Kauimpana kuolemasta

Kirjailija Elina Hirvonen kertoi Penessä Kirjapuodissa kirjan kirjoittamisesta vieraalla maalla.

Oli ruusun ja kirjan pävä: Pieni Kirjapuoti Turussa on tupaten täynnä kirjailijoita ja kirjojen lukijoita. Oma suosikkini on Elina Hirvonen, jonka uutta kirjaa Kauimpana kuolemasta kääntelen käsissäsi. Näytän sen kantta pienelle, vaalealle naiselle. Nainen ilahtuu ja  hymyilee kuin tutulle, poseeraa sitten tottuneesti yhdessä kirjansa kanssa.  Ruusun ja kirjan päivä.

Elina Hirvosen esikoisromaani Että hän muistaisi saman ilmestyi viisi vuotta sitten ja oli heti  Finlandia-ehdokkaana. Teos on käännetty  seitsemälle kielelle, arvostelu sen englanninkielisestä käännöksestä pääsi New York Timesin kirjallisuusliitteen etusivulle. Kansainvälisyyttä! Ja se jatkuu: suurin osa  Elina Hirvosen uudesta kirjasta on kirjoitettu Afrikassa.

Afrikka kirjan sivuilla ihastuttaa ja ihmetyttää: afrikkalaisen elämän maagisuutta, kauneutta ja tunkkaisuutta, lukija näkee köyhyyden, korruption, valkoisen miehen ylivallan, lasten hyväksikäytön, naisten alistetun aseman, tuntee rakkauden ja rakkaudettomuuden.  Elämällä on monet kasvot. Elämä virtaa ja virrassa asuu krokotiili, joka voi hotkaista ihmisen.

Kuolema on koko ajan läsnä. On silti hetkiä, jotka ovat kaukana kuolemasta. Jokaisella on jokin onnen hetki – kauimpana kuolemasta.
Hirvonen kertoo tarinaansa kahdesta eri näkökulmasta kertojina Paul ja Ester. Molempien kertomassa sekoituvat kuvitelmat  muistoihin.

Hurmannun tarinan kielestä, lauseista, jotka kasvavat kokonaiseksi soivaksi puutarhaksi. Polulta en kuitenkaan eksy, annan sanojen viedä, sivupoluillekin. Joskus kerronta on kuin kulkisin kesäsateessa tai söisin keskipäivän helteessä appelsiinia, joskus kurkistan nurkan takaa pimeään peläten pahoja henkiä.
– Kuuntelen kieltä, sen rytmiä, maalaan kielellä mailmaa, Elina Hirvonen selittää kirjoittamaansa kieltä Pienen kirjapuodin punaisessa nojatuolissa.
– Kirjoitttaminen lähentelee meditatiivista, eläytyvää tutkiskelua, ego hajoaa ja saan sanotuksi sellaista, mitä en älyllisesti kykenisi muotoilemaan,  kirjailija kertoo Karri Kokkon Parnasso-haastattelussa.

Kieltämättä  olen  lukijana silloin tällöin kirjan tapahtumien suhteen eksyksissä ja kaipaisin selvempiä tienviittoja, mutta olen  jäänyt kirjaan kiinni kuin kärpänen kärpäspaperiin, niin että hällä väliä, eteenpäin! Tutustun raakaan ja väkivaltaiseen afrikkalaiseen arkeen, jossa hyvää tarkoittava apu ei aina osu maaliin tai tulee liian myöhään, avustusjärjestöjen työntekijät väsyvät. Toisaalta: rahalla saa mitä vain. Mutta on olemassa myös toivo paremmasta huomisesta, on olemassa ystävyyttä, huolenpitoa, rakkautta. Olemme lajitovereita, me ihmiset.

– Etsin ihmisyyttä, kirjailija tiivistää.

Advertisements

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläiset, ihmiset, ihmissuhteet, kirjallisuus, mynämäki, politiikka, sano suoraan, Väkivalta, Voittaminen, yhteiskunta, Yrittäminen Avainsana(t): , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

14 vastausta artikkeliin: Kauimpana kuolemasta

  1. pasanen sanoo:

    Houkuttelipa esittelysi lukemaan kirjan. Paikallisesta kirjastostakin netin mukaan löytyy eikä edes varauksia!

    • tammikuu44 sanoo:

      Näitä nuoria ei nähtäväti vielä tunneta, että siksi ei ole varauksiakaan kirjaan. Ja voi olla niinkin, että lukeva kansa on siinä viisikymppistä naista, joilla lukutottumukset ovat jo urautuneet. Vanhemmilla vielä enemmän. Oli itsellänikin, mutta näin eläkkeellä olen päättänyt tutustua juuri nuoriin kirjoittajiin. Ilmeisesti kannattaa!

