Suomen tyttöjä dollarimaassa

"Mistä maasta olet?" - "Tunnette kai Paavo Nurmen?" - "Ahaa, siitä karhujen maasta! Verratonta!"

Ystävättärelläni on mies, joka harrastaa viattomien villieläinten metsästystä ja vanhoja kirjoja. Tämä villikarju muuttuu lempeäksi nallekarhuksi esitellessään  opuksiaan, naurahtelee selaillessaan puoli vuosisataa vanhoja poikakirjoja, puhuu ensipainoksista, näkee jo kirjan kannen kuvituksesta, miltä vuosikymmeneltä se on.

Ostin tämän luonnonihmeen innoittamana Mynämäen kirjaston vanhojen kirjojen poistomyynnistä samanlaisen kuluneen näköisen opuksen, joita olin nähnyt villikarjun kirjastossa. Suomen tyttöjä dollarimaassa luki kannessa, kuva selvästikin sotien jälkeistä tyyliä, pehmeäkantinen, sivut leikattu auki paperiveitsellä. Kirjoittaja: Märtha von Essen. Painettu Gummerus osakeyhtiön kirjapainossa Jyväskylässä 1945.

Villikarjun lisäksi otin oppaakseni myös toisen vanhoihin kirjoihin höyrähtäneen, yli 30 000 opuksen omistajan ja kulttuurin merkkien tutkijan Umberto Econ, jonka  kirjan Kuningatar Loanan arvoituksellinen liekki olin ostanut kirja-alennusmyynnistä.  Kirjassaan tämä kuuluisampi semiootikko opettaa lukijan ymmärtämään, kuinka vanhoista kirjoista ja sarjakuvalehdistä voi etsiä lapsuuttaan, omaa historiaansa osana muuttuvaa maailmaa.

Suomen tyttöjen seikkailut Amerikassa on nopsasti lukaistu. Kaava on tuttu: sankaritar seikkailee vieraalla maalla, kokee vaikeuksia mutta onnistuu lujan yrittämisen ansioista. Kieli viehättää vanhanaikaisuudellaan, hauskalla teennäisyydellään. Kertoja on kaikkitietävä takametsien tyttö, joka puhuu hyvää englantia!

Oi-voi, mikä tapa puhua sumeilematta “neekereistä“: “ Huvittuneena totesin, kuinka suunnattomasti neekereitä harmitti, että heidän piti palvella minua, edeltäjäänsä, samalla tavoin kuin isäntämme sisarta, Näiden selän takana he usein näyttivät minulle pitkää punaista kieltään.”
Oi-voi, rotuerottelu säilyi Amerikassa pitkään, kävin jo koulua, kun se vihdoin lailla kiellettiin 1954!

Amerikka näyttäytyy Suomen tytöille  kultamaana. Kertomusta sävyttää myös korkea moraali. Seksiä ei ole ilmassa eikä nähtävästi tuolloin vielä olemassakaan. Fiksu tyttö pärjää vielä rehellisellä työllä!

Romantiikkaa sekä kotimaan kaihoa, totta kai:
– Seis, tuolla järven rannalla on erinomaisen reheviä ruusuja, katsopa tuonne. -Samassa hän hyppäsi notkeasti yli laidan villiruusujen keskelle, taittoi taitavin käsin kimpun kukkasia, hyppäsi jälleen autoon ja kaikkien ihmeeksi ojensi ruusut minulle sanoen:
– Nämä muistuttavat sinulle varmankin isänmaastasi. Rakastatko maatasi?
– Totta kai, Kasper!

Tuommoiseen maailmaan sitä minäkin olen syntynyt. Uskomatonta!

