Pitää olla sopivasti lihava – ruipelot kuolevat ensin

Eläkeläiskerhoon kuuluu olennaisena osana elinikää lisäävä monipuolinen kahvipöytä. - Kuva Mynämäen seurakunnan Kultaisen iän kerhon kahvipöydästä ensimmäisen kierroksen jälkeen.

Eivät edes vanhukset ole voineet viime aikoina välttyä laihdutusintoilijoiden neuvontatyöltä. Maassamme riehuu laihdutusrasistien yltiöpäinen joukko. Systemaattisesti sorretaan enemmän tai vähemmän lihavia. Olemme alinta kastia. Koko kansa halutaan laihduttaa samaan muottiin.

Nuoria, omituisia ajatuksia kasvissyönnistä päässään hautovia ja omaksi huvikseen lumilautailua, kaupunkihyppelyä tai  jyrkkää vuorenseinämää pitkin kiipeilyä harrastavia toki ymmärtää. Siinä riehunnassa pysyvät automaattisesti laihoina. Mutta kun ikäihmisiäkin aletaan muokata  ja parantaa laihduttamalla. Lääkäri määrää korvasärkyynkin laihtumista. Mitta alkaa täyttyä!

Vain kiukkuisimmat ja omapäisimmät vanhukset ovat uskaltaneet viitata kintaalla kuivettuneiden pekkapuskien  puheille. Jos aikoo terveyskeskuksestakin päästä ulos kunnialla on pakko näytellä höperöhköä eläkeläistä, ottaa vastaan ruokaympyrämainokset ja ihastella niitä lääkärin mieliksi. Mutta mielessään pitänyt tiukasti kiinni siitä, että oikea ja aito mummo on lihavahko, iloinen lettuja paistava mummo, joka tarjoilee letut makean mansikkahillon kera. Lihavan mummon sylissä lapsi viihtyy.

Nyt  maailmankirjat sitten alkavat olla sekaisin, tai jossakin päässä on järki voittanut kuten entisellä aasilla. Ilta-Sanomista luin jokin aika sitten, että terveystutkimus on päässyt tutkimuksissaan vallan merkillisiin tuloksiin: ylipainoiset vanhukset elävät pidempään kuin laihat! Totta! Ylimainostettua siis koko laihuus.

Uusimpien tutkimusten mukaan on ratkaiseva tekijä ennemminkin vanhuksen fyysinen kunto. Hyvässä kunnossa olevien painoindeksillä tai muilla lihavuuden tunnusmerkeillä ei ole merkitystä kuolleisuuteen. Ravitsemustoimikunta onkin enemmän huolissaan  vanhusten sairaalloisesta laihtumisesta ja huonosta ravitsemuksesta. Laihtuminen heikentää vanhusten kuntoa ja toimintakykyä. Huolta kannetaan myös d-vitamiinin saatavuudesta.

Suurin ennenaikaisen kuoleman riski on siis laihoilla, alipainoisilla ja hyvin-hyvin lihavilla. Elinajan ennuste – eli pitkä elinikä – on suurin lievästi ylipainoisilla, todetaan valtion ravitsemistoimikunnan uusimmissa suosituksissa.

“Ei siul oo vatsaa, ei persettä, et sie miestäkää saa“, arvioitiin naista ennen vanhaan.

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläiset, EU, ihmiset, mynämäki, politiikka, vanhukset, yhteiskunta Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

12 vastausta artikkeliin: Pitää olla sopivasti lihava – ruipelot kuolevat ensin

  1. maria sanoo:

    Olen lukenut ilokseni tuon saman tutkimuksen. Asian olen kyllä tajunnut jo omassa pääkopassani ilman tutkimustakin, sillä onhan selvää, että laiha vanha ihminen on alttiimpi esim. luumurtumille kuin hiukan pullukampi; vähintäänkin loogista.
    Tietysti on totuuden nimissä todettava, että kaikkein pahimmin ylipainoiset ja sairaimmat ihmiset ovat ehtineet kuolla jo ennen varsinaista loppuvanhuutta eli ehkäpä tuossa 70-75 vuoden tienoilla, mikä hiukan johtaa harhaan päätelmiä tehtäessä.
    Tämä on todettu tutkimuksessakin, mutta silti: vanhalle ihmiselle on annettava ruuaksi hyvää, proteiinipitoista ravintoa, mikä tarkoittaa kohtuudella voita ja kermaa, lihaa, kalaa ja maitotuotteita ynnä tietenkin myös paljon vihanneksi ja makoisaa ruisleipää ynnä voita päälle!
    Olen muuten itse kokeillut pari viikkoa ruokavaliota, jossa luovutaan perunasta, leivästä ja mahdoll. mukaan myös makeasta ja ehdottomasti ainakin valkoista vehväjauhoa sisältävistä ruoka-aineista. Olen syönyt hyvällä ruokahalulla lihaa, kanaa, kalaa, viiliä, hedelmiä ja vihanneksia ja paistanut tai hauduttanut lähes kaiken pienessä voimäärässä. Paljon parempaa kuin perunamössöt ja makaroonilootat ynnä rasvaiset pitsat ja vyötärö on jo pienentynyt noin 4-5 cm. Tällaista ruokavaliota suositellaan etenkin diabeetikoille, koska tukee normaalia insuliinituotantoa. Ihme ja kumma, näyttäisi toimivan. Eikä ole juuri koskaa tyhjää nälkää, vaan vain silloin kun on ihan oikea nälkä.

  2. Aili Nupponen sanoo:

    Meillä vanhoilla ihmisillä ruokahalu huonontuu kenellä mistäkin syystä. Kun söin paljon särkylääkkeitä, ei ruoka enää maistunut, ei oikein edes aito kotona leivottu ruisleipä. Painokin on muutamia kiloja pudonnut ihan itsekseen.

    Sen huomion olen tehnyt, että hyvin laihoilla ihmisillä luutkin haurastuvat paljon pahemmin, monet heistä sairastavat luukatoa.
    hedelmät, marjat ja vihannekset ovat tietysti välttämättömiä joka päiväisessä ruokavaliossa. Voin olen joutunut vaihtamaan Benecoliin, josta syystä en ole tarvinnut kolesterolilääkkeitä. rasvaa on pakko välttää ruokavalion takia, samoin kerma on harvinaista herkkua. Mutta jokaisen meistä on pakko syödä jotakin elääkseen…

    • Tosiaankin, tuo lääkkeiden syönti voi viedä ruokahalun ja on vaarassa laihtua ihan huomaamatta ja jopa liikaa! Ikääntyessä kai on tärkeintä syödä monipulisesti ajattelematta niin hirveästi laihduttamista.

  3. Larko sanoo:

    Minä taas olen vakuuttunut, että kuolemisen riski on kaikilla elonpainoon katsomatta sama: 100 %. :-P

  4. Hirlii sanoo:

    Herkullisen näköinen pöytä !

    Yli 60-vuotiaiden syömisiin ja juomisiin ei kenenkään pitäisi puuttua. Hyvä ruoka, parempi mieli ! Ja viinaryyppy silloin tällöin, se pitää veren hyvänä ja mielen virkeänä.

    Tuo painoon tuijottelu on sellainen kupla ja harhama terveydestä, että soisi sen joskus puhkeavan. Se ei ole mikään erityinen terveysriski ellei se haittaa liikkumista tai muuta elämistä. Päinvastoin. Jatkuva laihduttaminen ja siihen ”ihannenormiin” pyrkiminen sairastuttaa, ihmisen mielenkin.

    Se, että laihoilla vanhuksilla luut ovat hauraammat johtuu juuri siitä, että ovat liian laihoja. Naisilla estrogeenin väheneminen keski-iässä jouduttaa luukatoa, ja erityisesti jos ei anna sen luonnollisen läskin tulla. Se nimittäin suojaa luukadolta. Luonto itse hoitaa asian juuri niin, että tietyssä iässä kaikki pyöristyvät. Onhan se nyt pehmoisempaa pyllähtää myös, jos sattuu horjahtamaan. Ei katkea luut.