      Luulisin, että pidät tästä kirjasta, se ei suinkaan ole sellaista nuoren naisen yritystä olla fiksumpi kuin on. Kirja on varsinkin alkupuoliskoltaan raikas ja kieleltään ihmeen runollinen, lauseet kuin pieniä kertomuksia, luikertelevat kuitenkin kaikki samaan suuntaan.

      Kun olet lukenut, käy kertomassa, mitä pidit!!

  2. Aili Nupponen sanoo:

    Sinulla Hymyilevä on aina mielenkiintoisia kirjaesittelyjä, kiitos niistä. Ja osaat kirjoittaa kirjoista meitä toisia kiinnostavasti.

    Afrikkalainen arkipäivä verrattuna suomalaiseen elämänmuotoon on kovin erilaista, ja siksi jo eksoottista. Myös naisten ja lasten asema ja kohtalo on hyvin erilainen kuin omamme.

    Kunpa todellakin muistaisimme, että olemme lajitovereita, me kaikki ihmiset; erilaisia, ja kuitenkin jollain tapaa samanlaisia.

    Hyvää helatorstaita Hymyilevä!

    • Kiitos Aili!
      Tuo lajitoveruus tuppaa usein unohtumaan. Kovillla oli lajitoveruus myös äsken, kun eduskunnassa keskustelivat Kreikan tukipaketista!
      Mutta tosiaankin: hyvää helatorstaita!

  3. Hirlii sanoo:

    Olin tulossa tuonne, mutta tuli muuta. Ja odotan hetkeä kun saan tämän kirjan käteeni.

    Minäkin olen ahkerasti kuunnellut eduskunnan täysistuntoa, aika kummallisia juttuja siellä puhutaan, mutta onneksi on vahva oppositio – nyt se on sitä. Kovilla on lajitoveruus…

    • tammikuu44 sanoo:

      Joo, on Elina nähnyt maailmaa vähän eri kantilta kuin tämä riskisijoittajien pallonpuoliskon sliipatut kovanaamat. Tämä holtiton kapitalismi näyttää Afrikassa todelliset äidinkasvonsa.

      Elina ei kirjassan kuitenkaan syyttele, hän näkee, kokee ja tuntee. Ihmisenä ihmisten joukossa.

  4. Kaisa-Maria sanoo:

    Lajitoveruus! Minulla ei ainakaan ole pienintäkään lajitoveruutta Kreikkaa rahoittaneita pankkeja kohtaan. Menkööt perseelleen!
    Sitä vastoin huonosti hallitussa maassa tavallisten kreikkalaisten kohtalo hieman huolestuttaa, mutta se ei todellakaan ole Suomen vika.
    Kai heilläkin on vielä onnen hetkensä – ”Kauimpana kuolemasta” – tyyliin.

    • Äläpäs Kaisa-Maria vielä riehu tuosta Kreikan rahoituksesta, tässä mietin juuri jotain kettuilujuttua tästä tukipaketista, että sitten enemmän Kreikka-rahoista.

      On muuten hyvä kirjoittamaan tämä Elina, on ollut toimittajanakin ja sehän on tunnetusti hyvä merkki selväjärkisyydestä. Sitäpaitsi tällä nuorella kirjailijalla oli mukanaan aviomies sellaista laatuluokkaa, että jäi ihmettelemään, missä välissä kirjailija ehti sen kirjansa siellä Afrikassa kirjoittaa.

  5. Kaisa-Maria sanoo:

    Afrikasta on jäänyt mieleen sikäläinen sananlasku, jossa piilee tietynlainen totuus:
    – Mitä kauemmin elät, sitä enemmän näet hyttysiä.

    • Mikähän suomalainen sananlasku vastaisi tuota?

      Tarkoittaako tuo, että vanhempana näkee yhä enemmän ja enemmän ikäviä asioita?

      Me sanotaan nyt kuitenkin: Vanhuus ja viisaus.

  6. pasanen sanoo:

    Ajatuksia, joita kirja (Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta) ja sen lukeminen herätti:

    Otollisin aika lukea tätä kirjaa on aamuyö, jolloin mikään muu aktiviteetti ei häiritse. Kielikuvat putoavat esteettä kuin kannettomaan kaivoon. Ajatuksenvirta soljuu kuin puro iholle. Kirja on moniulotteinen ja mielenpohjia välillä inhottavasti raapiva.

