Lasten leikkiä ja aikuisten häpeää

- Leikki on paras tapa oppia, sanoo kirjailija Roman Schatz.

Leikki on lapsen työtä. Lapsi tekee sitä ilman palkkaa ja riemurinnoin sitoutumatta ja ilman ylityökorvauksia. Jotkut pässit yrittävät uskotella täyspäisillekin aikuisille, että samoilla ehdoilla pitäisi tehdä oikeaa työtä. On olemassa oikein konsultteja, jotka kurssittavat työsuhteessa olevia ihmisiä olemaan työpaikallakin leikkisiä ja hymyilemään.

Hieno idea mutta konsultin oppikurssi ei hyödytä muuta kuin konsulttia, joka kuittaa viikonlopun hölynpölystä työntekijän kuukauden palkan. Työpaikoilla kaikki jatkuu entisellään ja viimeistään pikkujouluissa sitkeinkin vitsinkeroja sanoo suorat sanat kaikille. Yleensä työ on sitä varten, että siitä saisi palkkaa ja pystyisi elämään ja elättämään vielä perheensäkin. Ruveta siinä nyt vielä leikkisäksi!

Hauskaa ja innostavaa luettavaa leikin merkityksestä löytyy tämän päivän Hesarista. Lämmittää oikein tässä talven lumimyräkässä tunnetun velmuilijan, kirjailija Roman Schatzin paljastuskertomus siitä, mitä hän rakastaa.  Mies rakastaa leikkimistä. Ja ottaa sen vakavasti. “ Leikki on paras tapa oppia”, mies kirjoittaa. Roman näkee leikkimisessä olennaisena viattomuuden, se on vastakohta sotimiselle, raiskaamiselle ja kiusaamiselle. Luova ihminen on leikkisä. Mutta leikkiminen on myös vaarallista, hyvin anarkistista. Leikkiessähän kyseenalaistetaan totuttuja tapoja ja asioista, leikki  on eri roolien, näkökulmien ja asenteiden tasavertaisina kokemista.

Tätä leikkisyyttä, keveyttä ja hurmaantumista suomalaiset kaipaavat, etsivät mutta eivät löydä. Leikkivä ihminen ei häpeile ja murehdi vaan aivan kuin lentää leikkiessään, luodessaan. Oppimisen pahin vihollinen on häpeä, jota leikkivä ja luova lapsi ei tunne. Sen aikuiset ovat kehittäneet leikkimielisyyden tilalle. “Leikkivä ihminen käyttää kaiken edestään löytämänsä infrastruktuurin hyväkseen, hänelle raha on leikki, ura on leikki, seksi on leikki ja rakkaus se vasta leikki onkin“, kirjoittaa  rakastettava  Roman, jonka leikkisyys tässä kohtaa tuntuu aavistuksen verran sellaisen miehen puheelta, joka on syntynyt  kaksi hopealusikkaa suussa ja kolmas kädessä eikä tiedä, minne sen tunkisi.

Tosin mies, joka leikiten on oppinut suomen kielen, voi kyllä hyvin kirjoittaa näin:
“Aikuinen käy neljättä kertaa espanjan alkeiskurssin ja tarvitsee vieläkin  englanninkielisen ruokalistan. Aikuisena kielen oppiminen on kuin mäkihypyn aloittaminen  keski-iässä. Sitä miettii vain kaikkea sitä, mikä voi mennä pieleen. Ja kaiken takana on se kirottu häpeä, joka on tullut leikkimisen tilalle.”

Roman puhuu asiaa, leikkisästi. Olen vakuuttunut, että vähintäänkin tässä eläkeiässä pitäisi ruveta häpeämättömän leikkisäksi. Pitää alkaa puhua kassajonoissa, linja-autossa kuskin kanssa tai vierustoverille, pitää hymyillä pankkiautomaattijonossa, pitää aloittaa puhe tuntemattoman kanssa. Siinä ensi askeleet. Harjoitan itse tätä hulluutta milloin missäkin.

Syksyisillä Turun kirjamessuilla törmäsin  partaiseen  honkkeliin,  ja koska mies näytti tutulta kysäisin kuten tupakalta yllätetyltä yläasteen oppilaalta kysytään: “Kukas se sinä olet?” Siinä samassa sitten kädessäni olevan kirjan takakannessa huomasin kuvan, joka ällistyttävällä  tavalla muistutti tuota karvakuonoa. Muina naisina pyysin saada ottaa valokuvan, johon huumormies hymyillen  suostui, mutta kuvasta tuli vähän tärähtänyt.

