Onko pyramidihuijaus kierrätystä?/ Pakinaperjantai 8.4.

Keväällä lumen alta paljastuu monenmoista ihanaa roinaa kierrätettäväksi!

Humaani ihminen keksii kaikkea kivaa. Sotien lisäksi ihminen on keksinyt kierrätyksen. Moraalisesti kierrätys, vaikka tuntuukin joutavalta, on jonkin verran arvokkaampaa kuin sota. Sodassa nimittäin rikotaan paljon hyvää tavaraa, jota kierrätys taas hyödyntää. Siksipä sota on kierrätyksen kannalta  iso plussa. Ihminen alkaa sodassa ja sen päätyttyäkin arvostaa muutakin tavaraa kuin tappotarvikkeita. Ihminen on tykkien jylinän innoittamana alkanut kerätä vanhaa roinaa, alkanut kunnostaa, myydä ja rikastua. Näin syntyi kapitalismi.

Markkinataloudessa markkinat hoitavat paljon  sellaista, mistä olisi tavalliselle ihmiselle paljon huolta. Esimerkiksi työpaikan mentyä ihminen voi nykyisellään keskittyä kierrätykseen ja näin parantaa ilmastoa ja pelastaa hyvässä lykyssä koko maapallon. Tosin sodanjälkeinen sukupolvi ei juuri kierrätykselle anna paljon arvoa muistaessaan kolmeen kertaan käännetyn ja kierrätetyn talvitakkinsa tai puiset ja tervatut kierrätyssukset, jotka onneksi katkesivat koulun hiihtokilpailuissa. Nykyajan kierrätys on vallan toista: nyt ei kierrätetä pelkkää sielutonta romua vaan myös sieluttomasti ihmisiä  luukulta toiselle. Ennen kaikkea kierrätetään rahaa eikä anneta sen homehtua esi-isiemme tapaan sukanvarressa.

Kun rahaa kierrättää, sitä karttuu entistä enemmän pankkitilille ja sitä voi nostaa pankkien seinistä pikku luukuista. Kätevää! Rahan kierrättämisestä on tullut kaikkien  rakastamaa. Markkinataloudessa rahan kanssa pelaaminen on helppoa, koska markkinat hoitavat itse itsensä  sekä luovat työpaikkoja, joista voi irtisanoa väkeä neljännesvuosikatsausten yhteydessä. Ja taas on kierrätettävää. Tosin tavalliset ihmiset pelaavat edustajiensa kautta. Katainen ja Kiviniemi iskivät juuri pöytään 1,2 miljardia Portugalin takuiksi. Eikä me kansalaisetkaan olla mitään ryysyläisjoukkoa: meillä on tällä hetkellä jokaisella vauvasta vaariin pelissä 14 052 euroa. On nääs millä mällätä!

Kierrätys on itse asiassa kieroa peliä. Meillä on ennen kierrätystä jo ollut merenkiertäjiä, kiertopalkintoja, veronkiertoa, kiertoteitä, kiertokampia, kiertokapuloita, kiertokouluja, kiertokyselyjä, kiertotähtiä, kiertueita, kiertomatkalippuja,  kierukoita… tosin Nykysuomen sanakirja ei tunne koko kierrätys -sanaa. Kieron se tuntee ja maailmanrannan kiertäjän, mutta pyramidihuijauskin on sille tuntematon. Mihinkään ei voi enää luottaa.

Advertisements

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eduskunta, eläkeläiset, EU, hiilijalanjälki, ihmiset, Luonnonsuojelu, muoti, mynämäki, politiikka, sano suoraan, Voittaminen, yhteiskunta Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

33 vastausta artikkeliin: Onko pyramidihuijaus kierrätystä?/ Pakinaperjantai 8.4.

  1. runopasanen sanoo:

    Rahojen kierrätys on saanut ideansa lastenleikistä, jossa yksi kerrallaan menettää istuinpaikkansa ringissä. Vai olisko päinvastoin: siinä leikissä harjoitellaan menestymistä aikuisten maailmassa :-)

    • tammikuu44 sanoo:

      Nykyään rahakierrätysleikissä menttää kerralla monta sataa ihmistä työpaikkansa. Kaikki kehittyy ja tehostuu! Nuorna vitsa vännettävä.

  2. Aili Nupponen sanoo:

    Totta kai pyramidihuijaus on kierrätystä: siinä kierrätetään uhrien rahaa huijareiden tilille. Toiset taas kierrättävät ukkojaan tai akkojaan; se onkin hyvin suosittu kierrätysmuoto nykyään;))

  3. isopeikko sanoo:

    Tahkoakin kierretään, mutta ei kierrätetä. Harmin paikka.

