”Miksi sain sellaisen vaivan kuin silmien tuska?”

“Koulu oli minulle tuskaa, josta oli vaikea selvitä kunnolla
Aina sai olla yksin, en unohda niitä katseita, jotka kohtasin.
Halveksuntaa, syrjintää, ne kirjelappuset,
itkut, jotka itkin.”

Kirjoitus on kopioitu Rauman taidemuseon seinältä paperilappusesta. Museossa on yläkerrassa seinillä Airi Kurosen piirustuksia. Hän on myös kirjoittanut näille pienille, valkeille lapuille elämänsä tuntoja; tuossa oli  koulumuistoja, monellekin tutun oloisia.  Kyllä se siitä, kun koulu loppuu, muistelee moni. Mutta kaikki voikin olla vasta alussa kuten Airilla:

“Sairaus vei mennessään,
Harhat, voimat sisälläni.
Psykoosin värit.”

“Päässäni pelkkiä huutomerkkejä!”

”Miksi sain sellaisen vaivan kuin silmien tuskan?”

Paholaisen portilla.

Airi Kurosen työt Rauman taidemuseon seinällä kertovat enemmän kuin sanat: Rakkauden loppu, Kipu, Virran vietävänä, Paholaisen brunssi, Tuska ja pelko, Mykkä huuto.

Paratiisi ja Hedelmällisyyden jumalatar.

On sellaisiakin kuin Lintujen paratiisi, Merenneito, Tanssivat unikot, Kaartuva taivaanranta, Anna ajatusten lentää, Iltakävelyllä, Levolla, Hedelmällisyyden jumalatar…
Kuvissa pienet ihmiset istuvat puissa, kasvit, köynnökset, puiden lehvistöt tarjoavat suojaisia paikkoja soittajille, kiipeilijöille, lepäävälle. Hedelmät putoilevat puista, paratiisi ympäröi sinut. Jossain kuvassa piru irvistää tai soittaa huilua, hiukset muodostavat juurakon. Tämä on Airi Kurosen salaista maailmaa, kiehtovaa, kauneutta ja vaaroja täynnä olevaa.

Yksityiskohta nelimetrisestä työstä. Rakkauden loppu?

Airi Kuronen piirtää mustalla tai sinisellä kuulakärkikynällä; erilaiset viivastot täyttävät suuriakin pintoja, pohjana olevaa paperia on usein jatkettu kesken työskentelyn. Yksi töistä on tehty neljä metriä pitkälle ruskealle pakkauspaperille, yksi on tehty suoraan taidemuseon seinälle. Töissä elävät  myyttiset hahmot, ihminen sulautuu osaksi luontoa, usein kasvien joukosta löytää myös eläinihmisiä. Jokainen teos on oma tarinansa, unikuva, paratiisinäky, salainen viidakko. Alitajunnasta nousutta mystiikkaa.

Mykkä huuto täyttää koko huoneen.

Raumalainen vuonna 1968 syntynyt Airi Kuronen on taiteilija, jolla ei ole takanaan taiteilijan ammatillisia opintoja, vain muutamia Rauman kansalaisopiston kursseja. Työt syntyvät kivusta, rakkaudesta, koetusta elämästä, silmien tuskasta.

Advertisements

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläiset, ihmiset, mynämäki, taide, Voittaminen, yhteiskunta, Yrittäminen Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

12 vastausta artikkeliin: ”Miksi sain sellaisen vaivan kuin silmien tuska?”

  1. Aili Nupponen sanoo:

    Minusta tuntuu, että taiteilija Kurosella on ehkä enemmänkin sielun tuskaa kuin silmien tuskaa. On hyvä että tuntoja voi purkaa kuvataiteeseen tai johonkin muuhun taiteeseen; lahjakkuutta on sekin<3

    • tammikuu44 sanoo:

      Paljon puhutaan taideterapiasta ja taiteen mieltä eheyttävästä vaikutuksesta. Eikä siis turhaan puhuta. Ailin Kuironen on selvästikin jo taiteilija, ei harrastelija tai pelkäksi mielenvirkistyksesksi taidetta tekevä.

  2. Hirlii sanoo:

    Pelkällä kuulakärkikynällä ? Ohhoh. Hienoja on, ja voimakkaita. Taiteilija hän on, hän taitaa, on taitava.

    • tammikuu44 sanoo:

      Totta: pelkällä kuulakärkikynällä on tehty useimmat. Se kahdelle seinälle tehty työ vaikuttaa jollain värillä maalatulta, on myös lyijykynätöitä muutama ja yksi tapetista leikelty kollaasi.

