Hurmioitumista, väriä elämään

Kun ihminen hurmioituu, veri alkaa kiertää hänen aivoissaan ja se tuntuu eksoottiselta.

Teepä tiliä näin uuden vuoden alkajaisiksi siitä, mikä sai sinut haltioitumaan viime vuonna. Tai suorastaan hurmioitumaan, antoi väriä elämään?

Pienellä paikkakunnalla hurmioidutaan jäälyhdyistä. Etenkin jos oma, tai miksei vieraskin, aviomies on ne jäädyttänyt ja laittanut niihin pimeän tullen kynttilän. Lyhdyn valo, pimeys ja pakkanen tuo mieleen lapsuuden. Ja sitten aivan yllättäen muistankin Picasso-näyttelyssä kokemani hurmion, kuvan, jossa  Minotauoros hyväilee turvallaan nukkuvan naisen kättä. Sitten varpaita alkaa paleltaa.

HS:n kulttuurisivuille oli loppiaiseksi (6.1.) koottu muutamien kulttuuritoimittajien hurmioista.

Värit ja aika
Pirkko Kotirinta hurmaantui Magi Viljasen näyttelystä Rami-ram Ludia.“Viljanen kuvaa hienosti kastittomien kyläläisten elämää ja sen muutoksia … vanhan isoäidin haudalla hän tuntee, kuinka armottomasti aika vie meitä kaikkia mukanaan. Paikasta riippumatta.”

Koulureput
Hannu Pöppönen: “Teos kiemurtelee Tokion Mori-taidemuseon kattoon ripustetuna kuin iso, pullea käärme, jonka selässä on sahalaitakuvio.”
Tämän Käärme-teoksen on tehnyt kiinalainen Ai Weiwel toisiinsa kiinnitetyistä koulurepuista. Teos muistaa niitä 5000 koululaista, jotka kuolivat maanjäristyksessä Kiinan Sichuanissa 2008.Teos on muistutus myös välinpitämättömyydestä, jolla lapsiin suhataudutaan: koulurakennukset romahtivat, kun taas lähistöllä olevat hallituksen rakennukset pysyivät pystyssä.

Leijona
Esa Mäkinen kuvaa hurmiotaan Serengetin kansallispuistossa: “Kesti hetken tottua loistavaan aurinkoon, mutta sitten näin pysähtymisen syyn: kaksi täysikasvuista leijonaa käveli noin 30 metrin päässä ja ne tulivat autoamme kohti.
Viiden metrin päässä toinen leijonista pysähtyi ja mulkaisi autoon.
Niskakarvani  nousivat pystyyn. Sillä hetkellä kehoni muisti jonkin eläimellisen pelon tunteen tuhansien vuosien takaa.”

Tanssi ja raivo
Leena Pallari : “Kekäläinen kyykki sukkahousuista leikkelemässään  esiintymisasussa emalipotalla ja karjui kurkku suorana mikrofoniin kuinka hän vihaa  sekä yleisöä että hamapaisiin kalisevaa mikrofonia. Ylipäätään kaikkea, paitsi isoäitinsa vanhaa pottaa.”

Rokkia metsässä
Marko Hämäläinen koki hurmion Muuramessa Keski-Suomessa Naamat-rockfestareilla: “Muutaman sadan hengen festari järjestetään keskellä metsää, bändit esiintyvät vanhan riihen syvennyksessä, järvisauna on päällä päivät läpeensä ja peltofutista pelataan kalsareissa – ellei munasillaan.
Pakko päästä ensi vuonna.”

Entä sinä?



Advertisements

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläinen, eläkeläiset, ihmiset, ihmissuhteet, Mediamaailma, mynämäki, taide, Voittaminen, yhteiskunta Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

10 vastausta artikkeliin: Hurmioitumista, väriä elämään

  1. Zepa sanoo:

    Kissablogien kuvat hurmioittaa usein, samoin kissanäyttelyt kun näkee blogikissoja livenä! Viime vuoden hurmioihin kuuluu myös Ryhmäteatterin Kaaos.