Mainokset

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläiset, ihmiset, ihmissuhteet, kirjallisuus, mynämäki, Voittaminen, yhteiskunta, Yrittäminen Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

18 vastausta artikkeliin: Suomen tyttöjä dollarimaassa

  1. Marjattah sanoo:

    Kiehtovaa aikamatkailua! Todella, tuokin vanha kirja kuvaa meidän kasvualustaamme. Olen säilytellyt huvilalla vanhojen Kotiliesien vuosikertoja, ja niitä tutkiessa ihmettelen, miten joustavasti ja huomaamatta minäkin olen muuttunut. Pyhäkoulussa ’Musta Saara’ muuttui valkeaksi. ’Sivistyneistö’ ei käynnyt ’rahvaan’ kanssa samoissa riennoissa. Tytön oli tarkoin varjeltava mainettaan, ettei hän saisi ’huonon naisen’ leimaa.
    Totisesti on eläkeläinen saanut päivittää arvonsa ja asenteensa moneen kertaan.

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      Nämä nykyiset nuoret säilyttävät varmastikin varastoissaan DVD-elokuvia ja pelejä, Mitähän mahtaa tästä netistä säilyä?

      Metkaa seurata myöskin sitä, mihin suuntaan koululaitos kehittyy, aletaanko kiinnittää taas huomiota ihmisten käytöstapoihin jne.

  2. Kaisa-Maria sanoo:

    Kyllä minäkin lauloin pyhäkoulussa Mustaa Saaraa. Siinä todellakin ”pien neekerlapsi” muuttui kuoltuaan valkoiseksi. Ja oli hyvillään. Ihmettelin jo tuolloin koko Saaran hyvillä oloa. Taisi sairaus sekoittaa tytön pään.
    Itse olisin muuttunut mieluummin neekeriksi. Minusta neekerit olivat kirjoista ja kuvista päätelleen hauskaa väkeä, saivat tanssia ja maalata itseään sekä asua lämpimässä viidakossa. Meikäläinen taas joutui lapsenakin rämpimään lumihangessa ja hyytävässä pakkasviimassa
    Tuosta ystävättäresi metsästäjämiehestä sanoisin, että pysyköön vaan niiden kirjojensa ääressä. Metsästäjät ovat sitä porukkaa,jotka jo pienenä kiusasivat kusiaisia ja repivät kärpäsiltä siivet. Siis tappajan ja kiduttajan luonteella varustettuja!
    Tiedän, että puolet esimerkiksi ammutuista sorsista kuolee kitumalla pudottuaan haavoitettuna kaislikkoon. Ja sitten ollaan niin miestä, niin miestä!
    Kammoksut Hymyilevä sotaa, mutta siinä sentään on kaksi järkensä menettänyttä puolta vastakkain ampumassa toisiaan. Villieläin eikä sorsa voi heitellä metsästäjää käsikranaateilla eikä ampua takaisin.
    Kerro sille hourupäiselle metsästäjätyypille, että marketista löytyy ihan valmiiksi tapettua kotieläinen lihaa sekä broileria, usein kohtuulliseen tarjoushintaan!

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      Tämä on kyllä hauska havainto: silloin vielä kun reippaasti täällä kotomaassa syötiin lakritsipötkyjä, joissa oli tyylitelty ”neekerin” kuva ja ahmittiin neekeripusuja, eivät suomalaiset mitään törkeitä rasisteja olleet (eipä kyllä oltu ennen Helsingin olympialaisia nähty elävää ”neekeriäkään”), mitä nyt mustalaisia joskus morkattiin, eikä kukaaan neekeri-sanaa tai makeisia pitänyt rasistisina.

      Nykyään tarrataan kiinni johonkin yksityiseen sanaan ja aletaan vouhottaa siitä. Tuossa Märtha von Essenin kirjassa tuo yksittäinen sana ei niinkään hätkähdytä, mutta järkytyksen voi lukija kokea siinä, että kirjoittaja pitää selvänä sitä, että ”neekereillä” on omat asuinalueensa ja koulunsa, he toimivat perinteisesti keittäjinä ja siivoojina, palvelijoina ja ovat jotenkin yksinkertaisia. Samoin huomiot pukeutumisesta tehdään kovin 30-40-lukujen rasistisin painottein ja muutamalla sanalla hahmotellaan luonnekin jotenkin vinoutuneeksi. Että heijastuisikohan siellä tuon ajan keskieuroppalainen vinoutunut rotuoppi.

