Voihan Rimmisen Nenäpäivä!

Jokainen päivä voisi olla Nenäpäivä!

En kyllä uskonut, kun luin kirjaa lukematta ylistyksiä Mikko Rimmisen Nenäpäivästä: kirjallisuutta nerokkaimmillaan, kirjailija luo oman kielensä, Rimmisen hullunrohkea kieli, romaani luo maailmansa,  riemukas loistosuoritus. Noin luonnehdittiin jo  Rimmisen Pölkky– romaania ja samat havainnot  esiintyivät taas arvioitaessa Finlandialla palkittua Nenäpäivää.

Nyt uskon. Uskon paljon muutaki: Rimminen saa oivalluksia ja kirjoittaa tekstiä yhtä pienestä havainnosta kuin koulujen aamunavausten pitävät kirkonmiehet, joita perinteisesti inspiroi aamutuimaan nähty tienvarren koirankakka puhumattakaan tielle pudonneesta lapasesta. Helposti yläasteen oppilas tiivistäisi kirjallisuusesitelmässään Nenäpäivän juonen näin: Päähenkilö Irma käy useita kertoja Keravalla ja yhden kerran hautajaisissa. Hän uskottelee olevansa taloustutkimuksen haastattelija. Täyspäinen lukija ymmärtää toki enemmän.

Rimminen on nykyajan Volter Kilpi. Ja Nenäpäivä sellainen uudenaallon jokapojan  Alastalon salissa. Kilpi tarvitsee 100 sivua ja on päässyt kulkemaan vasta tuvan  lattian puoliväliin. Sadassa sivussa Rimminen on päässyt Helsingistä jo Keravalle asti. Sitäpaitsi Rimmisen tajunnanvirta on kuin kätevän naisen puikkojen kilinää ja mitä ihmeellisimpien neulemallien syntymistä, väriraitaa sinne ja tänne. Lukija hurmaantuu Rimmisen tavasta liitää takki auki ja ottaa vaikka koko maailman syliinsä, kotoisesti hän sieppaa meidät pienet ihmispolot leikkiin mukaan, toivomme kirjan lopussa Irman tavoin: “Oltaisiin vain yhdessä ja mukavia toisillemme.”

Rimminen tekee taikatempun: jaarittelussa onkin asiaa, se on lukijalle haaste ja ansa. Kuka tahansa hullu ei rupea kirjoittamaan kirjaa, jossa keski-ikäinen, työtön naisihminen otetaan päähenkilöksi:

”peikonlehteä minä sinne Keravalle olin alun perin lähtenyt hakemaan, joku jakoi viherkasvejaan muuton vuoksi pois, Hakaniemen hallin seinällä siitä oli ollut ilmoitus, en tiedä miksi siellä, niin kaukana, enkä nyt tiedä miksi minunkaan oli pitänyt Keravalle asti lähteä sitä kasvia hakemaan, mutta kun ilmaiseksi saa niin ei se tunnu tietysti välimatkakaan niin ihmeelliseltä. Ja lo pputulos oli nyt se, että väärään rappuun ellei kokonaan väärään taloon sitä oli nyt sitten tullut mentyä ja rimpautettua  ajatuksissaan ovikelloa….”

Herran pieksut, tuleeko tästä mitään, lukija ehkä alussa tuumii. Rimminen  kuitenkin hulluna kettuna osaa sopivasti kutittaa lukijaa, panna tämän  jännittämään, että mitä tuleman pitää, pinnan alla selvästikin jotain muhii. Ja lukija sotkeutuu yhä pahemmin sanojen verkkoon, alkaa jopa miettiä ihmiselämää, kaikkia pieniä ihmismuurahaisia. Ja lopussa ei malta päästää kirjaa käsistään, kun päähenkilö Irma ajaa hautajaisista kotiin vanhalla rotiskolla poliisien seuratessa. Lopullinen katastrofi?

Hykertelemättä ei voi sivuuttaa yhtäkään Rimmisen kirjoittamaa kuvailevaa sana tai ilmaisua:  voitaikinan värinen syyspäivä, olo oli kevyt ja lehtevä, rupesivat poreilemaan nuoruuttaan, vierestä alkoi kuulua lähteväistä tekstiilisuhinaa, tuulenpuuska toi kiekuran ruuantuoksun… näitä riittää. Rimmisen sydämellinen huumori maustetaan näillä persoonallisilla ilmaisuilla.

Lyön vetoa, että Rimminen on  istunut joskus puiston penkillä ja miettinyt, mitä se nenäpäivä oikein on, kaikilla punainen tekonenä? Ahaa, siinähän kerätään rahaa kehitysmaiden lapsille, autetaan elämän alkuun. Jospa ihmisellä olisikin ihan oma, elävä oveen kolautettu punainen nenä?  Antaisimme neninemme tukea ja ymmärtämystä päivittäin toisillemme. Hyvä idea!

Rimminen kertoo syrjäytyneen, ihmistä etsivän Irman äänellä, millainen on syrjäytynyt ihminen, kuinka paljon toinen ihminen  kaipaa toista niin Keravalla kuin missä tahansa. Lukijan voi nyt katsoa Irman pään sisään, selvitellä Irman ajatusketjuja ja samalla omiaan. Vaikka ihmiset asuvat toistensa ylä- ja alapuolella, betoniseinä siinä on välissä.  Ymmärtäjä ja auttaja voi olla se tavallinen Virtanen, elämässä päivästä toiseen kitkuttelija.

