Mikä on taiteen korkeampi tarkootus? Peli ja musiikki ja palavat olkilyhteet aidanseipäissä!

Kaikesta näkemästämme emme ole aina ihan varmoja. Onko tämä suomalaisten Afganistanissa olevien joukkojen suihku, Ikeasta ostettu koottu lapunvarjostin vai ajatuksia herättävä taideteos?

Jotenkin ymmärrän taiteilijaa, joka on pannut sielunsa peliin ja maalannut taulun.  Sitten tulee  toimittaja, joka kysyy: “ Mitä haluat tällä teoksilla kertoa katsojalle?”  Sama toistuu urheilussa: mäkihyppääjältä heti pitkän hypyn jälkeen toimittaja tivaa: “Voisitko analysoida hyppyäsi?” –  Emmekö me näe tai koe jokainen  itse?

Runoilijat ovat mielestäni hellyttävimpiä.. Sielu soi ja sanat putoilevat paperille, siinä ne loistavat kun Betlehemin tähti.  Sitten tentataan kirjamessuilla: “Mitä haluat sanoa lukijoille?”  Runoilija selittää ummet ja lammet. Monesti sanoma jää kuitenkin ikuisiksi ajoiksi arvoitukseksi  runoilijalle itselleenkin. Teatterintekijä on samanlaisessa tentissä.

Ihmiset hakevat teatterista operettia ja klassikoita. Viulunsoittaja katolla ja Mustalaisruhtinatar johtavat vuodesta toiseen katsojatilastoja. Turun katsotuin näytelmä on vieläkin Kalle Holmbergin ohjaama Seitsemän veljestä vuodelta 1972, Sen näki 146 746 ihmistä. Helsingissä katsojatilastojen kärjessä ovat Viulunsoittaja katolla ja Tukkijoella samoilta ajoilta.  Noiden aikojen katsojalukuihin ei enää nykyään päästä, ei päässyt edes Kristian Smedsin ohjaama, tunteita kuohuttanut Tuntemattoman sotilas, ei pääse Turun tämän hetken hitti, outo Anna Karenina.

Kulttuurin kuluttajat ovat nähtävästi patavanhoillisia arkajalkoja. Lukijoina ja katsojina meillä ei useinkaan ole tarpeellista kärsivällisyyttä tutkia teosta lähemmin, oikein paneutua siihen, aistia. Emme myöskään seuraa aikaamme. Teatteriesitys, jossa kirveellä hakataan pöytää tai muuta tarpeellista kalua palasiksi, tuntuu oudolta. Se on lähempänä perheväkivaltaa kuin teatteria, varsinkin kesäteatteriyleisöstä, joka on tottunut siihen, että esityksen hauskin kohta on se, jossa rengit juovat pontikkaa ja isännältä putoaa housut. Olemme yksinkertaisesti  pahan kerran luutuneita, unessa, sokeita ja laiskoja.

Mielen avoimuutta pitäisi ehkä jatkuvasti valvoa ja varoa, etteivät aivot jäädy umpeen pakkasissa. Näin kuuluu viisaiden neuvo. Pitäisi siis ainakin lukea  jotain uutta ja erilaista.  Siis toimeen! Vuoden alkajaisiksi luenkin sopivasti Mikko Rimmisen Nenäpäivää. Sieltä löytää  uusia, hurmaavia sanoja: meno oli hikkavaa, rääkättyä melua, ujohuulisesti, unohduksenharmaa, suorakaidejäykkyys, haisukapine, massavalla äänellä, käsi tuntui nahkaiselta karamellipussilta… Tuommoista sieltä löytää. Ilahduttavaa! Jos heti ei miellytä, niin muistankin samassa, että monet taideteokset avautuvat vähitellen.

Oiva temppu taiteenkin edessä on ottaa löysin rantein, hymyillä ja nauraa, jos naurattaa. Ei  tässä hautajaisissa olla.  Ja pitäisikö sillä merkillisellä taiteella edes aina olla jotain vaikeasti  ymmärrettävää sanottavaa, vaatiiko se meitä aina märehtimään, analysoimaan teoksen mäsäksi, eikö aavistus ja hyvä mieli riitä?