Mainokset

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläiset, ihmiset, mynämäki, runoilijat, yhteiskunta Avainsana(t): , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

20 vastausta artikkeliin: Lasten leikkiä ja aikuisten häpeää

  1. emmaia sanoo:

    Tulin juuri takaisin tilaisuudessa jossa minä ja luokan nuoria minnesotalaisia ja muutamia muita lauloimme saameksi. Se oli oikein hauska mutta nyt olen huomattavasti väsynyt, ja jaksan vain kirjoittaa se että, tekstisi viesti on ihan totta.

  2. Aili Nupponen sanoo:

    On hienoa seurata, miten lapset leikkivät innoissaan ja ahkerasti: kaikki oppiminen tapahtuu leikkimällä, jopa fyysinen tasapainon oppiminen. Lapsi tekee tätä kuin työtä ikään, pitkästymättä ja lannistumatta. Ja minusta aikuisesta näyttää siltä, että kaikki on hauskaa, uuden oppiminen on aina hauskaa. Tämä luova ja utelias suhtautuminen uusiin asioihin meidän aikuistenkin tulisi aina säilyttää.

    Elämä on leikkiä—hautaan saakka:)

    • Niinpä, nyt vasta ymmärrän lasten merkityksen. Katselen kaikkia lapsia maireasti hymyillen ja yritän kurkistella lastenvaunuihinkin.

      Uskon sinua: eämä on leikkiä – hautaan saakka!

  3. Lastu sanoo:

    Kiitos tästä.
    Tallennan muistiini ja toivon että se siellä pysyy eikä komeron ovi aukea sinne missä asuu häpeä.
    Leikki on kaikki.

  4. lepis sanoo:

    Pitää vain muistaa avata mielensä ja sielunsa leikille, niin sieltä se sitten jälleen pulppuaa. Olen Roman kanssa aivan samaa mieltä leikkimisen tärkeydestä vielä aikuisiällä. Töissäkin pitää saada leikkiä toisinaan. On se sääli, että pitää aina olla niin aikuista eikä ihmisiä.

    Hyvä kirjoitus.

    • tammikuu44 sanoo:

      Meillä jotenkin on ihanteena sellainen vakavuus: ”Mies tyulee räkänokasta muttei tyhjän naurajasta” on vanha suomalainen ihannemiehen malli. Jörö-Jukka kansaa. Ekä hivenen näkyy jo esim. joissain poliitikoissa inhimillisiä piirteitä esiintymisessä, samoin näissä yritysjohtajissa. Ihanneopettajakin on nykyään rento ja uskaltaa nauraakin.

      Nuorten kannattaa väkisin säilyttää leikkivä asenne ja olla leikkivä aikuinen! Jämpti mutta leikkivä. Tosiaan: suomalainen aikuinen ei oikeastaan ole enää ihminen, vaan pökkelö.

  5. Kaisa-Maria sanoo:

    Herra Roman on yksi harvoista maamme löytäneistä ulkomaan pelleistä, joita todella arvostan. Hänellä on sopivasti leikkimieltä nähdä kansamme kusipäisyyden tyylinsä säilyttäen, välttäen tosikkomaisuutta.
    Kun tausta on muualla, näkee asiat eri näkökulmasta. Kielitaitoinen viisas ja komea mies voi tehdä havainnoillaan sen verran kivaa bisnestä, ettei tarvitse lapiohommiin ryhtyä.
    Kunhan surffailee ja pysyy sopivasti julkisuuden aallonharjalla.

    • tammikuu44 sanoo:

      Kyllä tuonkaltaisia maahanmuuttajia soisi muuttavan enemmänkin maahamme. Siinä on tosi euroopalainen suomalainen, kannattaisi ottaa muiden suomalaismiesten mallia. Semmoisen paskantärkeyden voisi huoletta nykyaikan jo unohtaa joka ukko ja akka tässä maassa.