      Mitä metsästämiseen tulee, niin julmaahan se on mutta julmaa tuntuu olevan sikojen ja kanojen kasvattaminenkin kaikenlaisssa hetaarihalleissa sekä näiden eläinparkojen joukkoteurastukset.

  3. maria sanoo:

    Kaisa-Marian havainto tappamisesta on mainio: käykäämme kaikki riemumielin nauttimaan sianlihaa, nautaa ja broileria. Näitä ihmisen hellässä hoivassa varttuneita elikoita. Onneksi ovat valmiiksi tapettuja, sillä teurastus on karmeeta hommaa: siinä voi henki lähteä. Ja usein lähteekin, sillä lahtipenkkiin sähköpyssyllä tainnutetulla possuparalla tuskin on paljon pakoon pötkimisen mahdollisuuksia. Ei edes jouluna.

    Päivän menu Kaisulille: alkupaloiksi siankorvia täytettynä broilerrmuhennoksella, pääruuaksi sikaa kalpealla tomaattipedillä. Tomaatti on kasvatettu energiasyöpössä kasvihuoneessa pohjolan perukoilla, mikä on tosi järkevää, koska mehän haluamme syödä ”iloisten neekerien” ruokaa täällä tontun perseessä myös talvipakkasilla.

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      Voi änkyrä sentään! Nyt tämä meni ihan yhdeksi lahtipenkiksi kokojuttu. Kun piti puhua vanhoista kirjoista.

      Kysy siltä metsästävältä karhulta mitä se tykkää vanhoista kirjoista. Ja kirjaa sen vastaus tänne.

  4. Aili Nupponen sanoo:

    Minäkin olen parhaillaan lukemassa vuonna 1948 painettua muistelmakirjaa Lapsuus maakylässä. Se on piispa Eino Sormusen muistelukirja omasta tohmajärveläisestä kotikylästään Riikolasta. Ostin kirjan luullakseni 1955-56, ja se on seurannut minua muutamissa muutoissa mukana. Ajattelin kirjoittaa siitä blogissani, kun saan kirjan luetuksi. Olen lukenut sen useaan kertaan eri vaiheissa elämääni.

    Kyllä ihmiset ovat muuttuneet paljon entisajoista, ja ajat ovat tietysti muuttuneet vielä enemmän. Nostalgia ja ajan henki kuitenkin säilyy ja vaikutta meihin lukijoihin.

    Sota-ajan jälkeen kirjan ulkoasu oli monesti vähemmän houkutteleva, paperi huonolaatuista, sivut aukaisematta, ja kannet ohutta pahvia. Eino Sormusen muistelmakirjassa on kuitenkin kovat pahvikannet ja paperi hiukan parempaa lajia, eikä sitä tarvinnut itse aukaista veitsen kanssa.

    • tammikuu44 sanoo:

      Noissa tuollaisissa muistelukirjoissa on todella hohtoa! Ja vielä kun sellainen on oman paikkakunnan ihmisen kirjoittaman paikoista, joilla itse elää.

      Todella arvokas kirja.

  5. Kaisa-Maria sanoo:

    Kiitos Maria ruokareseptistä! Siankorvat ovat jo pitkään olleet koirani päällimmäistä herkkua ja koira on erittäin tarkka ruokansa kanssa. Niitä ei kuitenkaan saa marketista kuin rapeiksi savustettuina. Niin kehnoja ovat isojenkin kauppojen lihatiskien valikoimat. Tuoreista voisi tehdä ohjeittesi mukaisia kääryleitä.
    Jos minua onnistaa hankinnoissa, kokeilen reseptiäsi ilman muuta. Neuvotko vielä mitä mausteita kannattaa käyttää, mikä tulisi olla uunin lämpötila, kuinka kauan niitä pitää paistaa ja millaisia mausteita suosittelet? Sinulla kun on käytännön kokemusta mainitun ruokalajin valmistamisesta.
    Oletko muuten kokeillut, miten ihana saaristolaisherkku on lentoon ammutun haahkan tiinusuolatut räpylät? Niiden resepti löytyy omistamastani ikivanhasta ”Pula-ajan keittokirja”-nimisestä harvinaisesta arvoteoksesta. Jos haluat, annan kyllä reseptin.