Hymyä on hyvä harjoitella nyt koko vuoden Turussa, Euroopan  kulttuuripääkaupungissa, voipa joku hurmioituakin!

Advertisements

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläiset, EU, ihmiset, mynämäki, taide, yhteiskunta Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

23 vastausta artikkeliin: Mikä on taiteen korkeampi tarkootus? Peli ja musiikki ja palavat olkilyhteet aidanseipäissä!

  1. runopasanen sanoo:

    Mainio näkökulma kulttuurin kuluttamiseen. Koko termi ”kulttuurin kulutus” viittaa osuvasti siihen, että kulttuuri nuhraantuu, kun siitä tulee ”massavaa”. Käydään siellä mitä muutkin, varmuuden vuoksi.

    (Tuosta kuvasta: kyseessä on selvästi kiinalainen vesikidutus. Hikisissä taisteluissa kiinni saatu vihollissotilassotilas joutuu istumaan likaisena tuolilla ja katselemaan haikeana kuinka suihku lirisee eikä hän sovi siihen puhdistautumaan.)

    • Linja-autossa tapasin eilen linja-autonkuljettajan, joka on tunnetusti viisas mies. Siitä Guggenheimistä hän sanoi, ettei sellaisia tarvita, koska sinne kuitenkin tulee kuvia joista ei saa mitään selvää. Eikä sellainen ole ollenkan terveellistä, hän sen tietää; jos liikennemerkitkin olisivat sellaisia moniselitteisiä ja pohdintaa tarvitsevia, niin ei tulisi liikenteessä muuta kuin kolareita. Mutta pysyväthän kuvat siellä Guggenhemissä nuhraantumatta kuin herran kukkarossa. Ei niistä mitään hyötyä ihmisten ilmoilla olisikaan, virkkoi mies ja ajoi taitavasti reittiä, jota on ajanut jo 40 vuotta.

  2. marjattah sanoo:

    Loistojuttu! “ Mitä haluat tällä teoksilla kertoa katsojalle?” Heh, maalari olisi kirjoittanut eikä maalannut, jos olisi halunnut kertoa. Kuvan viesti on visuaalinen. Taidetta ei tarvitse ymmärtää. Sen voi kokea, tai sitten ei.
    Jos ajateltais, että Taide on genre, eikä laatumäärittely? Kyllä kai jokainen erottaa jalkapallon teatterista? ( HM, no joo, kai se jalkapallo hyvinkin voi olla teatteria…;) Taideteos puolestaan on se, joka asetetaan näytteille siinä tarkoituksessa. Siitä voidaan loputtomiin väitellä onko taideteos hyvä tai huono, sillä makuasioista sopii kiistellä. Tieto taiteesta muokkaa kokemuksen luonnetta, mutta ei saa olla vaatimuksena taiteen vastaanottamiseen.

    • SiinäpÄ perusneuvot katsojalle: taidetta katsellaan, kun se on pantu näytteille, eikä katasojan tarvitse ratkaista onko se taidetta vai ei, kunhan katsoo. Päässä voi syntyä monenlaisia ajatuksia. Tieto helpottaa lähestymistä.

      On muuten jännä juttu kuinka voimkkaasti ihmiset ottavat kantaa ja suorastaan raivostuvat, jos esillä on jotain outoa. Ja kun kuitenkin luulisi, että jotain uutta ihminen haluaisi nähdä ja kokea. Olen itse monta kertaa yllättänyt itseni jonkin teoksen edestä hiljaa mielessäni sadattelemasta, silloin on reippaasti mentävä kahville ja tultava hetken kuluttua uudestaan. Katsojana sitä niin helposti luulee olevana maailman ainoa oikeinkatsoja.

  3. Aili Nupponen sanoo:

    Eihän kulttuuri koskaan kulu, vaan lisääntyy joka päivä. Tietysti jos samaa juttua toistetaan toistamistaan, asia muuttuu kliseeksi. Näytelmä, musiikki, kuvataide, jopa kirjallisuuskin on minusta kokemusta taiteen kautta. Taide voi muuttaa ja muokata meitä erilaisiksi ihmisiksi.