Mainokset

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläiset, ihmiset, ihmissuhteet, kirjallisuus, kirjat, kritiikki, mynämäki, sano suoraan, yhteiskunta Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

8 vastausta artikkeliin: Voihan Rimmisen Nenäpäivä!

  1. Iines sanoo:

    Rimminen saa ison ja kauniin sulan sulan jo rohkeudestaan kirjoittaa vanhan yksinäisen naisen mielen ja ruumiin liikahdukset! Hän onnistuu siinä uskomattoman hyvin, niin hyvin, että miettii, onko hänelle kenties itselleen tullut mieleen se, että menisi rimpauttelemaan ihmisten ovikelloja ja kyselemään vaikka, että käyttääkö tämä makkaraa leipänsä päällä. Olen vakuuttunut, että on!

    Pidin Volter Kilpi -rinnastuksestasi. Nautin eniten kirjan pitkistä viipymisistä, ajo hautajaista kotiin oli sellainen, samaten itse hautajaiset, kirjan muhevinta antia. Tämä oli pitkästä aikaa kirja, jota tuli ikävä kun sen lopetti. Kirjassa on minusta myös mestarielokuvan ainekset.

    • tammikuu44 sanoo:

      Minulta tulee toinen sulka! Se elähtäneen naisen mieleliikahdukset olivat juuri sellaisia kuin itsellänikin on ja siihen poikaan suhtautuminen oli varmasti itse koettua sieltä oman äiskän taholta: poika on se hyvä poika tekipä se mitä tahansa.

      Entäpä jos Rimminen on itse tehnyt joskus noita haastattelujakin; olen itsekin tehnyt niitä joskus aikoja sitten. Tuntuivat tilanteet aidoilta.

      Se viipyilyvyys oli metkaa ja oikeastaan innosti lukemaan, että mitä nyt sitten seuraa, hei. Ja samat sanat niistä hautajaisista ja siitä takaa-ajosta!

      Nenäpäivää!

  2. Hirlii sanoo:

    Tai sitten hänellä vain on kyky kuvitella, taito ajatella, muistaakseni hän kertoi jossain haastattelussa että hän eli pitkään vielä kirjan valmistumisen jälkeen keski-ikäisen Irman elämää mielessään.

    Teos elää lukijankin päässä pitkään, se on mulle aina hyvän kirjan merkki, siis se että se vaikuttaa tuolla meidän päänupissamme, pidempään kuin vain sen hetken kun kirjaa lukee.

    Ja kielellinen iloittelu, se innostaa samanlaiseen hullutteluun lukijaakin, kyllä suomenkieli voi olla sitten hauskaa !

    Sana ”syrjäytynyt” ei sellaisenaan tullut minulle mieleen, se toki kertoo ettei ihminen ole mukana esim työelämässä ja että ihmiskontakit ovat vähäiset,mutta muuten Irmahan on tavattoman looginen ja toimintakykyinen ihminen.

    Ja lisäksi helsinkiläisenä minua erityisesti ilahdutti Hagiksen kuvaukset, ajattelin monta kertaa, että ”just tuommoista siellä on” ja kuljeskelin siellä kuin kotonani.

    On se vaan niin pätevä, tämä Rimminen, on.

    • Ajattelin tuota syrjäytynyt-sanaa kirjoittaessani, että Irma oli syrjässä siten, että ei ollut ystäviä, ei oikein kontaktia kehenkään, ei edes omaan poikaan. Mutta kiivaasti hän kuitenkin haki niitä yhteyksiä. Jotenkin vain oli jäänyt syrjään, ehkä vetäytynyt itse. Mutta tosiaankin kekseliäs ihminen: haen ne kontaktit vaikka itsetehtynä hastattelijana!

      Itsestäni tässä nyt kerron sen veran, että olen vapaaehtoisesti eläkeläisenä tehnyt itsestäni jonkinmoisen syrjässä olevan, harkitsen tarkkaan kaikki uusiin ihmisiin tutustumiset (paitsi näin blogessa, kun ei tavitse vierailla ja olla kauhean sosiaalinen.) Näen siis Irmassa jotenkin myös itseni.

      Jännä seurata Rimmisen uraa kirjailijana!

  3. Aili Nupponen sanoo:

    Ostin päivällä ale-myynnistä pari kassillista romaaneja, mutta Rimmisen Nenäpäivä jäi vielä ostamatta; voihan sen tietysti lainatakin kirjastosta;)

    Voihan nenä<3

    • tammikuu44 sanoo:

      Täytyypä huomenna käydä siellä kirjojen alennusmyynnissä, kun käyn Turussa!
      Ehtiihän sen Nenäpäivän lukea myöhemminkin, että älä turhaan harmittele.

      Voithan olla nenä kirjassa, noiden ostamiesi kirjojen kanssa.

  4. arleena sanoo:

    Tämän luetun johdosta on nyt ihan pakko ostaa Rimmisen kirja, kuulosti niin houkuttelevalta kertomasi mukaan.

    • tammikuu44 sanoo:

      Olen varma, että kirjoittavana ihmisenä pidät siitä. Jossain puolessa välissä voi tulla pieni uupumus, mutta ei kun jatkaman!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s