Pelko joutumisesta välivarastoon ja poisheitettäväksi

Mynämäen terveyskeskuksen vanhustenhoidosta vastaava lääkäri Kaisa Rajala joutuu myötäilemään poliitikkojen laatimia säästöohjelmia - vaikka sydän märkänis.

Vanhuus ei ole sairaus. Iho vain tahtoo rypistyä, hampaatkin putoilla. Vanhus voi olla köntys ja silti iloinen. Vanhus ei pelkää vanhuutta. “Siinähän se menee vanhuus muun kurjuuden keskellä“, vanhus vitsailee. Mutta eipä vitsaile, jos sairaus iskee. Iske pelko. Pelko joutumisesta toisten armoille, roskaksi ja romuksi, jota voidaan siirrellä ja lakaista  loppusijoituspaikkaan.

Jos on sellainen naapuri kuin minulla, 83-vuotias Jenny, jolla on kaikenlaista pientä rämppää, mutta iloinen mieli ja ajokorttikin, pelko pysyy kaukana. Menevä Jenny hakee lapsuudenystävänsä joka toinen viikko kokoontuvaan seurakunnan vanhustenkehoonkin dementiaosastolta.

Ensimmäisellä hakumatkalla iski yhtäkkiä pelko vanhenemisesta, avuttomaksi joutumisesta. Demetikkoystävä ei mitenkään eronnut muista vanhuksista, oli osastolla vain ajoittain hoidossa. Pelko iskikin siitä, kun osaston ovi sulkeutui, meni lukkoon: täältä et pääsekään pois! Olet vanhus, autettava, tyydy siihen mitä saat.

Toisen kerran pelko iskeytyi, kun kuuntelin eilen vanhusten hoidosta vastaavaa terveyskeskuslääkäri Kaisa Rajalaa. Mieltä väkisinkin alkoi kaivertaa, kun lääkäri totesi, että henkilökuntaa on liian vähän, sijaisia ei tahdo saada, virkoja ei saada täytettyä. Entäpä, jos minä itse makaankin huomenna jossain terveyskeskuksen vuodeosastolla, hortoilen Lizelius-kodin käytävillä, istun yksin huoneessani Häävuoren ränsistyneessä palvelutalossa ja odotan ateriaani. Ja kun ovi rapsahtaa, taas uusi hoitaja, vieras ihminen! En ole käynyt ulkona vuoteen…

Kaisa Rajala ei mustamaalaa, mutta ei kaunistelekaan nykyistä vanhustenhoidon tilaa.  Epäilys kuitenkin iskee  ns. Akseli-projektistakin: jospa tässä muutaman kunnan yhteistyössä onkin kysymyksessä vain säästöt, tehokkuus, vanhuksesta viis. Vanhus on paketti, jota voi siirrellä hoitomuodosta toiseen, antaa tarvittava ravinto ja hiukan pestä.  Kunnat säästävät yhdessä olan takaa, sijoittavat paketin aina sinne, missä on tilaa.

Toisaalta: olennaisen  tärkeä osa eli tietojen vaihto eri kuntien välillä ei pelaa, koska tietojärjestelmät ovat erilaiset…

Ainakin joku järki pitäisi olla päättäjien päätöksissä: dementiaosastolla on langaton internetyhteys jokaisessa potilashuoneessa… Tietotekniikan suomat palvelut eivät tässä ratkaisussa keskity edes korvaamaan puuttuvaa henkilökuntaa, tai onko muka  tekniikan palveluja otettu käyttöön ikääntyvien tarpeita kuunnellen? On ollut vain hyvä kauppamies, tuttu kenties? Mieluummin kuitenkin ihmisiä kuin langattomia tietokoneyhteyksiä!

Kunnan päättäjillä voisi olla edes hiven samanlaista auttamishalua kuin kunnassa kehitellyn saattohoidon hoitajilla, jotka tulevat paikalle vaikka keskellä yötä – vapaaehtoisina. Vai tähänkö päättäjät pyrkivätkin kunnallisessa terveydenhoidossa kautta linjan?

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläiset, ihmiset, mynämäki, politiikka, sano suoraan, vanhukset, yhteiskunta Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Pelko joutumisesta välivarastoon ja poisheitettäväksi

  1. Aili Nupponen sanoo:

    Ainakin yksinäisillä dementiavanhuksilla elämä on monesti hirvittävän yksinäistä, kun muisti menee niin huonoksi, ettei tunne edes omia lapsiaan, puhumattakaan muista tutuista. Vanhus puhuu lapsuus- ja nuoruusajoista, joista harvat, jos kukaan, osaa enää hänen kanssaan puhua.

    Tiedän erään dementikon, joka eli yksinään kuolemaansa asti 16 vuotta miehensä kuoleman jälkeen. Joku lapsista kävi kerran viikossa huolehtimassa äidin pyykeistä, muutoin 3 kertaa päivässä kävivät kaupungin työntekijät. Vanhuksella oli seuranaan kaksi alkeellista nukkea, joille hän puhui! Tuntuu pahalta. Lähes vuosi sitten hän viimein kuoli, kun särki kaatuessaan lonkkansa. Lonkka leikattiin, mutta hän ei enää sitä kestänyt, vaan kuoli 89v.

    • hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      Kyllä rahaa löytyy aina kun sotahullut haluavat uusia aseita tai esim. hävittäjälentokoneita, mutta ihmisten elossapitämiseen ei löydy.

      Pirullinen sairaus tuo demetia. Ikään kuin ihmisyys pikkuhiljaa hiipuisi pois.

  2. Nils-Åke sanoo:

    Dementikoille nettiyhteys!!
    Taitava myyntimies möi jääkaappeja eskimoille, mutta dementikoille nettiyhteydet myynyt ja toimittanut oli vieläkin taitavampi. Vai missä on lautakasa, sopii kysyä.
    No, kunta maksaa kun sillä näyttää olevan tähän rahaa.
    Tai oikeammin sanottuna, kuntalaiset maksavat, sen lautakasankin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s