Saako kuolleista puhua pahaa?

Spartan kuningas Menelaoksen hauta hiukan nykyisen Spartan ulkopuolella. Hänestä on puhuttu pahaa jos hyvääkin yli 3000 vuotta, samoin hänen kauniista vaimostaan Helenasta sekä Helenan ryöstäneesta Troijan kuninkaan pojasta Pariksesta. Kenen syy se Troijan sodan syttyminen oikein olikaan? Ehkä on tarua kaikki, hautakin?

“Hyvä koira kuoltuaan.” Siinä suomalainen sananlasku, joka  ivaa meidän suomalaisten tekopyhään tapaan  kehua vainajaa, ladella suorastaan kauniita valheita, oli vainaja eläessään ollut millainen sika tahansa.

On täysin luonnollista suhtautua kunnioittavasti kuolemaan. Emme halua muistella vainajaa ensisijaisesti pahana, ja mieluummin muistelemmekin hänen hyviä puoliaan. Vanha tapa, taikausko ja pelko: vainajaa ei saa suututtaa.

Kun Veikko Huovinen kirjoitti 70-luvun alussa kirjan saksalaisesta monitoimipuuhamiehestä, herra Hitleristä ja antoi kirjalle nimen Veitikka, monet lähes täyspäiset tuhahtelivat: ”Rumaa puhua kuolleista pahaa.” Taisi siinä tuhahtelijoiden suhteellisuudentaju vähän heittää! Moni huomasi sen ihan itse ajateltuaan tarkemmin.

Nyt on noussut älämölö suosikkinäyttelijän ja kolumnistin Kaarina Hazardin Iltasanomien (13.1.) kolumnista, jossa hän kohtelee kovin sanoin ja olemattomalla kunnioituksella äskettäin kuollutta Tony Halmetta. Kaarina Hazardilta ei heru myötätunto Halmeelle oli tämä kuollut tai ei,  tai edes  vielä  haudattu.

Hazard nimittelee Halmetta mm. niskamakkaraksi, sikaniskaksi, vitsiksi, etniseksi maskotiksi ja kuohituksi mahtisonniksi. Myötätunto on vähissä: “ Meni oikealla hetkellä. Ymmärsi mennä.

Hazard ruoskii tekopyhää mediaakin. Lehdet , “pullistelevat oksettavaa sankaruutta, kummaa paatosta, jossa mies sai väistyä tarinan tieltä.” Samaan syssyyn ripsakka Hazard peittoaa myös Halmeen kaveria Timo Soinia, joka kaveruuttaan tietenkin on antanut ylistäviä lausuntoja Halmeen persoonasta. Soini on tuohtunut mutta ei kadu mitään: “Poliittisista mielipiteistä saa haukkua niin eläviä kuin kuolleita, mutta ihmisarvoa pitää kunnioittaa“, hän toteaa.

Nyt sitten vatvotaan onko vainajan kunniaa loukattu. Paitsi risuja Hazard on saanut myös kiitosta rohkeasta kirjoituksestaan. Esimerkiksi viestintäoikeuden tutkijatohtori Päivi Tiilikka kiittelee Ilta-Sanomissa Hazardin rohkeutta: “Yleensä Suomessa kirjoitetaan vainajista hillittyyn sävyyn. On koomista, jos rikoksiin syyllistyneestä ressukasta tehdään pyhimys kuoleman jälkeen.”

Kirjoitus olisi ollut Päivi Tiilikan mielestä hyvän maun vastainen, jos näin olisi kirjoitettu hillittyä ja normaalia elämää viettäneestä ihmisestä.

Onko tässä nyt maailmankirjat jotenkin sekaisin? Vai paljon melua tyhjästä?

Pe 15.1. Torstai-iltaan mennessä oli julkisen sanan neuvostolle tehty 34 kantelua kyseisesta kirjoituksesta.

Lue kolumni Satakunnan kansasta. Kirjoittaja Taneli Heikka.

Advertisements

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläiset, ihmiset, ihmissuhteet, Mediamaailma, mynämäki, politiikka, sano suoraan, Väkivalta, Voittaminen, yhteiskunta Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

24 vastausta artikkeliin: Saako kuolleista puhua pahaa?

