800 euroa vanhasta mummon käsiveskasta

Antiikkinen laukku, jonka joku kohta löytää mynämäkeläisestä roskapöntöstä. Hinta 850 euroa.


Meitä naisia voi vetää höplästä
mennen tullen. Naisen pää on ilmeisesti rakennettu niin, että tuuli pääsee puhaltamaan pään läpi, eikä nainen ajattele tai epäile mitään nähdessään vanhan ja kuluneen esineen. Oi, se on antiikkia! Tappelemme vanhoista käsilaukuistakin, jos käyttäjä on kuollut ja kuopattu filmitähti.  Näin se on: meille naisille voi myydä kaikkea kulunutta ja nuhraantunutta korkeampaan hintaan kuin samaa tavaraa uutena!

Viisas romukauppias myy antiikkina – istu ja pala – vanhat mummon käsilaukutkin. Näin tapahtuu kuuluisassa Bukowskin keväthuutokaupassakin huhtikuun 18. päivänä. Tapahtumaa on puffattu useassa lehdessä naisille tarkoitetuilla sivuilla. Toimittajatädit ovat olleet intoa piukassa, vanhan tavaran arvon tuntien ovat kirjoittaneet selviä mainospaloja. Ja  huutokauppa on saanut lehdissä ilmaista mainostilaa.
Turun Sanomissakin selvä tekstimainos julkaistiin (9.4.) oikein kulttuurisivulla.

Nyt tiedämme sitten, että hienostohuutokaupassa on myytävänä mm. vanhoja käsilaukkuja  merkkeinä Chanel, Gucci, Hermes, Louis Vuitton.
Käsittämätöntä: näistä vanhoista käytetyistä käsiveskoista, joissa joku on kantanut räkäistä nenäliinaansa muun sälän seassa, ns. muotitietoinen naisihminen maksaa jopa 800 euroa. Kauppa käy kuin siimaa. Kasseja ja masseja voi  käydä syynäämässä jopa etukäteen. Huutokauppapäivänä niitä ja muita esineitä huudetaan 100-120 kappaleen tuntivauhdilla!

Bukowskin huutokauppakamarin työntekijä kertoo, että käsilaukut, huivit ja korut on otettu kokeeksi mukaan keväthuutokauppaan.
Laukut ovat löytyneet mikä mistäkin. Myynnissä oleva 1970-luvun Kelly-laukku, se musta mummolaukku, jonka Grace Kelly teki tunnetuksi,  on löytynyt sieltä mistä se jo luuli saneensa viimeisen leposijansa eli kirpputorilta myyntipöydän alta pahvilaatikosta, liinavaatteiden seasta. Nyt jälleenmyyjältä 800 eurolla!

Voi tätä hupaisaa antiikki, joka aateloi vanhan komuutinkin, nostaa polttopuiksi sopivan romun talonpoikaissäädystä aatelisarvoon. Kunpa näin kävisi kuluneelle mutta vielä elävälle eläkeläisellekin!

Advertisements

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläiset, EU, feminismi, hiilijalanjälki, ihmiset, Mediamaailma, muoti, mynämäki, sano suoraan, Voittaminen, yhteiskunta, Yrittäminen Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

19 vastausta artikkeliin: 800 euroa vanhasta mummon käsiveskasta

  1. Aili Nupponen sanoo:

    No johan on markkinat, tyhjäpäille voi myydä arvoesineenä mitä vaan. Vuosikymmeniä sitten yritti eräs vanha ”ystävä” myydä minulle vanhan ja kuluneen klubitakkinsa tuhannen markan hinnalla. Oli kuulemma arvokas siksi, että siinä oli Kuusisen merkki vuorissa. Sanoin että minä saan uuden takin kolmella sadalla, enkä maksa lumpuista yhtään mitään, käskin viemään kirpputorille.
    Nämä bisnesihmiset ovat hyvin höveleitä jymäyttämään meitä tavan kansalaisia, rahaa nyhdetään vaikka mistä roskasta!

