Hyvää ystävänpäivää sinä lapsuuteni luotettavin kaveri

Tapasin hänet, vuosien jälkeen, Mynämäen keskustan koulun pihassa. Kaikki oli niin kuin ennen: lunta ja aurinkoa.

Vanhan lapsuudenystävän tapaaminen herkistää. Vuosia on kulunut, mutta näin  uskollista uutta ystävää et ole saanut. Muistot valtaavat sinut ja alat itkeä. Ilosta. Vanha rakas ystäväni, tapasin sinut sittenkin vielä! Sinä, punainen potkukelkka!

Kaikilla kansakoulua käyvillä oli Vaajakoskella joskus Aatamin aikoina, kun lunta tuli joka talvi, potkukelkka. Siitä oli hyötyä ja huvia. Se oli turvallinen rajussakin mäenlaskussa, mitä nyt joskus joku loukkasi silmänsä oikein vanhan kelkan jalasten etupäässä sojottaviin sakaroihin.

Potkukelkka ei ollut statussymboli kuten monivaihteisen polkupyörä nykyään. Samanlainen se oli asemapäällikön tyttärillä, apteekkitalon tehtaiden insinöörien ja työnjohtajien lapsilla ja naulatehtaan, sahan ja karamellitehtaan työläisten mukuloilla. Potkukelkka meni usein perintönä seuraavalle sukupolvelle, koska rikkoutuvia osia ei ollut. Punaista uutta potkukelkkaa kyllä aina ihailtiin, kokeiltiin sen jalasten joustavuutta.

Potkukelkka oli mainio kulkuväline kouluun, se oli loistava apuväline jäällä, potkukelkoista sai jännittävän ja vaarallisen junan mäenlaskuun.  Pikkulapsilla oli mahakelkka, mutta koululaisilla  potkukelkka.

Potkukelkka pelasti monista tilanteista. Muistan kuinka naapurin Tuulan kanssa pelastimme opettajan myöhästymästä linja-autosta, kun lainasimme opettajalle potkukelkkaa. Naisopettajaraukka ei päässyt jäistä mäkeä ylös, mutta mepä lainasimme potkukelkkaa! Oli tosi metkaa katsella, kun opettaja liukasteli, liukasteli vielä sen kelkankin kanssa. Ymmärsimme olla nauramatta.  Opettaja ikään kuin inhimillistyi kaikesta osaavuudestaan tuossa tukalassa tilanteessa.

Potkukelkkaystäväni olen taas vuosien jälkeen nähnyt tänä talvena Mynämäen keskustan koulun pihassa. Sellainen punainen valioyksilö, kuin isä Mitron Alfa Romeo.
Potkukelkan nykyaikaistettu malli on pyörillä varustettu  vanhusten potkupyörä. Mainio apuväline sekin, käyttökelpoinen kesät talvet. Mutta potkukelkasta tulee aina mieleen lapsuus ja lumiset talvet sekä luistinrata, jossa sunnuntai-iltaisin soi musiikki ja uudet kaunoluistimet puettiin jalkaan punaisessa potkukelkassa.

Vanha ystäväni nykyaikaan stailattuna.

Advertisements

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläiset, ihmissuhteet, mynämäki, nuoret, opettajat, sano suoraan, Voittaminen Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

14 vastausta artikkeliin: Hyvää ystävänpäivää sinä lapsuuteni luotettavin kaveri

  1. Aili Nupponen sanoo:

    Vanhat ystävät muuttavat muotoaan niin kuin mekin, ei tuntisi vanhojen tuntomerkkien perusteella.

    Tämä pyöräversio ei oikein menesty täällä maaseudun talviteillä, joilla saattaa olla lunta jopa kymmeniä senttejä, mutta kyllä se taajamissa varmasti hyvä on.

    Isä Mitrosta ei ole vähään aikaan kuulunutkaan mitään, hän taisi sulautua muun eliitin joukkoon sinne europarlamenttiin.

    Hyvää ystävänpäivää sinulle Hymyilevä!

  2. Aili Nupponen sanoo:

    Juu, kyllä on, ainakin pojan perheessä. Tytöt ajelevat sillä oikein mielikseen; mutta ei se hiekkatiellä onnistu!

