Ääliöt ääliötöissä Turussa – buddhalaistemppeli tuleen!

TS:n uutiskuvassa tarkastellaan tuhon jälkiä. Palo ei ole suinkaan vahingossa syttynyt.

Sapettaa, sapettaa oikein kovasti. Juuri kun pääsi onnittelemasta suomalaisia siitä, että täällä ei toimita kuin koraanipäisten ukkojen johtamissa maissa. Ei kivitetä naisia kuoliaaksi, ei ympärileikata eikä pueta säkkiin, niin eikös mitä!

Niin eikös rakkaasta ja perinteikkäästä, tulevasta Euroopan kulttuuripääkaupungista löydy samantapaisia, yksinkertaisuuden ylistyslauluja! Hakaristejä piirteleviä pölvästejä, jotka yön pimeydessä sytyttävät temppelin tuleen. Turun Moisioon rakenteilla olevan buddhalaistemppelin. Keskeneräinen temppeli kärsi pahoja vaurioita.

Tässä paljastui nyt takametsien junttien hakaristein silattu väkivaltaisuus, suvaitsemattomuus, oikea läskipäärasismi. Tämä tuhopolttoyritys on samaa typeryyden ylistyslaulua kuin Tyrvään kirkon polttaminen.

Tuhotyö on tuomittava yhtä ankarasti kuin Tyrväällä. Samoin nyt olisi aika auttamiseen ja buddhalaistemppelin rakennustöiden avustamiseen. Rikolliset on otettava kiinni ja pantava vastuuseen teostaan.

Muutaman sadan vietnamilaisen yhteisö on rakentanut temppeliä talkootyönä pienillä kuukausittain saatavilla avustuksilla. Temppelistä on suunniteltu kulttuurikeskusta, joka on avoin kaikille siis myös suomalaisille. Buddhalaisuus on tunnetusti rauhan uskonto.

Temppeli aiotaan tuhopoltosta huolimatta saada valmiiksi vuoteen 2011, jolloin Turku on Euroopan kulttuuripääkaupunki.  Silloin Turkuun kokoontuu buddhalaisia ympäri maailmaa. Lootuksen sydän -nimisestä temppelistä aiotaan  tehdä yksi suurimmista buddhalaistemppeleistä, joita Pohjoismaissa on.

Valmistumisen jälkeen temppelissä voi lukea runoja, siellä pidetään kokkauskursseja, soitetaan musiikkia ja opiskellaan itämaisia kieliä ja kalligrafeja. Paikka on tarkoitettu myös kohtauspaikaksi vanhuksille ja lapsille, itämaisen kulttuurin keskukseksi.

Suomessa asuu 3000-4000 buddhalaista, heitä on koko maailmassa 380 miljoonaa. Gautama Buddhan arvioidaan eläneen Intiassa noin 500-400-luvulla ennen Kristuksen syntymää.

Advertisements

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläiset, EU, hiilijalanjälki, ihmiset, mynämäki, sano suoraan, Väkivalta, Voittaminen, yhteiskunta, Yrittäminen Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

8 vastausta artikkeliin: Ääliöt ääliötöissä Turussa – buddhalaistemppeli tuleen!

  1. Aili Nupponen sanoo:

    Budhalaiset tunnetaan rauhanaatteestaan, kuten sanoit.
    Ei suomalaiset ole sivistyneitä, vaikka niin väitetään. Toistenkin uskontoa ja kulttuuria pitää osata kunnioittaa kuin omaansa, vai miten se menikään?

    • Aivan, ennen kaikkea: väkivalta pois, sanallisesti voi antaa sapiskaa mutta väkivalta, siis ihmisten tappaminen, potkiminen, lentokoneiden kaappaukset ja tuhopolto, kauppojen ikkunoiden särkemiset ja kirjojen polttamiset eivät kuulu järjellisen ihmisen toimintaan.

  2. marjattah sanoo:

    Kanssatuohtuneena sanasi herättävät minussa syvää tyytyväisyyttä. Häpeä ääliöille!