  6. EilaM sanoo:

    Siitä vakavuudesta ja leikkimielisyydestä mieleeni tulevat aamuiset matkat Myyrmäen asemalta paikallisjunalla Helsingin rautatieasemalle.
    Yövyn Vantaalla siskoni luona pojantyttöjä hoidellessani, ja kuljen usein tuota väliä.
    Vakavuus junassa on käsin kosketeltavaa. Matkustajat lukevat ilmaislehtiä ja yrittävät kaikin tavoin näyttää siltä, etteivät halua kenenkään sanovan heille mitään. Moni puhuu tärkeän näköisenä kännykkäänsä, sopii tapaamisia, palavereja, yms.
    Sitten junaan tunkeutuu tällainen pullukka maalaismummi, joka ei ole tottunut pitämään suutansa kiinni. Joskus saan juttukaverin, joskus en, joskus jonkin kummastuneen kulmien kohotuksen kanssamatkustajilta. Katseet saattavat johtua tosin vaatetuksestani, joka useimmiten on parinkympin haalari. Olin ikionnellinen sen löytäessäni Motonetistä, koska siihen pukeutuneena on hyvä ulkoilla lasten kanssa.
    Sattui huvittava tapahtuma, jolloin olin erittäin iloinen suojaavasta haalaristani.
    Junassa on myös istuimia, jotka nousevat ylös tyhjinä ollessaan. Olin valinnut sellaisen, ja edessäni seisoi mm. liituraitaan pukeutunut tummaihoinen erittäin fiksun näköinen herrasmies. Ympärilläni oli muutenkin täyttä.
    Kuulin tekstiviestin saapuvan kännykkääni, ja tarkistin sen. Nousin tuolista saadakseni kännykän kunnolla taskuun takaisin, ja istahdin tuolille, joka olikin noussut ylös. Aikamoinen sekamelska siitä syntyi ahtaassa junassa. Tumma herrasmies avitti kovasti nousemistani, puhui solkenaan huolestuneena englantia, josta ymmärsin sanan sieltä, toisen täältä, hän pelkäsi ilmeisesti minun loukanneen itseni. Minä tyttö suomeksi vakuuttelin, ettei minulla ole mitään hätää, ja kaavin peppuni kovasti avustettuna märältä junan permannolta tuolille takaisin. Tunnelma vapautui jostain syystä ympärillä huomattavasti, joku jopa hymyili vapautuneesti.
    Ehkäpä paikallisjunissa tarvitaan aina joku mokailija, jotta porukka pääsee kipsistään irti. Ja ajatella, selvisin hengissä näin suuren katastrofin jälkeen, josta moni matkustaja sai varmaan puheenaihetta kyseisenä päivänä. Tunnustan kyllä poskieni punoittaneen tavallista enemmän kun tajusin istuneeni ns. ohi. Lieneekö se häpeä käynyt siinä vaiheessa kimpussani?

    • Jatkuvasti pitäisi noissa junissa tapahtua jotain vastaavaa. Ehkä junan penkin onkin vartavasten asennettu itsestään nouseviksi, että saataisiin kansa vapautumaan ja nauramaan – tietysti se pyllylleen kupsahtanut on vähän hämillään mutta useimmat selviävät hienosti kuten sinä. Ja oiken itseään täynnä olevalle hienohelmalle kupsahdus olisi mainio opetustuokia omien rajojen hakemsiesta.

      On jotenkin hullua, että ihmiset saa innostumaan vain tuollainen jollekin tapahtuva vahinko, ihmiset ovat itse asiassa aika ilkeitä. Mutta olihan joukossa ainakin yksi, joka oli ensinnä huolissään siitä, että kävikö pahasti. Ja sitten vasta nauroi. Nauru saattoi siis olla myös parantavaa ja hyväksyvää naurua.

      Joka tapauksessa: tekeväle sattuu!

  7. maria sanoo:

    Ei, ei, ei, ei, ei mitään lirusilmä Roman S:ä tähän maahan. Nehän vie teiltä miehiltä naiset, siis kaikki, ihan kaikki, parhaat ainakin….
    Lapsista yksi tosijuttu: Nioin 5 vee poika ajeli lahjaksi saamallaan pikkumönkijällä lumisella pellolla. Kaasu hirtti kiinni ja vanhemmat katselivat kauhuissaan, miten käy. No, bensa loppui aikanaan ja poika selvisi riemusta hihkuen tilanteesta.
    Sitten isä sääti kaasua, ettei mönkijä olisi enää karannut käsistä.
    Poika kokeili ajoa ja ohjasi takaisin isän luo katkerasti parkuen: ”Saatana, saa ajaa tälläsella kasvuotiaan vauhdilla…”
    Poika oli juuri oppinut sanomaan ässän!

    • Älä puhu hulluja: kyllä yksi Roman S. vastaa kahta ehtakotimaista akanhakkaajaa. Uskon että Roman tekee parhaansa, että hänen keskieurooppalaiset geeninsä saisivat ansaitsemansa osan ja jatkon tämän hiihtäjäkansan jäkeläisissä.

  8. Kaisa-Maria sanoo:

    Merkittävistä mieheistä puhuttaessa, voisitko Hymyilevä sivistyneenä henkilönä kertoa mikä herra on mehiään muuan Solomon R. Guggenheim, jolle nyt toitotetaan omaa miljoonamuseota.
    Katsoin jopa netistä. Siellä vaan tämän herran museoista tiedotettiin, mutta herrasta itsestään ei löytynyt pienellä hakemisella juuri riviäkään.
    Mikä lie kulttuuripuolen ”mannerheim”? Pirusti sille on museoita rakennettu.
    Ja viritteillä on rakentaa Suomeenkin.
    Täys hullulta kuulostavia ajatuksia miljoonien eurojen budjettivarauksista. Eikös olisi parempi jakaa jonkun lähes tuntemattoman äijän museoon tuhlattavat miljoonarahat jo etukäteen köyhille!
    Jo muutenkin media toitottaa, että Suomessa on museoita liikaa ja niitä pitä lopettaa.
    Taitaa siinä Kodisjoen kotiseutumuseon vaivaisäijäkin kadota kirkon kulmilta, kun jotkut guggenheimiläiset paskanjauhajat alkavat oikein miljoonarahoilla porskuttaa!
    Kerrohan Hymyilevä näetkö tuossa guggenheimilaisessa vouhotuksessa jotain järkeä?

