Kielikuvia ja itseään höpönlöpöä

Muinaissuomalainen kielikuva.

*

Pidä kieli keskellä suuta! Kielikuva. Ilman kieltä olisi tylsää. Lipeväkielinen on tosi epäluotettava ja ruskeakielinen se vasta inhottava onkin. Mutta on kielikylpyjä, kielikelloja, kaksikielisiä, kielimakkaraa ja äidin kieli on erilainen kuin äidinkieli.

Sitten vasta hauskaa on, kun joku tekee kielivirheen. Sata ihmistä on oikomassa ja neuvomassa. Vielä hauskempaa on, kun puhuja tai kirjoittaja kirjoittaa vahingossa jotain muuta kuin ajatteli kirjoittaneensa: Tällä lahjakortilla saa syödä kaksi ihmistä valintansa mukaan. Pia teki miehen työn: synnytti terveet kaksoset. Kala kulkee ontuen vedestä kuluttajalle. Koululaisten välipalat valtuuston hampaissa. Totuus sulaa kuin kuuma veitsi voissa. Lääkelaitos tarkasti pistokokein  maahan tuotavat kondomit. Pelkästään ruoka-aineista voi hyvällä onnella saada sata erilaista allergiaa.

Mutta itku pitkästä ilosta:  tulee itku, kun koko teksti mene täydeksi hopölöpöksi. Alkuviikosta tästä oli mainio juttu HS:ssa, jossa tarkasteltiin  erityisesti kuvataiteeseen pesiytynyttä höpölöpötekstiä. Tekstiä, jota tavallisen lukijan on mahdotonta ymmärtää. Ei kyllä ymmärrä  kirjoittajakaan!

Höpölöpön uskotaan usein olevan myös taidetta, erityisesti nykyrunous monta kertaa on sitä itseään. Lukija jää avuttomaksi ja kylmäksi sanavirran keskellä, joka ei vie mihinkään, lukijan aivoissa ei syty yksikään kynttilä, lukija on aivokuollut. Vai olisiko vika sittenkin jossain muualla. Kun sanat eivät liity mitenkään toisiinsa, kun oudot sanat eivät kaivakaan tunnelia lukijan mieleen kuten japanilainen kirjailija Haruki Murakama luonnehtii runon sanojen mystiikkaa, saattaa olla kyse hämäyksestä, petoksesta, pelkästä kakkasta.

Taidehistorioitsija Satu Itkonen esittelee (7.9.) HS:n kulttuurisivulla muutamia höpölöpön  kukkasia. Hän kerää taidepuheen kielikukkasia ja käyttää niitä selkokielikoulutuksessaan. Höpölöpö kukkii erityisesti näyttelyesitteissä. Eisimerkki tässä  valokuvataiteilija Ari Kakkisen Hesingin näyttelyn esitteestä:
“Valokuvallinen indeksi on osoittautunut todellisuussuhteen tarkkaajan sijaan ennemminkin johonkin intensiteettiin osoittautuvaksi eleeksi”.

Tästä Diego Brunon näyttelyn esitteen tekstistä:
”The Original Position pureutuu tutkimukseni kontekstiin; esittämisen ja tulkinnan huomioihin ja käännöksiin osana lain valvonnan mekanismeja   ja kokemuksiamme siitä.” Jestapoo, ei olisi uskonut!

“Ei -mikään vetäytyy valokuvallisessa abstraktiossa toisin tavoin kuin esimerkiksi maalauksellisessa”, selittää Kakkinen. Enkä minä ymmärrä paskaakaan.

Mainokset

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläiset, EU, ihmiset, kritiikki, muoti, mynämäki, sano suoraan, taide, yhteiskunta Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

29 vastausta artikkeliin: Kielikuvia ja itseään höpönlöpöä

  1. Zepa sanoo:

    Olen aiemmassa elämässäni joutunut opiskelemaan mm. taidepuhetta. Tai sopeutumaan siihen, soveltamaan sitä, sietämään sitä naama perusasetuksilla. Kun tajusin, että musta ei oikeasti ole siihen, räpiköin ylös epätoivosta ja aloin leikkiä taidejargonilla. Meni täydestä, paperit tuli.

