Kyllä taidekin voi olla hauskaa ja taiteilijakin nauraa

Tommi Toija avasi kakluunin luukut, näki tupakantumpit ja hoksasi heti, että eikun ukko siihen santaklausia venttaamaan.

Lönnströmin taidemuseossa Raumalla on esillä toukokuun loppuun asti näyttely Kainin perilliset (Kain Tapperin lisäksi töitä taitelijoita Pekka Kauhanen, Pekka Pitkänen, Riku Riippa ja Tommi Toija.)

Näyttelyyn liittyy yleisöluentosarja, joista ensimmäinen oli tiistaina. Ohessa ystäväni Maikki Ovaskan kommentti tästä taiteilijatapaamisesta. Riemukas kommentti tuli sähköpostina ja haluan (Maikin luvalla) jakaa sen elämäniloisen viestin kaikkien niiden kanssa, jotka suhtautuvat taiteeseen positiivisen elinvoiman lähteenä  eivätkä katsele sitä  kulmat kurtussa.

Hellurei!

Olin tänä ehtoona Lönnströmin taidemuseolla ja siellä olivat paikalla Tommi Toija  ja Pekka Kauhanen. Tommi tekee niitä isopäisiä sikiönnäköisiä suurisilmäisiä ukkeileita ja tää Kauhanen: muistanet ne ”lastenkamarin taidenäyttelyssä” olleet heiluhelmat ja muita hauskuuksia kuten yhdessä huoneessä olleen pursuavan peltiukkelin ja sen rinnalla olleen hameniekan, jolla oli sormuksia sormessa.
Sain selville, että tämä Tommi oli vasta siellä paikalla hoksannut sen ”Joulun odotus”-idean. Se, jossa ukkeli oli uunissa. Oli avannut uunin ovet ja huomannut, että kas, täällähän on pari tupakin tumppiakin (joku salaa polttanut) ja hokannut heti, että eikun ukko siihen santaklausia venttaaman.

Se pieni leikkiaasi siellä yhdessä nurkassa on Pekka Kauhasen lapsuuden ajan lelu, jonka se vaan keksi laittaa sinne (on kuulemma vähän kuin itse olisi paikalla, tää Pekka siis).
Ja se asetakki siellä kaapissa on herra Rafael Lönnströmin takki, jonka Kauhanen haki paikalle. Aikoi ensin laittaa myös housut siihen, mutta sanoi, etteivät sopineen. Sitten kävi hakemassa kirpputorilta ne lakeerikengät (lapsen) ja laittoi ne takin alapuolelle lattialle; näin sitä taidetta tehdään. Muuten, lakeerikengät olivat maksaneet viisi euroa.
Kaikkea muutakin hauskaa kuulin, kun yks Kristina haastatteli näitä ukkoja. Ovat siis kumpikin sen Tapperin kisällejä. Toija oli jotenkin hiljainen, Kauhanen kovempi puhumaan; hauska veikko.

Oli hauskaa kuunnella veistäjien turinoita. Hyvä että käytiin silloin siellä Lönnkalla, nyt innostuin menemään, kun näin et häiskät on paikalla; eli vähän niin kuin sun syy tää hirvee aktiivisuus.
Toukokuussa tulevat Lönkalle se Riku Riippa ja Pekka Pitkänen. Täytyy varmaan mennä kattoon niitä sitten sinne.

Kysyin Toijalta, että miksi niillä tyypeillä on niin isot silmät; ei osannut sanoa, mutta aluksi kuulemma tyypin silmät olivat kiinni. Ota näistä sitten selvää!
Terveisin Maikki
****
18.5. klo 18 Lönnströmin taidemuseossa Raumalla ovat kuultavina kuvanveistäjät Riku Riippa ja Pekka Pitkänen. He keskustelevat yleisön kanssa kuvanveiston perinteestä ja kertovat muistojaan Kain Tapperista.
Advertisements

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläiset, ihmiset, mynämäki, taide, yhteiskunta Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Kyllä taidekin voi olla hauskaa ja taiteilijakin nauraa

  1. Aili Nupponen sanoo:

    Taide on ihmeellistä, samoin kuin elämäkin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s