Pakinaperjantai 4.2. Onni – ihmissuhteet

Onnipotta päässä

– Kyllä ystävät ovat onnellisuuden A ja O, puhelivat sutjakkaat yksinhuoltajaäidit ja vertailivat uusia ihania laihdutusohjelmiaan ja Facebook-kavereitaan.
Naiset nauttivat somassa keittiössä cuppuccinoa puhellen poikaystävistään. Liisakin yritti kaikkensa mutta ei onnistunut olemaan samalla lailla onnellinen. Tosin hän luki aina vapaaehtoisesti lapsenvahdiksi jäädessään pöydällä lojuvia rakkausromaaneja ja kuunteli nöyrästi yksinhuoltajaäitien onnellisuusreseptejä: mies joka antaa lahjoja, hajuvesiä, kultakoruja – ja kirkkohäät. Hajuvedet haisivat Liisasta pahoilta, rakkausromaanit ällöttivät ja jopa Kauniit ja rohkeat sai hänet voimaan pahoin.
Liisa pelkäsi olevansa joku poikkeava ääliö. Hän ei rakastanut edes naisten haisevia kotikissoja, sen sijaan luonto-ohjelmat saivat hänet haltioitumaan: eläimien kuuluu olla vapaana luonnossa!

Eräänä syksyiltana se tapahtui. Se tapahtui hänen astellessaan vesisateessa kotiin ja ajatusten  vielä lämmitellessä kuolaavassa poikalapsessa, joka tunki syliin, katsoi luottavaisin silmin ja pakotti lukemaan samaa juttua sadannetta kertaa. Se pullukka, joka istui potalla ja ohjasi toimituista muovisella, keltaisella auton ratilla, se pullukka ajoi potta-autollaan suoraan hänen aivoihinsa!

Kummallinen lämpö levisi Liisan rinnasta sormenpäihin asti. Hän ajatteli menettäneensä järkensä. Ensimmäistä kertaa Liisa tuli ajatelleeksi, että hänellä on aivot. Pikkupoika keltaisella ratillaan ohjaili nyt hänen aivojaan. Ja kun hän hetkeksi otti aivot käteensä siivotakseen ja pyyhkiäkseen niiden pyllyn, hän huomasi aivojen nerokkuuden: noihin mutkiin kätkeytyi se, jota kutsuttiin onneksi, jota hänen ystävänsä epätoivoisesti tavoittelivat.  Onnimössö ei muodostukaan poikaystävistä, monista pinnallisista tuttavuuksissa, hajuvesissä, kihlasormuksissa, elintasosta…

Liisa huomasi, että onnimössöä alkaa kertyä jo muutamasta teosta: voi tehdä mummonkin onnelliseksi auttamalla sitä kadun liukkaalla, sitä syntyy poikalapsen pärinästä tutti suussa.
–  Ja aina, kun näen ihmisen, en vain  ihmisen vaatteita, Liisa havainnoin aivojensa onnimössöä. Liisa lupsautti  aivot takasin päähänsä, kiiruhti askeleitaan:  hän näki itsensä nyt oikeana, onnellisena lääkärinä jossain kehitysmaassa, katastrofialueella, jossain maailman kolkassa pelastamassa ihmisiä, ihmisyyttä, ihmisystäviä.
– Onni on tekoja, Liisa mietti, muoviratilla kohti parempaa maailmaa, ystävät!

Advertisements

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläiset, ihmiset, mynämäki, novellit, Voittaminen, yhteiskunta Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

22 vastausta artikkeliin: Pakinaperjantai 4.2. Onni – ihmissuhteet

  1. Aili Nupponen sanoo:

    Sepä oli Liisalta oiva keksintö, mikä on onni ja mikä tekee onnelliseksi—. Liisa on älykäs tyttö, paljon viisaampi kuin nuo toiset tytöt, jotka ajattelevat vain Facebookia, poikaystäviä ja muuta turhanpäiväistä.

    Olisi todella aiheellista pyyhkiä aivoistaan pölyt aina silloin tällöin—.

    • tammikuu44 sanoo:

      Kyllä me nykyään niin kummallisessa raha-tavara-maailmassa elämme, uskomme tosissamme, että yletön tavaramäärä tekee onnelliseksi.

  2. lepis sanoo:

    Liisa on viisas nainen!

  3. susupetal sanoo:

    Niin totta, onni on tekoja, läsnäoloa, huomaamista, hyvän jakamista.

    • tammikuu44 sanoo:

      Hieno ajatus mielestäni on se, että ihminen voi toimia rakstuneesti, rakkaudellakin pitää olla joku päämäärä tai merkitys muuten se on arvotonta.