    • tammikuu44 sanoo:

      Siis elöimellistä menoa. Hyvä.

      • Aili Nupponen sanoo:

        Onneksi olkoon, olet siirtynyt kuviin blogissasi. Ne antavat uuden säväyksen muun sisällön lisäksi.

        Hurmioitua voi niin monella tavalla. Ehkä eniten minuun vaikuttaa värikäs auringonlasku tai upea luontokuva. Kauneus saa ihmisen sielun väräjämään ja ottamaan vastaan upeita signaaleja jostakin paremmasta maailmasta. Tämän voi hyvin liittää myös runouteen, hurmiosta voi ihmeellisen helposti kirjoittaa ihana runon…

      • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

        Ailille:
        sinulle luonto on tullut vuosi vuodelta yhä rakkaammaksi, olet saavuttanut kauniin rakkaussuhteen siihen, se myös on mahtava inspiraation lähde runoillesi.

        Ihailen myös suhdettasi perheeseesi ja koko sukuun, koko kyläyhteisöön. Siinä on jäljellä vielä perinteitä, tasapainoa, luonnollisuutta.

  2. meri sanoo:

    hei hymyilevä!

    viime vuonna haltioiduin ja hurmioiduin saaressa. parasta siellä oli yksinäisyys, kylmyys ja hiljaisuus. toiseksi parasta oli talvi ja lumi.

    saarisäässä riitti vivahteita: oli aurinkoa, vettä, räntää, tuulta, myrskyä ja paukkupakkasia. siksi vaatetta piti olla paljon.

    saarimuoti ei tunne sukupuolirajoja. kerrospukeutuminen on kova sana. kerroksia ei pidä kätkeä palttoon sisälle. antaa paidan- ja hameenhelman liputtaa takin alta, villasukan varren näkyä kengän suusta. kaksi kylmää takkia päällekkäin on yhtä kuin yksi lämmin. pue housujen päälle hame, mekko tai shortsit tai mikä vielä parempi, ne kaikki!

    omia erikoisherkkujani ovat asusteet: hatut, kaulahuivit, tumput, korvaläpät, säärystimet ja villaliivit. tosikylmällä huiveja ja päähineitä voi olla tosi monta.

    ajatus saaripukeutumisen tyylittömyydestä on vain kuvitelma korvien välissä. on hyvä häätää se sieltä pois ihanalla pipolla, mieluiten kahdella!

    ¤

    vuoden 2009 kriitikkopalkinto kuuluu hymyilevälle. jukka kajavan ja seppo heikinheimon kuoltua suomalaisessa kulttuurikeskustelussa on ollut älykkään satiirikon kokoinen aukko. nyt se on täytetty.

    ¤

    ilman näitäkin olisin voinut vuonna 2009 elää:

    1) toimittajien blogit. olisiko jatkuvasti tilaajia menettävän hesarin toimittajia syytä kannustaa blogien sijasta tekemään sellaisia lehtijuttuja, joita ei voi lukea oman konsernin ilmaisjakelulehdestä?

    2) tietoa siitä, että vesa on tyhmä ja huono sängyssä, kuten marika fingerroos luonnehti ex-rakastaan seiskan kannessa.

    ¤

    taas valvoin öitä, koska

    ….pohdin, miten kipeän polven takia työkyvyttömyyseläkkeellä oleva henry saari pystyy elätämään itsensä?

    ….aprikoin, kuka jennin ja kimin lasitetulla parvekeella eiranrannassa olevan limoviikunan kastelee?

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      Loistavaa Meri, loistavaa: sumeilematta sanon, että osuit kaikessa naulan kanntaa, varsinkin pidin kodasta, jossa ikään kuin kehaisit tätä minua! Tosin joku tumpelo kanssasisar voi panna hampaattoman suunsa mutrulle ja mutista pelkästä kateudesta ja ymmärtämättömyydestä johtuen joitain vastaväitteitä ja nähdä lausunnossasi pientä liioittelua. Mutta annan sen tuolle älykääpiölle anteeksi. Niin että kiitos!