    Ystävyyteni laimeni ratkaisevasti tähän hyväksikäyttöä yrittäneeseen ihmiseen, hän paljasti itsestään ”loistavat” liikeperiaatteensa. Tiedän myös, että hän varasti osaksi omistamaansa kultasepänliikkeestä ja myi tavaroita omaan laskuunsa.

    • Hyvä Aili! Alat tuntea globaalia bisneskulttuuria! Mutta kaikkein pisimmälle tätä vanhojen tavaroiden ja tyhjän ilman myymistä on kehitellyt paavi. Katolinen kirkkohan myy ristinkppaleita ja pyhimysten luita tonneittain, siunattua kraanavettä samoin. Ja anekauppaakin on harjoittanut.

      Oikein viisas hakee kaiken kukkuraksi vielä EU-tukia bisnekselleen kuten pankkiirisetä Björn Wahlroos viljelyksilleen.

      Tässä antiikki-innostuksessa kulminoituu jotain hyvin olennaista nykyajasta: menneisyyttäkin esineellistetään ja mitataan rahassa!

      Jonkun filmitähden vanha käsilaukku on antiikkimarkkinoilla huippuhinnoissa ja samanlaisista vanhoista mummolaukuista maksetaan myös maltaita. Tällaisen vanhan laukun omistaja tuntee itsensä ainakin tähtösen sukulaiseksi. Auta armias, jos kyseessä olisi vielä tähtösen itsensä omistama laukku…

  2. maria sanoo:

    Näissä vanhoissa ja harvinaisiksi käyvissä tavaroissa piilee valtavasti viehätystä ja erityisesti se, että kirpputorilta voi löytää todella arvokkaan keräilyesineen, on mahtavaa! Turha hölistä sillää mistään turhista markkinoista ja höynäytettävistä naisista.
    Löytöjen arvon aavistamisessa on se hyvä puoli, että se perustuu TIETOON ja HARRASTUNEISUUTEEN, eli kirppikseltä tyhmä rikaskaan ei voi löytää mitään arvokasta, ellei sillä ole TIETOA. Siksi ihailen vilpittömästi niitä, jotka todellakin saattavat löytää arvokasta ja vanhaa, kestävää designeä rojujen joukosta.
    Mitä sanotte tästä: piironkimme päällä pällistelee pieni ketunpoikanen, jonka eräs pikku-poika on ostanut taskurahoillaan joskus 50-luvulla muutamalla markalla. Katsoin aikani kuluksi netistä, millaisissa hinnnoissa vanhat Arabian figuurit ovat. Ja mitä ihmettä: Tavarataivas-sivustolla tällaisesta pikkuketusta pyydettiin 85 euroa. Luit oikein! Eli se, mikä kerran oli lapselle kiva esine katsella, onkin nyt arvokas keräilyesine. Näin nyt vaan markkinat toimivat, ja se on jotenkin kiehtovaa. Kun sen oikein oivaltaa!

    • tammikuu44 sanoo:

      No hyvä, sinun mieliksesi annan hiukan periksi: kiva harrastus, kun perustuu tuommoiseen tietoon erilaisista esineistä. Siis keräilyä. Ja eihän sitä itseään kipeäksi tarvitse maksaa.

      Mutta kyllä tuo vanhojen käsilaukkujen haaliminen joitenkin sairaalta tuntuu…

      Ja miksei ole oma viehätyksensä siinä, että tietää johonkin vanhaan esineeseen liittyvän tarinan, sen historian. Esineen historiaan voi liittyä oman suvun historiaa. Ja vanhat kirjat unohdin kokonaan tuossa laukkuhässäkässä…

  3. Aili Nupponen sanoo:

    Hei Maria!
    Näiden vanhojen tavaroiden arvohan on katsojan silmässä; minun puolestani maksakoot vaikka mitä, itse en niistä maksa enkä myöskään arvosta! Totta kai myydään mitä vaan, jos maksaja eli ostaja löytyy :=o

    • tammikuu44 sanoo:

      Mariallle annoin jo hiukan periksi, mutta nyt taas käännän kelkkaani alkuperäiseen suuntaan: kyllä minäkin pidän vanhaa rojua vanhana rojuna enkä osaa oikein arvostaa pölyisiä esineitä, joilla ei ole mitään käyttöä.

