Citius, altius, fortius – vanha virsi uusissa leileissä

Rautamies kestää, vaikka lunta tulee tupaan.

Tällä viikolla on satanut lunta taivaan täydeltä. On satanut myös kokoomuksen laariin. Erityisesti Sauli Niinistö on saanut pisteitä.

Eduskunnan kettutarhassa on kuhissut. Kansakuntamme eliittiryhmä yritti näyttää eduskunnan puheenjohtajalle keskisormea, mutta huomasikin sahaavansa oksaa, jolla itse istuu. Nyt edustusmafiamme on jo käynyt suutelemassa puheenjohtajan kättä ja nuolemassa varpaita. Valtakunnassa kaikki taas hyvin.

Hyvinvointivaltiossamme pahoinvoiva kansa on piruuttaan ihaillut Niinistöä jo pitkään. Onhan hän tänä lama-aikana yrittänyt laittaa tuhlailevaa eduskuntaa kuriin, kun työttömyys kasvaa, leipäjonot pitenevät ja pitäisi keskittyä säästämiseen. Kansaa nauratti ihanasti jo tulliin jääneet eduskunnan Etelä-Afrikasta hankkimat edustusviinit, riemua lisäsi Jörö-Jukka Niinistön tokaisu: “Tällaisia veijareita täällä on.”

Eikä tämä vielä mitään. Niinistöllä on sormensa pelissä muissakin eduskuntaa koskevissa säästötoimissa. On matkustettava turistiluokassa, hotellihuoneissa on kylmä eivätkä pyyhkeet ole laadukkaita, käyntikorttejakaan ei saa mielin määrin jaeltavaksi kansaraukalle.
Kansanedustajatpa turvautuivatkin ovelaan vastaiskuun; Niinistö sai äskettäisessä puhemiesäänestyksessä  vain  89 ääntä. Se tarkoitti sitä, että ilmeisesti paitsi oppositio myös osa keskustaa ei äänestänyt häntä.

Kun hiki alkoi kuivua Niinistön otsalta, hän huomasi, että kyseessä olikin onnenpotku: kansahan hurraa hänelle eikä ahneille kansanedustajille! Niinpä hän suoristi kravattinsa ja valtiopäivien avajaisissa totesi kylmän viileästi saman, mitä oli todennut jo ylimääräisiä tikkukaramelleja kansanedustajilta vähentäessään:
“Taantuman taakka pitää jakaantua tasaisemmin  kuin 1990-luvulla. On tunnettava yhteinen vastuu.”

Ottaneeko tuo omaan napaansa tuijottava eliitti,  joka ei huomaa, että omassa urheilukerhossa joku kavaltaa 130 000 euroa, noita sanoja vieläkään kuuleviin korviinsa. Siinä 200 valitun edustusjoukkue, joka salaa mitä voi, vaalirahat, lisäaineet ja kytkykaupat.
Citius, altius, fortius!

Advertisements

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläiset, ihmiset, ihmissuhteet, kritiikki, mynämäki, politiikka, sano suoraan, Voittaminen, yhteiskunta, Yrittäminen Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

8 vastausta artikkeliin: Citius, altius, fortius – vanha virsi uusissa leileissä

  1. Aili Nupponen sanoo:

    Näin Olympiakisojen alla tuo otsikkosi on oikein repäisevä ja osuva!

    Sauli Niinistö nousee sankarina näistä kisoista, vaikka kansanedustajien tarkoitus on varmasti ollut päinvastainen. Hirveän hyvä, kun Suomesta ja rähmäpoliitikoista löytyy edes yksi mies, joka ei ole rähmällään eduskuntaan päin, vaan näyttää näille syöttöbroilereille taivaanmerkit ja sanoo asiat halki, poikki ja pinoon.

