Oppia ikä kaikki, kielioppikin.
*
Maineikas kirjailijamme Sofi Oksanen puolustaa viimeisimmässä HS:n kolumnissaan suomen kieltä, omaa äidinkieltään. Hän kummastelee tapaamiaan englantilaisia toimittajia, jotka puolestaan ovat ihmetelleet kirjailijamme tapaa kirjoittaa suomeksi; kaikkihan puhuvat englantia, Your English is very good, toimittajat ihastelevat, so why don’t You write in English? Sofi kuitenkin kirjoittaa omalla äidinkielellään, kielellä jonka käyttäjiä on hyttysen pierun verran maailmassa.
“ Oikeus kirjoittaa äidinkielellään on jo arvo sinänsä, mutta tämä ajatus on nuorille toimittajille vieras ja ehkä hyvä esimerkki angloamerikkalaisen kulttuuri-imperialismin aikaansaamasta ajattelutavasta”, Sofi selittää kieliasiaa.
Totta: meillekin on kasvanut sukupolvi, joka viis veisaa omasta äidinkielestämme, kaikki nuoret puhuvat, laulavat ja kirjoittavat englantia, useimmiten kehnoa englantia. Ja nämä kielinerot ovat sitten valmiita arvostelemaan esim. ministeriemme tai kenen tahansa julkisella paikalla suunsa avaavan englannintaitoa. Pahaa tekee!
*
Kielitaito on toki poikaa. Suomi on niin pieni kielialue, että markkinavoimat etunenässä ja rahankiilto silmissä vaativat englannin osaamista. Mutta eivätkös ne vaadi myös ruotsin taitoa, venäjän hallintaa, kiinan osaamista? Joillakin työpaikoilla työkielenä on jo englanti. Maahanmuuttoentusiastit vaativat kaikkien suomalaisten kieleksi englantia… Hetkinen, venttas holl, sano ruottalainen!
Mikään ei voita äidinkieltä!
Ajattelu ja kieli kulkevat käsi kädessä. Äidinkieli on myös syvällisten tunteiden ilmaisemisen kieli, pelkkä raaka panna-verbin taivuttelu eri persoonissa, moduksissa ja tempuksissa ei riitä. Suomalaisen koulun äidinkielenopetus on tehnyt hyvää työtä, nuoret toki osaavat ilmaista itseään niin kirjallisesti kuin suullisesti. Mutta yksi heiltä puuttuu: oman kielen, suomen kielen, arvostus. Kuitenkin tämä nettikin vaatii ennen kaikkea äidinkielen osaamista, ja sen kirjallista käyttöä voi tässä treenata.
*
Meillä on paljon hyviä, nuoria kirjailijoita. He kaikki vannovat oman äidinkielensä puolesta. Kiitelty Sofi Oksanen, jonka englantia on monissa yhteyksissä kehuttu, sanoo kuitenkin ylpeänä, että hänen englantinsa ei ole suinkaan niin hyvää, että se kelpaisi kirjoituskieleksi. Sitä paitsi aiheet eivät ole englanninkielisistä maista ja sanastonkin on siis oltava paikallista ja ilmaisuvoimaista.
Loistavaa Sofi, ihmisellä pitää olla kielentaju, syntymässä saatu lahja ja väline, joilla tulkitsee ajatuksiaan ja tunteitaan! Aidosti, ei vähän sinnepäin.
*
Destia, Itella, Hyria, Valvira, Palmia, Omnia, Novida (jatka listaa!)
Hymyilevä eläkeläinen 
Terve! Kiitos tästä tekstistä!
Minusta vaikkuttaa hyvältä että suomenkielisilla luonnontutkijilla on mahdollisuuden kirjoittaa omissa lehtissa artikeleita.
Sellaista ei oli tavallista Ruotsissa. Täällä usko englannin kielisiin on vielä vahvampi. Muuten olen lukenut Sofi Oksasen kirjoittama ”Puhdistus”. Hyvä kirja.
Tervetuloa myös minun blogille sanasuo.wordpress.com
Onhan Ruotsissa sentään suomalaisten omia yhdistyksiä? Suomalaiset maahanmuuttajina ovat varmasti oppineet monetkin ruotsia. Ja se on tietysti elämän kannalta hyvä. Ei suomen kieltä sentään voi kokonaan unohtaa.
Nyt sitten etsin blogisi. Äsken poistin vahingossa monia tulleita sähköposteja. Onneksi tämä oli säilynyt.