      Tosiaankin suuret rahat liikkuvat tässä antiikkibisneksessä ja siinä vasta ihmisiä huijataankin. Mutta rahamiehiä antiikkikauppiaat huijaavat, niin että ei surra.

  4. maria sanoo:

    Nyt ette, hyvät rouvat, erota metsää puilta; onko muka aikoinaan 50-luvulla taiteilijan luoma pikkukettu ROJUA, jolle nyt joku HÖHLÄ antaa myös melkoista rahallista arvoa. EI suinkaan.
    Tottakai esineillä on paitsi kauneusarvoa myös tunnearvoa, mutta väheneekö se, jos esine miatataan myös rahassa (=vaihdon väline) arvokkaaksi.
    Hiukan hurskastelun makua on Ailin ja Hymyilevän kommenteissa. Mitä harvinaisempi esine, sen arvokkaampi, siis myös rahassa.
    Voihan sitä tunnehöyryissään rakastaa vaikka vanhaa villasukkaa, jos se on aikoinaan imenyt jonkun rakkaan ihmisen silsat ja hiet.
    PS. En itsekään maksaisi pikkuketusta 85 euroa, mutta jotenkin arvostan silti ihmistä, joka voisi jopa maksaakin…
    Tiedän erään hyvin arvosteun ja tunnetun elokuvantekijän, joka lainasi aikoinaan veljeltään 10 000 markkaa ja pankilta loput, kun halusi ostaa itselleen harvinaisen postimerkin, jonka halusi kokoelmiinsa.
    Niin, että johan on markkinat….
    Huijauksesta puheen ollen: tosi on, että huijarit haistavat hyvin helposti äkkirikastuneet öykkärit, joille voivat myydä kaikkea paskaa antiikkina. Toisaalta: köyhältä on paha rahaa huijatakaan….

  5. tammikuu44 sanoo:

    Teoriassa ymmärrän mitä tarkoitat, mutta sitten taas en ymmärrä, mitä ideaa siinä esine-raha-pelissä on. Sitähän on kautta aikai pelattu ja tullaan pelaamaan. Kaikki ihmiset eivät vain ymmärrä, mitä iloa siitä on.

    Muistan kuinka Raumalla vuosia sitten eräs nuori taiteilija taidemuseossa olevaan näyttelyynsä hinnoitteli työt niin, että halvin taisi ola 100 000 000 mk. Tässä tapauksessa taiteilija halusi osoittaa konkreettisesti, että arvo olikin jossain muualla kuin materiassa….

    Ja mistä me maksamme, kun käymme teatterissa? Ei ole ulos tullessa näkyvää tavaraa mukana. Kirjojakin voi hinnoitella kilottain, mutta näinhän emme tee, koska se, mitä joku ohutkin runoteos voi antaa, on jollekin 100 000 000 euron arvoista, ehkä arvokkaampaakin.

    Leikki noiden antiikkiesineiden kanssa viehättää ihmistä ehkä myös siksi, että näin syntyy kuvitelma onnesta tai peräti kuolemattomuudesta, joka olisi ostettavissa.

    Kukapa ei mielikseen katselisi hauskoja esineitä, myös uusia. Samoin taideteoksia. Niillä käytävä kauppa usein vääristää tätä leikkiä ja panee miettimään vain, kuinka arvokas jokin esine on rahallisesti – ja okeassahan olet, kun sanot, että köyhiähän se koettelee ja köyhältä on paha rahaa huijatakaan.

    Tämä nyt on tietysti sellaista hurskastelua, mutta kun oikein ajattelee, niin näitä hurskastelijoita voisi ehkä maailmassa olla enemmänkin.

  6. Kaisa-Maria sanoo:

    Villityksen nimi on VINTAGE. En ota kantaa. Kyllä Maria tietää ja on taatusti oikeassa.

