Katselen nopeasti vaihtuvaa maisemaa junassa runoilijan kanssa

Turkulaisen Pienen Kirjapuodin pitäjä Katri Tuominen lukee uunituoretta opusta.

Puita peltoa puita peltoa
Puita puuta puuta puuta
Metsäpelto.Lato.
Talo. Puuta ja peltoa….

Siinä on junan rytmi. Siinä on runon rytmi. “Istun runoa junassa… minä kvartaalin maku suussa itken numeroita”,  jotain tuommoista kuulen vieressäni runoilijan mumisevan tarkkaillessaan ihmisiä ja pieniä tapahtumia ympärillään.

Ihan oikeassa elämässä matkaa Riihimäen ja Helsingin välillä on vuosia  tehnyt mies nimeltä Olli Sirkiä, mukanaan salkussa tietokone; selvästikin kirjanpitäjä työmatkalla. Helmikuusta lähtien tuota matkaa on tehnyt runoilija Olli Sirkiä, joka tosin jo ennen esikoistaan, runokirjaa Seuraavana Pasila, on netissä tunnettu erikeeperin runoista, erottunut monentasoisten runonikkareiden joukosta.

Kun lähtee Olli Sirkiän runokirjan kanssa junamatkalle, saa kokea matkanteon iloa ja nähdä maailmaa kummallisista perspektiiveistä. Runoilija kieppuu iloisen vintiön lailla hattuhyllyillä ja riippuu pää alaspäin, kertoo uskomattomia juttuja. Vintiötä ei saa kiinni, aina on runoilemassa, joskus päästelee kuin lastenlorua! Maailma ei ole kuitenkaan pelkkä kepposten maailma, sillä runoilija näkee kyllä meidän pienten ihmisten pahoinvoinnin ja tuskan.

Lempein silmin ja tuomitsematta hän katselee sitäkin, kun poliisit heittävät juopporetkun autoonsa:

aseman lattialta taivaaseen
nousee siivetön spurgu piimää hampaissaan
siniset enkelit ja niskaperseote
spurgu lentää vaan

Runoilija näyttää minulle ratapihan, elämän ratapihan, jossa maailman suuri runoilijakin laatii aikataulujaan, ihmiskarjaa tuodaan ja viedään. Raadollisuutta runoilija ei kaihda. Kuitenkin  hän yllättää  lukijan herkkyydellään, hellyydellään: ”aamu ojentaa kätensä ja tartun siihen kuin kahvikuppiin”. Hän näkee elämän hetkellisyyden,  valheellisuuden: “ valkotukkainen mummo selaa lehteä ja elämä kulkee sen silmissä…elämää eläneet ja elävät kädet lehden elämän päällä”…

Ihmeellisiä ovat myös ne sekunnin murto-osan kestävät pienet hetket, jotka kasvavat runoiksi. Runoilija taikoo eteeni hidastettuna sen  hetken, jona nainen kastaa huulensa kylmään veteen. Ravintola alkaa soida: yhtäkkiä se on täynnä ääniä, lauseenpätkiä, ihmisten tärkeitä asioita, hidastettua kuvaa syövästä suusta. Ja tämäkin vielä: havainto jostain miehestä, joka syö viineriä  ja viikset lepäävät viinerin päällä!  Unohtumaton elämys, herääminen. Ja hetkessä kaikki on ohi.

Maailma voi näyttäytyä myös kylmänä, epätoivo yllättää: runoilija näyttää minulle lumikasan, jonka alle runo on jäänyt, jalat vain näkyvät. Mutta päällimmäiseksi jääköön elämänilo kuten Professorin papereissa. Runoilija tahallaan naurattaa  minua: runossa viaton suunpyyhkiminen saa mahdottomat ja riemastuttavat mittasuhteet.
Ennen kuin nousen junasta tirskumme yhdessä, kun katson runoilijan viittaamaan suuntaan:
hiljaiset italialaiset matkalla helsinkiin, eivät puhu
istuvat kehonkieli hiljaa vaan
italian halvaantuneet kuuromykät -yhdistys
talvimatkallaan.

Ja kaikenlaista tulee tästäkin havainnosta mieleen:
nainen menee vessaan hedelmänsä kanssa
istuu alas, paljastaa hedelmän ja pesee sen loiskuvalla vedellä
valjastaa hedelmän ja alkaa kävellä

hedelmä naisen kanssa

Kirjanpitäjäkin huudahtaa hymyillen hyvästiksi:
“ mutta kirjoittaakseen hyvän runon on sallittava active-x-komponentti”

Mainokset

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläiset, ihmiset, kirjallisuus, kritiikki, mynämäki, runoilijat, taide, yhteiskunta Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

15 vastausta artikkeliin: Katselen nopeasti vaihtuvaa maisemaa junassa runoilijan kanssa

  1. erikeeper sanoo:

    Haa! Tulinpa sittenkin sanomaan että kovasti kiitoksia artikkelista. Ja tuo kirjakaupan täti näyttää aavistuksen kavahtavan jotain juuri lukemaansa. Toivottavasti hän on jo toipunut :-)

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      Se täti haluaisi vain lähteä mukan junamatkalle; joutuu tilaamaan lisää runokirjoja.

