Sininen ajatus/ Pakinaperjantai 4.3.

Onko yhtenäinen kansallinen identiteetti onnistuneen monikulttuurisuuden perusta?

Janne Gallen-Kallela Siren käveli Turun Tuomiokirkkopuistossa maaliskuisena päivänä auringon paistaessa suoraan silmiin. Mies jotenkin sokaistui. Kellotornissa kello alkoi lyödä puolenpäivän lyöntejään hänen ollessaan Agricolan ja Pietari Brahen patsaista yhdistävällä linjalla. Jannen päässä surisi, silmistä alkoi vuotaa vettä. Kallossa valmistui ajatus:
“Yhtenäinen kansallinen identiteetti on harha. Siitä voi joku puhua unelmina, mutta käytännössä siitä tulee painajainen.” ( HS 4.3.)
Agricola kirkon kupeessa käänsi kirjassaan lehteä, Pietari Brahe jalustallaan yskähti.

Aurinko paisto ja nauroi. Tuomiokirkon kello jatkoi lyöntejään. Agricolakin irvisteli. Tuli Kari Enqvist. Pietari Brahen varjon osuessa häneen hän sai päähänsä ajatuksen:
“ Kaikille yhteistä kansallista identiteettiä ei ole olemassakaan, ja kaikkein vähiten sitä on kansanmusiikissa tai kotiseutumuseoissa.” (HS 4.3.)
Tornikello paukutti lyöntejään niin kovaa, että  Enqvist ei enää kuullut omaa ajatustaan  vaan jakoi matkaansa.

Aurinko sen kuin nauroi. Agricola puisteli päätään, Pietari Brahe otti ryhdikkäämmän asennon. Tuli Kaari Utrio ja alkoi paasata sinisen varjon osuessa häneen:
“Miten voisi ymmärtää muita kulttuureja, jos itsellä ei ole tajua omasta identiteetistä? Luja itseymmärrys on suvaitsevaisuuden kivijalka.” (HS 4.3.)

Tuomiokirkon tornikello alkoi jo lyödä viimeisiä lyöntejään, kun Pietari Brahe tokaisi patsaansa nokasta: “lagh war med landett och landett med mig wääl tillfreds.”

Agriola karjui viimeisen lyönnin kajahtaessa kirkon kupeelta: “Oppe nyt wanha ja noori/ jolla ombi Sydhen toori / Jumalan keskyt ja mielen/ jotca taidat Somen kielen.”

Tornikello hiljeni ja alkoi odotella seuraavaa lyöntivuoroaan. Sininen ajatus jäi leijumaan ilmaan. Ja aurinko möllötti taivaalla, sulatti hiukan likaantunutta lunta.

Mainokset

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläiset, ihmiset, Itsenäisyys, mynämäki, politiikka, sano suoraan, yhteiskunta Avainsana(t): , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

25 vastausta artikkeliin: Sininen ajatus/ Pakinaperjantai 4.3.

  1. emmaia sanoo:

    Hei! Identiteetti on meille ihmisille tärkeä. Kun luin muuttamia sinun uusista artikkeleita miettin että oman elämän ja aseman tarkoituksen etsimistä on monien ilmiöiden perussyynä, viisaita ja hulljua ilmiöitä melkein samalla tavalla.

    • tammikuu44 sanoo:

      Totta, omassa itsessä sitä vasta tutkimista ja ihmettelemistä onkin. Ja kuinka paljon rohkeutta tarvitaankaan, että uskaltaa olla oma itsensä.

  2. runopasanen sanoo:

    Tutkimattomaksi jäänee miten yksittäisen ihmisen identiteetti rakentuu suhteessa omista sisäisistä elementeistä ja ”kansallisympäristön” virikkeistä. Varmaa on, että jälkimmäiset ovat muuttuneet ja muuttuvat rajusti verrattuna nykyisten eläkeläisten lapsuuteen. Persujen politiikan voi nähdä kulttuurisesti yrityksenä vääntää kammesta taakse päin, mikä on tietysti toivotonta. Viattomimmillaan siitä syntyy paljon porua, vähän villoja, pahimmillaan jokin kulttuurin lapuanliike.