Se joka tahtoisin sanoa että enemmistöllä Suomessa on parempi sivistystaso esimerkiksi luonnontietillisella alalla kuin enimmistöllä Ruotsissa on, juuri eri kieliasentieden takia. Se on ehkä vaarallinen asia sanoa, ruotsalaisena.
Mutta on olemassa suomalaisten omia kerhoa, ja sellaista ja he tekävät lehtiä ja järjestävät radiotuntia.
Täällä Uumajassa on mökki jolla on sauna joka valmistaan lauantaisin.
Asut siis Uumajassa? Ja sauna lämmitetään lauantaisin. Toivottavasti sinulla on suomalaisia tuttavia, joiden kanssa voit puhua suomea. Kai luet suomenkielistä Aku-Ankkaa?
Asun Uumajassa, harjoitelen Pilatesjumppaa suomeksi maantaisin, en tarvitse saunaa joka lauantai mutta tiedän minne voin mennä.
Saan jatkuvasti uusia suomalaisia tuttavia, ja saan kuuntella mitä tahansa web-radiota arkipäivisin.
En tiedä missä voi ostaa tai lainaa suomenkielisiä Aku-Ankka. Olisi kuitenkaan hyvää yrittää lyöttää jotakin lapsille tehty. Aikusten varten kerjoittettu romaani voi kestää muutamaa kuukauttaa, ja se ei ole niin hauska koska ehdin unohtaa miten tarina alkoi.
Minä yritän etsiä vanhoja ja uudempiakin Aku-Ankkoja vaikka divarista. Laita henkilökohtaiseen sähköpostiini ositteesi ja nimesi, niin panen paketin tulemaan!
Muistan kun jo alle 20-v ajattelin, että valitettavasti en voi ikinä muuttaa (kokonaan) Suomesta koska kieli on mulle niin tärkeä. Kaverit nauroivat silloin, heistä syy kuulosti täysin himmeältä. Nyt yli 30 vuotta myöhemmin olen yhä vahvemmin samaa mieltä. Suomi, ja nimenomaan teksti on tullut mulle koko ajan tärkeämmäksi. Identiteettini on Suomeksi Kirjoittava Ihminen ;-)
Juu, ja työkieli on englanti. Näinkin voi sattua.
On erittäin harvoja hemmoja ja hemmottaria, jotka osaavat toista kieltä niin hyvin, että sillä olisi varaa alkaa kirjalijaksi. Sofi tajuaa tämän. Hyvä. Päivittäinen kommunikaatio englanniksi ei suinkaan ole sama kuin alkaa ammattikirjailijaksi englanniksi.
Pari vieraalla kielellä kirjoittavaa tulee heti mieleen. Beckett. Hänen näytelmiensä replikointi oli isolta osalta lyhyttä ja tiivistä. Ideana kielen vaihdossa englannista ranskaan oli hänellä nimenomaan se, ettei tulisi joristua turhia. Eikä sitten tullutkaan. Olen myös lukenut Roman Schatzin suomeksi kirjoittaman kirjan. Ei lainkaan hassumpaa, jos hän on oikeasti itse kirjoittanut sen. *respect* Ei mitään taideproosaa vaan arkista kieltä, mutta joka tapauksessa melkoinen suoritus, mielestäni!
Itse olen vuosikymmeniä yrittänyt hyvällä ja pahalla takoa peruskoululaisten kalloihin tuota samaa rakastavaa suhtautumista omaan äidinkieleemme kuin sinä nyt tuossa kommentissasi. Luulenpa, että kaikki, jotka ovat yrittäneet väsätä kirjoittamalla edes kortin etelän lomakohteesta varustettuna jotenkin syvemmillä huomioilla eksoottisesta ympäristosta kuin ”Täällä on kivaa”-tekstillä, ovat samaa mieltä kanssamme.
Mitä siihen työkieleen tulee, niin en suinkaan tarkoittanut, että englanti olisi tässä suhteessa mörkö. Hyvähän se on, että jollain toisellakin kielellä voi ilmaista itseään. Mutta kuten sanoit: työ työnä ja siihen kuuluu yleensä kylmää faktaa. Mutta ihminen kaipaa muutakin…
Kyllä tosiaan löytyy vieraalla kielellä kirjoittaviakin, olisiko tuo Salman Rushdiekin heitä ja jotkut Ruotsiin muuttaneet suomalaiset kuten takavuosien Ruotsissa ensinnä kuuluisuutta saanut Antti Jalava, olisiko noissa japanilaisissakin joitain… onhan näitä. Mutta kuten sanoit, usein teksti on hiukan eri tyyppistä kuin omalla äidinkielellä kirjoitettu. Ovat tällaiset ihmiset kiellisesti mahdottoman lahjakkaita!
