Muistojen salakäytävissä Jyväskylässä, eilen ja tänään

Aikaa voi yrittää vangita valokuviin - mutta kuka osaa valokuvata salakäytäviä?

Jyväskyläläisen äidinkielen opettajan Pasi Ilmari Jääskeläisen kirja Harjukaupungin salakäytävät lyö kyllä  ällikällä mynämäkeläisen eläkkeellä olevan äidinkielen opettajan. Mieshän panee paperille uskomattomia juttuja kuin hulvaton jutunkertoja, vaikka on kirjallisuuteen perehtynyt ja lehtorismies! Kuka tahansa eläkeläinen on ihmeissään Jääskeläisen kirja kourassaan.

Nykykirjailija Jääskeläinen kirjoittaa realistista scifiä tai maagista realismia, omien sanojensa mukaan reaalifantasiaa. Lause elää, juttu etenee, ajassa liikutaan eteen ja taakse kuin huomaamatta, reaalimaailma muuttuu kuvitelluksi, uni ja valve sekoittuvat, joskus maailma näyttää  elokuvalta, joskus surrealistiselta maalaukselta, jossa puut kasvavat väärinpäin.

Jääskeläinen hallitsee homman; lukija menee automaattisesti mukaan tarinaan, ihmettelee vain, kun jalat eivät enää otakaan maahan. Eikä aina edes tiedä, pitäisikö olla naama peruslukemilla vai nauraa. Ja lukija nielaisee kaiken. Todellisuuden ja fantasian raja ylitetään pehmeästi, ehkä koko elämä on unta.  Jääskeläinen pitää lukijaa yhtä tiukasti niskasta kiinni kuin Stephen King. Ote pitää.

Kun Jääskeläinen on piirrellyt juttunsa miellekarttaa on siellä vilahdelleet ainakin seuraavat: päärynät, sateenvarjot, elokuvat, Viisikko-kirjat, kesälomat, käsikirjoitukset, valokuvat, pikkukaupunki Jyväskylä katuineen ja tietenkin sen maanalaiset salakäytävät. Syntyy tarina, joka on keski-ikäisen miehen  keski-iän kriisiä ja nuoruuden rakkautta – tarina kenen tahansa elämästä, muistoista salaisista elämän käytävistä, elämää joka matkii elokuvia. Usein kirjan ihmisiäverrataan  jonkin elokuvaklassikon henkilöihin, he käyttävät elokuvien kuuluisiksi tulleita  repliikkejä tai paperille maistuvaa puhetapaa.

Juonesta vain tämän verran: kirjankustantaja Olli Suomisen nuoruudenrakastettu Kerttu Kara, Elokuvallisen elämänoppaan kirjoittaja, palaa kotikaupunkiinsa mukanaan uuden kirjansa käsikirjoitus, Maaginen kaupunkiopas. Nuoruuden tapahtumat odottavat selitystään salakäytävissä.
Lukija hymähtelee ensin kirjailijattaren lapsellista  filosofiaa elokuvallisesta elämästä ja eri paikkojen merkityksellisyyshiukkasista. Tässä naurettavalta tuntuvassa maailman kokemisessa lukija yllätyksekseen huomaakin  olevana paljon totta.

Vanha jyväskyläläinen innostuu tosissaan Jääskeläisen kirjasta, alkaa itsekin muistella nuoruuttaan ja elämänsä salakäytäviä sekä Olli Suomisen tapaan alkaa haikailla suuren rakkautensa perään: voi sitä 60-luvun elämää Harjun portaiden, yliopiston, Tourujoen ja kirkkopuiston rajaamalla kaistalla tässä keskisuomalaisessa pikkukaupungissa! Lukijan kannattaa kuitenkin varautua siihen, että Jääskeläisen kirja ei ole nostalginen muistelu Jyväskylästä, vaikka historiallista tarkkuuttakin sieltä löytyy kuten kuluisan naisarkkitehdin Wivi Lönnin talon kuvauksesta Omenaportteineen. Salakäytäviä löytyy kaikkialta.

Juttuun on valittavana kaksi loppuratkaisua. Toinen on luettavissa netissä.

Mainokset

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläiset, ihmiset, ihmissuhteet, kirjallisuus, kritiikki, mynämäki, Voittaminen, yhteiskunta Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

16 vastausta artikkeliin: Muistojen salakäytävissä Jyväskylässä, eilen ja tänään

  1. emmaia sanoo:

    Hieno juttu. Teki mieli yrittää lukea sellaista kirjaa.