  3. Tess sanoo:

    Minun mielestä vallan sopiva rangaistus olisi se, että he joutuisivat korjaamaan tekojensa jäljet. Se rangaistus jää valtaosalle mieleen ja tulee pohdittua kerran jos toisenkin tekojensa seurauksia. Mie en kauheasti usko tällaisten rikosten kohdalla vankilatuomioihin ja rahallisiin korvauksiin. Ei ne mitään muuta…tai jos muuttavat niin useasti vain pahempaan suuntaan. Ei tietysti tällainenkaan rangaistus kaikille toimi, mutta väittäisin sen kuitenkin olevan tehokkaampaa kuin rahallinen korvaus yms.

    Omaan mieleen on parhaiten jäänyt se, kun lapsena piirsimme lastenhuoneen seinään serkkujeni kanssa värikynillä ja rangaistukseksi äitini laittoi meidät siivoamaan jälkemme. Eipä niitä värikynän jälkiä pois saanut, mutta eipä huvittanut toistaa tuota juttua enää uudelleen :D

    En mie suhtaudu kuitenkaan tällaisiin asioihin kevyesti, vaikka edellisestä voisikin yksisilmäisesti päätellä, että rinnastan lapsuuden seinään piirtelyt tuhopolttoon. Ei näin toki ole. Miten lie tässä jutussa, kun en ole siihen sen kummemmin perehtynyt, mutta monesti on vain niin, että ryhmässä tyhmyys tiivistyy ja osa ihmisistä tekee välillä ihan järjettömän typeriä tekoja. Ei sieltä taustalta aina löydy syvää vihamielisyyttä tiettyjä etnisiä ryhmiä tai uskontoja kohtaan. Heikko osapuoli vain saattaa tuntua helpommalta kohteelta.

    • Uskon, että nämä tuhopolttajat kyllä joutuvat korvaamaan myös rahallisesti mitä ovat tuhonneet. Hyvä olisi, että joutuisivat sen lisäksi myös tekemään tällä temppelirakennuksella korjaustöitä.

      Mielestäni ei kannata yhtään säälitellä tällaisten tekojen tekijöitä. Tuskin osaavat edes hävetä, joten rahallinen korvaus on ainoa, mitä tyypit ymmärtävät. Vaikeuksia tulee olemaan tulevaisuudessakin.

      Onkohan kukaan ymmärätnyt järjestää jotain keräystä tai muuta rakennusapua näille buddhalaisille?

      • Tess sanoo:

        Ei se säälittelyä ole. On kai olemassa niitä harmaan sävyjäkin. Maailma on toki mustavalkoinen, jos sen sellaisena haluaa nähdä.

        Kuka nuokin korvaukset sitten loppukädessä maksaa? Aika harvalla niitä rahoja korvauksiin taitaa olla tai tulee olemaan. Normaalissa työelämässä olevalla toki on, mutta rikosten tielle astuvalle se normaali työelämä voi olla aika kaukana. Jotenkin nuo rahalliset korvaukset tuntuvat vain käsien pesulta koko jutusta. Ovat toki paikallaan, mutta onko niillä oikeasti sen kummempaa vaikutusta. Kuulemani mukaan ne useasti tuntuvat olevan se pienin paha.

        No mutta. Näkökantaeroja nämä.

      • tammikuu44 sanoo:

        Onhan ne siellä velkasaldona muistuttamassa siitä, mitä tuli tehtyä. Siis laskun lähettämättä jättäminen on typerintä mitä tällaisessa tapauksessa voisi tehdä. Sillähän osoitettaisiin, että ”sitä tekevälle sattuu”. Tyly lasku näyttää tosiasiat.

        Samaa mieltä olen kanssasi siitä, että tuskin niitä rahoja koskaan saadaan, mutta laskun voisi maksaa myös työsuorituksina, joka sitten voisi onnistuakin ja olla jotenkin kasvattavaaki

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s