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      Kunnon rehellinen potkukelkka kelpaa siis nykyajan lapsillekin. Käyttö on vain hiekoituksesta kiinni!

  3. meri sanoo:

    joku meidän kirjallisuuden professoreistamme kirjoitti 70-luvulla pienen runon pasifismista. en muista kirjoittajan nimeä enkä löydä nyt runoakaan mistään, joten siteeraan haperosta ulkomuistista:

    kumpi on pasifisti: / sekö joka heittää palopommin / maailmanrauhan puolesta? / vai se joka menee kammioonsa ja kirjoittaa siitä?

    minusta sinä kuulut jälkimmäisiin. hyvää ystävänpäivää, hymyilevä.

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      Luulenpa että itsekin olet näitä jälkimmäisiä, siellä meren rannalla. Kaikkea hyvää kaikille päiville!

  4. maria sanoo:

    TELLERVO

    ”Ken siellä? Ken metsässä huhuilee?
    Kuka viitakon oksilla vilkkaa?
    Ken heittävi huntua valkeaa
    ja puuhun piirtävi pilkkaa?
    Se Tellervo on,
    tytär hongikon,
    opas metsien vieno ja vallaton.

    Hän saapuvi, hämärän impeni mun,
    luo sen, joka vaipui varhain,
    hän tarttuvi kätehen tarmottoman,
    hänet ohjaten ohitse harhain.
    Hän hymyilee
    ja hän lymyilee
    ja hän kuusikon lehviltä kuiskailee:

    Mitä mietit sa poikanen poloinen,
    kun korpehen yöpyä aiot?
    Ei vastahan Pohjolan pakkasta
    teho laulajan tieot, ei taiot.
    Mut tulosi näin
    minun jäljissäin,
    niin menemme Metsolan linnoja päin.”

    Näillä Eino Leinon säkeillä tervehdän mä teit!

  5. Kaisa-Maria sanoo:

    Olipas mainio rinnastus tämä potkukelkka ja rollaattori! Joten paljon turvallisia kilometerjä Hymyilevä, ainakin tällä viimeksi mainitulla.
    Tuli myöhäisiltaan asti katsottua olympialaisia, jotta näkisi miten se Suomen 12 mitalin tili oikein karttuu.
    Persiilleen meni niin ampumahiihto kuin yhdistettykin. Ei siitä kilpailijoita voi syyttää. Vika on urheilupomojen ja -toimittajien mielettömissä ennusteissa.
    Olisivat ennakoineet vaikkapa kolmea mitalia, niin kiva yllätys voisi olla neljä. Että sellainen oli turhaan valvottu laskaissunnuntai.

  6. hymyilevä eläkeläinen sanoo:

    Valitettavasti se rollaattori ei ole minun, vaikka sellaista tekesikin mieli. Olen kerran humalapäissä ystävättäreni kanssa sellaisella ajellut: osoittautui epäluotettavksi menopeliski.

    • Hirlii sanoo:

      Jestas, että kuohuviineissä rollattorilla kotio ! Harjoitus tekee mestarin, ei sitä tiedä koska sitä palaa juhlista kotiin sen kyydissä, joten tartteis vissiin joskus kokeilla.

      Ystävänpäivä se vain jatkuu, joten hymyileviä päiviä, edelleenkin.

      • tammikuu44 sanoo:

        Lisäisin tähän hurjastelun tunnustukseen vielä sen, että meitä oli kaksi kuohuviinissä oleva naista sen rollaattorin kyydissä. Ystäväni ohjasi ja minä kannustin, pyrimme nopeusennätykseen.

        Ja tietenkin mutkassa tuli tehtyä ohjausvirhe…

  7. Kaisa-Maria sanoo:

    Jos sitä kuohuviiniä enemmän ottaa, suosittelen apuvälineeksi kävelysauvoja. Niiden talvipiikeillä humalainen voi torjua mahdolliset ahdistelijat. Kotiutuminen tapahtuu horjumatta ja naapurikin luulee, että reippaalta iltalenkiltä siinä vain palataan. Suosittelen kokemuspohjaisesti.

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      Hyvä ida muuten, mutta kävelysauvoista minulla vasta kamalia kokemuksia onkin: olkapäät kipeytyvät. Muuten kyllä hyvä idea.

      Ahdistelijoita ei juuri ole tarvinnut torjua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s