    • tammikuu44 sanoo:

      Kierto, kierre, kiero pilkottaa siellä kiertämisessäkin. Että samaa maata ovat kiertäminen ja kierrättäminen. Kiertäömisesä tehdään itse, kierrättämisessä pannaa kiertämine toisten harteille.

  4. Hirlii sanoo:

    Herttileijaa, aivan jokaisella on yli neljäntoistatonnin panos. Hyvä tietää ! Täähän on kuin ois antanut Marin ja Jyrkin täyttää lottokupongin. Jos olisin itelläni saanut pitää tuon verran rahaa, niin en olisi kyllä lotonnut. Me ollaan, siis me ihan tavisveronmaksajat tosi rikkaita oltu ennenkin, suomalaisille pankeillekin vipattiin viistoistavuotta sitten, Harmittaa vaan ettei ne ikinä maksanu vippejään takasin. Vaan ei taideta saada nytkään takasin.

    • tammikuu44 sanoo:

      Eipäs hermostuta, raha ei tee onnelliseksi, miksi siis murehtia, jos olemme velkaa tai saamapuolella ja vaikka emme mitään saisikaan, teoriassa me olisimme voineet saada.

  5. Kaisa-Maria sanoo:

    Minulla olisi kierrätettävänä aidoilla rotanloukkusiteillä varustetut puiset Lampinen-merkkiset sukset, suosittua vintage-mallia. Monot vaan ovat hukassa eikä sellaisia saa enää kaupasta. Huijarit ja helpon rahan tavoittelijat älköön vaivautuko.
    Muuta kierrätettävää ei ole. Puolisokin on ollut kierrätyksessä jo monta vuotta, joten tämä pyrmidijärjestelmä on täyttä huijausta. Ovikelloa on soitellut vain muutama resupekka.

    • Suksesi ovat arvokkaat, niistä joku kodin stailaaja maksaa vielä hyvän hinnan. Ajattele mikä hurmaava yksityiskohta niistä syntyy taitavan stailaajan käsissä olohuoneen sisustamiseen!

      Puolisoiden kierrättäminen on paremmissa piireissä ollut aina suosittua. Sanoisin kansanperinnettä.

  6. Lastu sanoo:

    Jospa kierrättämisen piiloidea onkin siinä, että kun irtisanotaan massoittain työntekijöitä ja pidetään heitä kyllin pitkään perusturvalla, ei työttömillä ole varaa ostaa silkasta ostamisen ilosta uusia tavaroita ja mitä siitä seuraa: ilmasto kiittää. Markkinataloushuijaus on tiensä päässä.

    Suo, kuokka ja Jussi ovat pian täällä taas.

    • tammikuu44 sanoo:

      Hyvin huomioitu; irtisanomisissa ajatellaan vain maapallon pelastamista ja ihmiskunnan yhteistä hyvää. Kun ei ole millä ostaa ja heittää pois tai mitä kierrättää, miten se maapallo voi saastua?

      Markkinataloushuijaus on tiensä päässä siinä siunaamassa, kun ihmispoloilla ei ole enää rahaa ostaa mitään. Hyvin ajateltu! Ei siis huolta huomisesta, etsitään kuokat valmiiksi.

  7. maria sanoo:

    Nuo sukset K-M:n kiinnostaisivat. Voisin vaihtaa ne ympäriinsä lojuviin postimerkkeihin, muutamaan kipsitauluun (aiheita: nisäkkäät ja kalat), käyttökelpoisiin kukkapurkkeihin, räsymattoihin, noin tuhanteenviiteensataan männynkäpyyn, pariin tyydyttävää laautua olevaan harrastajamaalaukseen (öljy/akryyli), narun pätkiin, kolmeen korvattomaan kahvikuppiin, 34:ään vanhaan palkintolusikkaan, yhteen keskuskauppakamarin myöntämään merkkiin 20 vuoden työstä, kymmeneen muoviseen pyykkipoikaan ynnä vähän käytettiyyn saunaharjaan ja oliivisaippuaan, joka on tuotu Kreikasta.

    • tammikuu44 sanoo:

      Kutsu K-M kylään ja pakkaa sen mukaan tuo vanha roina ja lupaa käydä hakemassa sukset. Ja nehän voi hyvin unohtaa kokonaan.

      Mutta tästä olen ihmeissäni ja vihainen, että sinulla on lähes käyttämättömänä omakätiseti Kreikasta 6 vuotta sitten tuomani oliivisaippua. Tulen hitto hakemaan sen kesällä pois!

