Kirjalla on Turussa oma talo, jossa se elää

Täällä tehdään isoja asioita, vakuuttavat Kirjan talon emäntä ja isäntä, yhdistyksen puheenjohtaja Veera Vähämaa ja sihteeri Petri Tähtinen.

Mies tulee ovesta raamit kaulassa. Tai siis taulun kehyksiä sylissä.
– Näistä tehdään runoja, sanoo Timo Harju vinosti hymyillen
Hän  väittää, että ihmisessä asuva pieni runoilija herää, kun sitä kutittaa.

Ovi, josta mies tulee, on yksi turkulaisen Kirjan talon ovista. Talo on Linnankatu 24:ssä. Kaikki, mitä täällä tehdään, liittyy sanoihin, kirjoittamiseen, kirjoihin, lukemiseen. Timo Harju on paitsi runoilija myös sanataidekouluttaja. Hän on työskennellyt lasten ja aikuisten kanssa, avannut ovia sanojen maailmaan vanhuksille, murrosikäisille, kehitysvammaisille.

Tässä on runoilija Timo Harju, mies, joka astui sisään raamit kaulassa.

Lauantaina Kirjan talossa oli koolla muitakin alan ihmisiä:  Tommi Parko, Veera Lehtola, Veera Vähämaa ja Petri Tähtinen.

– Vanhusten kanssa sanataidetta syntyy, kun kuuntelee vanhusten puhetta, kirjaa sitä paperille, sanoo Timo Harju.
– Kauppalista voi olla sanataidetta, sitä lukiessa voi miettiä millainen ihminen on kyseessä, sanoo runoilija Tommi Parko, kokenut sanataidekouluttaja.

Kirjan talo Turussa on toiminut vuoden.  Sinne ovat asettuneet Lounais-Suomen kirjailijat, Kapustarinta, Turun sanataideyhdistys, Runoviikko, Olohuone, Nihil Interit ja Savukeidas-kustantamo. Varsinais-Suomen taidetoimikunnan löytää myös Kirjan talosta.

On kysymys kirjallisuuden kirjoittamisesta, kustantamisesta, esittämisestä, kirjoittamisen opettamisesta. Talossa kokoontuu luku- ja kirjoittajapiirejä. Tiloja  voi vuokrata niin yksityiset kirjailijat kuin yhdistykset.

Sanojen lisäksi tarvitaan myös kahvia ja pullaa: Timo Harju, Veera Vähämaa, Petri Tähtinen, Tommi Parko ja Veera Lehtola.

Kirjan talo pyrkii vakiinnuttamaan paikkansa eurooppalaisten ja kansallisten keskusten joukossa Turun Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoteen 211 mennessä, sanoo Petri Tähtinen, yhdistyksen sihteeri.
– Turun seudun kirjallisuuden kääntämistä edistävä Burning Bridge Litterary Agency -hanke liittyy kansainväliseen verkottumiseen, kertoo Veera Vähämaa, yhdistyksen puheenjohtaja.

Jonkun ajatuksen sain siepattua näiltä treffeiltä: Kaikilla ihmisillä on itsensä ilmaisun tarve. –  Kirjoittaminen alkaa havaintojen tekemisestä. – Kaikki se mitä näet, koet, elät on arvokasta. – Yhdessä oleminen on tärkeää!

Mietipä, mitä niillä taulun raameilla tehtiin!

Advertisements

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläiset, ihmiset, kirjallisuus, koulu, mynämäki, nuoret, opettajat, runoilijat, taide, yhteiskunta Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

18 vastausta artikkeliin: Kirjalla on Turussa oma talo, jossa se elää

  1. Nimetön sanoo:

    Tämä ei tietenkään kuulu tähän (jos mihinkään), mutta haluan silti ilmoittaa että löysin tämän blogin jo silloin kun tämä oli ihan vastasyntynyt ja siitä asti olen seurannut tätä ja seuraan yhä. Vaikka ei se seuraaminen juuri missään näy kun minulta ei tahdo herua kommentteja (vaikka kuinka yritän!).