  1. Kaisa-Maria sanoo:

    Onpas kaikkien aikojen nipottavin pikkusielu tämä Kaarina Hazard! Luulisi, että niin rehevässä akassa asuisi elämää ja kuolemaa ymmärtävämpi ihminen. Paha mennä sanomaan vainajaa sikaniskaksi, kun itseltäkin puuttuu joutsenkaula.
    Rikoksiin syyllistyneistä ressukoista on tehty pyhimyksiä kuoleman jälkeen ennenkin, piispa Henrikistä sekä Lallista lähtien. Ei mielestäni Tony Halmesta.
    Näen Tonyn elämässä paljon hyvääkin, mitä nyt varttuneemmalla iällä sattui sekoamaan huumeisiin ja politiikkaan. Eikä kuitenkaan muita ampunut kuin itsensä. Moni on seonnut pelkästä politiikasta.
    Hyvin on Hazard sisäistänyt pappi Jaakopin piian roolin, lukuunottamatta niitä viimeisiä repliikeitään.

    • tammikuu44 sanoo:

      Itse tässä vähän puolustaisin Hazardia. Tosin vähän turhan rajusti sitä vainaata röykkyyttää nyt heti kuoleman jälkeen. Kaikkihan sen tiesi millainen huumeveikko se oli.

  2. Aili Nupponen sanoo:

    En minäkään jaksa kunnioittaa Tony Halmetta sen takia, kun ihan hyvin vielä muistan mitä hän puuhaili kansanedustaja-aikoinaan, liehui jopa aseen kanssa… Myös huumeet eivät kuulu urheilijan eikä kunnon ihmisen elämään. Ajattelin: Miten ihmeessä kukaan voi äänestää tällaista ihmistä kansanedustajaksi. Mutta ajat ja äänestäjät ovat muuttuneet, toki he äänestävät toista itsensä kaltaista!

    Kaarina Hazardin kirjoitus oli kyllä liian räikeä ja provosoiva, jos sitä arvostelee hyvän maun mukaan. Jotakin ”häpyä” voisi olla, kun kuolleesta kirjoitetaan…

    • tammikuu44 sanoo:

      Ollaan samaa ikäluokkaa ja ajatelaan samoin. Hazard on nuorempaa polvea ja on rämäpäinen, mutta tässä tapauksessa en voi kovin tätä naista moittia.

      Turha siitä Halmeesta on pyhimystä tehdä, vaikka kuolikin. Soinikin luultavasta kalasteli lausunnoillaan Halmetta äänestäneitä itselleen.

      Kyllähän Halmeelle aikoinaan nauroivat naurismaan aidatkin: tämäkö nyt kansanedustaja!

  3. maria sanoo:

    Tapauksessa virinneessä nettikeskustelussa oli Aamulehden sivuilla oiva huomio: joku ihmetteli, miksi tästä Sellon sairaasta teurastajasta, joka myös ampui itsensä, sai puhua todella murhaavin sanakääntein (toki ymmärrettävistä ja murheellisisita syistä) vainajana. Halme ei tehnyt onneksi yhtä kamalia, mutta laittomuuksiin syyllistyi melko rankasti.
    Jos joku sitten sanoo sen ääneen, tosin kärjekkäästi, niin onko se nyt sitten näin kovasti kuohuttava asia.
    Ei tietenkään vainajia saa häpäistä, ja totta on, että Hazard ilmaisi asiansa hyvin kärkevästi/ lue:LIIAN VÄRIKKÄÄSTI ja sanoisinko, kansanomaisesti. Mutta hei, sitähän Halmekin edusti.
    Halmehan julisti kirjassaan mm. että ”Jumala armahtaa, minä en” Toivottavasti Jumala nyt sitten armahtaa sekä Halmeen että Hazardin.

    • tammikuu44 sanoo:

      Totta totisesti jumalaton kohina, kun joku sanoo totuuden.

      Vaineeseen vaipunut Halme tuskin loukkaantuu, Halmeen sukulaiset kylläkin. Näiden sukulaisten suruun ottakaamme osaa olimme Halmeesta mitä mieltä tahansa.

  4. Kaisa-Maria sanoo:

    Hazard on pelkkä pelkuriraukka! Ei uskaltanut kirjoittaa totuuttaan Halmeen vielä eläessä.

  5. hymyilevä eläkeläinen sanoo:

    Miksei olisi uskaltanut? Saattoi kirjoittaakin, nythän ilmeisesti herkkänahkaiset huumehörhöjengit ja ääri-isänmaalliset nyrkkeilyseiurat ovat suivaantuneet siitä, että kukaan ei usko niitä kirjoituksia, joissa kyseistä Halmetta kehutaan herkäksi runosieluksi.