  7. maria sanoo:

    Voi hevon pylly, että teille höppänöille saa täällä asioita valistaa. No, vintage on sitä, että mennään ullakolle ja huomataan, että mitä helevettiä, täälälähän on mummun hulahulahame ja vanhat korkkarit. Laitetaan ne korkkarit jalkaan ja hame päälle ja mennään näyttäytymään piireissä ja sanotaan, että hei, mä olen egologinen ihminen ja muodikas siinä samalla.
    Vintage tarkoittaa kai jotain vanhaa ja käytettyä, eli juuri sitä laukkuideologiaa, jossa vanha designlaukku voikin yhtäkkiä olla kullanarvoinen. Tajua nyt, hyvä ihminen. Vanha 60-luvun marimekko päälle ja olet niin vintagea että….tai vaarin housut ja silleen, jos mahtuvat…..jumatsuka, ettette tajua yhtään mitään tästä nykyajasta….vanhat….äläkää nyt vaan Dressanista hankkiko vermeitänne, vaan ullakolta, ullakolta……tai kirppikseltä….

    • Hei, tämä tuntuu kivalta: mennään ullakolle mutta ei jumatsuki makseta 800 euroa mistään vanhasta kamasta, ei edes mummon käsilaukusta!

      Siis kirpputorilta hankitaan vetimet, ei Bukowskin huutokauppakamarilta – hyväksytään.

  8. maria sanoo:

    ””””Leikki noiden antiikkiesineiden kanssa viehättää ihmistä ehkä myös siksi, että näin syntyy kuvitelma onnesta tai peräti kuolemattomuudesta, joka olisi ostettavissa.”””””
    Nyt täytyy kommentoida tätäkin!
    Mikä ihmeen kuolemattomuus, kyllä nyt H menee merta edemmäs kalaan ja ehkä on seonnut lopullisesti: mikä ihmeen kuolemattomuus!
    Jos joku löytää jostain luolasta esim. 2000 vuotta vanhan papyryskääreen ja tajuaa, mitä on löytänyt, ei kai kukaan ole niin pöljä, että kuvittelee löytäjän haikailevan KUOLEMATTOMUUDEN perään…voi kiesus sentään! Hiukan analyyttistä ajattelua kehiin, pliis!!!!!

    • Ota rauhallisesti: ajattele uskontoa, mitä tahansa uskontoa. Niissä yleensä päästään kuoleman jälkeen taivaaseen tai johonkin hauskaan paikkaan tai ainakin sielu vaeltaa ja ihminen elää uudelleen jonkin toisen ihmisen hahmosssa.

      Kaiken maailman taide on aina palvellut ihmisen itselleen kuvittelemia jumalia. Ihminen on etsinyt myös itselleen kuolemattomuutta. On magiaa ja henkiä, joita palvotaan ja joille uhrataan. Esineet kuuuluvat tähän toimintaan olennaisena osana, niissä on sitä pyhyyttä ja kuolemattomuutta. Kuten katolisen ja ortodoksien kirkon ikoneissa vielä tänäkin päivänä näiden uskontojen tunnustajille.

      Tarkoitan, että melkein mitä tahansa esineistä on tullut ihmiselle uskonnollisen elämän korvikkeita, joita palvotaan maksamalla niistä kamalia hintoja. Ne siis edustavat myös sitä ”kuolemattomuutta ja pyhyyttä”, mitä uskonnolliset esineet ennen.

      Sama ajatus kuolemattomuudesta liittyy nykyäänkin taiteeseen. Taiteen alueella helpommin uskomme nykyään olevan jotain pysyvää, ikuista – kuolematonta. Mutta tätä ei rahalla sitten ostetakaan.

  9. Kaisa-Maria sanoo:

    Arvasinhan, että Maria tietää mitä on vintage. Just sellaista se on. Vanha käsilaukku kannattaa viedä vintille eikä roskikseen. Siellä sen arvo kasvaa enemmän kuin osuuspankin sijoitusneuvojan typerät neuvot eurosijoituksista Coca Colaan, Venäjän tai Kiinan pörssiin.
    Joten vanhassa vara parempi.