    Oma elävä kieli tulee varmaan olemaan aina keskeinen identiteetin rakentaja. Se säilyttää perinnettä ja omaksuu uutta. Suomalla sen kielellisen oikeuden omille vähemmistöillemme vahvistamme oikeuttamme pitää kiinni omastamme maailmastamme, jonka 7000 kielestä 50 – 95 % ona vaarassa hävitä vuosisadan loppuun mennessä

    http://www.pajalatv.se/film/annika-pasanen-att-revitalisera-hotade-sprak-%E2%80%93-nu-eller-aldrig/

  3. Nils-Åke sanoo:

    Seisoo siellä kolmaskin. Ikuisesti varjossa mahtavan kirkon pohjoispuolella Åbo Akademin kirjaston edessä. Kenties vain keskikesän varhaisena aamuhetkenä auringon säteet pääsevät valaisemaan Josef Julius Wecksellin patsasta. Mikä mahtoi olla hänen identiteettinsä vai oliko sitä lainkaan. Lahjakas hän kuitenkin oli, mutta hän joutui jo 24-vuotiaana mielisairaalaan ja vietti siellä peräti 45 vuotta eli kuolemaansa saakka.
    Yhden runokokoelman ja yhden näytelmän hän ehti kirjoiottamaan. Nähtyään Daniel
    Hjort-näytelmän hän totesi vaan, että se tuntui jotenkin tutulta.

  4. tammikuu44 sanoo:

    Hyvä, hyvä Pasanen! Tuosta kielikysymyksestä olen täysin samaa mieltä. Hyvä, että on tuommoista kielen elvyttämistä ja tutkijoita!!!

    Emme tosiaan voi kääntäää kehitystä taaksepäin, mutta ei hulluuteenkaan pidä mennä ja unohtaa koko historiaamme. Uskon, että tasapaino vielä saavutetaan, tämä maahanmuutto on vielä vain niin nuorta emmekö tiedä, miten kehittää tätä kulttuuriamme. Emme saa kuitenkaan amerikkalaistua, se on mielestäni suurin vaara kulttuurillemme.

    Onko tämä Annika Pasanen sukua? Voisi hyvin olla. Jotain sellaista sanoisinko alkuperäiskansojen ääntä on monissa runoissasi.

    • runopasanen sanoo:

      Se historia, mikä välittyy kielen ja kulttuurin kautta, on aitoa. Se historia mitä koulussa meidän sukupolvelle on opetettu, on ollut paljolti sotien ja suurvaltapolitiikan historiaa. Tiedämme historiasta A. Kiven teilaamisesta, mutta meillä ei välttämättä ole Ahlqvistia parempia eväitä suhtautua nykyisiin kulttuurisiin ilmiöihin. Se voi jopa ahdistaa niin, että persujen (uusahlqvistiset) kulttuuripoliittiset linjaukset näyttävät pelastavalta enkeliltä. Tällä en tarkoita, että taiteeseen pitäisi suhtautua kritiikittömästi (minusta siinä on paljonkin hömpää), mutta että valtion tms. taholta lähdettäisiin osoittamaan hyvän ja huonon taiteen rajoja, on aika arveluttavaa. ”Huonoa taidettakin” pitää olla yksinomaan jo sen vuoksi, että ihmiset oppisivat arvioimaan (ainakin voisivat opetella, vaikka ei näytä kovin kiinnostavankaan).

      Niin kauan kuin meitä kiinnostaa enemmän Seiska ja sisustuslehdet olemme kyvyttömiä puolustamaan omaa kansallista kulttuuriamme reilulla tavalla (käyttäytymättä aggressivisesti ja diskriminoiden) maahamme (mm. muuton seurauksena) syntyvien pienkulttuurien luomaa haastetta vastaan. Jos tässä haasteessa kadotamme oman vanhan kansallisen kulttuurimme, niin se on vain sen merkki, että emme arvosta sitä ja silloin se kai ansaitsee kadotakin, mikä minusta olisi todella sääli.

      Niin, kyllä isäksi tunnustaudun!

      • tammikuu44 sanoo:

        Jatkuvasti tuota suomen kieltä täytyy korostaa. Toden totta, sitä ns. hyvän ja huonon taiteen rajaa on paras olla vetämättä. Jatkuvastihan ns. korkeakulttuuri ottaa aineksia populaarikulttuurista. Hyvää taidetta on tehty ja tehdään jatkuvasti. Mitä enemmän esim. kuvataiteita on esillä, sitä rohkeammin ihmiset ottavat kantaa, alkavat arvostaa monenlaisia kuvantekijöitä, katsomaan omin silmin.

        Hieno tyttö!