    Ajattelen, että omassa elämässäni ei olisi paljon mitään sisältöä ilman kulttuuria ja taidetta. Taide tuo sisältöä elämään, joka olisi muuten täysin arkipäiväinen. Kaikki ihmiset eivät ymmärrä tätä näkökantaa, mielestäni.

    Ihminen löytää taiteesta sen, mitä hän etsii ja näkee omilla silmillään ja aivoillaan. Yksi ymmärtää yhtä, toinen toista.

    • Kirjoiteit hyvin: yksi ymmärtää yhtä, toinen toista! Kulttuuriin ja taiteeseen pitäisi suhtautu vakavan leikillisesti. Se tuo sisältä ja hienoja hetkiä ihmisen elämään.

      Olet itse malliesimerkki ihmisestä, joka on osannut yhdistää arkielämän ja taiteen tekemisen sekä siitä nauttimisen. Annat sitä perintöä nyt jo lapsenlapsillesikin!

  4. Nils-Åke sanoo:

    Guggenheim vel Pappenheim.
    Kun tässä blogissa käsitellään taidetta, niin ajattelin, että voisin kirjoittaa vielä hieman tästä Guggenheim-projetista. On hyvin mahdollista, että se loppuuu itsestään.
    Ensimmäinen Guggenheim-museo perustettiin 1937 New Yorkiin Viidennelle Avenuelle.Toinen 1980 Venetsiaan Kanale Granden varrelle, kolmas 1997 Espanjan Bilbaoon Avenida Abannoibarran varrelle ja neljäs 1997 Berliiniin Unter den Lindenin varrelle.
    Vilnaan suunniteltiin museota vuonna 2008, se peruuntui. Rio de Janeiroon vuonna 2004, se peruuntui, Meksikon Guadajaraan vuonna 2004, se peruuntui, Taiwanin Taichungiin vuonna 2003, se peruuntui ja Hongkongiin vuonna 2006 ja sekin peruuntui.
    Las Vegasissa oli museo vuodesta 2001, mutta se lopetettiin vuonna 2008.
    Ainoa varma on tällä hetkellä Abu Dhabiin tuleva museo.

    • Antaapa ajan kulua ja seurataan tässä sivussa mitä tuleman pitää. Kyllä siitä vielä riidellään ja käydään suukopua. Ilmeisesti museota ovat haluamassa turismista elävät piirit. Mutta tulisiko tänne turisti Venäjältä Guggenheimin takia? Epäilen.

      Toisaalta, kyllä loistava nykytaiteen museo antaisi hohdetta niin Suomi-brändille kuin Helsingille. Ei tässä mitään metsäläisiä olla! Ruotsista alkaisi ainakin tulla museovieraita tänne, koska ruotsalaiset ovat innokkaita taiteen ystäviä ja heidän Modernin taiteen museonsa on valtavan suosittu paikka, myös laivaliikenne saisi uutta potkua.

  5. Hirlii sanoo:

    Haa, olet päässyt Rimmisen kyytiin. Jännittävää. Hänen luomaansa maailmaan menin mielelläni.

    Taide tosiaankin vaikuttaa, kokija vaikuttuu, kuten tuolla jo sanottiinkin. Kyllä ammattikirjailija luultavasti kuitenkin jotakin haluaa sanoa, luoda ainakin maailman mihin kutsuu kokijan/lukijan/vastaanottajan. Jollakinlailla uskon siihen vanhaan totuuteen, että jos tekijä on muuttunut teosta luodessaan tai hänessä on tapahtunut jotain, niin lukijassakin alkaa tapahtua.

    Jos tekijä haluaa heittää katsojien päälle näyttämöltä paskaa, omaansa tai jonkun toisen elollisen kuten Jumalan teatteri aikoinaan, niin katsomo kyllä saattaa tyhjentyä.

    • Rimminen on ihana, erityisesti olen nyt kiintynyt noihin sanoihin, joita oikein metsästän. Kirjassa on jotain kummallista vetoa. Luen lisää!