    Läski ei ole terveydelle yhtään niin vaarallista kuin esimerkiksi itä-meren kala, joka on jo niin saastunutta ettei sitä pitäisi lainkaan syöttää pienille lapsille tai odottaville äideille. Yli viisikymppiset saavat syödä sitäkin juuri niin paljon kuin vatsalaukku vetää, koska näiden myrkkyjen puoliintumisaika on niin pitkä ettei niillä ole vaikutusta, ei ennen kuin haudassa.
    Hautausmailla on nimittäin suuret määrät myrkyllisiä ruumiita ja etenkin järvien läheisyydessä olevat hautuumaat saastuttavat monia pohjavesiä. Ja jos oikein synkästi ajattelee, niin jokaisen aikuisen ruumissa on niin paljon kaikenlaisia ympäristömyrkkyjä, että jokainen meistä pitäisi haudata ongelmajätteenä.

    Siihen asti kuitenkin syödään hyvin ja maukasta ruokaa ! :)

    • Loistavaa!

      Onhan jotenkin inhimillistä ja järkeenkäyvää, ettei yli 60-vuotias voi laiduttamalla elinpäiviään lisätä. Päinvastoin. Ja jos vosikin, niin mitä iloa sellaisesta kärsimyelämästä olisi, taatusti jokin remppa tai rämppä tai muu sairaus on kuitenkin harmina.

      Normaali ruokahalu on myös terveysmittari. Ja se viinaryyppy vielä päälle silloin tällöin.

      Läskin suojaavuus luukadolta on kova juttu, pitää pistää oikein mieleen ja käyttää sopivassa tilanteessa.

      • Hirlii sanoo:

        Se oli aluksi jossain lääketieteellisessä jurnaalissa, sittemin myös sanomalehdissä kerrottiin, että tuon ”suojaläskin” kanssa on juuri noin. Mutta liika tietenkin on liikaa, että kohtuus tietenkin siinäkin on vain hyväksi.

  5. Nils-Åke sanoo:

    Veljet, viinatilkka tuokaa!!
    Kohtuus tietenkin kaikessa, myös raittiudessa.
    Olin viime tammikuussa erään rouvan 92-vuotispäivillä. Minä en häntä entuudestaan tuntenut, olin vain erään vieraan kuskina.
    Tämä rouva elää yksin talossaan ja harrastaa kuulemma ahkerasti puutarhanhoitoa.
    Nyt hän oli ollut aikeissa puhdistaa huoneen kattoa. Hän oli mennyt ensin tuolin päälle tarkoituksenaan mennä siitä vielä pesukoneen päälle. Onneksi hän oli pudonnut jo tuolilta, mutta ei ollut loukkaantunut. Ei siis luita ollut murtunut.
    Kuulin, että hän ottaa joka ilta pienen tilkan konjakkia ja sitä näytti olevan myös lahjojen joukossa.
    Kaikki hänen lapsensa asuvat muualla, joten heistä ei ole apua jokapäiväiseen elämiseen.
    Tästä voi vaan päätellä, että konjakki on terveellistä nautittuna pieninä annoksina.
    Erään roomalaisen haudassa on seuraava kirjoitus. En muista vainajan nimeä, mutta sanat ovat jääneet mieleen.
    Hautakirjoitus on seuraavanlainen:
    Kylpylät, viini ja Venus turmelevat elämän (terveyden).
    Kylpylät, viini ja Venus tekevät elämästä elämisen arvoisen.

    • tammikuu44 sanoo:

      Itse olen kokeillut polkupyörällä ajoa viinitilkkasten jälkeen. Huomasin, että urheilu ja viinitilkkaset eivät sovi yhteen, ainakaan eläkeläiselle. Sen sijaan aivotoimintaa alkaa tulla jonkin verran kohtuullisen viinitilkkasen jälkeen. Jos useamman ottaa, toki aivotoimintaa tulee entistä enemmän, mutta siitä ei pysty kertomaan ympäristölleen, koska helpostikin nukahtaa.

      Lisäksi kehoitan eläkeläsiä viinitilkkasten jälkeen unohtamaan kaikenkalsien hurjastelun myös rollaattorilla, koska siinäkin voi käydä kalpaten ja polvet mennä verille.

  6. tammikuu44 sanoo:

    Hirliille,
    kohtuudella tietysti, kohtuudella sitä läskiä! Mutta on paljon helpompi sitä laihdutustakin yrittää, kun voi ajatella, että ihannepaino ei olekaan tavoitteena vaan kohtuullinen laihtuminen!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s