  2. Zepa sanoo:

    Ai hei, mäkin olen asunut Jyväskylässä, jopa kahdesti, yhteensä kai jotain 12 vuotta. Kiva kaupunki!

    • Varsinkin se yliopiston alue on hurmaava. Eilen juuri kiipeilin henki hieverissä Turun yliopistoon johtavia portaita. Jyväskylä yliopistoon johtaa vaahterakuja! Se on Alvar Aallon suunnittelema, oikea Aalto-yliopisto.

      Silloin 60-luvulla, jolloin Aaltokin vielä eli ja vieraili kesäisin Jyväskylän Kesässä, kerrotiin juttua, että Aalto olisi ollut vähällä saada halvauksen, kun huomasi, että yhden rakennuksen katto oli maalattu punertavalla maalilla. Maalausta puolusteltiin sillä, että se vanha oli jo mennyt huonoksi, oikein vihersi homeesta, että kiireellä saatin katto maalattua ennen Aallon vierailua! – Aalto oli näet suunnitellut rakennukseen kuparikaton ja senhän nyt kuuluukin ”homehtua”.

  3. Kaisa-Maria sanoo:

    Jyväskylä on ainakin kesäkaupunkina tyylikäs. Vietin siellä erityisesti 60-luvulla ihan unohtumattoman jännittäviä hetkiä.
    Tuli muuten katsottua telkusta Runoraati-ohjelmaa. Sinne oli istutettu tuomariksi vanha kunnon Jukka Virtanenkin, joka huumorimiehenä jakeli kymppejä kaiken maailman typerille erotiikkarunoille, ja hymyili partaansa.
    Typerämpää suomalaista ohjelmaa en ole aikoihin nähnyt.
    Mitä mieltä sinä runollisuuteen viehtynyt kuningatar Hymyilevä olet Runoraadista?
    Olisiko jo Hymyilevän vuoro esiintyä noiden tv-runojen arvostelulautakunnassa?

  4. Aili Nupponen sanoo:

    Minäkin olen Runoraadin ystäviä. Jukka V. oli eilen anteliaalla tuulella, kun jakoi yhdeksikköjä ja kymppejä. Nauhoitin lähetyksen, ja katson sen vielä uudelleen.

    Minä en ole tutustunut Suomen Ateenaan, valitettavasti. Sivistys on aika kaukana meistä tohmajärveläisistä, valitettavasti ;-(

    • tammikuu44 sanoo:

      Tohmajärvellä on justiinsa yhtä paljon, jos ei enemmänkin, sivistystä kuin Jyväskylässä. Suomen Ateena on Tohmajärvellä yhtä hyvin kuin vaikka Turussa, vaikka se nyt leuhkiikin Euroopan kulttuuripääkaupunkitittelillään.

  5. pasanen sanoo:

    Muistumia: ensimmäinen asuntoni Kortepohjan ylioppilaskylässä, huone C 816. Kerran jäin oven ulkopuolelle ilman avainta. Toimistosta sain lainaksi yleisavaimen. Hissillä takaisin tullessani se jostakin syystä pysähtyi kerrosta alemmaksi enkä huomannut asiaa ennen kuin olin aukaissut huoneen C 716. Siinä yksiössä pariskunta oli täydessä ”työn touhussa”. Me-mei-na-na-si siiinä olla selittämistä…
    Vuosi oli 1969.

    • Ja päärakennksen kahviossa vierähti mukavasti useampikin tunti. Turun yliopistossa ei ole yhtään niin viihtyisää paikkaa kuin tuo kahvio. Siellä saattoi tarkkailla sisällä liikkuvia ihmisiä ja isoista ikkunoista ohikulkevia, aina pöytään tupsahti joku mielenkintoinen ihminen!

  6. Kaisa-Maria sanoo:

    Loistavaa Pasanen! Jyväskylä on todellinen kulttuurikaupunki. Onneksi et sählännyt avaimesi kanssa väärään aikaan, ainakaan hotelli Miltonissa.

    • tammikuu44 sanoo:

      Voi helskutti, siinä oikea seksihurjastelija! Pasanen ihan viattomasti aukaisi oven ja joutui ikäväkseeen ikävään välikäteen. Kyllä Jyväskylässä toki muutakin harrastettiin kuin seksiä. Tai siis, olihan se sellaista seksin vapautumisen aikaa, että useinhan se mielessä käväisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s