    Musta on hienoa, että joku vihdoin sanoi Hesarissa tuon minkä sanoi. Puuh!

    • Itselläni on kokemuksia jonkinlaisesta taidepuheesta myös erinäisissä kylddyyripiireissä: jo muutaman termin hallinnalla ja niiden sopivalla asettelulla puheeseen saa paljon aikaan, jopa oikein asiantuntijan maineen.

  2. pasanen sanoo:

    Lääkereseptin käsittämätön kirjoitus lisää potilaan uskoa lääkärin ja lääkkeen pätevyyteen. Lieneekö sama vaikutus myös tällä taiteen kielellä? Jos taide sinänsä ei anna mystistä kokemusta, niin ehkä sitten kieli, jolla siitä kerrotaan!

    • Tismalleen noin! Monesti on kirotun totta se, että sillä kummallisella kerronnalla jostakin letkunpätkästä saadaan se letkunopätkä muuttumaan taideteokseksi.

      Hienostorouvat sanovat, että kauneus on katsojan silmässä, sitten katsovat vaikka lehmän läjää ja ihastelevat sitä.

  3. Kaisa-Maria sanoo:

    Kulttuuritoimittajan lomaillessa jouduin kesätoimittajana ollessani tekemään kritiikin kaupungin johtavien taiteilijoiden jo etukäteen onnistuneeksi ja rajoja rikkovaksi povatusta taidenäyttelystä, jossa kurkisteltiin taiteilijoiden saavutuksia mustaan muovikalvoon tehtyjen reikien läpi. Niistä näkyi kaikenlaista romua ja siellä pällistelivät myös naamansa töhrineet taiteilijat itse.
    Minusta homma oli pelkkää katsojien pilkkaamista, joten kirjoitin muun muassa:
    ”Mikäli taitelijat sattuvat olemaan paikalla, vastaavaa taidetta näkee kuka tahansa milloin vain, kunhan katselee näkymää kaatopaikan huusin sydämenmuotoisesta ikkunasta.”
    Kaksi taiteilijaa eivät vieläkään morjensta johtuen siitä, että kolmas on jo kuollut.
    Toimituksessa pidettiin myös tarkoin huolta siitä, että kesätoimittaja Kaisa-Mariaa ei enää lähetetty kulttuuripiireihin suuntautuville keikoille.
    Olisinhan minä osannut visertää näyttelystä sitä tavanomaista ylistävää kulttuurikieltä, johon sisällytetään sen verran kevyitä notkahduksia, ettei se pelkältä kehumiselta tunnu.
    Mutta tulipahan kirjoitettua..

    • Tässä tapauksessa voi olla kyseessä vanha ilmiö ”totuuden puhuja ei yösijaa saa”. Mutta kyseessä on myös se, että et taida tuota taidepuhuntaa kaikilta osin: kunhan olisit sanonut tuon kaiken kierosti höpöhöpöilmaisun, olisit saanut kiitosta ja kunniaa. Nyt kaikki ymmärsivät mitä tarkoitit ja taiteilijoille tuli paha mieli.

      Muistaakseni joku musiikkikriitikko joskus kertoi, että jos musiikkiesitys menee paljon tai hiukan pieleen, voi kirjoittaa monimielisesti, että ”taiteilija soitti useimmat kohdat etydinomaisesti.”

  4. Aili Nupponen sanoo:

    Asiantuntijan ja viisaan maineen saa puhumalla tai kirjoittamalla potaskaa, panee vain sivistyssanoja putkeen, hyvä jos edes kirjoittaja itsekään ymmärtää niitä. Monet ns. runokirjat ovat ihan samaa sorttia, eivät anna lukijalle yhtään mitään; vai pitääkö sanoa, että on luettava rivien välistä asioita, joita ei teksteissä ole.

    Lehtikritiikeissä on usein noita nonsense arvosteluja. Halutaan luoda myönteinen vaikutelma jostakin kirjasta tai tilaisuudesta. olet löytänyt taas yhden jyvän, jota saamme joukolla nokkia;)))

    • Olisiko sitten niin, että potaskasta kirjoitetaankin potaskaa?
      Monet arvostelijat kirjoittavat arvioitaan kollegoilleen. Haluavat olla eturivin kriitikoita.