      Tuohon minäkin uskon, että kirjailija haluaa kertoa lukijalle tärkeitä asioista. Tosiaankin: luoda maailman johon kutsuu lukijan kokemaan samaa kuin kirjoittaja itse.

      Jotain elähdyttävää siinä taiteessa pitäisi olla, rumakin voi olla kaunista, mutta ihan selvä ihmispaska kuuluu yksin kakkia huusiin ja pyyhkiä pylly, vetää vessa ja pestä vielä kädet.

      (Olen muuten lukenut sitä Murakamin Kafka rannalla -kirjaa poikani luona käydessäni ja olen aivan loppumetreillä: harmitti, kun tuli tänään kiire autoon ja en päässyt aivan loppuun. Siellä lopussa se vasta ihmeelliseksi käy.
      Ihme mies tämä Murakami. Kirjoittaa kirjan, joka tuntuu sadulta mutta tuntuu samalla myös todelta. Erityisesti viehättää tämä kirjailijan pehmeä ote vaikka se kirjoittaisi karmaiseviakin asioita.)

      • Hirlii sanoo:

        Murakamia olen nähnyt kutsuttavan maagikoksi, kertomustensa vuoksi, kuten Rimmistä kielimaagikoksi. Murakami yhdistää taitavasti sadun, seikkailun ja myyttiset tarinat sekä unimaailmankin niin että kaikki tuntuu ihan todelta, ihan totta.

      • tammikuu44 sanoo:

        Juu, sitä vanha ihminen on oikein rakastunut tuohon japanilaiseen, siis tekstiin.

  6. Kaisa-Maria sanoo:

    Mikko Rimmisellä on ihan kivoja kielikuvia, joista osa kylläkin käytettyjä.
    Mutta kielikuvillakin on rajansa: ”käsi tuntui nahkaiselta karamellipussilta”. Tällaiseen vertaukseen en ole ennen törmännyt. Kuka muuten säilyttää karkkeja nahkaisessa pussissa? Ilmeisesti Mikko on yksi harvoista. Ja millaisia karkkeja? Pehmeitä vai kovia, suklaisia vai marmelaadeja? Kuvannee kai velttoa, märkää säämiskää muistuttavaa, inhottavaa kädenpuristusta.
    Juttusi kuva Hymyilevä on tyylikkäästi rakennettu. Misäs olet löytänyt, vaiko itse rakennellut? Veikkaan, että olet nähnyt sen jossain taidenäyttelyssä. Ilman tuolia se ei toimisi, sillä se vaatii mietiskelevän katsojan, jolle tarjoutuu tilaisuus istua ja pohdiskella, pistää mielikuvituksensa liikkeelle.
    En nyt menisi romuttamaan esimerkiksi Mustalaisruhtinatarta. Paljon kehnompaa nykyaikaista tuotantoa on ikävä kyllä nähty. Ehkäpä niistäkin tulee aikanaan uudemman sukupolven klassikoita. Nimikin varmaan vielä julistetaan pannaan ja puhutaan korkeintaan Tummajaisruhtinattaresta.

    • Tuskin niitä Rimmisen sanoja niin tarkkaan kannattaa pohtiä, mies on kirjoittanut mitä päähän pälkähtää ja mukavia äänneyhtyimä on pälkähtänyt. nahkainen karamellipussi mielestäni taas muistuttaa jotain arvaamatonta, makeaa tai makeilevaa..

      Hah, olet itse istunut siinä tuolisssa ja ihmetellyt veden tippumista, olen siitä aivan varma, et muuten vinoilisi juuri noin. Sehän kuuluu laajempaa vesi-aihetta käsittelevään kokonaisuuteen. Kieltämättä itseänikin hiukan nauratti tämä vesi-teema. Mitäpä siinä paljon pohtimista vuotavassa suihkussa, helposti katsojalle tuli mieleen, että on kuin hevonen vetteen paskantaisi koko juttu. Mutta olihan siellä joitain miettimään paneviakin juttuja kuten se video, jossa pojat hyppelivät sama.altaasee roju sekaan. Ohoh, nyt tuli tuhmuuksia, mutta tulipa sentään jotain mieleen.