Sitä Roman Schatzia minäkin hämmästelen ja luen aina hänen pakinansa. Huumormiehii.
Hyvää viikonloppua – millä kielellä tahansa!
Kiitos, viikonloppu on hyvä.
Vielä tarkentaisin tuota kaverien kommentointia silloin kolkööt vuotta sitten. Ne viittasivat varmaan osin siihen, että mun kielipää oli ilmeisen tomiva jo siihen aikaan, eli sen puoleen olisin kyllä voinut muuttaa minne vain. Nyt kun en ”voi” enkä halua muuttaa, otan eri kulttuureista siivuja opiskelemalla eri kieliä. Sit kun kysytään, kuinka montaa kieltä mä puhun, vastaus pitää viilata KIELI keskellä suuta, että joo PUHUN suomea ja englantia, mutta haluutteko tietää siis sen listan, mitä kieliä luen tai olen opiskellut? ;-D
Ja sitten yks juttu. Olen kommunikoinut joskus parisuhteessakin muulla kuin suomella. Se oli mielestäni surullista jo silloin, koska ne miehet ei ikinä saaneet tietää, millainen mä oikeasti olen. Ja varmaan myös toisinpäin :-( Kielinäppärälle ihmiselle se on vaan niin, että kielellä ilmaiseminen on se olennainen. Sillä selviää niin ytimet kuin hötöt.
Kieli on tosiaa avain johonkin kulttuuriin. Tuo kielen opiskelu on hieno juttu; vaikkei täydellistä osaamista tulisikaan pääsee ikään kuin kurkistamaan avoimesta, pienestä ikkunasta vierasta kieltä puhuvien pääkopan sisään, koko kulttuuriin. Ikkuna suurentuu vuosien mittaaan.
Itse olen opiskellut nykykreikkaa, en voi kehua, että voisin sillä kielllä toimia tulkkina, mutta se vähäkin osaaminen on avannut aivan uusia kokemuksia ja näkemuksiä tämän vanha sivistyskansan -nyt tosin kovasti velkaantuneen -historiaanja tapaan ajatella.
Muuten: käytät niin hauskalla ja reippaalla tavalla tätä suomen kieltäkin, että olen koko ajan luullut sinua miespuoliseksi. Sellaisia silotellun sisäsiistejä kielenkäyttäjiä me naiset yleensä olemme, niin että aina ilahtuu, kun tapaa neiti/rouva Suorasuun. Kivaa!
Olin eilen inarinsaamen koulutuksen päätöstilaisuudessa. Oppilaan puheenvuoron piti nainen, jonka oma äiti joutui aikoinaan häpeämään tämän kielen ja kulttuurin unohduksiin. Nyt hänen tyttärensä on elvyttänyt sen jasamalla löytänyt oman identiteettinsä ja yhteyden isoäitinsä kautta tuttuun, mutta sitten haudattuun kulttuurin. Koulutuksen myötä nainen koki pääsevänsä eroon katkeruudesta, jota yhteyden katkeaminen omaan kieleen ja mieleen ehti hänessä aiheuttaa.
Mikä kokemus sinulla onkaan ollut! On siis todella olemassa ihmisiä, jotka kantavat huolta esimerkiksi inarinsaamen kohtalosta. Sellaisia kuin sinä, jotka oikein opettelevat itse kieltä, jonka kohtalosta ovat huolissaan.
Sinä ainakin voit todistaa, että kieli ja kulttuuri ovat yhtä, iinarinsaamea täytyy oikein osata ymmärtääkseen saamelaista kulttuuria. On kauhea kohtalo, jos joutuu häpeämään omaa äidinkieltään, omaa itseään.
Tuo sinun kommenttisi pani ajattelmaan, se on kuin tiivistetty novelli.
Pieni tarkennus: yksi tyttäreni oli oppilaana ja pätevöityi inarinsaamenkieliseksi opettajaksi ja toinen oli kurssin organisointi- ja tutkimuspuolella. Itse en osaa ko. kieltä, mutta kieltämättä ajatus siitä on kiehtonut. Kielentutkijatyttäreni toimialueena on kielipesät ja suomalaisugrilaisten kielten elvyttäminen niiden avulla (mm. Venäjällä). Hän vertaa kielten ja kulttuurien monimuotoisuutta luonnon biodiversiteettiin.