  4. arleena sanoo:

    Pienistä arkisista asioista onni syntyy, kun sen vain löytää sieltä pintaliidon joukosta. Liisa löysi sen. Kiitos hyvästä pakinasta.

  5. Ina sanoo:

    Liisa teki itsessään saman havainnon, jonka lääketiede on voinut todentaa jopa kuvantamismenetelmillä: hyvän tekeminen tekee ihmisen onnelliseksi. Onnellisuudesta on ollut pitkä kirjoitus Nouvel Observateur -lehdessä, josta kirjoitin postauksen joskus ammoin (http://inahdus.vuodatus.net/blog/1722719/oman-onnensa-seppa/).

    • tammikuu44 sanoo:

      Eli pitää paikkansa tuo vanha sanonta: Jokainen on oman onnensa seppä. Tulin tässä ajatelleeksi, että ehkä sellainen Kauniit ja rohkeat kevyt kenttälounas tekee ihmisen myös onnelliseksi, ties millaista aivokäyrää siitäkin syntyisi hyvänolon keskuksessa.

  6. isopeikko sanoo:

    Siinä sitä olikin. Onnea. Ihmiseltä ihmiselle, eikä mistään tavaravirrasta :) Hyvä.

    • tammikuu44 sanoo:

      Kiitos. Itse asiassa ihmisen sosiaalisuus tulee parhaiten esille markettien kassajonoilla kiireisinä aikoina: ei paljon hymyilytä moniakaan ja ruma sana sanotaan niin kuin se on.

  7. Hirlii sanoo:

    Näin sitä pitää elää !

  8. runopasanen sanoo:

    Liisan onni siis tuli siitä, että hän lopetti turhan kärsimisen, joka oli yritystä päästä osalliseksi toisten määrittelemistä onnen edellytyksistä. Samalla hän lopetti miellyttämisen ja alkoi ajtella omilla aivoillaan pyyhkimällä niistä pölyt. Näinhän sen pitäisi mennä.

    • tammikuu44 sanoo:

      Näin vanhetessa olen itse tosissaan ruvennut ajattelemaan, että nyt ainakin on korkea aika hällävälittää mistään sosiaalisita suhteista ja tehdä prikulleen niin kuin huvittaa. Joskus huvittaa olla pikkuisen sosiaalinen joskus ei.

      Kaikkein hauskinta on ruveta jutustelemaan ventovieraille ihmisille. Siinä on sekin hyvä puoli, että ei sitoudu mihinkään, tuntee itsensä vapaaksi. Ja oikein ystävinä pidän tätänykyä muutamia linja-autokuskeja, joiden kanssa juttu luistaa sen matkan ajan ja sosiaalinen kontakti päättyy samalla kun auto tulee perille jatkuakseen sitten, kun tulee taas tarve lähteä Turkuun. Tällainen vapaus on onnea.

  9. Hirlii sanoo:

    Pasananen sen puki sanoiksi: onnen edellytykset ovat omissa käsissämme, toiset eivät voi sitä määrittää, ja jos toimii ja tekee ”niin kuin huvittaa” ei se välttämättä tarkoita välinpitämättömyyttä toisia kohtaan vaan ehkäpä aivan päinvastoin.

    • Justiinsa, kun on oikein-oikein sosiaalinen yrittää miellyttää kaikkia ja joutuu ryöstetyksi, paitsi Ilkka Kanerva, jolle toveri Sukari työsi lähes väkisin juhlarahaa eikä vastineeksi pyytänyt mitään. Siinä vaditaan melkoista selkärankaa ja jonkun verran järkeäkin, jos toimii niin kuin huvittaa ja tulee siitä vielä onnelliseksi eikä tarvitse selitellä ja suorastaan valehdella.

  10. Lastu sanoo:

    Miten ratkaista, jos kaipaa saada olla rauhassa, yksin, ja silti tarvitsee myös yhteyttä muihin. Kuuntelemalla itseään? Ja muistamalla mitä on vuorovesi. Luonto osaa. Ihmisen tarpeet voivat vaihdella samankin päivän mittaan laidasta laitaan. Väkivaltaa ei itselleen kannata tehdä, altistua pakkososiaalisuudelle.

    Liisa kuuntelee itseään. Olen Liisan puolesta onnellinen. Pullukan muoviauto ajaa suoraan aivoihin ja jälki on hyvä. On olemassa mallioppimista. Siispä, tekoja luomaan, onnea tuomaan.

    • tammikuu44 sanoo:

      Olen samaa mieltä: ihmisen on saatava olla myös yksin, kaikessa rauhassa! Ja ihmisten pariin aina pääse, jos vain haluaa.

  11. Olipas kaunis tarina. Oivalluksia voi tulla mitä ihmeellisimmillä hetkillä eikä rakkautta tarvitse sanoa – sen voi osoittaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s