    Hyvää kevättä ja muutenkin jatkoa

    toivoo pönttö

    • tammikuu44 sanoo:

      Olen kovasti ilahtunut, jos jaksat seurata ja lukea. Eihän niitä kommentteja aina synny, mutta ei niitten kanssa kannata niin kovin kriittinen itseään kohtaan olla. Mukavan on saada vaikka millainen viesti – tämäkin on ihan kiva.

      Tuota pönttö- sanaa jäin miettimän, viittaa johonkin, nyt en kyllä muista mihin… joku vanha oppilas? Täytyy miettiä.

      • Nimetön sanoo:

        Ei täydy miettiä. Juttelin joskus sun kanssa pönttönä erikeeperin H-R:ssä. Ja muistaakseni olen täälläkin käynyt kerran p:nä..

      • Nimetön sanoo:

        Ja sinä annoit minulle sen Pönttö-nimen! Ja minä otin sen vastaan.

  2. Aili Nupponen sanoo:

    Ripustettiinko niihin taulun raameihin kuvia, joista kirjoitettiin sitten runoja? Tai pantiinko raameihin runoja, tai näitä molempia?

    Nihil Interit on minulle netistä tuttu, mutta en ole äskettäin siellä vieraillut, samoin Tuli ja Savu.

    Sanataideopetusta on myös Ukrilla. Se antaa opetusta kirjoittamisesta lapsille, nimenä on Sanaratas. Minuakin kysyttiin siihen, mutta koska itselläni on joukko lapsenlapsia, katsoin että minulla on parempi motivaatio opettaa rakkautta kirjoittamista ja lukemista kohtaan heille. Enää ei energiani riitä kaikenlaiseen, vaikka se olisi kuinka hyödyllistä.

    On ihana asia, että nuoret ihmiset ovat innostuneita asiastaan, ja haluavat jakaa omaa harrastustaan ja rakkauttaan toisille…

    • tammikuu44 sanoo:

      Tuntuu tosiaan, että nykyään otetaan tuo kirjoittaminen tosissaan ja se on hyvä. Tämä Kirjan talo tuntui luovalta ja asialliselta. On hyvä saada kirjaan ja kirjoittamiseen perehtyneet yhdisrykset samaan puljuun.

      Niitä raameja muuten käytettiin niin, että kukin vuorollaan laittoi itsestään jonkin osan johonkin kehykseen näin rajaten joko korvansa, kätensä, jalkansa tms. Sitten toiset alkoivat kertoa ajatuksiaan, joita tuo ”taulu” herätti.

      Sieltä Kirjan talosta läytyisi myös mainio opettaja kouluun jonkin kirjoittamisen kurssin opettajaksi. Harva äidinkielenopettaja oikeastaan osaa kirjoittamista opettaa, oppilaat pannaa kirjoittamaan ja annetaan numero. Jotkut osaa jotku ei, heikkoja ei osata tukea.

      Ja tuokin, että voidaan toimia vanhusten parissa: annetaan vahusten kertoa ja joku kirjaa kertomusta paperille/tietokoneelle.

  3. tammikuu44 sanoo:

    Nimettömälle!

    Nyt selvisi, hyvä ettet suuttunut siitä pönttö-nimestä. Nimittäin koulussa vielä olessani oppilaat tiesivät, että jos jollekin annnoin hetkeksi tuon pönttö-arvonimen se ei suinkaan ollut halveksiva vaan täynnä myötätuntoa ja osoitus pitämisestä, vaikka olisinkin eri mieltä.

  4. Nimetön sanoo:

    Kiitos siis pöntöstä. Meillä ei ollut edes erimielisyyttä – sinä vain löysit yhden minun (k)ammottavista sivistysaukoistani.

    • tammikuu44 sanoo:

      Enpä usko, että mitään aukkoja löysin, joskus vaan sitä heittäytyy sellaiseksi pikkumaiseksi viisastelijaksi. Mutta uskon, että nämä blogien kommentit ovat sellaista köykäistä päähänpälähtelyä. Esim. siellä erikeeperillä on monesti mitä hassuinta kannaottoa. Mies itsekin kirjoittaa hiukan jalat maasta irti – siinä varmasti tuon runoilijan suosio piileekin, ainakin osittain.