  7. lepis sanoo:

    Ai että, mainitsit lempiaiheeni: aistiminen! Siitä jaksaisin ja jaksaisin paasata. Ei riitä katsominen, tai kuunteleminen, tai lukeminen. Pitää kuulla värit, nähdä musiikki ja maistaa sanat. Siitä se lähtee.

  8. maria sanoo:

    En ole koskaan tajunnut, miksi taideteos pitäisi esittää jotain, esim taloa tai eläintä. Otetaan esimerkki: jos kohteen ”kuvaaja” lentää helikopterilla, hän voi nähdä talon pienenä pisteena maisemassa. Jos hän maalaa talon pieneksi pisteeksi maisemaan, onko tämä piste siis edelleen talo vai vain piste. Siis kaikki riippuu näkökulmasta.
    Jos taas katsoo mikroskoopilla esim. kättään, näkyykö siinä käsi, vain helevetinmoinen kasa jotain kummalista, eli onko kyse vain ”kummallisuudesta” vai edelleen kädestä.
    K-M:lle: Nahkaiselta tuntuva karkkipussi voi olla esim. povitaskussa vuotaneen taskumatin vahvoittama paperipussi, jossa karkit ovat jollakin tapaa möhjääntyneet.
    Se SIIS tuntuu nahkaiselta, EI ole (pöljä!!!!pöljä, pöljä!!!!)

    • Maria, olet vauhdissa ja puhut totuuksia, jotka pitäisi pöljänkin tajuta. Se katsoja, kuulija tai lukija täydentää sitä taideteosta, tulkitsee sitä, luo sen uudelleen. Ehkä puhelee siinä samalla taiteilijan kanssa mielessään.

      Taidteos on jonkinlianen heijastuma todellisuudesta, vai onko todellisuutta ollenkaan…

  9. Kaisa-Maria sanoo:

    En kyllä ikimaailmassa Hymyilevä ole nähnyt kuvasi esittämää taideteosta kuin yllä olevassa tarinassa.
    Maria on taas kerran oikeassa. Arviointikykyni nahkaiselta karkkipussilta tuntuvasta kädestä todella petti, sillä se perustui kuvitelmaan eikä käytännössä koettuun tapahtumaan, kuten Marian kohdalla.
    Pöljäkään ei muuten kanniskele vuotavaa taskumattia, saati sitä karkkipussin kanssa samassa taskussa. Vain tosi ääliölle voi sattua sellaista.
    Ikävä, ettet Maria tajua, miksi taideteos voisi esittää vaikkapa taloa tai eläintä. Latotaidetta ilmeisesti tajuat. Sinulla on varmaan edustava kokoelma Juhani Palmun taidetta eri näkökulmista maalattuna.
    Taidat pitää lähes syntinä sitäkin, että maailmalla on varsin arvostettuja maalauksia hevosista, hirvistä ja kauriista. Jotkut ajattelemattomat tuhertajat ovat maalanneet jopa leijonia, tiikereitä sekä norsuja, linnuista puhumattakaan. Ovat maalanneet jopa metsoja ja kaksipäisiä kotkia.
    Eiks tunnu vähän omituiselta?

    • Tuo taideteos on ollut viime kesänä esillä oman kaupunkisi taidemuseossa. Ajattelin, että joku fiksu ystävättäresi olisi houkutellut sinut taiteen pariin!

      Muilta osin en mene kommentoimaan kommenttiasi. Ihastuneena vain odotan, mitä Marialla on sanottavaa, jos hän tuon kommentin lukee…

  10. maria sanoo:

    Väitinkö etten arvosta esittävää taidetta? Tietysti arvostan, todella paljon. Mutta yritin sanoa, ettei SEN TARVITSE esittää, ollakseen hyvää. Ja eikö nyt todellakin ole niin, että talo näyttää pisteeltä kun tarpeeksi ylös lennetään, ja se on silti talo. Luulisin nyt akateemisesti sivistyneen kulttuuriihmisen (K-M) tämän verran tajuavan. Mutta ei se tajua. Juo taskumatinkin heti tyhjäksi, ettei se ehdi edes TASKUUN. No, ei tietenkään se silloin voi vuotaakaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s