  6. maria sanoo:

    Savustetut siankorvat ovat juuri niitä parhaita, ja jos ne on nirhattu irti siasta, joka ei ole juurikaan päässyt kytkyeessään liikkumaan, ovat ne muodostuneet erityisen herkullisiksi. Jos possu olisi vapaasti päässyt piehtaroimaan ja tonkimaan, olisi korvista valunut herkullinen energinen proteiiniaines jalkoihin, mutta fokusoituneen kasvatusmetodin ansiosta possun jalat pysyvät hentoina, eikä niihin valu turhaan ihmisen arvostamaa ”herkkulaardia”.
    Mausteiksi suosittelen khat-kasvia, sillä se entaa possulle mukavaa makua ja nauttijalleen shamanistisen olon. Kiva lisäke voisi olla hanhen maksapallero(t). Niistä tulee makoisia kun hanhi ruokitaan ihmisen toimesta väkisin putkea pitkin.
    Lentoon ammutun haahkan tiinusuolatut räpylät voisivat sopia hyvin aterian lisukkeeksi, olletikin jos haahkan on ampunut taitava ampuja; kuka nyt viitsisi särpiä repaleisia, epäkurantteja räpylänriekaleita.
    Koko hela hoidon voisi kypsentää vaikkapa lautasellisessa Guatemalan verta; kiva väriefekti lisää ruokahalua.

  7. hymyilevä eläkeläinen sanoo:

    Voi herran pieksut! Jos ruokareseptien vaihtaminen ei lopu ja tule muutamaa sanaa kirjallisuudesta, alan hermostua.

    Tämä on intelligenttien sivusto, ottakaa se huomioon Kaisa-Maria ja Maria!

  8. maria sanoo:

    Kyllä keittokirjatkin ovat kirjallisuutta! Eritoten inteligenttien keskuudessa; ruoka on kiinteä osa kulttuuria.
    Pois sieltä jääkaapilta, Hymyilevä!

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      En varmaan ollut jääkaapilla. Ja jos olisinkin, ei siellä ole kuin kaalinpää.

  9. Kaisa-Maria sanoo:

    Kiitos Maria maustevihjeistä! Sitä khatia vaan ei löydy kaupoista, kuten ei tuoreita siankorviakaan.
    Minulla on sellainen käsitys, että khat luokitetaan jonkinasteiseksi huumausaineeksi, jota maahanmuuttajat suosivat. Mistä sinä sitä olet hankkinut? Neekereiltä vai?
    Kerro minullekin!
    Äläkä sinä Hymyilevä sotkeudu meidän intelligenttien väliseen ruokakulttuuriviestintään. Taidat olla näissä asioissa lauantaimakkaratasoa.

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      En kyllä yhtään ihmettele, ettet miestä saa! Ja turha heitellä lauantaimakkaralla, on sitä tähän ikään nähty makkara poikineen, eikä omin käsin oman makkaran grillaus auttaisi sinuakin ymmärtämään kaikkein intelligenttien tapaan kulttuurimme perusarvoja.

  10. maria sanoo:

    Khatia saa, jos vaivautuu hiukan laajentamaan reviiriään: kysy vaikka ensimmäiseltä Jeesuksen näköiseltä mieheltä, joka kadulla tulee vastaan. Huom: Jeesus ei ollut valkoihoinen vaan pikemminkin kebab-paikkojen pitäjien näköinen. Kunnioitettavia yrittäjiä muuten nuo kebabyrittäjät, pitävät paikkansa auki silloin kun asikkaita on liikkeellä, myös kesäviikonloppuisin, jolloin kultalusikka suussa syntyneet, degeneroituneet yrittäjät makailevat isukilta perityn purjepaatin kannella.

  11. tammikuu44 sanoo:

    Kaisa-Marian sietäisi nyt lukea nämä sinun, Maria, ja minun kommentit; minä jo suosittelin grillausta…

  12. maria sanoo:

    Kiihkeintä on grillaus!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s