ok. mutta nämä suomalaiset terveysintoilijat tuntien alkaa pelottaa, että varmasti kohta taiteilijoidenkin on tehtävä ”terveystaidetta” , jolle asetetaan tietyt säännöt. Taiteilijoiden ensimmäiseksi tehtäväksi tuleekin siis taiteellaan edistää terveyttä, ei suinkaan ilmaista itseään, kertoa maailamsata ja tunteistaan. – Tuskin kuitenkaan näin pitkälle mennään! Mutta on meillä aika yksinkertainen kulttuuriministeri, se Wallinin Stefan.

  2. Hirlii sanoo:

    Terveystaide, heh, kyllä taide kaikkinensa edistää hyvinvointia, minusta se on hyvä näkemys. Kirjallisuus, musiikki, kuvataide, elokuvat yms. se auttaa meitä ihmispoloja jäsentämään elämää ja järjestämään kokemuksiamme. Ihmiseksi kasvaaksemme me tarvitsemme sitä, taiteeksi kutsuttua.

    Jos emme tarvitsisi, niin silloin lapsillekin voisi lukea pelkästään sanomalehtiä ja katsella heidän kanssaan uutislähetyksiä sekä dokumenttiohjelmia. Ihminen on siten rakennettu että se tarvitsee kehittyäkseen ihmisten luomaa kulttuuria, taidetta, kasvaakseen ihmiseksi.

    Tuon Atte Oksasen väitöskirja ”Haavautuva minuus” on todella mielenpainuva lukukokemus. Kehyksenä hänellä siinä on taide: barokki ja rakenteessa hän käyttää Danten Helvettiä.

    Linkki:
    http://acta.uta.fi/teos.php?id=10884

    ja toinenkin:

    http://www.nuorisotutkimusseura.fi/sivu.php?artikkeli_id=532

    Hyvää Uutta Vuotta !

    • tammikuu44 sanoo:

      Ehkä olisikin parempi puhua kulttuurin merkityksestä ihmiselle ja ihmisen teveydelle. Taide-sana on liian rajaava.

      Uskoisin, että jokunen taiteilija tosissaan hätkähtää, jos aletaan puhua taiteesta kovin korostetusti vain sen terveyttä edistävältä kannalta tai taloudellisen kasvun edistäjänä, kilpailuvalttina kännyköiden tai muun tavaran myynnissä.

      Kuka saa silloin määritellä mitä on taide? Millainen taide edistää terveyttä ja kilpailukykyämme?

      Tarkoitan jotain sellaista (mitä ilmeisesti tuo TS:n kolumnin kirjoittajakin), että taiteesta puhuttaessa siihen automaattisesti liitetään ajatus, että taiteilijlla on vapaus, vapaus esittää ja tehdä taidetta oman näkemyksensä ja kokemuksensa mukaan, nähdä ja kokea maailma omien aistiensa kautta. Kokemus ja näkemys voi suurestikin poiketa ns. yleisestä käsityksestä: ei ollut Picassokaan heiti ”terveyttä edistävä” taiteilija ja vieläkin löytyy ihmisiä, jotka ”eivät ottaisi seinälleen taulua, joka ei esitä mitään.”

      Muinaisesssa Neuvostoliitossa edistetiin ”terveyttä” sosialistisella realismilla, Smedsin Tuntematon sotilas on ”täyttä paskaa” tänäkin päivän joittenkin ”terveysintoilijoiden” mielestä.
      Missä menee raja töhrimisen ja graffittitaiteen välillä? Nykyrunoilijoita arvostettu HS:n kriitikko lyö kuin vierasta sikaa tai ei huomioi ollenkaan, Kaurismäkeäkin on alettu tosissaan arvostaa vasta, kun Mies vailla menneisyyttä palkittiin ulkomailla.