    Kuten sanottu: otan osaa läheisten suruun oli kyseessä millaisten tekojen ja ajatusten mies tahansa.

  6. meri sanoo:

    hymyilevä, mukavaa että juuri sinä otit aiheen esille.

    aluksi on myönnettävä että tykkään kaarina hazardista kovasti. myös tämän halme-jutun jälkeenkin….

    englannin kielessä on fraasi happiness writes white. sitä käytetään, kun halutaan todeta, ettei onnellisuudelle ole kirjallista käyttöä: siitä ei saa nyhdettyä tarinoita.

    journalismille onnellisuus on aika hankala pala purtavaksi. perinteisestihän journalismin bisnes on ollut totuus. korjaus: sadan viime vuoden ajan journalismin bsnes on ollut totuus. sitä ennen 1800-luvulla esimerkiksi yhdysvalloissa oli yleistä, että lehdissä viljeltiin oikeiden uutisten välissä mitä mielikuvituksellisimpia tarinoita.

    jos tänä päivänä luo edes ylimalkaisen katseen median tilaan, huomaa, että tiedotusvälineet ovat siirtyneet todentamisjournalismista väitejournalismiin. me kuluttajat emme nimittäin jaksa enää perehtyä tylsiin tietoihin yhteiskunnasta ja sen rakenteista. me haluamme viihtyä, silloinkin kun on kysymys tony halmeesta ja muusta raadollisesta.

    ja niin media vastaa kuin asiakas huutaa. iltapäivälehtien kolumnit ovat huolella rakennettuja tunne-mixejä. tärkeintä sisällössä eivät ole tosiasiat vaan tunteet: uutisissa piilevät yksittäisten ihmisten liikuttavat tai traagiset tarinat. kaikki mikä on jännittävää ja koskettavaa.

    harmi vain, että todellisuus on usein kaikkea muuta kuin jännittävää tai koskettavaa.

    entäs jos tällä viikolla tiettyyn tunnelokeroon ei löydykään sopivaa ihmistä tai tapahtumaa? eivät tiedotusvälineet halua olla jonkin niin ennakoimattoman ja mielivaltaisen armoilla kuin maailma ja todellisuus.

    • tammikuu44 sanoo:

      Näin on käynyt!

      Rahasta ja vallata on kysymys, suuret viestintätalot pystyvät muokkaavat käsitystämme maailmasta tahdoimme sitä tai emme. Tähän liittyy myös viihteellistyminen, etenkin maissa, joissa esim. sanomalehdet myydään enimmäkseen irtonumeroina, on joka päivä pystyttävä ainakin hiukan hätkähdyttämään, saatava ihminen ostamaan lehti.

      Nykyään killutaan jatkuvassa uutisvirrassa, yksityisen ihmisen on paha sanoa, mikä on tärkeää mikä toisarvoista; niinpä suuret viestintätalot päättävät puolestamme.

      Totuuden nimessä: uskon kuitenkin tänä päivänäkin vanhanikaiseen journalismiin, totuuden etsintään, uskon toimittajien ammattitaitoon. Se ammattitaidon häviäminen tässä huolestuttaakin, kun lehtitalot tulevat ahneiksi ja painottavat lehden tilauksien kasvua, tv:ssä katsojamääriä, ei ammattitaitoa ja tasoa. Millä perusteilla päätomittajia valitaan?

      Yleinen lälläröinti tuntuu olevan päivän sana. Tällaisia Hazardeja on harvassa, missien ja muiden turhakkeiden hameen väristä kirjoittavia kyllä riittää, on ruokatoimittajia ja sisustuskonsultteja. Televisossa etenkin panostetan viihteellisyyteen ja langetaan katsojia aliarvioiviin ratkaisuihin.

      Iltapaivälehdet panostavat julkkisten häihin, rattista kärähtämisiin ja kuolemiin. Jopa Halmeesta tehtiin söötti mammanpoika, joka halusi kaikkien parasta, kunnes tuli totuudenpuhujan molotovincocktaileineen.

      Ennen tietokoneaikaa tuskin tällaista älläkkää olisi syntynyt, joku olisi kirjoittanut yleisönosastoon ja kaljakapakoissa olisi asiasta tapeltu, ehkä nyrkeinkin, mutta kaikki olisi pysynyt suhteellisuuden rajoissa ja loppunut lyhyeen.