      Taidepiirit ovat niin suppeat, että monet taiteilijat ovat kriitikon kavereita – kukapa sitä rupeaisi kaveriaan haukkumaan, pitää vain kirjoittaa niin sekavasti, että kukaan ei saa tolkkua.

      Sitten on niitä, jotka kehua retostelevat ketä tahansa, jos joku tunnettu kriitikko on kirjoittanut sitä höpölöpöään jostain taiteilijasta.

  5. maria sanoo:

    Paras kulttuuriarbio on lyhyt. Muistaakseni Hekinheimo tai muu vastaava auktoriteetti kirjoitti takavuosina suunnilleen näin(nimi muutettu): Oopperalaulaja ”Lilja Lintunen” piti konsertin Helsingissä. Miksi?

    • Heikinheimo ei sortunutkaan mihinkään höpönlöpöpuheeseen.
      Muistan kuinka Raumalla vuosia sitten Festivo-musiikkiviikon aikana paikallinen lehti kirjoitti kulttuurisivullaan, että joku oli nähnyt Heikinheimon tarkastelemassa vanhoja pitsejä kaupungilla ennen konserttia. Tieto levisi kulovalkean tavoin ja Festivon arvostus alkoi nousta, liput myytiin loppuviikon konsertteihin loppuun nopeasti.

  6. Hirlii sanoo:

    HS:n juttu oli mainio. Sivistyssanakirjailu on juuri sitä sanatikkausta jossa lukijaa uskotellaan luulemaan, että kasa paskaa olisi jotain muuta kuin kasa paskaa.

    Sanoista tuli mieleeni eräs kielellinen juttu, jota toimittajat pyörittelivät YleTurussa ja liittyy Mynämäkeen ihan tässä joku päivä sitten.

    Kumpi on oikein? Tapasimme Mynämäellä. Vai. Tapasimme Mynämäessä.

    Toimittaja oli sitä mieltä, että nyt saa kuulema sanoa ”Mynämäessä”, kun toinen sitä hieman oudoksui. Ja kyllä se minustakin oudolta tuntuu.

    Varsinkin, sanoi toinen toimittajista, kun puhutaan kuolleista, se on hyvin konkreettinen ilmaisu: Hänen hautansa on Mynämäessä eikä Mynämäellä.

    Mitä mieltä olet?

  7. maria sanoo:

    Raumalla nähtiin Heikinheimon näköinen mies, kertoi lehti, jossa tuolloin oli vielä kuklttuuritoimittajia työssä. Huhu levisi kyllä, mutta epäilen lippujen menekin kasvua. Oisko hiukka liioiteltua, tuo arviosi Hymyilevä.
    Niistä kritiikeistä ei todellakaan saa aina mitään selvää, mutta toisaalta ei saa jääkiekkoslostuksistakaan, ellei tunne termejä tyyliin: ”Ylämummo upposi kuin kuuma linkkuveitsi lumipalloon vaikka aluksi epäiltiin paitsiota, mutta se olikin vain kahden viivan syöttö ja tuomari oli onneksi kaffeella eikä huomannut korkeata mailaa, joten kiekollinen peli saattoi jatkua kovana karvaamisena hamaan loppuun saakka. Peli päättyi äkkikuolemaan jatkoajalassa luvuin yksi nolla kotijoukkueen hyväksi.”
    Ehkä arviot on tarkoitteukin niille, jotka harrastavat musiikkia, kuvataiteita tai teatteria kuten nämä urheiluselostuksetkin on suunnattu penkkiurheiluhulluille, jotka kyllä tajuavat ylämummot ja muut korkeat mailat sun muut aikalisät ja taklaukset.

    • Muistot kultaantuvat, Maria, muistot kultaantuvat!

      No, sitten ollaan täydellisesti suossa, kun alamme ruotia urheiluselostajien kieltä. Itse asiassa se on omassa hassuudessaan selkeämpää kuin taidepuhunta. Ainoa mikä itseäni jääkiekossa kiinnostaa on joidenkin selostajien käyttämä käsittämätön kieli.