    Mätäpaiseet pitää aina puhkaista, kun sellaisen näkee, vaikka se haisee pahalle…

    • tammikuu44 sanoo:

      Ilmeisesti tuossa politiikassa ei pärjää ihan rehellinen ihminen ollenkaan. joskus oikein naurattaa se pikkusieluisuusja kaiken edun nyhtäminen irti: täältä Turun puolesta istuu siellä edsukunnasssa vihreä Janina Andersson, joka muutama vuosi sitten joutui selittelemään, kun antoi poikansa käyttöön kansanedustajalle tarkoitetun bussimatkakortin, tarkka bussikuski ei ottanut sitä vastaan ja Janina selttelemään, ettei hän tiennyt, että sitä ei saa antaa muille. Voiko noin tyhmä olla kansanedustajana? Kuka tahansa tajuaa, että tuollainen matkalippu on henkilökohtainen.

  2. SIS sanoo:

    Ja samainen Janina oli vielä niinkin tyhmä, että imetti poikaansa eduskunnan lehtereillä. Voi-voi, ihan rintaruokintaa eduskunnassa. Ihan pahaa tekee. Paitsi – voi olla, että joskus tyhmyyttä tarvitaan.

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      Rintaruokintaanhan siellä on pyrkinyt Kanervan Ilkkakin. Sekin on ymmärrettävämpi moka kuin tuollainen täyttä ymmärrystä vailla olevaksi heittäytyminen Janinan tapaan.

  3. Kaisa-Maria sanoo:

    Vanhana kettuna Niinistö on oivaltanut, että suututtamalla kansanedustajat, tuplaa samalla kansan suosion, mikä ei presidentiksi aikovalle ole ollenkaan pahitteeksi.
    Paras tapa kusettaa ja saada suunniltaan ainakin typerimmät kansanedistajat on yrittää nyhtää heiltä pois kaikenlaiset turhat etuudet, joille he ovat tunnetusti persoja.
    Nämä puhemiesvaalit muistetaan vielä monta vuotta aina kun Niinistön nimi mainitaan, ja myönteisessä hengessä.
    Parhaat onnittelut älykkäälle Saulille!

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      Luulenpa, että vanha kettu ei ensi oikein hoksannut, että nyt onni potkii oikein tosissaan, olihan mies jo suutuspäissään eroamssa koko puhemiehen virasta. Nyt varmaan mielessään kiittelee oppositiota: kansansuosio on taattu!

      Turha ruveta motkottamaan Niinistön käytöksestä. Mies on yrittänyt suitsia ahneita suita ja siitä pitäisi antaa kiitosta. Ja jos muutama herkkähipiäinen kansanedustaja on itkeä tirauttanut Jörö-Jukan tokaisusta loukkaantuneena, niin väärä paikka tämmöiselle vellihousulle on eduskunta, jossa tarvitaan munaa. Eikä tämä ole mitenkään sovinistinen kannaotto, pelkästään kuvakieltä. Kaipa kansan puolta on valtuutettu eduskunnan puhemieskin pitämään, ei olemaan kansanedustajien eliittipuolueen ammattiyhdistuksen puheenjohtaja.

  4. maria sanoo:

    Näin on! Niinistö vihjaisi jo silloin kun tuli julkisuuteen tämä urheilukerhon rahankavallus, ettei oikein pidä suurimittaisesta ”kerhoilusta”. Sanoi itse olevansa sen verran ”yksinäinen susi” että osaa kyllä urheilla ilman kerhojakin.
    Voi olle että Sauli on eduskunnassa veemäinen mies, mutta se on paljon parempi juttu kuin villasukka tai vellihousu, joka kumartelee joka suuntaan mielistelemässä.
    Kansan mielistely tietysti myös kantaa loppupeleissä parempaa hedelmää, mutta Sauli, Sauli, auta armias jos nyt liepeät linjastasi, niin kansa kyllä tietää ja kostaa.

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      Saulin on pysyttävä kovanlinjan miehenä! Kansa uskoo mielellään miestä, joka uskaltaa panna itsensä peliin eikä kääntyile tuuliviirin lailla joka suuntaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s