Moninaisuuden häviäminen on tappio ihmiskunnalle pitkässä juoksussa. Vaikka oppisimme yhden tai useamman ”maailmankielen”, on tärkeätä säilyttää yhteys omaan alkuperään. Päinvastaisella kehityksellä maailmaan ei varmaan jäisi monta kulttuuria jäljelle ja siihen suuntaanhan kehitys tietysti näyttää menevän. Mutta koskaan ei voi tietää menevätkö asiat loppuun asti siihen suuntaan mihin ne näyttävät olevan nyt menossa. Siksi kannattaa olla ennemmin tukemassa sitä minkä ymmärtää oikeaksi kuin sitä mihin kehitys näyttää kulkevan.
No, läheinen ihminen kumminkin eli tytär!
Voi kun näistäkin asioista lehdistö useammin kirjoittaisi ja tv uutisoisi. On hämmästyttävää kuinka vähän media on kiinnostunut tästä suomalais-ugrilaisten kielten tutkimisesta – tai eihän se oli mediaseksikästä! Nämä pienet sukukielet ja kansat kiinnostaisivat varmasti ihmisiä. Ainoastaan Lehmuskallion filmit ovat herätelleet ihmisiä. Hyvä niinkin.
Tuli tuosta viestistä sellainenkin pirullisuus mieleeni, että meidänkö sitä pitää sammuttaa Venäjän metsäpalot, pelastaa Itämeri ja Pietari ja elvyttää yksin suomalais-ugrilaiset kieletkin Venäjällä! Hyvää työtä tehdään mutta isoveli saisi olla mukana rahoituksessa, tuskin on.
Miten ihmeessä tyttäristäsi on tullut näiden pienten kielten tutkijoita, jään tässä sitä miettimään.
Suomenkieli on arvokas asia, mutta sitä pitäisi osata myös puhua.
Minua ottaa päähän erityisesti sanan mahdoton väännös – MAHOTON sekä draama, joka lausutaan TRAAMA, ynnä muut sanat, jotka kirjoitetaan d-kirjaimella.
Käsittääkseni mahoton on lähinnä sukua raskaaksi tai tiineeksi tulevalle eli hedelmälliselle, joka ei siis ole maho.
Tähän puhekielen runtelemiseen syyllistyvät niin radio- ja tv-toimittajat, ministerit ja muut. Tällainen d-oikaisu ei ole edes murretta, koska se sotketaan muuten kelvolliseen puhekieleen ja samat henkilöt kirjoittavat sanat kuitenkin oikein. Puhevikaiset ovat toki erikseen, mutta niiden joukkoa mitataan promilleissa.
Pieni asia sinänsä. Ehkäpä olen ainoa, joka tekee tällaisesta turhan ”mahottoman traaman”?
Nyt minä sanon, että olet pirunmoinen hienostelija! Me suomalaiset olemme vielä niin metsäläisiä, että d-kirjaimen lausuminen tuottaa vaikeuksia, sehän ei ole alkuaan ollenkaan kuunut kieleemme.
Agricola sen sinne tälläsi, kun ei tiennyt mikä kirjain kuuluisi laittaa, kun eri puolella maata sanottiin aivan erilailla: sota-sanan genetiivi saattoi kuulua sovan, soran, sovan, soan ja jossain Lounais-Suomen kolkalla vielä ihmeellisellä tavalla d:n ja t:n välimuotoa käyttäen (dentaalispirantti, jonka merkkiä ei ole tietokoneessa, mutta löysin sellaisen kreikkalaisesta kirjaimistosta) soδan. Kreikan kielessäkään tämä kirjain ei äänny d:nä vaan sellaisena pehmeänä hampaiden välissä äännettävänä d:tä vain hivenen muistuttavana.
No, ei ollut dentaalispirantin merkkiä Agricolankaan aikana mutta oli olemassa d. Hienoa, pannaan se, tuumi mies. Ja sitten lukutaidon yleistyessä tämä hieno d alettiin lukea samoin kuin ruotsissa ja saksassa eli: dddd. Vaikeuksia tuotti Jukolan veljeksille ja tuottaa joillekin vieläkin.
Pitäisikö siis tuo dentaalispirantti muka lausua rentaalispirantiksi?
Eikös tuota mahotonta voisi virallistaa myös oikeinkairjoitukseen niin olis asiat kohallaan?
Ei tietenkään pidä, koska se on kirjakieltä ja vielä lainasanakin, että d siinä alussa on. Ja siihen toiseen eli mahottomaan: mahdoton on eri sana kuin mahoton. Jos mahottoman käyttäjä tarkoitta yleiskielen mahdotonta, puhuja käyttää jotain murretta ja se on hänen oma asiansa.
Jos mahoton on murretta, niin puhukoon sitten kokonaan murteella ( mitä murretta veikkaat?), kohistakoon sananasa oikealla suomen kielellä, mikäli mahollista.