      Karpela kulttuuriministerinä ymmärsi taiteesta sen verran, että meni elokuvaohjajan kanssa naimisiin ja myönsi tälle tuotantotukea, mikä tietysti oli kiltisti tehty, mutta mahtoiko olla kyseessä pelkkä ”tervysapuraha”, joka tässä tapauksessa edisiti tosin vain myöntäjän henkilökohtaista ”terveyttä”.

      Ja politiikkaakin on taiteella valtavasti edistetty: ainakin keskustalaisten seinät pullistelevat tauluista. Ovat varmasti ”terveitä” kuten pääministerimmekin, jonka jalat vain ovat rasittuneet jatkuvasta ajattelusta.

      Tämä nyt on tämmöistä saivartelua, mutta ei niin pientä pilaa, etteiko totta toinen puoli. Itse asiassa, jos joku ymmärtää todistella kulttuurin ja taiteen miksi tahansa ja sillä tavoin edistää kulttuurin saatavuutta ja taiteilijoiden työskentelyedellytyksiä, taideaineiden lisäystä kouluissa ja omaksi ilokseen taidetta ja kulttuuririentoja harrastavien elämää, niin ei muuta kuin kiitos ja kunnia tämmöiselle ihmiselle.

      Hyvää Uutta Vuotta!

      PS. Tuo Atte Oksasen väitöskirja vaikuttaa mielenkiintoiselta ja jopa ymmärrettävältä.

      • Hirlii sanoo:

        No totta puhut, tuskin kukaan taiteilija terveyskasvattajaksi varsinaisesti on ryhtynyt. Siksipä se minua huvittikin tuo ”terveystaide”.

        Hyviä kysymyksiä: Kuka määrittelee mitä on hyvä taide? Mikä taide edistää terveyttä ja mikä on markkinavoimaista ja edustavaa?

        Taidekeskustelu tai keskustelu taiteesta menee usein tuohon: ”tämä on täyttä paskaa” jne. Huonoa kirjaa tuskin on koskaan palkittu Suomessakaan, mutta se että mitä arvotetaan silloin kun palkitaan joku ja toista ei, häly nousee joka kerta. Joku se näissä kirjallisuuskisoissakin määrittelee tämän vuoden hakukriteerit, ensi vuonna ne ovat taas jotain muuta.

        Tarkoitin taiteen vastaanottamisen merkitystä, merkityksiä. Että sillä on väliä luetaanko lapselle sanomalehtiä vai satukirjoja. Ihmisen henkiselle hyvinvoinnille sillä on merkitystä, hyvällä kirjalla voi olla paljonkin vaikkei sitä olisi kirjoitettu etupäässä tuosta ”terveysvaikutteisesta” lähtökohdasta.

        Olet kamalan oikeassa tuossa, että taiteella käydään kaikenlaista kauppaa ja se on myös kauppatavaraa.

  3. maria sanoo:

    Kyllä taide edistää terveyttä, ilman muuta. Taitelija sen sijaan voi kärsiä.
    Muistan tapauksen kun nuori opettajakokelas kertoi menevänsä johonkin konserttioin ”katsomaan, pystyykö vanha stara vielä pysymään edes lauteilla” ja nauroi päälle….
    Pidin kannanottoa erittäin typeränä, jopa julmana: hyvä kai se on mennä katsomaan ”taidetta” kun ”taiteilija” on katselijan puolesta kärsinyt sen tuhannet tuskat ja ehkä hoitanut tuskaansa joskus hiukan terveyttä tuhoavalla tavalla.
    Niin, että taiteilijat kipuilevat meidän lällärien puolesta, tavallaan. Me saamme sitten pällistellä ja kritisoida eikä itse tarvitse ottaa mitään riskiä tai vastuuta mistään, kunhan vain fiilistelee…..ja diletoi diletantin aatoksiaan muiden vastaavien kanssa.

    • tammikuu44 sanoo:

      Ilmeisesti meillä siis tarvittaisiin opastusta taiteen ymmärtämiseen, taiteen lukemiseen.