      Jalkapallosta sanoisin sen verran, että en jaksa olla ihmettelemättä, kun pelaaja on”kentän pinnassa”. Voiko pelaaja olla siis kentä sisällä tai peräti joskus leijua ilmassa? Pitäisi oikein mennä katsomaan aitoa peliä ja tehdä havaintoja, näkyykö pelaajia ilmassa leijumassa.

  8. Oikein on sanoa Mynämäesssä; tätä muotoa käyttävät vanhat mynämäkeläiset ja siitä heti tunteekin, onko ihminen ns. aito mynämäkeläinen vai ei. Kielenoppaat antavat ihmisille kummankin mahdolisuuden. Monet myös mainitsevat tuon aitojen kielenpuhujien muodon Mynämäessä paremmaksi.

    Tänne kymmenisen vuotta sitten muuttaneena ja vanhana keskisuomalaisena minusta tuntuu luontevammalta sanoa Mynämäellä. Korvani on kuitenkin jo oppinut hyväksymään muodon Mynämäessä, joka siis on se oikea muoto. – Taisi tulla selitettyä melko höpölöpömäisesti.

    Mynämäessä 9.9.2010

    Ostan siis bussissa lipun Mynämäkeen. Tätä muotoa bussinkuljettajat monesti oudoksuvat – kuten ilmeisesti turkulaisetkin.

    • Hirlii sanoo:

      Ihan hyvin selitetty, kuuntelin ohjelmaa kiinnostuneena, ja nyt ymmärrän: olen ulkopaikkakuntalainen. Eikä silti kirjoiteta Riihimäessä vaan Riihimäellä…

      Tämä on hyvin hauska juttu, että murteeseen liittyvä ilmaisu on oikeakielinen, tokihan se on oikeaa kieltä, mutta siis kirjakielinen. Tälleen se kieli muuttuu ja pysyy elävänä :)

      • tammikuu44 sanoo:

        Nuo paikannimet ovat tosissaan kejuja siinä suhteessa, että yleensä käytetään sääntöä ”taivuteaan siten kuin vanhat paikkakuntalaiset taivuttavat”.

        Tosiaankin: varmasti sitten kun vähemmistöön jäävät alkuperäisasukkaat, kieli näiden paikannimienkin kansa yhtenästyy. Mutta kumman valitsemme, inessiivin vai adessiivin käytettäväksi kaikkiin paikannimiin? Ajattele: valitaan adessiivi: Mynämäellä, Vaajakoskella… Oululla??? Turulla?? Tai inessiivi: Turussa, Oulussa, Vaajakoskessa???- Suo siellä, vetelä täällä!

        Meidän siis pitäisi tuntea kaikki Suomen paikkakunnat ja opetella niiden asukkaiden käyttämä sijamuoto!!! Innostaa varmasti suomen kielen opiskelijoita.

  9. maria sanoo:

    Jalkapallotermeistä: niinpä, olla kentän pinnassa? Jos se tarkoittaa, että potkupalloilija on ikäänkuin ankkuroitunut maahan, on hiukan jo pinnaSSA eikä pinnaLLA eli jotenkin juuttunut. Tiedä häntä!
    Kuulin muuten viime la. mistä tulee termi OLLA TAPETILLA. Tiedätkö sinä, Hymyilevä?

    • tammikuu44 sanoo:

      Itse asiassa en tiedä, mutta kun tarkoitamme, että joku on tapetilla, se on siis esillä. No, jos ennenvanhaan jokin on ollut kovasti esillä eli tapetilla se voisi olla vaikka … keisarin kuva??