  5. Ina sanoo:

    Varmaankin kansalliset elementit voivat osaltaan vaikuttaa identiteettimme muodostumiseen, mutta yhtenäinen kansallinen identiteetti on jo ajatuksena sula mahdottomuus – paitsi ehkä totalitaarisissa yhteiskunnissa, joissa yksilön itsenäinen ajattelu ja ulkopuolisten vaikutteiden hakeminen on kielletty.
    ”Tiedä oma arvosi – anna arvo toisellekin”, on vanha suomalainen sanonta, jossa mielestäni on pohja onnistuneelle monikulttuurisuudelle.

  6. Kaisa-Maria sanoo:

    Sillai Turus! Raumalla tuorein patsas on Emil Cedercreuzin ylijäämävarastosta viime vuonna lahjaksi saatu Sirkushevonen vuodelta 1946.
    Merikaupungissa on ihmetelty, mikä on sen identiteetti? Selitys: Hjalmar Nortamon hauta on vain reilun 100 metrin päässä patsaasta ja Emil sekä Hjalmar olivat ystäviä.
    Pitkään kiisteltiin siitä olivatko he ystäviä vai vihamiehiä. Pirullista, kun hevospatsaat eivät osaa sanoa omaa mielipdettänsä, kuten viisaitten miesten turkulaiset patsaat.
    Komea patsas se kuitenkin on, joskin vähän syrjäisessä Tekkalan puistossa. Nyt jo täysin unohdettu. Edes lokit eivät pasko yksinäisen hevosparan päälle.
    Oikeastaan piti vain kirjoittaa, että olipas tyylikäs novelli.

    • Mynämäellä on kirkon kupeessa Lizeliuksen patsas. Monet ovat sitä ihmetelleet, kun eivät pysty siinä hahmottamaan Lizeliusta ollenkaan. Olisi kuulemma pitänyt olla näköispatsas. Ihmettelen vaan noitten kirkkoihmisten ajatuksenjuoksusa: onko muka Tuomiokirkon kupeessa oleva pysty Agricolan näköinen? Onko miehestä säilynyt joku naamakuva? Lizeliuksen patsaassa sen sijaan on kuvattuna ovelalla tavalla sulkakynä. Huonollakin mielikuvituksella sen voi yhditää tähän kirkkoherra-sanomalehtimieheen.

      Ratsastajapatsaat yleensä vain rumentavat maisemaa.

  7. Savu sanoo:

    Mitähän sitä puhuttaisiin, jos suomella ei tässä maassa selviäisi?

  8. Hirlii sanoo:

    Valtavan mielenkiintoinen kieliluento, kiitos Pasanen (kummatkin).

    Oikeus kieleen, omaan äidinkieleen on tärkeä asia. Kun olin reissussa Marokossa, joka on moderni muslimimaa jossa valtakieli on arabia (ja osa marokkolaisista puhuu myös ranskaa joka on entisen siirtomaaisännän kieli). Valtakieli on siis arabia ja vähemistökansana elävät berberit ovat olleet pitkään vailla oikeutta omaan kieleen ja kulttuuriin. Marokon nyk kuningas Muhammed VI suhtautuu suopeasti berbereihin, ja kerrotaan että hänen vaimonsa sukujuuret ovat berberikultuurissa ja siksi hän on ollut vaikuttamassa tämän myönteiseen asenteen syntymiseen.

    Yksi yhtenäinen kansallinen identiteetti, kuten suomalaisuus, on varmasti eräänlainen harha, mutta ”suomalaisuus ”valtakulttuurina on kuitenkin varsin nuorta ja siksi siihen varmasti suhtaudutaan kovin intohimoisesti. Kehitys on ollut nopeata. Isoäitini kävi koulua kun Suomi oli vielä Venäjän vallan alainen autonominen valtio. Kaikki koululaiset joutuivat silloin, 1900-luvun alkupuolella, opiskelemaan venäjänkieltä ja kulttuuriakin. Isoäitini kertoi että koulussa oli jopa vapaapäivät tsaarin perheenjäsenten syntymäpäivinä.

    Vaivaiset reilu sata vuotta sitten elettiin niin. Monet maailman kulttuurit ja kielet ovat olleet olemassa useita satoja jopa tuhansia vuosia. Voi olla, että koska olemme eläneet monenlaisen sorron alaisena, vieraat kulttuurit, ja ne ”toiset” koetaan siksi hankalina asioina, uhkana enemmän kuin rikkautena. Sorrettu saattaa jatkaa sorron kehää sortamalla muita päästessään valta-asemaan…

    • runopasanen sanoo:

      Toivottavasti berberit eivät joudu kärsimään kuninkaan suosiosta, jos kansannousu yltää sinne.