      Sokea ei oikein voi nauttia ja edistää terveyttään kuvataiteilijoiden töillä, lukutaidotottoman on ensin opeteltava lukemaan ja sitten vielä opeteltava ymmärtämään lukemaansa.

      Onko siis taiteiden väärinkäyttöä, jos käy teatterissa vain siksi, kun muutkin menee? Entä jos viisveisaa työantajan halulle terapioida eikä huoli tarjottua teatterilippua?

      Entä tarvitaanko me erilaisia taidearvosteluja?

      Voiko harrastajarunoilijalle sanoa, että hänen runonsa eivät oikein sykähdytä?

  4. tammikuu44 sanoo:

    Hirlii, sinulle hyvää Uuden Vuoden jatkoa ja terveisinä uuteen kommenttiisi:

    Olemme täysin samaa mieltä! Olen muuten itsekin miettinyt tuota paljon kuultua arviota: ”Täyttä paskaa.” Tietysti joskus mielessään sortuu siihen, jos on huonolla tuulella ja heti ei kolahda. Mutta vikahan on vain siinä, että ei anna omille aisteilleen ja ajatuksilleen tilaa juosta edes takaisin ja pyrkiä poraamaan jotain katselu- ja kuuntelureikiä. Eihän totta totisesti kaikesta tarvitse pitää, mutta ei se pitämättömyyteni taideteosta huononna ei paranna.

    ”Se, mikä on, on. Se, mikä ei ole, ei ole.”

    Usein vaikutus tulee vasta jälkikäteen. Minulle kävi näin esimerkiksi sen Hyryn Uunin kanssa.

  5. Hirlii sanoo:

    Lisäisin vielä tuonne yläpuolelle, tuohon taiteen väärinkäytökseen että he jotka menevät teatteriin ”vain siksi että mutkkin menevät” pitävät yllä omalla toiminnallaan näitä laitoksia. Ellei ole yleisöä teatterit sulkevat ovensa, ja se on surullisempi juttu se.

    Voiko harrastakirjoittajalle sanoa? Voi kai kenelle tahansa sanoa: ”Et oikein sykähdytä”. Mutta milloin ja kenelle se kannattaa tehdä ja kannattaako lainkaan, se on toinen juttu…

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      Kulttuurille pitää siis löytyä maksumiehet. Tässä suossahan sitä ollaan jatkuvasti; kulttuuri ja taide maksaa ja kuka maksaa? Teatterinkin ohjelmistossa on oltava vuosittain ainakin yksi näytelmä, joka vetää katsomot täyteen. Unohtuuko ns. taide?

      Kun taiteelle on tullut erilaisia sponsoreita, onko vaarassa, että taide taipuu rahan edesä? Vai haitanneeko tuo?

      Pienet valtavirtausten ulkopuoliset ryhmät ovat juuri siksi mielenkiintoisia, että siellä se muhii usein se uuden löytäminen.

      Jotkut näistä blogeissakin runoilevista ovat jo nyt selvästikin runoilijoita, vaikka julkaistu kirja vielä puuttuu. Joku siellä tuntuu saavan runojaan julki aivan pian.

      Joskus ärsyttää hyvien ystävien toisilleen antama palaute mistä tahansa tekeleestä tyyliin ”kiva runo”, ”teki vaikutuksen” – siis millaisen, haluasisi kysyä. Tarvittaisiin sellainen kärsivällinen raati, joka voisia antaa rehellsitä palautetta.

      Tuokin on muuten totta, että viisas vaikenee. Mutta onko sekään ihan viisasta?

  6. Aili Nupponen sanoo:

    Tuntuu siis olevan suorastaan rikos, jos on harrastajakirjoittaja. Ja meitäkin on monta lajia, emme ole suinkaan kaikki samasta puusta tehtyjä.

    Minusta kaikki ne kirjoittajat ja kirjailijat, jotka eivät elätä itseään kirjoittamisellaan, ovat enemmän tai vähemmän harrastajia. Onneksi minun ei ole tarvinnut kysellä apurahoja, saan eläkettä maatalon emännän ja karjanhoitajan ammatista.