      • Nimetön sanoo:

        MUTTA silloin ei ollut kyse ainakaan pikkumaisesta viisastelusta vaan siitä että en tiennyt jotain triviaalijuttua joka kaikkien kuuluu tietää (ja jota en tiedä taaskaan kun olen unohtanut sen) ja meillä oli hauskaa!

      • Nimetön sanoo:

        Ja ai niin: on sillä jalat ihan maassa vaikka pää on alimmillaankin pilvissä asti.

  5. Kaisa-Maria sanoo:

    Älä Pönttö ole huolisssi! Minua opettajat nimittelivät kouluaikoina Ankaksi ja Veltoksi Jauhosäkiksi, viimein Punaruusaksi, johtuen siitä, että vedin yhtä poikaa turpaan, että sen nenä tirskui verta. Sain sinä vuonna käytöksen alennuksen ja sen myötä kutsuivat Ysiksi.
    Luokkkokouksessa: ”Mitäs kuuluu Ruusaysi?”, kysyi paikalle kunniavieraaksi kutsuttu noin kahdeksanvitonen opettajani.
    Veti ihan kirkasta silmäkulmaan, kun opettaja sentään vielä muisti minut. Nimeäni hän ei enää muistanut eikä se ollut tärkeää. Ihanaa, että jotain minustakin oli jäänyt tämän vanhan herran mieleen.

  6. tammikuu44 sanoo:

    Voi sinua Kaisa-Maria, että turpaan vetelit! Nyt piti hiukan puhua runoudesta…

  7. Kaisa-Maria sanoo:

    Yritin vaan lohduttaa tätä entistä oppilastasi Pönttöä.
    Vävypoika on sivutoiminen runoilija. Runoilee niin perkeleesti mielestään hyviä runoja. Kustantajat ovat kuitenkin eri mieltä muutamia iskelmäsanoituksia lukuunottamatta.
    Kunhan tuhertaa. Tienaisi enemmän vaikkapa sivutoimisena ikkunanpesijänä kuin runoja touhottavana kasvatustieteen maisterina.
    Jos kustantaja puuttuu, miksi ylipäätään runoilla? Alalla kai kova kilpailu, painokset pieniä ja apurahan anojia riittää.
    Uskon kuitenkin, että jokaisen runolijan sydämessä asuu tietynlainen vimma, joka täytyy toisinaan vapauttaa.
    Onhan jokaisella oma lukittu kustannuspaikkansa eli pöytälaatikkonsa. Vai onko?

  8. hymyilevä eläkeläinen sanoo:

    Pöytälaatikko on huono paikka. Olen täällä netissä oppinut paljon. Monet kirjoittavat runoja blogeihinsa. Monet runoilevatbloggaajat ottavat osaa sellaiseen runotortai-juttuun, jossa jostain aiheesta kukin kirjoittaa runon.

    Sitäpaitsi tiedän ainakin yhden ihmisen, joka kirjoittamalla runoblogia on hionut ilmaisuaan ja tullut varsin suosituksi. Nyt keväällä sai julkaistua runojaan oikein kirjana. Runoilija on Olli Sirkiä ja kirjan nimi Seuraavana Pasila. Blogirunoilijana erikeeper.

    Osta kirja ja lue. ja suosittele sille vävyllesikin!

    Tuo Kirjan talo Turussa on muuten mainio paikka: tekevät tosissaan työtä kirjoittamisen ja lukemisen puolesta.

  9. SIS sanoo:

    HUI mikä määrä kommentteja sulla! Mutta anteeks vaan, pistin tuon sun blogisi Vehmaan kirjaston FB-sivuille kaiken kansan iloksi. Kiva kun kävit, olisin halunnut olla mukana, mutta olihan ne 60-vuotisjuhlat ihan tarpeeseen – äijäkin sai mitalin. Mun oma ruikku.

    • tammikuu44 sanoo:

      Hyvä että pistit, saa kansa iloita! Äijä on iloinen mitalista, joten iloitse sinäkin ja onnittelut äijälle.

      Kun se runoilija tulee, ilmoittele.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s