Minuuttinovelli6: Mies ja Remington

Mies löysi vanhan Remingtonin virtuaalitodellisuudesta.

Mies tympääntyi kotielämäänsä. Hän haki vintiltä vanhan Remingtoninsa, antoi ajatustensa lentää. Pesukoneen ääni muistutti meren tyrskettä. Vihdoin mies sulkeutui asunnon vaatehuoneeseen. Hän unohti vaimonsa, ikävän tihkusateen.

Mies kirjoitti lähes yötä päivää, sillä yöllä ja päivällä ei ollut mitään eroa pimeässä komerossa. Mies näppäili elämätöntä elämäänsä sormet hyväillen Remingtonia, ihaili soturia itsessään, rakastui moniin naisiin. Ruuan vaimo kantoi miehelleen komeroon, tyhjensi samalla punaisen muovipotan, jolle Petteri-pojan kasvettua aikuiseksi oli taas käyttöä. Miehen aivot alkoivat tuottaa energiaa, jota sormien hyväily näppäimistöllä muotoili, koko hänen olemassaolonsa muuttui immateriaaliseksi.

Vaimo meni uusiin naimisiin ja unohti vähitellen unelmiensa miehen. Vain hiljainen nakutus yöllä joskus kiusasi. Naapurit arvelivat talossa olevan joko hiiriä tai lutikoita.

Vuosien kuluttua joulusiivouksen aikaan tuulettaessaan vaatehuonetta vaimo löysi  parrakkaan miehen nukkumasta pää Remingtonia vasten. Hän ei hennonut herättää miestä, vaan otti valmiin käsikirjoituksen ja sulki hiljaa oven.

Tuhkauurnan vaimo hautasi melko syvälle läheiseen puistoon, jota koiranomistajat suosivat.

Mainokset

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläiset, ihmiset, ihmissuhteet, mynämäki, novellit, Väkivalta, yhteiskunta Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

14 vastausta artikkeliin: Minuuttinovelli6: Mies ja Remington

  1. mammamia sanoo:

    Mitä Hymyilevä kirjoittaa minuuttuvellistä? Olen toki tavannut minuutit novelliksi, kun lukihäiriötäni tavasin.
    Monessa novellissa on saman kokemuksen idea. Hautausmaalla oli koirien ulkoiluttaminen kielletty. Sitä ei osannut lukea kunnanjohtaja rouvineen. Kun hauta ilmestyi kukkineen hautausmaalle, oli se käyntikohde narun päässä olevalle koiralle. Siinä nosti jalkaa, kun narun toinen pää tavasi kukkavihkojen saatesanoja.
    Pieni tyttö kysyi opettajalta mummon juhlissa: Sinullako on iso koira?
    – Minulla.
    – Mummo aina aamuisin huutaa, kun näkee koirasi merkkaamassa postilaatikon tolppaa.
    Tunnetilat heilahtivat laidasta laitaan niillä juhlilla.

    • tammikuu44 sanoo:

      Minuuttinovelli tarkoittaa nyt tässä sellaista lyhyttä juttua, jonka voi lukea minuutissa, mutta joka pistää kuitenkin hiukan ajattelemaan.

      SEmmoista kaikkea sitävoi sattua elävässä elämässä niin ihmitsen kuin koirien kanssa.

  2. Aili Nupponen sanoo:

    Kenet vaimo siis polttikaan: käsikirjoituksen vai aviomiehen?

    Muistaakseni on myös olemassa Remington merkkisiä käsiaseita ;-?

    • tammikuu44 sanoo:

      Hyvin huomioitu Aili. En uskonut, että moni hoksaa sitä, että on niitä Remington-merkkisiä aseitakin. Tuon ajatuksen siitä, kumman nainen poltti jätin tahallani avoimeksi. Ehkä mies kuoli luonnollisen kuoleman ja polttohaudattiin. Ehkä nainen poltti miehen käsikirjoituksen, koko miehen muiston. Voit valita.

  3. Laura Sofia sanoo:

    Jep. Olit oikeassa, sait nauramaan. =) Pitääkin hei laittaa Puttelle sun blogiosote, hahahaha!

  4. Hirlii sanoo:

    Tää oli hyvä ! Jätti auki riittävän monta asiaa, ja oli sopivasti ”karmea”.

  5. tammikuu44 sanoo:

    No, sitä kohden sitten!

  6. Kaisa-Maria sanoo:

    Aina vain paranee. Vanhoihin Remingtoneihin liittyy paljon unohtumattomia mukavia muistoja. Olivat ne herkkiä sormeiltavia, kuin kavereita, joille Olivetit ja Adlerit eivät pärjänneet. Erityisesti pitkätelainen malli kävi tutuksi kesätoimittaja-ajoillani.
    Sitten tulivat typerät näyttöpäätteet ja pilasivat koko kirjoittamisen tunnelman, joten ymmärrän kovasti sinne vaatehuoneeseen linnoittatunutta miestä.
    Vintilläni on Remington, vain peritty laskukone, josta en luovu. Se ynnää, vähentää ja kertoo, mutta ei jaa.

  7. Se oli hyvä minuutti. Uskon, että todella moni Netissä pitäisi tästä. WordPressiissä ei taida olla palikkaa, josta saisi pötköön tuon aihepiirin. Minuuttinovelli on kuin euron kauppa. Sieltäkin saa hyvää halvalla.
    Tämä novelli oli hyvä ja tehokas. Nyt minua pelottaa kirjoittaa.
    Entä jos sijoittaisi minuuttinovelleja samaan ympäristöön, ja antaisi niiden hiljalleen kietoutua toisiinsa. Tulisiko siitä umpisolmu vai romaani?

    • tammikuu44 sanoo:

      Todella kiehtova ajatus! Hetken käväissyt mielessä, mutta toistaiseksi mennyt pois. Kirjoittelen näitä silloin tällöin ja nyt olen löytänyt sellaisen Pakinaperjantai-sivun, joka antaa oikein aiheen. Samalla laila näitä syntyy annetusta aiheesta, ehkä helpomminkin, koska itse aina miettii vähän niin kuin päänsä puhki ja yrittää olla hienompi kuin on.

      Mutta se olen aikonut tehdä, että kun tulee aikaa, laistan nämä minuuttinovellit ja muut lyhyet samaan arktoon nimellä Minuuttinovellit.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s