      Taisi mennä jotenkin ristiin nämä viestit. Sen olen havainnut, että runoilijoiden päät ovat kummallisia eikä niiden aivoituksista aina saa tolkkua, mutta joskus taas niiden runot ovat sellaisia, että lukija alkaa heti uskoa tavanneensa tämän runoilija missä milloinkin. Kaipa joskus runoilijaa salaa naurattaa, mitä kaikkea lukijat runoista keksivät?

      • erikeeper sanoo:

        Nythän on tietenkin muistettava ettei mulla ole paljon kokemusta siitä millä tavalla ihmiset runoihini suhtautuvat tai mitä niistä saavat. Mutta runoissa ylipäätänsä (niinkuin muussakin kirjalliisuudessa) hienointa melkein juuri se. Että jokainen kokee ne omalla tavallaan. Runot aukeavat eri tavalla matille ja liisalle. Mulle kirjoittajana riittää se että mä saan niitä kirjoittaa.

        Mutta kyllä mua joskus on joku kommentti kieltämättä hieman hymyilyttänyt.

  2. Aili Nupponen sanoo:

    Tämä oli varsinainen runoilijan kaleidoskooppi. Paras on loppu: ”Nainen menee vessaan hedelmänsä kanssa
    istuu alas, paljastaa hedelmän ja pesee sen loiskuvalla vedellä
    valjastaa hedelmän ja alkaa kävellä
    hedelmä naisen kanssa”.

    Kiitos Hymyilevä!

    • erikeeper sanoo:

      Se on tietenkin appelsiini, se hedelmä. Tämä perustuu ihan todellisuuteen. En tiedä mitä kaikkea nainen vessassa teki mutta appelsiinin kanssa se sinne meni ja puhtaana ulos käveli.. :-)

  3. erikeeper sanoo:

    Ehkei mun ole viisasta enempää kirjoitella runojen syntyhistoriasta..

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      Kiitos, kiitos hyvä runoilija, parasta on tietenkin se, että runoilija runoilee. Tuon juuri halusinkin tietää, että millaiset fiilikset runoilijalla on, kun hän huomaa, että lukijan ajatukset ovat muissa maailmoissa ja tulkinnoissa kuin runoilijan itsensä. Ja se erityisesti oli hyvä kuulla, että runoilijat eivät ole jäykkäniskaisia yhden tulkinnan miehiä. Tämä tieto vapauttaa lukijan oman mielikuvituksen (jos nyt sellaista kenellä on)!!!

      Mutta sitäkään en kyllä ymmärrä, että jonkin päivälehden kriitikko helposti teilaa mieluummin kuin etsii omia tulkintojaan.
      Sinulle ei kyllä tule näin käymään, ole huoleti.

      Toinen juttu ovat nuo lukijoiden kommentit näissä blogeissa. Sinulla tuntuu olevan reippaita kommentoijia, jotka sanovatkin jotain, mutta tuskin on kovin ilahduttavaa runon kirjoittajasta, jos lukija kirjoittaa kommentiksi: ihan kiva.

      Kaiken kaikkiaan olet tällä hetkellä esikuva kaikille nettirunoilijoille: paljon täytyy tehdä työtä vaikka lahjakas onkin. Kyllä runojen saaminen kirjaksi on kovan työn takana eikä siihen joka ukko tai akka pystykään.

      Eläköön runoilijat ja runokirjat!

  4. Aili Nupponen sanoo:

    Jostain kumman syystä tuli mieleeni ihan jotakin muuta kuin appelsiini; minulla on ehkä ”likainen” mielikuvitus.

    Kiitos oikaisusta runoilija Erikeeper, nyt minä siis sen tiedän…

    • tammikuu44 sanoo:

      Aili hei: niin kyllä minullekin. Ja runoilijat tiedän niin epäluotettaviksi, että uskon tulleen mieleen herra runoilijallekin, kunhan hätäpäissään meidän vanhojen naisihmisten kanssa sanaillessaan sen appelsiinin keksi.

  5. pasanen sanoo:

    Minä kyllä ajattelin oikeasti hedelmiä, melonit tuli mieleen. Sitä vain ihmettelin, että miksi se nainen ne valjasti…ei ollut 60-luvun rin…valjaiden polttajia, nuorempaa ikäluokkaa selvästi!

    • tammikuu44 sanoo:

      Entäs jos se olikin lapsi, jonka takapuolen se pesi vessassa? Lapsi on sellainen, että se on sellaisisa valjaissa, kun on niin pieni, että muuten ryntäilisi käsistä pois.

  6. erikeeper sanoo:

    Hauskaa.. ehkä nainen pesikin appelsiinin, lapsensa sen jälkeen ja sitten itsensä. . . mene ja tiedä.. Hieno että nainen nyt elää täällä, Hymyilevän blogissa omaa elämäänsä.. :-)

    • tammikuu44 sanoo:

      Kiitos runoilija, me naiskaarti pidämme tästä junanaisesta hyvää huolta ja uskonpa, että hänet otetaan vielä monta kertaa mukaan naisjaoston illanviettoihin, joissa nautimme runouden lisäksi kohtuullisesti jotain juovuttavaa juomaakin.

      • erikeeper sanoo:

        Kuulostaa hyvältä! Kiitos! Hän on varmasti hyvässä huomassa teidän arvovaltaisen naisjaostonne kanssa. Kippis!

  7. tammikuu44 sanoo:

    Meihin voi aina luottaa. Kippis!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s