  10. maria sanoo:

    Kaikenmaailman taide on palvellut sitä ja tätä…..Voi hyvät hyssykät! Nyt on kyse yksinkertaisesti siitä, että ehjänä säilynyt 1950-luvun designesine, joita on valmistettu hyvin pieni erä, on asiaan vihkiytyneelle keräilijälle arvokas, jos se sattuu puuttumaan kokoelmasta. Jumaluutta ei kannata sekottaa tähän asiaan millään tavalla! Kyse on hyvin pragmaattisesta asiasta: ihmisen halusta saada haltuunsa täydellinen kokoelma.
    Keräilijät ovat ihan oma rotunsa, joita ehkä on vaikea ymmärtää. Itse en ole keräilijä, mutta jotenkin ymmärrän mistä on kyse. Ja todellakin, rahalla saa sen puuttuvan renkaan, jos ”esine” kohdalle sattuu. Jumaluus on aivan liian suuri asia otettavaksi puheeksi tässä yhteydessä!

    • Niin, ihminen tekeekin rahasta ja tavaroista itselleen jumalan. Mammonan palvontaa. Kultainen vasikka. Jumalan hullut tanssivat itsensä pyörryksiin.

      Tai siis: itse asiassa keräilijötähän ihmiset alkuaan olivatkin, tosin keräilivät vain ruokansa, ehkä joku naisihminen otti mukaan matkalla jonkin ihannan kotilonkuoren ja vähitellen niitä kerääntyi ja oli pakko jäädä asumaan paikoilleen…

      Jotkut keräävät pelkkiä rahoja. Sekin on vähän heikoksi mennyt nykyään, kun keräilyä voi ihailla vain numeroina tietokoneella. Roope-sedän hienot rahasäiliöt toteuttivat jokaisen unellman: rahoissa voi uida.

      Syksystä lähtien olen keräillyt arvotaidetta, lähinnä Picassoa. Toistaiseksi kokoelmissani ei ole vielä yhtään teosta. En kuitenkaan lannistu.

  11. maria sanoo:

    Hymyilevä istuu kannassaan kuin täi lannassa. En usko pätkääkään tuohon höpötykseen; ettäkö muka esim. täydellisen AkuAnkka-kokoelman omaava ihminen asettaisi kokoelmansa jumalan asemaan.
    Totta on, että ihminen on alkuhärissä selviytynyt keräilemällä, kuten vieläkin selviää joissakin paimentolaiskulttuureissa. Ehkäpä on niin, että tämä atavistinen piirre ilmenee vieläkin vahvana joissain ihmisissä. Tiedemiehethän ovat todenneet, että ihminen ei ole itseasissa muuttunut sitten kivikauden yhtään perusolemukseltaan.
    Pelkkiä rahoja voi oikein hyvin kerätä eikä tarvitse tyytyä vain numeroihin tietokoneen ruudulla. Monilla keräilijöillä on helekutinmoisia kokoelmia, aina oravanhännistä lähtien.
    Tunnen yhden valokuvaajan, joka jo lapsena oivalsi tärkeän asian. Hän on melko köyhän työmiehen poika. Jo pienenä poika kolusi kaikki vintit ja rikkaiden roskat; no, nyt hänellä on sitten yksi Suomen arvokkaimmista (sekä rahassa että myös muuten) AkuAnkka-kokoelma.
    Ps: Ei kannata lähteä liikkeelle Picassosta (kallista!!!), kannattaa sijoittaa toistaiseksi vielä hyvin hyvin tuntemattomiin taiteilijoihin, joiden teoksia saa melko halvalla. Arvo voi olla esim. 20 vuoden päästä jo aivan toinen. Voin antaa vihjeen, mutta en halua jakaa sitä koko maailmalle näin netissä!!!!

    • Aku-Ankoista voin sanoa, että olen heittänyt omin käsin roskikseen kymmenen vuoden kokoelman Aku-Ankkoja, sisälsi kaikki Aku-Ankat ensimmäisestä numerosta sinne jonnekin 60-luvun alkuun.

      Jotain yhteisymmärrystä tuntui olevan tuossa käsityksessämme ihmisen alkukantaisessa himossa keräillä. Ja aavistanpa kenestä taiteilijasta tässä pitäisi keräily aloittaa…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s