      Sitten hurmioitumisesta: mikä loistava pukeutumisen hurmio! Jotain vastaavaa mutta kovin, kovi pienemmässä modossa olen kokenut tässä omassa maaseutuympäristössämme: erityisesti kesällä mikä tahansa käy kehoni verhoksi, kunhan päälle mahtuu.

      Mutta vakavasti puhuen: sinulla on todellakin aito rakkausuhde siihen saaristoon. Ihailtava on ihminen, joka arvostaa yksinäisyyttä ja hiljaisuutta, toisaalta myrskyä ja paukkupakkasia, näkee vielä luonnollisia ja taatusti aitoja asioita. Osaa katsoa auringon nousua.

      Nuo turhakkeet saavat kenen tahansa kyyneliin, pelkästä naurusta!

  3. maria sanoo:

    Helpotusta tuskaasi Meri: Henri tekee kuutamokeikkaa hyvin jousitetun pyörätuolin avulla ja Jennin ja Kimin limoviikuna on muovia…

    Tuosta hurmioitumisesta en oikein tiedä, kovin on voimakas ilmaisu. Tiedän toki Anna Kortelaisen aiheesta kirjoittaman kirjan ja jossain haastattelussa Anna kertoi, että muuan sokea oli vaipunut outoon tilaan jonkun kuuluisan maalauksen edessä. Värit värähtelevät kuten sävelet ja ne voi herkkä ihminen aistia, vaikkei näkisikään silmillään.
    Uskon tuon. Värit vaikuttavat ainakin minuun hyvin voimakkaasti, ja onneni on myös nähdä ne.
    Itse hurmioiduin viime kesäkuussa apilan tuoksusta, joka yllätti keskellä kaupunkimaisemaa. Olin varsin masentunut ja tulossa uimahallilta vesijumpasta: oli melko hyvä fiilis, olosuhteisiin nähden; aurinko paistoi ja bonuksena tulivat ne hiivatin apinat….ei kun apilat. Punaisia ja valkoisia!

  4. hymyilevä eläkeläinen sanoo:

    Nyt hurmioiduin sinun hurmiostasi: apilantuoksu! Kukapa on hurmioinutunut jostain tuoksusta?! Mutta luonto tuossa sinunkin hurmioitumisessasi on mukana. Punaisia ja valkoisia apiloita! Voi veljet! Toisaalta, muistan kyllä miltä vastaleikattu ruoho tuoksuu..

    Ps.Itse asiassa tuo Kortelaisen kirja on pöydälläni ja se on runsaasti minua viehättänyt.

  5. pasanen sanoo:

    Tässä yksi hurmioitumisen lähde:

    Kurun herkeämätön solina
    riekkopoikueet saniaisten suojissa
    harjanteella jäkälöityneet viitat
    taivas harteillaan.
    Katajakehät keron kupeella
    kiehtovan tiheät ja tuuheat.
    Poroaidan portti
    tuulessa kaliseva kannel
    mustien muovien pauke
    säikky sarvipuoliporo
    länsiharjanteella.
    Hento ja haikea vihellys kapustarinnan
    väriseväsiipinen pako.
    Tunturikoivujen siimes
    tuulensuojarinteellä
    porottavan taivaan alla
    iholle kirpeä kurun vesi.
    Saunan raukea lämpö
    väsyneille jäsenille
    uni makuupussin kohdussa.
    Kärpän rapina lattiasillan alla
    puuveitsen naarmuja uneen.

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      Voi, tässähän hurmioituu tuota lukiessa, saati sitten kokiessa!

      Lukiessakin kokee jotain hyvin alkuperäistä ja yksinkertaista, aitoa hurmiota.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s