  8. Kaisa-Maria sanoo:

    Kiitos tarjouksestasi Maria! Mainitsemaasi roinaan en hienoja vintage-suksiani kuitenkaan vaihda, sillä sukset vievät vähemmän tilaa vintissä.
    Sitä paitsi minulla on jo parikin kauppakamarin myöntämää vastaavaa merkkiä, joilla ei ole mitään käyttöä sekä korvattomia kahvikuppeja, joista sentään vielä voi juoda.
    Erään harrastajamaalarin parhaaseen luomakauteen ajoittuvaa kookasta akvarellia ´Hedelmällinen nainen´ pidän niin suuressa arvossa, että kaikki muut taideteokset sen rinnalla näyttäisivät pelkiltä tuherruksilta.

  9. Aili Nupponen sanoo:

    Välilä ne männöö, ei maha mittää;(

  10. maria sanoo:

    Hymyilevä: Kyllä sitä saippuaa on käytetty, mutta kun se ei kulu kulumallakaan loppuun. Ja Kaisa-Marialle sanoisein, että 1500:sta männynkävystä voisi hyvin saada iakaan varsin tuottoisaa liiketoimintaa: niistä saa esim. pieniä joulutonttuja, joita voi myydä esim. 50 centtiä kpl ( juu, ei kannata ehdottaa, en jaksa itse nyt askarrella) Tästä kertyisi jo 750 euroa, joten kate olisi melkoinen.
    Eikä tuo esineistö, joita tarjoan suksisista, ole mitään roinaa vaan vintagea, jolla nykyään arvonsa tuntevat kansalaiset sisustavat kotinsa, kesämökkinsä ja paskahuussinsa.

    • tammikuu44 sanoo:

      Oletko muuten ajatellut, että voisit heittää nuo männynkävyt ynnä muun esineistön siitä paskahuusin reiästä suoraan makkiin?

  11. maria sanoo:

    En missään tapauksessa. Olen kerännyt niitä huolellisesti koreihin, niitä on jo eteinen puolillaan. Ei koskaan tiedä, mihin tarvitsee. Jos vaikka sota tulee ja tarvii lähteä käpykaartiin niin ei tarvi sitten ihan tyhjin käsin…

  12. Kaisa-Maria sanoo:

    Maria! Mieti vielä ennenkuin teet Tammikuu 44:n neuvon mukaisesti. Vanhat kunnon paskamakit on kuitenkin joskus pakko tyhjentää. Alan arvostaa käpykokoelmaasi. Sellaista ei kenen tahansa keräilijän aarteistosta löydykään. Ovatko ne kuusen vai männyn käpyjä? Tai onko joukossa peräti kalaverkon kudonnassa tarvittavia välineitä, joita myös kutsutaan kävyiksi? Onko joukossa pihkakäpyjä vaiko vain siemenensä varistaneita.
    Kartuta toki kokoelmaasi, kun olet päässyt näin hyvään vauhtiin. Minulla on mökillä Kanadasta tuotu kuusi, johon kävyt kasvavat pystyssä, kuin… miten sitä nyt luonnehtisi. Ensi syksynä voisin lahjoittaa sinulle niistä muutaman.

  13. maria sanoo:

    Kyllä se porno on kuule sun päässäs Hymyilevä. Voisin K-M ottaakin muutaman ulkomaisen kävyn, kokoelmani toki koostuu yksinomaan männyn kävyistä. En halua sotkea selkeää linjaani.

  14. Kaisa-Maria sanoo:

    Voi sinua Hymyilevä! Maailmassa on muutakin kuin porno, kuten kävyt ja niiden keräily. Minusta se on harvinaisen tyylikäs ja siveä harrastus, jonka vain pieni osa todellisista kulttuurihenkilöistä tajuaa.
    Tuttu biologi kertoi kun kysyin, että jokainen männynkäpy on oma toisista poikkeava yksilö, kun niitä tarkemmin tutkii. Sitä paitsi kävyt ovat elinehto metsälle, sillä ne ovat metsien synnyttäjiä. Joten Marian kokoelma on todella arvokas ja ainutlaatuinen.

  15. Kaisa-Maria sanoo:

    Tee nyt männynkävyistä käpylehmiä. Kuusenkäpyjähän niihin ennen tarvittiin. Ainahan toki voi käyttää mielikuvitusta.

  16. maria sanoo:

    Ja paljon muuta, tulette vielä näkemään.

    • tammikuu44 sanoo:

      No, nyt alkaa sitten syntyä käpytaidetta. Perussuomalaisten uusi kulttuuriministeri varmasti noteeraa käpytaiteeen ja apuraha on taattu!

  17. maria sanoo:

    Näin on! Ei kaiken tarvitse olla Hymyilevän ihailemaa romutaidetta! Kävyistä tehty taide on sitä paitsi ikivanhaa slaavilaista koriteluperinnettä eli siis ei postmodernia.
    HAH!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s