    Kun luen tuota kirjaa, mieleen nousee miten eri tavoin ihmiset suhtautuvat todellisuuteen. Puhun siis ihmisistä, jotka elävät todellisuuden jotakin puolta, erikseen (niin no ainakin siis teoriassa erikseen) ovat ihmiset, jotka elävät todellisuuden tuolla puolella. Monet voivat valita todellisuuden miellyttävän puolen, koska sen ikävät puolet eivät ole tulleet niin rajusti päälle etteikö pienellä väistöliikkeellä selviäisi. Ja on ihmisiä, jotka pystyvät kääntämään ilon pintaan, vaikka sydän märkänis. Sitten on ihmisiä, joiden sielu on kuin raatoihin erikoistunut eläin: jos ei omista kokemuksista riitä surkeutta tarpeeksi, niitä jatketaan muiden vastaavilla. Monen psyykkinen rakenne ei siedä sitä ankaraa vaihtelua, jota ankarat murheet ja tarjolla olevat ilon mahdollisuudet vuorottain yhdessä aiheuttavat: molempia vaimennetaan, että vanteet ympärillä kestäisivät. Jotkut päinvastoin tuntuvat vaativan tuon ankaran vuoristoradan säilyttääkseen elämisen tunteen, välttyäkseen ikävystymisen.

    Jokaisella meistä on rajansa jossakin ja monen mielenastia on mennyt rikki. ”Hän (Bessyn tytär Susan) tietää, että salaan jotain. Minä tiedän, että hän tietää. Ne asiat ovat hiljaisuuden polkuja välillämme, lapsen ja aikuisen monimutkaista peliä, jossa suojelemisen ja haavoittamisen raja on hämärä, eikä kukaan osaa sääntöjä kunnolla.” Ehkä jokaiselle todellisuus on kuin erikokoinen astia. Loput valuu yli: vaikka tietää ei jotenkin ymmärrä.

    Läheskään kaikkien (jos kenenkään) kohdalla ei pidä paikkaansa väite, että tieto lisäisi välttämättä tuskaa. Tiedon määrä on aiheuttanut suojautumisreaktioita. Yksi tapa on valita tiedonvirrasta harmitonta. Toinen on paatuminen ikäville asioille. Niitähän on niin paljon. Onneksi ovat aika kaukana meistä. Kyynisyyttä voisi toisaalta pitää jo rikki menemisenä, ellei sen vaikutus ympäristöön olisi niin suuri: psykoosiin sairastunutta voidaan säälitellä, kyynisyyteen sairastunutta voidaan jopa ihailla ja jäljitellä eikä heitä saa millään lähetteellä hoitoon. Se on liian myöhäistä. Lähete pitäisi kirjoittaa silloin, kun ihminen on idealisti. Silloin hän olisi avoimempi ja voisi hyötyä ”hoidosta” niin ettei sairastuisi peruuttamattomaan kyynisyyteen.

    • Kiitos ajatuksistasi, niitä pitää oikein miettiä vielä toisenkin kerran. Elinan kirjassa on sitä mitä kirja voi parhaimmillaan antaa: kirjoittajan ääni, joka ei tuputa van antaa ajattelemista. Ja tässä olemisessa sitä vatvomista riittää.

      Entäs onnellisuus? Mitä vanhemmaksi tulee sitä selvemmin huomaa, että sitä on turha tavoitella, mutta sitä voi tipottain olla tuiki tavallisessa, pikkujutuissa:äsken tuossa pihalla näin naapurin vähän yli vuoden ikäisen pikkutytön, sen jalat on sellaiset makkarat, että jos joku insinööri ne näkisi, se sanoisi oikopäätä, että niillä ei voi pysyä pystyssä. Tyttöpä lähti oikein juoksuun nähdessään harmaan Juice-kissansa. Vieläkin on jotenkin hieno olo, naurattaa oikein.

      Hyvää ja aurinkoista sunnuntaita!

      • pasanen sanoo:

        Pienistä asioistahan se onni koostuu; niitä (pieniä asioita) kun ei tavoittele, ne vaan tulevat kohdalle yksi silloin toinen tällöin. Niinhän siinä usein käy, että kun oikein jotakin tavoittelee ja kenties saakin, niin ei se välttämättä onnea tuo.

        Yhä uudestaan minua jaksaa ihmetyttää se taistelu, jota poliittiset johtajat käyvät päästäkseen asemiinsa. Nostan hattua niille kaikille, jotka käyttävät asemansa yhteiseksi hyväksi. Mutta ah miten paljon on läpinäkyvää (mikä parempi tietysti kuin läpinäkymätön) henkilökohtaista pyrkyryyttä ja kehnoa suhteellisuudentajua itsensä suhteen! Mutta tunnustan, että jos kaikki olisivat kuin minä, yhteiset asiat ilmeisesti jäisivät hoitamatta!

  7. No, joskus kyllä tuntuu siltä, että poliitikoillakin pienempi into riittäisi, varsinkin sen oman edun tavoittelussa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s