Oli miten oli, niin minua kuitenkin ottaa päähän kuunnella miten mahotonta kaikki maailmassa on.
Sanaa mahoton käyttäjiä pidän, en nyt yksinkertaisina, en lapsellisina, mutta kielellisesti ontuvina.
Kaikki kunnia Acricolalle.
Olisko joitain savoa?
Huomasin tässä, että itsekin puhuessani sanon: ”On se nyt ihan mahoittoman kamalaa!”
Miten ne Raumalla käyttävät tuon mahottoman tilalla?
Kaisa-Mari ei ossoo ymmärtee meitä murteen huastajii, myöhän ollaan ihan mahotommii immeissii, kuka minniilainen vänkylä ja vähämielinen hömppä ;=?
Onnee vuan tuole Marile, tule omillas autuvvaaks ;)
Loistavaa Aili, upeeta, mahottoman hienoa! Tavailkoon Kaisa-Maria nyt tuosta. Pyytäköön tulkkiapua, jos ei pärjää. Tuntuu jotenkin tutulta minusta kuitenkin, koska Keski-Suomessa puhuttiin myös hiukan tuohon malliin.
Kirjoittakoon Kaisa-Maria nyt jotain sillä Rauman pitsikielellä. Saamme sitten vertailla kahta murretta, tehdä oikein piennen tutkimuksen kummankin ansioista ja mahdollisista huonoista puolista.
Tuleekohan siitä mitään?
Miusta tuntuu siltä, jotta Kaisa-Mar ei tunne näitä Suomen murteita hevon paskan vertoo. Meillä pohjoskarjalaisila on huastettu savvoo hiljoo ja kovvoo jo vuossatoja. Sitä varsinaista karjalankieltä opettaat jo ylopistossa Joinsuussa, ja kyllä mie sitäkii ymmärrän. Immeinen ymmärtää kieltä jos tahtoo ymmärtee; vuan näitä hienostelijoita miekää en ymmärrä. Nykyvään murretta ei tarvihe hävetä niinku enne muinon kansakoulussa. Ossoon lukkee vielä raumanmurrettakkii, vaikka siinä on melekein puolet sanosta ruotsinkielestä peräsin. Niin jotta aika kieltaitonen mie oun, varsinnii tään äitinkielen suhteen ;)))
Aina yhtä loistavaa: murrehan on oma kielensä ja vain tarkkakorvainen osaa niitä erottaa toisistaan. Tuota en tiennytkään, että Joensuussa opetetaan yliopistossa kakrjalankieltä. Hienoa.
Mutta ei uskalla Kaisa-Maria kirjoittaa raumanmurretta!
Erinomaista Aili! Kiitos ihanasta palautteesta. Minä jos kuka arvostan murteita. Niissähän ovat maakunnalliset juuret.
En silti tykkää, että tuollaisia mahottomia sanontoja sotketaan esitykseen, kun muuten yritetään puhua kirjakieltä.
Kun koko litania esitetään vaikka millä murteella, on se nautittavaa kuultavaa ja luettavaa, kuten esimerkkinä yllä olet kirjoittanut.
Raumankielellä mahdotonta luonnehditaan usein: ”Semne, etei siit yli eikä ympär pääs”. Vaihtoehtona on vaikkapa: ”Etten tul miälem braak.”
Ei raumankieli pelkkää ruotsia ole, Siinä on vaikutteita myös Virosta sekä paljon sanoja purjelaivakauden kansainvälisestä merimieskielestä.
Pitää paikkansa, etten tunne suomen murteita ”hevon paskan vertoo”, mutta et tunne sinäkään.
Joka tuntee ne läpikotaisin kaikki, niin ottakoon yhteyttä.
Taitaa tuo Kaisa-Mariakin osata jonkin verran tuota raumankieltä!
Saamenkiel on ainakki semmonen, josta en mittää tiijjä. Van sehän onnii er kiel, ei murre. Samon karjalankiel on er kiel. Ja kyllä mie länsmurteitakkii ymmärrän, vaikka sie Kaisa-Mar et sitä uskokkaa; van ou uskomata O_O
Ei uskalla Kaisa-Maria enää sanoa mitään…
Tämä murrehössötys alkaa jo mennä niin ”mahrottoma sukkelaks, et tuntu et teil on kaik vintkamari yht aikka pimiän”. Tai ”lepakoi tapulis”!
Häh? Ei mitään lepakoita, naapurin kissa kävi juomassa maitoa aamulla.
Mikään ei ole mahotonta.