      Intohimo omaan kulttuuriin ei ole huono asia, jos sillä ei suljeta muita pois tai väheksytä. Jos niin tapahtuu, on se merkki pikemminkin siitä, että ei aidosti arvosteta omaakaan, kun sen arvostaminen vaatii muiden väheksymistä.

      Sorron kehä on varmaan mahdollista. Toisaalta Ruotsi ei ole sitä kokenut, mutta eivät sinne aikoinaan muuttaneet suomalaiset saaneet ainakaan rohkaisua oman kulttuurinsa ylläpitämiseen, päinvastoin. Ruotsalainen kulttuuri on niin itsetyytyväistä, että ilmeisesti siellä ei tajuttu, että joku saattoi kaivata mitään ”kansankodin” ulkopuolista. Eivätkä heidän tehtaisiinsa muuttaneet työn sankarit olleet kovin kärkkäitä vaatimaankaan. Mutta lasten koulunkäynti vieraalla kielellä oli monelle ikävä kokemus. Kuten se oli myös saamelaisille Suomessa.

      • tammikuu44 sanoo:

        Kiitos teille Hirlii ja Pasanen, eipä tuohon ole mitään lisättävää! Pääni puhki mietin ja sain lisättäväksi vielä tämän: varsin synkkää aikaa pienille kieliryhmille tuolla itänaapurissa oli Neuvostoliiton aika. Silloin muka säilytettiin pienten kansojen kulttuuria ja ja kieltä, mutta kissanposket: monet suomensukuiset kielet ovat hävinneet tai ainakin niiden puhujien määrä on arveluttavasti vähentynyt. Eipä osattu NL:ssa hoitaa monikulttuurisuutta!

        Uskon, että kovaa työtä on ollut virolaisillekin oman kielensä säilyttäminen. Nyt menee jo tietysti paremmin. Television Teemalta on silloin tällöin tullut virolaisia ohjelmia, joita katsoo mielellään vaikka vain sukulaiskielen hurmaavan soinnukkuuden takia.

      • Hirlii sanoo:

        Ilman muuta,Pasanen, saamelaisia ja myös romaneja on kohdeltu todella huonosti tässä maassa. Samoin kuin on käynyt monelle muulle vähemmistökielelle ja kulttuurille muissa maissa. Suomessa poikkeuksen tekevät suomenruotsalaiset, jotka ovat pitäneet valta-asemansa, olleet itse päättämässä siitä että ruotsi on meidän toinen virallinen kielemme.

        Joten eduskunta on tärkeä paikka, tämänkin asian suhteen. Siksi minä en ainakaan halua sinne sellaisia jotka puhuvat yhdestä ainoasta tavasta olla suomalainen. Sellaista ei ole olemassa.

  9. isopeikko sanoo:

    Siinä sitä oli ajatuksessa sinisyyttä kerrassaan :)

  10. Kutuharju sanoo:

    Hieno alustus sävykkäälle keskustelulle jossa siis näkyy muitakin värejä kuin yksipuolisen sininen. Kyllä sateenkaaressa on puolensa, siis ihan monipuolisuuden ja vivahteiden nimissä. Kaurapuuro on hyvää, mutta kuka sitä jaksaa aamiaiseksi, lounaaksi ja vielä illalliseksi…?

    Upeasti herättelit sekä kansakunnan älyköt että patsastelijat sanomaan sanasensa.

    • tammikuu44 sanoo:

      Tässä kyllä nyt tuli esille tämä blogien hyvä puoli: joskus saa niin hyviä kommentoijia, että on itse aivan sanaton. Luotankin paljon siihen, että voi kirjoittaa omana itsenään ja jättää lukijoillekin tilaa ajatella. Pysyy hiukan elämässä mukana näin eläkkeelläkin kirjoitellessa ajankohtaisista tapahtumista. Että kiitos kommentista.

  11. susupetal sanoo:

    Luin, vaikutuin. Tekstistäsi.
    Kommentteja en valitettavasti jaksanut lukea, sellainen päivä taas.

    • Hyvä, että hiukan hytkähdytti. Ei aina jaksa, varsinkaan näin keväällä, kun menee joskus auringon paistaessa ihan sekaisi. Talitintitkin huutaa kurkku suorana, semmoista tittelityytä koko kevään alkutahdit.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s