    • Tämä Solomon Guggenheim on Amerikassa kaivostoiminalla rikastuneen Guggenheim-suvun vesa, joka 1800-luvun lopulla kiinnostui muustakin kuin rahasta. Solomon kiinnostui ensinnä maalaustaiteen vanhoista mestareista sekä amerikklaisista maisemamaalauksista. Suurella rahalla siis keräsi sekalaista kokoelmaa.

      Hän tapasi vuonna 1927 saksalaisen taiteilijan Hilla Rebayn, joka alkoi panna Guggenheimin harrastukseen säpinää. Kokoelma alkoi muotoutua: nainen tutustutti Solomonin abstraktiin taiteeseen, jota Guggenheim alkoi ymmärtää ja ihailla. Hän osti tauluja mm. abstraktin taiteen uranuurtajalta Wassily Kandinskylta sekä Marc Chagallilta. Aluksi kasvava kokoelma oli esillä Guggenheimin asunnossa New Yorkissa. Mutta hän halusi rakentaa oikean museon modernille taiteelle. Selainen valmistui ja avattiiin 1959. Tätä on jatkanutGuggenheim-säätiö, museoita on New Yorkin lisäksi Venetsiassa, Berliinissä, Bilbaossa (Espanjassa) ja Abu Dhabissa.

      Älä nyt hermoile ja kauhistele kukkahattupäätätien tapaan: siinä olisi Suomelle brändiä tarpeeksi, jos Guggenhein-museo tänne saataisiin! Kalliiksihan se tulee, mutta turha sen hintaa on nyt ruveta arvioimaan mummujen kroonikkovaippojen määrällä tai kuinka monta euroa köyhile summasta saataisiin jaetuksi. Paljon turhempaankin rahoja pannaan kuten kansanedustajien ympäri maailmaa suuntautuviin matkoihin, joilla lähinnä syödään, juodaan ja ostetaan tuliaisviinoja.

      Nylkyisistä rukkimuseoista voitaisiin vallan hyvin suurin osa lakkauttaa, eihän niissä käykään kukaan ja jos joku haluaisikin käydä, museo on kiinni juuri sinä päivänä ja avaimen haltija Ruotsin-risteilyllä. Pitäkööt kodisjokelaiset vain sen vaivaisäijänsä siinä kirkon kupeessa, ei sitä kukaan himoitse. Kirkko on ukkopahan voimalla koonnut köyhältä kansalta rahoja omaan käyttöönsä. Kodisjokelaiset, jos niitä vielä jokunen on, rakastavat taidetta ja suorastaan himoitsevat Guggenheim-museota.

  9. Kaisa-Maria sanoo:

    Ihastuttavaa Hymyilevä, että sinun kääntöpuoleltasi löytyy tuollaisia hienostoporvarisnaisen ja brändärin meininkiä. Taidat vielä kehittyä ihan Mynämäen Sounioksi.
    Mummojen vaipat ja pappojen hoidot vaan taiteen alttarille!

    • Ja sinä voit anoa jäsenyyttä siitä paikallisesta syydvestikerhosta!

      Mummojen kroonikkovaippoja ei voi käyttää mittarina Guggenheimin museon kustannuksissa, vertaa niitä vaikka Eurajoen ydinvoimalan kustannuksiin! Jopa ollaan samalla hehtaarilla! Ja kannattaa sekin muistaa, että ydinvoimala on tulevaisuutta ajatellen huomattavasti räjähdysalttiimpi ja vaarallisempi ympäristölle ja tuleville sukupolville kuin Guggenheimin museo. Guggenheimin museio ei tuota säteilevää ydinjätettä eikä taulut tarvitese lopusijoituspaikkaa.

      Sitäpaitsi jos Guggemnheimin museon hinnalla hankittaisiin kroonikkovaippoja, olisi niin suurella rahalla saatava vaippamäärän varastoinnissa jo ennen niiden käyttöä ongelmia. Puhumattakaan niiden loppusijoittamisesta, on näet otettava huomioon myös pohjaveden pilaantuminen. Mynämäkikin on hiilineutraali kunta ja pohjavesiin kiinnitetään myös suurta huomiota.

      Valtuustossamme kyllä menisi läpi ehdotus, että museo sijoitettaisiin tänne: keskelle peltoa noussut sähläyspelejä varten rakennettu halli voitaisiin purkaa ja rakentaa Guggenheimin museo sen paikalle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s