      Tapaus osoittaa ja alleviivaa tämän päivän sosiaalisen median olennaista ja pelottavaa vaaraan: Facebookissa pystyvät sadat ja tuhannet ihmiset helposti ilmaisemaan hyivinki kärkkäistä mielipiteita, nytkin suorastaan tappouhkauksia, keräämään muutamassa hetkessä aina vain laajenevan vihayhteisön.

      Tässä on löyhäpäille nyt media, joka todella pystyy ”sosiaalisuudessaan” kamaluuksiin, jopa kansankiihotukseen, josta Euroopan historiassa on karmaisevia kokemuksia.

      ”Väline on viesti sanoi MacLuhan jo 60-luvulla – asia on sivuseikka. Kuten Meri sanoit, tässä pelaavat tunteet, vaaralliset viha ja katkeruus.

      (Ystäväni soitti ja kertoi, että ainakin Satakunnan Kansassa on mainio kolumni asiasta, kirjoittajana Taneli Heikka.)

  7. meri sanoo:

    jos opiskelisin toimittajaksi, tekisin sen vanhan mallin mukaan: journalismin tehtävänähän on siinä mallissa kuvata mahdollisimman tarkasti todellisuutta ja kertoa niin objektiivinen totuus kuin mahdollista. jos toimisin toisin, se olisi ehdottomasti paljastettava yleisölle.

    tottuisin rakentamaan tarinoita vilpittömästi todeksi uskomistani ja huolellisesti tarkistamistani aineksista, en omasta päästäni.

    olisin niin out, että se olisi suorastaan noloa.

    todellisuus ei nimittäin tunnu näinä päivinä kiinnostavan juuri ketään, ei edes tai etenkään tiedotusvälineitä. mitä se edes on? eihän se ole kaikille sama koskaan. ja totuus, kuka sen voi määrittää?

    ja miksi edes vaivata mieltä moisilla pohdinnoilla, kun hyvä epätosi tarina kertoo joka tapauksessa enemmän, kuin tuhat tylsää tositarinaa?

    sopivien tunepalojen saatavuus on varmistettu esimerkiksi puolifiktiivisellä julkkisreservillä. jos mitään muuta ei ole, aina voi keksiä martina aitolehdille tai tositelevisiotähdille juuri sopivat elämänkohtalot täyttämään tällä viikolla tyhjänä ammottava laatikko.

    asiajournalismi ei sekään selviä aina puhtain paperein. suomessa ei vielä ole paljastunut aivan jenkkimallisia uutistehtailuja, mutta muistan kyllä hämärästi hesarin artikkelin, jossa haastateltiin isää ja tytärtä uskon asioista. heidän elämänvaiheitaan kuvailtiin tarkasti, mutta toimittaja unohti kertoa, ettei heitä oikeasti ole olemassakaan.

    ajauksena näet oli, että näin olisi todellisuudessa voinut olla, toimittaja selitti pahoitellessaan tapahtunutta.

    olisi voinut olla.

    siinäpä vasta kelpo selitys. ja minä kun luulin lukevani lehteä, jotta minulle kerrotaan, miten on. mutta minähän olenkin muinaisjäänne.

    • tammikuu44 sanoo:

      Hyvin tehtyä reportaasia on kyllä ilo lukea eikä sellainen kaikilta edes synny; pitää tietää asioista, mutta pitää olla myös näkemystä. Sellaisiakin toki nykyäänkin tapaa, jopa Turun Sanomista.

      Sitä avutonta löpinää tarjotaan varsinkin noissa henkilöhaastatteluissa. Tietysti joskus toimittajan ammattitaitokin on lujilla, kun haastateltavalla ei ole oikeastaan mitään sanottavaa kuten esim. Ruotsin prinsessoilla tai useimmilla urheilijoilla. – Hazard saisi näistäkin jotain irti!

      Toinen asia on sitten muutama vuosikymmen sitten syntynyt ns. gonzo-journalismi, jossa pyrittiinkin siihen, että kerrotaan kaikesta muusta kuin itse aiheesta, kerrotaan yksityiskohtia ja huomioita, puhutaan omista kokemusista jne. mutta jätetään varsinainen tapahtuma tai aihe sivuseikaksi. Ilmiönä varsin hauska ja helposti tunnistettavissa: lukija nauraa maha vääränä. Usein gonzo-juttu kertoo enemmän kuin tosissaan tehty juttu. Se on jonkinlainen yhden ihmisen ajatusten näkökulma todelllisuuteen.