  10. marjattah sanoo:

    Puhut asiaa , Hymyilevä. Hesarin juttua en saanut käsiini, mutta googlasin Satu Itkosta ja sain tietää , että hän on kirjoittanut kirjan : Selkoa nykytaiteesta. Kirjapaja
    ”Parhaimmillaan selkokieli on kaunista ja selkeää suomenkieltä, jossa kirjoittaja ei kätkeydy epäselvien ilmaisujen taakse.”
    Jargoniin (ammattikieleen) turvautumalla kirjoittaja saa lukijan tuntemaan itsensä tyhmäksi. Se on nokkela tapa kätkeytyä. Miten olisi selkokieli, sen taakse ei voi mennä piiloon :)

    • tammikuu44 sanoo:

      Tätä selkokieltä pitäisi ensinnä opettaa näille poliitikoillemme ja kaikellaisten ohjeiden kirjoittajille, eikä lääkäreillekään vuoden kurssi olisi pahitteeksi.

      Niin paljon kuin lehti-ihmisiä morkataan, niin kyllä toimittajat kirjoittavat hyvää kieltä verrattuna erilaisten taidearvostelijoiden kieleen. Nämä blogit opettavat meille kaikille asioiden ilmaisemista… että jatketaan harjoituksia!

      Hirveää jargonia saa lukea myös kasvatustieteilijöiden graduista ja muista vuodatuksista.

  11. maria sanoo:

    Jokainen nyt tietää, että olla tapetilla tarkoittaa että asia on ajankohtainen.
    Mutta mistä ilmaisu tulee! Olin sukukokouksessa Askaisissa Louhisaaren kartanossa (ei, ei , en ole Mannerheimin sukulaisia), mutta siellä opas näytti kartanonherran makuuhuonetta, joka ei varsinaisesti ollut nukkumishuone vaan siellä otettiin vastaan vieraita.
    Seinillä oli värikkäitä, itämaissävytteisiä peitteitä ja sängyn päällä samanlaisia. Eli kun asioista keskusteltiin ja neuvoteltiin, otettiin asiakirjat ynnä muut siis tapetille eli sängynpeitteen päälle esille.
    Näin ainakin opas väitti.

  12. Kaisa-Maria sanoo:

    Esiteltiinkö sinulle Maria Louhisaaren kartanossa myös sellainen kummallinen yliskomero, johon joku kartanon isännistä lukitsi vaimonsa kun lähti reissun päälle ja varmuuden vuoksi poisti tikkaat, joita pitkin vaimo oli kopperoonsa kavunnut?
    Siellä kartanonrouva sitten virui ”tapetin takana”, kunnes herra suvaitsi palata retkiltään.
    Minulle silloinen opas kertoi, että palveluskunta oli kuitenkin salaa teettänyt kopperoon vara-avaimen.
    Tästä päätellen, aika tiukkaa porukkaa oli tuo Louhisaaren menneen ajan isäntäväki. Joten kannatti mainita, ettet ole sukua sille isolle M:lle.

  13. maria sanoo:

    Juu, kyllä koppia käytiin pällistelemässä. Opas kertoi, että lopulta tämä rouva oli kuollut koppiinsa. Palvelijat vievät toki ruokaa, mutta ehkä unohtivat sitten. Enpä tiedä, miten asia oikein oli.
    Tämä kaikkein häijyin isäntä oli joku Flemingeistä. Mannerheimhan vietti vain muutamia vuosia lapsuudessaan kartanossa.
    Dramatiikkaa ei kartanoelämästä näemmä puuttunut.
    PS. Olen muuten avannut pään näyttelijän uralla. Esitin Amandaa Jotunin pienoisnäytelmässä Josefiina. Vastanäyttelijänäni oli (juurikin tuolla Louhisaaressa) kuuluisa diiva Etta-Liisa Kunnas-Lappalainen

  14. Siis melkoisen vöyhkää porukkaa on Louhisaaren kartanossa asunut kautta aikojen.

    Onnittelut Marialle uuden uljaan komeljanttarin uran aukeamisesta. Esitys meni siis ilmeisesti hyvin, tai peräti loistavasti. Eivät sinua ainakaan sinne Louhisaaren pieneen kopiin sulkeneet?

  15. maria sanoo:

    Esitys meni yli odotusten, kun ottaa huomioon ettemme olleet harjoitelleet kertaakaan. Saimme valtavat ablodit. En oppinut kaikkia vuorosanoja, mutta keksin omasta päästä ja hyvin meni!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s