      Rauman taidemuseon alakerrassa on myös mielenkiintoinen näyttely: Tellervo Kalleinen & Oliver Kochta-Kalleinen, Unimaa – 21 unta Suomen tasavallan presidentistä. Taiteilijat keräsivät näyttelyään varten ihmisten näkemiä uni tasavaltamme presidentistä (80 kpl), niistä 21 dramatisoitiin ja kuvattiin toisiinsa lyhyeksi elokuvaksi. Syntyi humoristinen ja ajatuksiakin herättävä tutkielma siitä, miten suomalaiset suhtautuvat aktoriteetteihin.

  3. maria sanoo:

    Airi Kuronen on taiteilija, joka tekee todellista, kuolematonta taidetta. Vaikka se voi olla myös terapoivaa hänelle, tätä taidetta ei pidä sekoittaa mihinkään kuvataideterapiaan. Se on tykkänään eri juttu.
    Me, jotka yritämme jotain kuvaa katsomalla maalata jotain Lidl:stä ostetulle valmiskankaalle, me olemme Airin rinnalla täysiä harrastelijoita, jotka kenties lopultakin teemme kuviamme ainoastaan terapiamielessä.

    • Airi on kyllä todellinen tekijä, sen huomaa heti. Mutta älä silti aliarvioi itsäsi ja muita ns. harrastuksekseen kuvia tekeviä! Harrastuksesta on monen taiteilijan ura alkanut. Se on myös hienoa, että pystyy arvostamaan muiden töitä.

      Se kuvataideterapia taitaa olla vähän samaa kuin kirjoittamisterapia eli siis apuneuvo ja lääke. Mutta harrastaminen on jo todellista tekemistä ja tekemisessä pyritään kehittymään.

  4. maria sanoo:

    Nimenomaan. Monet pottupäät sotkevat pahasti nämä kaksi asiaa. Jos kuvia käytetään ja maalataan vain terapiamielessä, käsitellään yleensä syviä tunteita tai traumoja yhdessä terapuetin kanssa. Tulos on harvoin varsinaisesti taidetta, siitä puuttuu tietoinen luova panos ja tekniikan hallitseminen.
    Samoin on musiikkiterapian laita. Sitä käytetään esim. erittäin vaikeavammaisten lasten kanssa kommunikoinnin parantamiseksi ja jonkinlaisen yhteyden saamiseksi tapauksissa, joissa lapsi ei esim. pysty ollenkaan puhumaan.

    • tammikuu44 sanoo:

      Niin, ja kirjoittamistakin suositellaan eläkeläisille ja vanhuksillekin jonkilaiseksi oman elämän kertauskurssiksi; ehkä siinä joutuukin sitten uudelleen arvioimaan elämänsä möhläyksiä samoin kuin tähtihetkiä. On olemassa oikeine sellaisia maksullisia kursseja! Luotan enemmän kyllä oma-aloitteisuuteen ja kynän käteen ottamista tai tietokoneen kirjoitusohjelman avaamista.

  5. Kaisa-Maria sanoo:

    Tapasin Airin näyttelyn avajaisissa Raumalla paikallisessa yrityselämässä vaikuttaneen johtajatyypin, joka totesi:
    – On niin rumia kuvia, ettei niitä itse pirukaan ostaisi, saati sitten ripustaisi seinälleen.
    Totesin siihen, ettei tämä mikään myyntinäyttely olekaan, vaan lähinnä rohkea installaatio tekijänsä taidoista yhtyneenä hänen sielunelämäänsä, ja että hakkaa tämä ainutlaatuisuudessaan tuon alakerran sekavasti typerän Tarja H-unipohjaisen videonäyttelyn.
    Saman taidemuseon entisissä konttoritiloissa oli esillä vanhojen mestareiden arvokkaita ja varashälyttimillä varustettuja tauluja Pekka Halosesta lähtien.
    Joten aika monipuolista oli raumalainen taidetarjonta.

    • Siis jokaiselle jotakin siellä Raumalla! On muuten ihailtava se Rauman Taidemuseo: rohkeita näyttelyitä kumpikin, ilmeisesti vähän liiankin hyvä museo, paikalliselle liike-elämän typeryksille kumminkin.

      Tapasin linja-autoasemalla raumalaisessa lehdessä vuosia sitten töissä olleen Pipsa-nimisen naisen. Kiva tapaaminen!

      Hyvää Uutta Vuotta!

  6. lepis sanoo:

    Hienoja teoksia. Erityisesti tuo seinämaalaus. Kuulakärkikynällä piirtämien on niin kovin vaikeaa, että voi vain ihailla tätä taidon näytettä.

  7. Ihailen myös tuota, että joku Raumalla on havainnut tämän luovan ihmisen taidot ja hänen töitään on nyt ollut esillä Rauman Tiademuseossa. Varmasti on vielä tulevaisuudessakin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s