      Itse haaveilen, että voisin tehdä tällaisen gonzo-jutun vaikka Ruotsin kuningattaren vierailusta Turussa. Kertoisin kaikenlaisia hauskoja huomioita ja näkyjä kuninkaallisten reitin varrelta. Vasta viimeisessä lauseessa ottaisin esille kuningattaren.

      Kirjoittaisin näin: Vieressäni seisova nainen kertoi, että ihmiset ovat liikkeella Ruotsin kuningattaren takia, mutta se meni jo tästä.

  8. maria sanoo:

    Tästä juuri on kysymys; Hazardhan kirjoitti, etteivä lehdet suinkaan kirjoittaneet lähikaupassa mandariineja ostaneesta Halmeesta siksi, että olisi haluttu kertoa, miten tylsää, kivuliasta ja hikistä hommaa raitistuminen ja paremman elämäntavan tavoittelu oli, vaan siksi, että jutuissa näytettiin kansan ”iloksi” miten huonoon kuntoon vanha viikinki on mennyt.
    Kaisa-Maria on pihalla kuin lumiukko, mutta hän ehkä voisi jotain ymmärtää, siis ehkä, jos lukisi Hazardin kolumnin. Se on luettavissa esim. Satakunnan Kansan nettisivulla.
    Kolumnista on tehty kasapäin kanteluita JSN:lle, osaksi juuri siksi, että facebookissa riehuu omaa elämäänsä ”erottakaa Hazard” ryhmä.
    Jos tarkkaan lukee, Hazard kritisoi enemmänkin raadollista media-Halmetta, sitä eläimennahkoihin kääriytynyttä makkaraniskaa, kuin todellista human being-Halmetta, luullakseni ainakin.
    Halmehan oli tehnyt itsestään tuotteen, jonka ominaisuudet eivät vain kestäneet lopultakaan tätä tuotteistamista.
    Ja totta on myös se, ettei Halme tehnyt yhtään mitään äänestäjiensä eli itä-helsinkiläisten hyväksi. Hän oli puhdasverinen populisti, joka höperehti roolinsa turvin mitä sattui. Nyt vain kävi niin, että ihmisiltä menivät sekaisin rooli-Halme ja (hienosti sanottuna) Halmeen todellinen substanssi, joka politiikassa oli puhdas nolla.
    Halmeen ihmisyyttä ei mielestäni ole kukaan asettanut kyseenalaiseksi. Kun ihminen alkaa elää roolihahmonsa elämää, ollaan kaltevalla ja liukkaalla katolla.
    Journalismista sen verran, että ihmisille halutaan tänäpäivänä myydä ennen kaikkea tarinoita, joko tosia tai keksittyjä. Jokainen päätelköön itse, olivatko tarinat Toni Halmeesta hänen eläessään totta vai valhetta vai vain ansaintalogiikan hedelmiä.

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      Kiitos Maria kommentista, joka on ammattilaisen työtä!

      Tuli tässä mieleeni, että ei syyttä puhuta siitä, että kouluissa pitäisi toden totta olla sitä, jota ennen sanottiin viestintäkasvatukseksi sittemmin mediakasvatukseksi (saattaa olla nykyään joku toinenkin nimi). Suurin osa älläköisijöistä ei ole osannut lukea Hazardin kolumnia: otetaan irrallisia sanoja eikä osata miettiä, mitä kirjoittaja tarkoittaa.

      Surkeaa, surkeaa! Porno taitaa olla nykyaään ainoa, joka menee sellaisenaan kalloon, sekin vain, jos kuva on mukana, mieluiten liikkuva.

      Tuo ajatus siitä, että ihmisille halutaan tarjota tarinoita on mielenkiintoinen. Uskon kuitenkin, että moni asia tulee yksinkertaisemmaksi ja selvemmäksi noiden hyvin tehtyjen
      tarinoiden avulla; olen jonkun hienon tarinareportaasin lukenut esimerkiksi Afganistanista. Ennen vanhaan tehtiin esimerkiksi ihania matkakertomuksia! Juuri äsken luin hyvin tehdyn tarinareportaasin koulupäivästä Kuopiosta: opettajien lomautukset tulivat esille elävänä arkipäivänä.

      Hyviä toimittajia kyllä on, mutta ehkäpä lehtitalot tässäkin säästävät ja toimivat liian pienellä toimittajakunnalla, ottavat töihin mieluiten kokemattomia ja usein osaamattomia ihmisiä, mutta jotka tulevat töihin pienemmällä palkalla kuin ammattilaiset.

