Tervetuloa! Kainin perilliset tervehtivät sinua.
Kainin perilliset
Kain Tapper
Pekka Kauhanen
Pekka Pitkänen
Riku Riippa
Tommi Toija
23.1.-23.5.2010 Lönnströmin taidemuseo, Rauma
“Museossa käyvät elävät pitempään”, luki raumalaisen Lönnströmin taidemuseon esitteessä. Siis sinne! Venäjän konsuli Wladimir Sofronoff viihtyi tässä 1912 valmistuneessa, nykyään taidemuseona toimivassa, talossaan vain muutaman vuoden. Maailmanhistoria oli häntä vastaan ja vallankumousta ennakoiden hän vähin äänin siirtyi muihin maisemiin. Rakennus otettiin 1914 hotellikäyttöön. Sittemmin poliisilaitokseksi, nykytaiteen museoksi 1993.
"Tuulen viemää" ja yhtä hyvin tuomaa, täältä tulee Wladimir!
Wladimirin henki kuitenkin leijaili jossain lähistöllä, kun astuin sisäpihalle. Joku ihmeellinen vallankumouksellinen oli noussut öljytynnyrin päälle museon pääoven edessä ja nokka räkää vuotaen osoitti sormellaan yläilmoihin. Ja siellähän se leijaili Wladimir, piti lujasti kiinni punaisen ilmapallon narusta.
– Terveisiä herra taiteilija Tommi Toijalta, Wladimir huusi, sisällä on lisää sälää ja muitakin sivupersoonia. Mitäs tykkäät tyylistä? Tämä on nimeltään ”Tuulen viemää”
– Varo vähän, tuo on yhtä vaarallista kuin boulderointi, huomautin ystävällisesti.
Wladimir huhuili jo sisällä, piti niin kiirettä, että Kain Tapperin ja perillisten Pekka Pitkäsen, Riku Riipan ja Pekka Kauhasen töille ei riittänyt juuri ollenkaan aikaa. Kosketin vain tervehdykseksi nenälläni Pekka Pitkäsen Kain Tapperista tekemän pronssiveistoksen nenää.
"Taivaan kansi". Viaton katsoo ylös, siellä se on, vaikka ei kuvassa näykään, taivaan kansi, joka voi tuoda mukanaan hyvää mutta yhtä hyvin pahaa. Kukapa tietää.
Olin äimänkäkenä: Pieni ja viaton pallopää siinä ihmettelee kauheaa pilveä, ruohomatolla yksi ainoa kukka.
– Se on ”Taivaan kansi” selitti Wladimir, pirullinen uhka ylhäältä, vallankumous…
Keskeytin Wladimirin tylysti, mutta en uskaltanut mennä taivaan kannen alle; hyvää vaiko pahaa sieltä on tulossa…
Eksyin lastenhuoneeseen, jossa lelut olivat päässeet karkuteille komerosta. Raotin komeron ovea: asetakki vaatepuulla ja lattialla kiiltävät lasten lakeerikengät. Ymmärsin kyllä mihin taiteilija Pekka Kauhanen halusi viitata, nieleskelin ja jäin katselemaan ihmeellisiä ötököitä ja pieniä, pieniä esineitä kehyksissä..
Kurkistin vielä kaappiin, jossa oli kirjaimet SK. Kirottua, sehän olikin siivouskomero, tunnistin sen hajusta, suljin oven kiireesti, yksi leikkieläimistä oli kipaissut nurkkaan häpeämään ihmisen typeryyttä.
"Joulun odotus".
Ovesta tunkeutui sieraimiini savukkeen haju. Kiirehdin apuun, Wladimir oli ehtinyt tumpata savukkeensa eteisen uuniin.
-Iik, siellähän on joku, joku onneton olento katselee ylös piippuun!
– Onnellinenhan se on, sehän hymyilee ”Joulua odotellessa” selitti Wladimir.
"Varovasti!
Nousimme rappuja ja siinä se oli, varovainen, utelias pieni olento, piteli toisella kädellä seinää pystyssä, koko olemuksellaan viestitti: ”Varovasti!”
Jotain niin kutkuttavaa, hellyttävää, vaaran uhkaa, pienen ihmisen uteliaisuutta, että piti oikein nauraa ääneen. Ajatukset seilailivat päässä ihan vinksinvonksin.
– Ensin luulin, että Antti Hyry muuraa vieläkin sitä Uuniaan, yritin selittää Wladimirille, mutta eihän se mitään ymmärtänyt, pölyttynyt byrokraattivainaa.
Näkemisiin!
*******
Tommi Toijan työt ovat Lapualla vuonna 2008 ottaneet osa projektiin, jossa olivat mukana myös koululaiset ja Lapuan Taidemuseo. Teoksia käsiteltiin draamallisin keinon, sukellettiin draaman ja kerronnan maailmaan. Työpajoissa opiskeltiin uusia asioita draaman avulla. Teokset inspiroivat esiin monenmoisia tarinoita. Tästä opiskeluprojektista teki Maria Hietala pro gradu -tutkielman Jyväkylän yliopistoon tutkien taidekasvatuksen mahdollisuuksia.
Hymyilevä eläkeläinen 
Taitetta, taitetta – kokonainen kuvablogi Tuulalta. Olet tainnut menettää sielusi kokonaan taiteella ja ”kauneutelle”, kuten Eino Poutiainen olisi sanonut. Ruokkii ihanasti mielikuvitusta tuo kirjoittamasi kertomus.
Kiitos kaunis, varmaan jatkoa seuraa…
Kiitos itsellesi Aili. Olen monesti ajatellut, että se koko elämänmuoto siellä teilla päin on yksi kokonainen taideteosa, elämän performanssi, jossa on aivan erilainen makun kuin täällä etelässä.
No, lunta on täälläkin tänä vuonna, että pääsee vähän lumenluonnin makuun.
Tyylikäs näyttely. Olit hymyilevä sisäistänyt sen ihastuttavalla tavalla, kuvineen kaikkineen. Pitää käydä katsomassa.
Se Wladimir muuten oli sukunimeltään Sofronoff. Itä-Karjalaista laukkuryssien sukua.
Muutti myöhemmin nimensä Walle Soveroksi.
Harmittaa kun en osannut ottaa kuvaa niin, että se Taivaan kansi olisi myös näkynyt.
Ja kiitos tuosta nimen oikaisusta. Kyllä kirjoittaessa ihmettelin, että mitenkähän tuokin nimi voidaan lausua, mutta kaipa on uskottava. Panen museon kotisivun syyksi, kun harrastavat niin pientä kirjasinta. Ei tämänikäisen näössä vielä voi mitään vikaa olla! Kumma kyllä, nyt kun annoit okean muodon, näen sen sieltä sivultakin oikein! Korjaan virheen heti.
Tommi Toijan tyypit ovat todella ihanan hellyttäviä.
Näyttely oli muutenkin tosi virkistävä, ystävän kanssa, joka ei kovin usein käy näyttelyissä. Hän nautti myös vilpittömästi.
Nämä nykytaiteilijat ovat useinkin kovasti huumorintajuisia, vaikka käsittelevät vakaviakin asioita. Nyt on Wäinö Aaltosen museossa Turussa kiinnostava suomalaisten kuvanveistäjien juhlanäyttely, joka jatkuu syksyyn saakkka. Että sinne sitten seuraavaksi…