    Outo ristiriita: Kirjailijan status on korkea, mutta leipänsä hän joutuu hankkimaan ”kerjäämällä” kuten maajussi. En halua halventaa kirjailijoita, vielä vähemmän ”maajusseja”, tiedän että heidän elämänsä on kovaa.

    Hyvää vuoden jatkoa Hymyilevä!

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      Ei, ei, ei, pitäisi kai puhua päätoimisista kirjailijoista ja päätyönsä ohella kirjoittavista. Se harrastaja antaa asialle jotenkin vähättelevän leiman. Miksi siis kirjoittaminen olisi vähempiarvoinen harrastus kuin esim. tanssi, maalaaminen tai näyttleminen.

      Pirullistahan on tuo kustannusporras, joka selvästikin valitsee kustannettavakseen kirjoja, joilla se kokemuksesta tietää olevan menekkiä kuten kaikenlaisten pikkujulkkisten ja poliitikkojen elämänkerrat.

      Mutta eiköpä nykyään ilmesty jo aika paljon omakustanteita ja useat pienet kustantamot julkaisevat ehkä helpommin kuin vanhat ja vakaat uusien kirjoittajien tesktejä. Heli Laaksonenkin aloitti ”harrastelijana” jossain pienkustantamossa.

      Älä Aili anna periksi! Runoile ja kirjoita edelleen!

  7. maria sanoo:

    Ei asioiden harrastaminen mielestäni mitenkään ”mitätöi” tekemisen tuloksia. Sanotaanhan mm. niin, että joku on perehtynyt asiaan eli on harrastuneisuudessaan vertaansa vailla.
    Muistakaa esim. ite-taide, joka on Suomessakin saanut uudenlaisen statuksen. Pitkälti Erkki Pirtolan ansiosta: ite-taiteilijat ovat luoneet todella hienoja taideteoksia eikä niillä ole elannon ansaitsemisen kanssa mitään tekemistä.
    Ja mitä sanotte muinaisista ihmisistä, joilla oli tarve jättää jälki kallioon eli piirtää esim. komean hirven kuva tai veistää sellainen uniikki ja ainutlaatuinen esine, nykyään taideteokseksi nostettu, vrt. esim. kuuluisa Huittisten hirvenpää.
    Entäs sitten aluperäiskansojen taide: olen ollut tilaisuudessa nähdä hienon kokoelman Markku Lehmuskallion peräämää ns. arktsista taidetta. Aivan ainutlaatuisia, jäljittelemättömiä teoksia. Eikä taatusti yhdellekään veistäjälle tai piirtäjälle maksettu latin latia heidän työstään.
    Ihmisella on tarve, tai ainakin joillakin meistä, laatia jotain kaunista, jokin jälki itsestään; ehkä sielustaan…
    Niin että elannon ansaitsemisella ja taiteella on lopultakin hyvin vähän tekemistä keskenään, jos asiaa tarkastellaan hiukan noin niinkuin laajemmin.

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      Olet asian ytimessä: ”jättää jokin jälki itsestään, ehkä sielustaan.”

      Siinä Hyryn Uunissa koin suorastaan hurmioitumisen keskellä Hyryn kuvaamaa suota ja hillojen poimintaa: aavalla suolla hän näkee hyvin kaukana yllättäen jonkun ihmisen viittilöivän, mies häviää jonnekin ja hän sammuttaa nuotionsa, katselee sitä hetken, ajattelee, että tuonkin nuotion paikan, nuokin hiilet joku joskus tulevaisuudessa löytää, miettii että kukahan siinä on istunut nuotiolla, jättänyt jäljen itsestään, kävellyt samoin kuin minä nyt tällä suolla, poiminut näitä hilloja.

      Samaa ihmisen jättämää jälkeä ovat niin harrastajan kuin ammattilaisen tuotokset nykyaikana.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s