  9. Hirlii sanoo:

    En tunne Halmetta, mutta ”hänet” on tuotu ilmiönä eteeni / eteemme kyllä. En tiedä, ja tietääkö kukaan mediaihminen tarkalleen hänen todellisuuttaan, en usko. Tunnen ihmisiä jotka ovat tavaneet hänet ja ovat puhuneet aivan toisin kuin media alunperin.

    Kysymykseesi: saako kuolleista puhua pahaa, niin: saa kai kaikkea puhua ja elää, jokaisella lienee siihen oikeus mutta kertooko se mitään kuolleesta lopultakaan?

    Tuskin.

  10. hymyilevä eläkeläinen sanoo:

    Tämä sosiaalinen media on tuonut useille ihmisille ”sivuperoonan”, joka on se mediapersoona eli mitä ihmisestä mediassa kirjoitetaan. Siksipä esimerkiksi poliitikot voisivat elää sen verran ihmisiksi, että media ei pääsisi luomaan siitä sivuperoonasta kovin ruokotonta.

    Ilmeisesti Halmeen ”sivupersoona” oli lähellä sitä todellista eikä hän sitä kovin peitellytkään. Lähimmät ihmiset varmasti löysivät herkkiäkin puolia.

    Hyvä urheilija, entinen missi tai muilla tavoin kuuluisuutta hankkinut ja joidenkin ryhmien suosioon päässyt ihminen ei välttämättä ole paras mahdollinen kansanedustaja. Varsinkin jos ei ole ollenkaan kokemusta edes pienimuotoisesta yhteisten asioiden hoidosta.

    No, tuossahan tulee nyt väitetyksi, että joku poliitikoistamme jotain ymmärtäisi ja vilpittömästi ajaisi yhteisiä asioitamme; yleensä kyllä näyttää siltä, että juuri ne, joista erityisesti pitäisi pitää huolta kuten lapset, vanhukset, työttömät ja sairaat jäävät kokeneiltakin poliitikoita kovin vähälle huomiolle.

    Samaa mieltä olen kanssasi siitä, että kuollut tuskin välittää, mitä hänestä puhutaan. Mutta jos julkisuuden henkilö on eläessään töppäillyt, ei kuolema töppäilyjä poista.

    Jokaista ihmistä kuitenkin joku suree. Jokainen ihminen jää arvoitukseksi?

    Teemalta tuli elokuva Magnolia: elämä on sarja suuria tai pieniä sattumia, puhumme toistemme ohi kuuntelematta. Sanamme ovat sammakoita, elämme jatkuvassa sammakkosateessa. (Sosiaalinen media!)

  11. maria sanoo:

    Osuva yhteensattuma; mehän elämme juuri sammakkosateiden aikaa. Odotettavissa yöksi: vaihtelevaa puuskaista tuulta, yllättäviä raekuuroja, taivaakta sataa vanhoja ämmiä reet perässään. Kansalaisia kehoteaan pysymään sisätiloissa ja varjelemaan kannettaviaan pressuilla. Ikkunat kiinni, sekä länteen että itään.

  12. tammikuu44 sanoo:

    Sammakkosateiden aikaa, totisesti. Totisesti hyvä elokuva. Näin sen jo 2000-luvun alussa ja se jäi jotenkin kaivelemaan. Nyt se oikein avautui.

    Se Cruise Tomkin on vallan mahtava – tulee jotenkin mieleen kouluttaja Sarasvuo ja miksei Halmekin!

  13. maria sanoo:

    Itse en ollut aiemmin nähnyt. Kun pääsi jyvälle, imi elokuva nieluunsa. On varmaan ihan pakko vielä joskus katsoa uudestaan.

  14. maria sanoo:

    Pölyn hiukan lawskettua saatiin HS:stä lukea varsin asiallinen ja maltillinen kirjoitus tuosta medialukutaidosta. Oli mileipiteissä (su tai ma). Kirjoittajaa en tähän hätään muista, mutta viittasi myös Halmeen opukseen Jumala rankaisee, minä en. Halme totesi tuossa kirjassa, että ”kukaan tuskin edes haluaa tietää totuutta hänestä……Sen verran ilettävää se olisi….”

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      Minäkin luin sen; siitä medialukutaidosta on puhuttu vuosikausia. Ainakin hiukan sitä jo onkin saatu koulujen opetukseen. Enemmän tarvittaisiin.

      Halme osui oikeaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s